*

Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 18 min 3 s sitten

Työntekijälle jopa 200 000 €:n sopimussakko – Ministeri heräsi: Estetäänkö työpaikan vaihto?

16.11.2017 19:57

Salassapito- ja kilpailukieltosopimusten lisääntyminen työelämässä huolestuttaa nyt ammattiliittojen lisäksi myös työ- ja elinkeinoministeriötä, Talouselämä kertoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö epäilee, että sopimuksia käytetään esimerkiksi estämään työpaikan vaihtaminen. Ministeriö asetti torstaina varatuomari Jukka Ahtelan selvittämään salassapito- ja kilpailukieltosopimusten mahdollista väärinkäyttöä.

PS:n piiripomo lehdille: Sinisten B-suunnitelma kerrottiin minulle etukäteen

16.11.2017 19:25

Perussuomalaisten Etelä-Savon piirin vt. puheenjohtajana toiminut Reijo Paunonen kertoo Iltalehdelle ja Aamulehdelle, että nykyisin sinisten kansanedustajana toimiva Kaj Turunen kertoi hänelle etukäteen Jussi Halla-aho puheenjohtajavalinnan varalle laaditusta suunnitelmasta. Perussuomalaisten Etelä-Savon piiri oli savonlinnalaisen Turusen kotipiiri.

Perheen tulot 6534 €/kk? – Ensi vuonna jäämässä käteen 90€ lisää, nämä puolueet tarjoavat enemmän

16.11.2017 18:40

Keskituloisen nelihenkisen perheen käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet hallitusten talouspolitiikan ansiosta noin puoli prosenttia vuoden 2011 jälkeen.

Uusi Suomi selvitti talouspolitiikan vaikutuksia muutamiin esimerkkiryhmiin. Lisäksi selvitettiin eri puolueiden vaihtoehtobudjettien vaikutukset tulokymmenyksiin.

Tutkija: Huomasitteko, suomalaiset – ”liittoutumaton Suomi” alkaa olla historiaa

16.11.2017 18:12

Suomen turvallisuuspolitiikka on muuttunut muutaman viimeisen vuoden aikana niin perusteellisesti, että viittaukset sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ovat lähes kadonneet presidentti Sauli Niinistön puheistakin. Näin pohtii Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Matti Pesu torstaina julkaistussa artikkelissaan.

Suomen puolustuspolitiikan keskeinen lauseke on virallisesti yhä ”sotilasliittoon kuulumaton maa”. Liittoutumattomuus on kuitenkin Pesun mukaan menettämässä merkitystään.

– Mikä liittoutumattomuus? hän kysyykin jo tutkimuspaperinsa otsikossa.

Timo Soini FT:ssä: ”Perussuomalaiset oli sisältä mätä – Kannattajat eivät ymmärtäneet”

16.11.2017 18:12

Ulkoministeri, perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini (sin.) arvioi Financial Timesin haastattelussa, että perussuomalaisilla petti hermo, kun puolue meni hallitukseen keväällä 2015.

–Maksoimme todella kovan hinnan. En liittynyt puolueeseen huutaakseni varjoista. Halusin näyttää, että pystymme olemaan hyviä ministereitä, Soini sanoo FT:lle.

Koripallon ”Susibuumi” ei näy Suomen naisten maajoukkueessa

16.11.2017 15:56

Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi on häikäissyt miesten arvoturnauksissa. EM-kotikisoissa alkusyksystä Suomi kaatoi Ranskan ja Kreikan kaltaisia huippumaita ja hävisi EM-kultaa voittaneelle Sloveniallekin vain täpärästi.

Miesten maajoukkue on edistynyt kymmenessä vuodessa valovuoden lailla ja aiheuttanut siinä sivussa fanibuumin. Valitettavasti buumi ja maajoukkueen erinomainen kansainvälisen taso eivät koske naisten maajoukkuetta.

Turvapaikanhakijoiden Dublin-sääntö uusiksi? Suomalaismepeistä Halla-aho yksin vastaan

16.11.2017 15:17

Euroopan parlamentti on hyväksynyt neuvottelujen aloittamisen jäsenmaiden kanssa niin sanotun Dublin-menettelyn uudistamiseksi. Euroopan parlamentti äänesti asiasta torstaina iltapäivällä.

Uudistus tähtää laajempaan vastuunjakoon turvapaikka-asioissa. Sen myötä esimerikiksi EU-maa, johon turvapaikanhakija saapuu ensimmäisenä, ei enää vastaisi automaattisesti turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Jos taakanjaosta kieltäytyisi, jäsenmaa voisi menettää EU-rahaa.

Kokoomuksesta täystyrmäys Pekka Puskan alkoholi- ja viljahuoleen

16.11.2017 14:06

Kokoomuksen riveistä tyrmätään täysin hallituskumppani keskustaa edustavan Pekka Puskan lausunnot koskien alkoholilakia ja ohranviljelijöitä. Kansanedustaja Puskan mukaan maatalous kärsii, jos vahvemmat oluet pääsevät ruokakauppoihin. Kokoomuslaisten lisäksi myöskään Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton (MTK) vilja-asiamies ei usko uhkakuvaan.

Peru jalkapallon MM-kisoihin kovan kohun saattelemana

16.11.2017 12:18

Peru varmisti viimeisenä maana paikkansa ensi kesänä Venäjällä pelattavaan jalkapallon MM-turnaukseen. Jatkokarsinnan toisessa osaottelussa pääkaupungissaan Limassa Peru voitti Uuden-Seelannin 2-0. MM-kisapaikan sinetöineet maalit viimeistelivät Jefferson Farfan ja Christian Ramos.

Uuden-Seelannin leiristä ei marmatettu tapahtumista itse ottelussa, mutta peliä edeltäneistä tapahtumista kylläkin. Uuden-Seelannin joukkueen hotellin ympärillä Limassa metelöitiin ottelua edeltävänä yönä kunnolla. Perulaisfanit ampuivat keskellä yötä ilotulitteitakin.

”Sekä epäinhimillistä että typerää” – Kirjallinen kysymys pakkopalautuksista

16.11.2017 12:02

Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig on tehnyt kirjallisen kysymyksen sisäministeri Paula Risikolle (kok.) kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden käännyttämisestä kesken työlupaprosessin.

3-vuotiaan puukotus: Poliisi kumosi huhuja – tänään vangitsemisoikeudenkäynti

16.11.2017 11:30

Itä-Uudenmaan poliisi oikoo julkisuudessa levinneitä tietoja Porvoossa maanantaina tapahtuneesta veriteosta. 38-vuotiaan isän epäillään puukottaneen 3-vuotiaan lapsensa, joka kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa.

Poikkeuksellinen tapaus on järkyttänyt laajasti.

Itä-Uudenmaan poliisin tutkinnanjohtaja komisario Jyri Hiltunen haluaa kumota ja tehdä tarkennuksen julkisuudessa levinneeseen huhuun ja väärään tietoon.

”Pitää voida puhua tytöistä ja pojista” – OAJ:n Olli Luukkainen vastustaa yhteiskunnan ”ylineutralisointia”

16.11.2017 10:50

”Ei tehdä tästä elävästä elämästä liian monimutkaista ja vaikeaa aikuisten määrittelyillä”, sanoo opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Hän pitää tervetulleena lastenpsykiatri Jari Sinkkosen avausta siitä, että lapsia pitää yhä voida kutsua tytöiksi tai pojiksi.

Luukkainen jakoi Twitter-tililtään uutisen, jonka mukaan Sinkkonen ei ymmärrä, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi. Sinkkonen herätti jo aiemmin kohua arvostelemalla haastattelussa niin sanottua sukupuolisensitiivistä kasvatusta.

Kuntaliiton pomo havahtui: Kunnallisvero laskee 1. kerran 20 vuoteen

16.11.2017 10:12

Suomessa keskimääräinen kunnallisvero on laskemassa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, arvioi Kuntaliiton kuntatalousyksikön vt. johtaja Henrik Rainio.

Lapsiasiavaltuutettu ryöpyttää alkoholilakia: ”Raaka ja poikkeuksellisen väärä linja”

16.11.2017 09:50

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää vastuuttomana hallituksen esitystä alkoholilaiksi, joka on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Kurttilan mukaan huomiota on kiinnitetty erittäin vähän ristiriitaan, joka hallituksen esityksessä on. Hän antoi keskiviikkona lausuntonsa esityksestä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.

Uusi tilasto: Vuokrat nousivat 2,5 prosenttia

16.11.2017 09:45

Vuokrien vuosinousu oli tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 2,5 prosenttia, Tilastokeskus kertoo.

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 2,4 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat 2,3 prosenttia, muualla Suomessa 2,4 prosenttia.

ARA-asuntojen vuokrat nousivat koko maassa 2,6 prosenttia. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat 0,6 prosenttia ja ARA-asuntojen vuokrat 0,5 prosenttia.

5 kuoli suomalaisyhtiön kehittämän lääkkeen testeissä – yhteensä 890 altistui

16.11.2017 08:03

Suomalaisen Biotien pörssistä lunastanut amerikkalainen bioteknologiayhtiö Acorda on pahassa vastatuulessa Wall Streetillä, kertoo Kauppalehti. Yhtiön osake on noteerattu rajussa syöksyssä yhtiön kerrottua viidestä kuolemantapauksesta lääketeisteissä.

Eeli Tolvasen hurja syksy jatkuu

16.11.2017 00:50

Suomalaisen jääkiekkoilun suurlupaus, 18-vuotias Eeli Tolvanen, loistaa illasta toiseen. Keskiviikkona hän keräsi tehopisteet 2+2, kun Jokerit voitti KHL-ottelussa Neftehimik Nizhnekamskin 6-3.

Viime viikolla Tolvanen pelasi Karjala-turnauksessa ensimmäiset A-maaottelunsa ja onnistui maalinteossa Ruotsia sekä Kanadaa vastaan. Maaottelurupeama ei näyttänyt Tolvasta väsyttäneen.

Australia "vaihtoi maanosaa", nousi MM-kisojen kestokävijäksi

16.11.2017 00:05

Australiaa ei ole mielletty jalkapallomaaksi. Futista suositumpia joukkuelajeja maassa ovat rugby sekä ”Aussie Rules” eli australialainen jalkapallo.

Soccer-jalkapallossa Australia on ensi vuonna MM-kisoissa kuitenkin neljättä kertaa peräkkäin. Australian kisapaikka varmistui, kun maa kaatoi jatkokarsintaottelussa Sydneyssä Hondurasin 3-1. Aston Villassa seuratasolla pelaava Mile Jedinak teki hattutempun osuttuaan kahdesti rangaistuspotkusta.

Ensimmäinen ottelu Hondurasissa oli päättynyt 0-0. Otteluparin Australia voitti siis 3-1.

KHL:n kohuvalmentaja vältti ylilyönnit Helsingissä, esiintyi vitsikkäästi lehdistötilaisuudessa

15.11.2017 23:24

Jokerit palasi maaottelutauolta voittoisasti kukistettuaan KHL:n itäisessä konferenssissa kolmantena olevan Neftehimik Nizhnekamskin 6-3. Ottelun hahmo oli kaksi maalia tehnyt ja kaksi syöttöpistettä kerännyt Eeli Tolvanen.

Neftehimikin peli meni toisessa erässä sekaisin. Jokerit oli vastahyökkäyksissään tehokas, eikä vastustaja noussut köysistä kunnolliseen takaa-ajoon.

Näkökulma: Ministerin outo kysymys – tietenkin Mehiläinen ottaa kahdella kauhalla

15.11.2017 19:24

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) harmitteli tänään kovasti, kuinka terveysalan jättiyritys Mehiläinen kehtaa samaan aikaan vaatia poliitikoilta valinnanvapautta terveydenhuoltoon ja toisaalta tehdä itselleen monopoliaseman antavan sopimuksen lappilaisten kuntien kanssa.

Sivu « 2 | 3 | 4 | 5 | 6 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset