Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Alko

Sosiaali- ja terveysministeriön etämyynnin kielto ei palvele kansanterveyttä

Sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) on käynnissä eriskummallinen hanke kieltää alkoholituotteiden etämyynti Suomeen. Etämyynti on Euroopan Unionin jäsenmaiden keskenään sopima tapa tehdä rajat ylittävää kauppaa tuotteilla, joista peritään valmistusveroa. Etämyynnissä myyjä maksaa valmistusverot ostajan kotimaahan.

Alkoholijuomien internetmyynnin kielto vauhdittaa Alkon monopolista luopumista

Korkein oikeus (KKO) on antanut päätöksensä ns. Alkotaxi-tapauksessa. Siinä virolaisyrittäjä on tuonut asiakkaille kotiin alkoholijuomia tilausten perusteella. KKO on päätöksessään aiheellisesti katsonut tämänkaltaisen toiminnan olevan laitonta alkoholijuomien vähittäismyyntiä mutta yllättäen tulkitsee samalla myös alkoholijuomien "internetmyynnin" olevan kiellettyä.

Tiesitkö? Alkoholin maksimihintaa säädellään

Kuten otsikko kertoo, Suomen laissa säädellään myös Alkossa myytävän alkoholin maksimihintaa. Tämä siis tarkoittaa sitä, ettei alkoholin hintaa saa korottaa liian korkeaksi vaan Alkon täytyy monopoliasemassakin tarjota kansalle alkoholi riittävän halvalla.

Laki on löydettävissä täältä: 

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000243

Sipiläkään ei usko Alkon monopolin ehkäisevän alkoholihaittoja tehokkaasti

Pääministeri Juha Sipilä on toivonut että Viro nostaisi alkoholiveroaan. Tämänkaltainen naapurimaan "käskyttäminen" on toki vähän töykeänoloista mutta mielenkiintoisempaa on Sipilän näkemys jonka mukaan ”verotus on käytännössä ainoa keino, jolla voi vaikuttaa alkoholin kulutukseen". On ilahduttavaa, että myös Sipilä tunnistaa Alkon monopolin olevan tehoton ja epätarkoituksenmukainen keino ehkäistä alkoholihaittoja. 

Tätä Alkon monopolin purku tarkoittaa

Ruippo kyselee monopoleista ja puolustaa Alkon monopolia, joten vastailen hänen argumentteihinsa. Numerolla on Ruipon argumentti ja sitten viivalla vastaukseni.

1. Monopolin purkaminen tarkoittaa että koko pulju myydään.

Alkon monopolin purkamista kehtaa puolustaa

Liberaalipuolueen ja Kokoomuksen suunnalta on viimepäivinä kuulunut ehdotuksia Alkon monopolin vastuullisesta purkamista. Vastuullisuudella tarkoitan tässä yhteydessä sitä että monopolilla olevat hyödyt otetaan vakavasti, niille etsitään korvaavia keinoja ja muutos tehdään haitat minimoiden. Riippuen kyselystä monopolin purkamista vastustaa tai kannattaa maltillinen enemmistö kansalaisista. 

Kokoomus liittyy Alkon monopolia vastustaviin puolueisiin

Kokoomuksen puoluehallitus esittää Alkon monopolin purkamista (HS 5.5.2018) ja hyvä niin: "Alkon monopoli on kuin tunkkainen tuoksahdus 70-luvulta, jolle ei enää nykypäivänä löydy asiallisia perusteita."

Vahvojen huumausaineiden vähittäismyyntimonopoli

Pitäisikös Suomeen saada sellainen?
Hetkinen, sehän on jo olemassa, tuotevalikoima on vain turhan kapea, jos etanolin sietokykyä ei löydy. 
Suomessa voidaan ihan hyvin kehittää jokin vähintään yhtä turvallinen ja vaikutuksiltaan vastaava aine kuin etanoli. 
Se ei ole mitenkään vaikeaa ja monista laboratorioista maailmalla löytyy jo hyviä esimerkkejä tuotteista, jotka voisivat toimia. 

Maan tavan mukaista kähmintää raittiusjärjestöissä

Entinen Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Hannula siirtyy STEA:n johtajaksi. STEA, eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, on se taho, joka jakaa Veikkauksen tuottoja sosiaali- ja terveystyöhön sekä myös ehkäisevään päihdetyöhön. Käytännössä siis muiden muassa suoraan EHYT ry:lle, jonka vuotuinen budjetti, noin 4 miljoonaa euroa, tulee pääosin Veikkaukselta (aiemmin Raylta) STEA:n kautta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä