Ari Alsio - Uusi Joensuu Aappa A taistelee paremman maailman puolesta Joensuussa.

Pukki, pukki, pukki, lesbo, homo, hintti vai transu?

Suomessa on ollut pukki pukilla ja lesbokin on nähty, mutta missä viipyy Suomen ensimmäinen homo? Pitääkö hiihtokisoihinkin laittaa homoille oma sarja, naiset yleinen 15 km, miehet 30 km ja homot suksikaa kuuseen?

Kaapista voi tulla kerran ulos, mutta vaalikampanjassa voi tulla joka päivä kaapista.

Ensivaikutelmaa on vaikea saada uusittua, joten antakaa meidän pitää se ensivaikutelma. Suomi ei tarvitse joka asiassa olla maailman ensimmäinen.

Meillä oli maailman ensimmäinen sianpää presidenttinä, sitten oli maailman ensimmäinen paljaspää ja nyt saisimme maailman ensimmäisen hopeaharmaspääpresidentin.

Miksi Suomella pitää olla aina joku ensimmäinen? Vaikka valitsisimme Tarja Halosen vielä kolmannelle kaudelle, niin mainostaisimme, että hän on maailman ensimmäinen suomalainen, joka nykyisellä vaalitavalla valitaan kolmannelle kaudelle.

Meillä oli maailman ensimmäinen heteropresidentti? Tuskin oli. Jospa nyt valitaan maailman ensimmäinen  miespresidentti Tarja Halosen jälkeen.

Olisihan se hienoa maailmalla sanoa, että meillä on Kimi Räikkösen lisäksi, myös "Ei Naikkonen" presidenttinä.

Miksi se on niin tärkeää meille, että saamme olla tietoisia, siitä mistä presidenttimme kusottaa, tai mitä ja kenen kanssa hän, sen kusottimensa kanssa leikkii?

Vaalimainoksissa ei ole kuitenkaan näytetty ehdokkaiden vehkeitä, mutta niistä vedetään silti parhaat otsikot. Vaimokin on nykyisin rekisteröity parisuhdekumppani, ennen vaimoa sanottiin huoraksi tai ämmäksi, eli olemme sivistyneet Haaviston ehdokkuuden myötä.

Seuraavalla kerralla valitsemme sitten Suomen ensimmäistä miestä, sitähän ei ole vielä koskaan valittu, koska olemme aina valineet presidenttiä, ja saaneet sen mitä olemme äänestäneet.

Joukkoon ei mahdu yhtään kunnon miestä, jos Ukko-Pekkaa ei lasketa.

No, mitä siitä? Ei nimi miestä pahenna, paistsi jos miehen nimi sattuu olemaan Sauli Niinistö. Eihän hän ole homo. Mitä sellaisella ehdokkaalla Suomessa tekee, Suomi on tylsiä miehiä täynnä.

Onks Viljoo näkyny?

Loppukevennys:

Tiedättekö sanoa miksi jumala loi miehen ja naisen olemaan keskenänsä "sillain", no muutenhan siinä menisi kahden miehen aika hukkaan!!!

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän hannuk kuva

Kun Niinistöllä on 30 % etumatka, pitääkö joka juttuun vääntää sama aihe, Haaviston homous.
Jos Niinistö haluaisi joka ilta pukeutua naiseksi, ei hän sitä varamaan kertosi, mutta koska Haavisto haluaa olla rehellisesti homo, sekä media että some haluaa repiä hänet kappaleiksi. Tuskin Niinistö on koskaan elämänsä aikana saanut niin paljon kuraa päälleen kuin Haavisto tämän kahden väliviikon aikana.
Onhan toi hellyttävää, että Niinistönkin kannattajat ymmärtävät nyt, kuinka surkea ehdokas Niinistö on, kun häntä vertaa Haavistoon. Niinistöstä ei tule kansan presidenttiä, vaan omaa puoluettaan nöyryyttävä nalkuttava nihilisti.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva

Tarpeeksi kun röykytetään, niin ihmiset alkavat asettua sorretun puolelle. Mitähän mahtaa kertoa se, että naiset ovat äänestäneet huomattavasti miehiä vilkkaammin? Välttämättä ei yhtään mitään, mutta entäs jos...

Käyttäjän kone70 kuva

No naisten äänillä Haavisto voi päästä lähelle. Viime vaaleissa Kokoomusnaisetkin äänesti Halosta, koska hän on nainen. Nyt kuvittelen että Kokoomusnaiset äänestää Niinistöä.

Uskonnolliset Keskusta naiset luultavammin äänestää Niinistöä. SDP naiset luultavasti äänestää Haavistoa.

"Mitähän mahtaa kertoa se, että naiset ovat äänestäneet huomattavasti miehiä vilkkaammin? "

- kertoo että Suomessa on enemmän naisia kuin miehiä ja naisia kiinnostaa äänestäminen .

Käyttäjän andres kuva

Kyllä siinä noin voi käydä. Samaa lääkettä saivat persut maistaa viime keväänä ja kuis kävi?

Käyttäjän arialsio kuva

Minna-Maaria uhkaa naisten kostolla, mutta se ei minua pelota. Miten olisi seuraava presidentti "maailman ensimmäinen transu"?

Käyttäjän Minnamaarialax kuva

Siihen lienee vielä kovin pitkä matka, mutta mistäpä Ari tiedät, mitä itse kunkin ehdokkaan kaapista löytyy... Julkitiittejä on ollut kansanedustajana parissa maassa, viimeksi Italiassa.

PS. Tuo transu on terminä loukkaava. Tiitti on paljon parempi!

Käyttäjän arialsio kuva

Lupaan opetella sanomaan ja kirjoittamaan Tiitti. Täällä meillä sanotaan "tiiti", myös miehen varustukseta.

Käyttäjän arialsio kuva

"Homostelu on vissiin sen verran kiihottavaa, että toisten elämällä ratsastavat niin puolustajat kuin vastustajat". (Tuomas Enbuske)

Niinpä ja sitä vastaan ei voine muuten kirjoittaa, kirjoittamatta samalla itse aiheesta.

http://tuomasenbuske.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85754-suvaitsevaisuus-on-v...

Käyttäjän Jalis kuva

Tänään joku sanoi minulle jotain lohduttavaa. Vaikka Niinistö valittaisiin, niin seuraavalla kerralla tulisi toivo, kun saataisiin lopullisesti tarpeeksi tällaisista tyypeistä.

Näin kävi, kun George W. Bush häipyi kuvioista, niin saatiin raivattua tilaa vastavoimalle, eli toivon lähettiläälle, sovittelijalle, Obamalle. (Vaikken pidä siitä, etten tunne Obaman todellista kytköstä islamiin, mutta hänen muut puheensa ovat sovittelevia ja hän ymmärtää köyhiä ja sorrettuja.)

Toivon kyllä, että ihmiset ymmärtäisivät valita todellisen hyvän jo tässä vaiheessa (Haaviston).

Käyttäjän suuronen kuva

Ööö, LOL okeeei sanoisi huushollimme nuoriso tällaiseen tekstiin :)

Käyttäjän Jalis kuva

Eikös se Mannerheim ollut myös homoseksuaali? Vaikuttiko mitenkään Suomen itsenäistymiskehityksen alkuunsaamiseen?

Käyttäjän arialsio kuva

Siinäkö meni Haaviston eka paikka?

Käyttäjän OlliPusa kuva

Mannerheimin homous on asia, jota väitti mm. muuan nukketaiteilija. Perusteli sitä sillä, että ihmiset olivat liittäneet Mannerheimiin punaisen korsetin ("röda korsett"). Taisivat kuitenkin sotkea sanoihin "röda kors". Se tarkoittaa punainen risti eli meidän tuttu veripalvelua ym. hoitava järjestömme. Mannerheim oli sen puheenjohtaja vuodesta 1921 ja toimi järjestössä aktiivisesti 1920- ja 1920-luvuilla.

Eli ei nyt levitetä jonkun katkeroituneen taiteilijan mielipiteitä tosiasioina.

Käyttäjän harran kuva

On mielenkiintoista kuinka kepeästi tällaisia väitteitä voi esittää henkilöstä, joka on kuollut eikä sikäli voi enää puolustaa kunniaansa. Tietääkseni missään ei ole tietoa yhdestäkään homoseksuaalisesta suhteesta, jollainen Mannerheimilla olisi ollut. Todisteiksi ei riitä että yksi hänen lähimiehistään sotilasjohdossa mahdollisesti oli homo, ja että hänen ura-avioliittonsa kariutui.

Mannerheimin kirjoituksista välittyy kuva hyvin monipuolisesti maailmasta ja yhteiskunnasta kiinnostuneesta mutta omilta tavoiltaan ylipedanttisesta henkilöstä, joka suhtautui hevosiin ja metsästykseen intohimoisemmin kuin naisiin (miehistä puhumattakaan). Jos hän on käyttänyt korsettia, se on epäilemättä johtunut hänen tunnetusta selkäkivustaan, jonka vuoksi hän myös käytti elämänsä loppuun saakka yksinkertaista kenttävuodetta. Kaikki tämä kertoo hieman toisenlaisesta psykologisesta profiilista kuin homous, ja tiedot Mannerheimin lapsuudesta ja sinä aikana perheessä tapahtuneista asioista vahvistavat käsitystä.

Kaisa Jalis voisi käydä Mannerheim-museossa tutustumassa miehen elämään ja lukea hänen kuvauksensa Tiibetin ja Gansun buddhalaisiin luostareihin tekemistään matkoista sen sijaan että heittelee tuollaista nykyajalle tyypillistä lokaa.

Käyttäjän Jalis kuva

Minua ei kiinnosta sotahistoria ja tuo homous nyt on jäänyt viimeiseksi muistikuvaksi.

Minulle itselleni Mannerheimin homous tai heterous ei ole mitään lokaa.

Käyttäjän harran kuva

Kaisa, en suositellut sinulle tutustumista sotahistoriaan, vaan käymistä kotimuseossa tutustumassa mieheen ihmisenä, sekä tutustumista hänen kirjoituksiinsa Aasian buddhalaisesta sydämestä. Tutkimusmatkailijana, ei sotilaana. Suosittelin sinulle noita asioita, koska ainakin minusta ne valaisivat todella paljon tämän suomalaisen historian merkkihenkilön sielunmaisemaa.

On naurettavaa, että monet, jotka loukkaantuvat siitä että edes mainitsen Mannerheimin, tietävät hänestä ja hänen ajatuksistaan paljon vähemmän kuin minä. Jos ei sinua kiinnosta tutustua asioihin, niin älä sitten heittele tuollaisia väitteitä pitkin foorumeja. Ihan kuin kyseessä olisi joku epähenkilö, pylväs jota voi viskellä kananmunilla.

Jos Mannerheim olisi ollut homo niin sen mainitseminen ei minusta olisi loanheittoa, mutta koska hän todennäköisesti ei ollut, se on loanheittoa.

Käyttäjän Jalis kuva

Anis,

mutta sehän johtuu vain siitä, että muslimina et hyväksy homoutta, vaikka se on ihan teikäläistenkin keskuudessa yhtä yleistä kuin täällä.

Mannerheim ei ole pyhimys, jota tulee palvoa tai suojella, joten en suhtaudu häneen millään hartaudella. Sodallaan tavoitteli Pietaria, eikä Suomen valloitusta, joten sota jäi siis kesken hänen näkökulmastaan, joten ei hän erityisen suomalainenkaan ole (ei edes osannut suomenkieltä käsittääkseni).

Olen tietoinen Mannerheimin käynnistä Tiibetistä ja Dalai Laman tapaamisesta siellä. Sen tarkemmin en ole hänen sielunmaisemaansa tutustunut. En usko, että se eroaisi sielunmaisemana mitenkään, oli hän homo tai ei.

Käyttäjän suburbian kuva

Mikko Aholalla on tuolla toisaalla väite että homous on paljon enemmän tabu kristityillä kuin muslimeilla.

Käyttäjän harran kuva

Kaisa, tuo on taas typerä ad hominem. Minä olen suvaitsevainen ihmisten sukupuolisen suuntautumisen suhteen ja olen käsitellyt asiaa myös muutamissa kommenteissani aiheeseen, mm Helena Erosen viimeisimmän kirjoituksen alla, jonka otsikko oli muistaakseni "Kumman ehdokkaan kannattajat ovat ärsyttävämpiä". Olen oppinut hyvin erilaisista ihmisistä saamieni kokemusten kautta ymmärtäväksi ja suopeaksi kaikkia sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka lähestyvät minua rehellisyydellä ja toista kunnioittavasti. Tosin katson myös että ihmisillä on velvollisuus hallita itseään ja käyttäytymistään eikä esim sukupuolinen poikkeavuus anna erioikeutta toisten ihmisten, varsinkaan huomattavasti nuorempien, epäkunnioittavaan lähestymiseen.

Mannerheim osasi suomea, vaikkei se ollutkaan hänen äidinkielensä. Tietääkseni hän osasi ainakin seitsemää kieltä (ruotsi, venäjä, saksa, ranska, englanti, puola ja suomi).

Ihmisen seksuaalisuus on osa hänen sielunelämäänsä joten kyllä sillä on merkitystä. Etenkin jos se on jotenkin poikkeavaa, tai jos se on poikkeuksellisen aktiivista tai passiivista, sillä voi olla paljonkin merkitystä. Mannerheimin tapauksessa hänen kirjoituksistaan kuvastuvat kaipuu sielunrauhaan ja intohimojen välttely.

Käyttäjän Jalis kuva

"Mannerheimin tapauksessa hänen kirjoituksistaan kuvastuvat kaipuu sielunrauhaan ja intohimojen välttely."

Mutta tälläkään ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko homo tai hetero.

Käyttäjän kone70 kuva

Koko homo asiaa ei olisi pitänyt ottaa esille vaaliväittelyissä.

Työpaikkaa hakiessa monet asiat saattaa vaikuttaa. Nyt keskustelu on menny ihan väärille urille. Haavistohan voisi vaikka vaalit hävittyään valittaa oikeuteen ja vaatia Suomen valtiolta korvauksia syrjinnästä .

Onneksi presidentillä ei ole enään valtaa.

Käyttäjän moro kuva

Mitä lie Alsio haluaa pukitella, mutta hän haluaa pitää Haavsiton parisuhdetta esillä.
Alsio on homofoobikko.

Tälläkin tavalla kannatetaan Sauli Niinistöä.
Tuota vanhaa äijää, joka pilaa yli 30- vuotta nuoremman naisen elämän.

Vastuullinen, yli 60- vuotias mies ei pilaa yli 30- vuotta nuoremman naisen elämää vaikka kuinka pyrkisi seuraan.

Minuakin tuollainen nainen kiehtoisi, kuten miestä pitääkin, mutta vastuullisena sanoisin: Hae oman ikäistäsi seuraa, jos haluat onnellisuutta.

Alsiolta taas tyypillistä tajunnanvirtaa. Onneksi hän säästi meidät tällä kertaa runoilultaan.

Käyttäjän kone70 kuva

Buhahahah itse 60-vuotiaan kyllä kelpuuttaisin 30-v misukan itselleni =) LOL

Markku, pidän kommenttiasi naurettavana! Vai etkö ole Arin kommentteja ja blogeja koskaan lukenut?

Käyttäjän arialsio kuva

Jospa vastaus onkin hintti,
hällä käymättä jäi intti,
seikkailee jo Markku Tintti,
sanoo: "Multa tuli flintti"!

Tyryn tylyt tyypilliset heitot,
elämänsä myrkylliset keitot,
jakelee hän päivittäin ne meille,
kiitos riittää Tyry, riittää tämä meille!

Käyttäjän OlliPusa kuva

Sano Tyry rehellisesti, montako olet lähettänyt pois?

Ettei vain olisi happamia pihlajanmarjoja?

Käyttäjän arialsio kuva

Minä olen käännyttänyt pois yhden 17 vuotiaan ja yhden 24 vuotiaan;))

Käyttäjän ristoi kuva

Kyllähän se vähän niin taitaa olla, että kaikki homofoobikot äänestää Niinistöä. Tyrykin tämän tietää. Nyt vain jännitetään, että riittääkö äänet?

Käyttäjän moro kuva

Ristolle suosittelu,kun peukut poistettiin.

Käyttäjän ristoi kuva

Joo, kyllä peukku sopisi tiettyihin tilanteisiin paremmin.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva

Kerro ihmeessä Risto lisää. Mihin tilanteeseen se sopii ? Peukku perseessä ei riitä vastaukseksi.

Käyttäjän ristoi kuva

Suositushan näkyy myös suosittelijan omassa blogissa yms. Se on raskas. Peukku olisi kevyempi. Esim. nyt suosittelin Alsion kirjoitusta, mutta teki mieli johonkin laittaa selostus miksi. No en sitä selostusta tehnyt, mutta peukun kanssa tuollaista ei olisi tullut mieleenkään.

Nimi on monesti olennainen osa blogin antia. Tässä tapauksessa Arin etunimi. Se jotenkin tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Hiihtokisoihin sopisi hyvin semmoinen ryhmähiihto, missä ei saa potkia ollenkaan vaan vain lykkiä. Nimestä voidaan tietysti keskustella. Olisiko se junahiihto vai mikä.

Käyttäjän seppohilden kuva

"Tiedättekö sanoa miksi jumala loi miehen ja naisen olemaan keskenänsä "sillain", no muutenhan siinä menisi kahden miehen aika hukkaan!!!"

Ei auennut, antakaa tyhmälle selitys.

Käyttäjän arialsio kuva

Puujalkavitsejä on joskus vaikea hahmottaa, mutta niitä ei voi selventää, kuten ei tilannekomiikka aukea ulkopuolisille, ei myöskään puujalkavitsit niitä ymmärtämättömille. Sorge!

Käyttäjän markok kuva

Ja taas pääsevät Haaviston vastustajat kommentoimaan, että kun ne Haaviston tukijoukot koko ajan nostavat sitä homoutta esille... huokaus...

Käyttäjän simomakela kuva

No sitä ne tekee...huokaus...siis ne Haaviston tukijat.

Käyttäjän markok kuva

Vielä monin verroin enemmän ne Haaviston vastustajat.

Käyttäjän andres kuva

Joo, alkaa maistua puulta, mutta kieltämättä Ari asettelee sanansa taitavasti. Pukkasi vienoa hymyntapaista huuleen.

Käyttäjän arialsio kuva

Martin Luther King oli Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen keskeinen hahmo, joka 1950- ja 1960-luvulla ajoi erityisesti etelävaltioiden mustien kansalaisoikeuksien tunnustamista.

Ajetaanko Marko nyt homojen asemaan parannuksia, vai etsitäänkö Suomelle presidenttiä?

Käyttäjän Jalis kuva

Suomelle halutaan REHELLISTÄ presidenttiä!

Niinistön valheet paistaa avaruuteen asti. Täytyy olla Reettaa sokeampi, ettei sitä näe.

Niinistö ei ole Suomesta huolissaan, vain 4/10 verran.

Niinistö on suurpääoman puolella: hän ei moralisoi näiden yhtiöiden moraalittomuuksia, mutta Suomen köyhät ei kiinnosta, eikä se, mitä suuryritysten toiminta aiheuttaa meidän yhteiskuntarauhallemme ja työntekijöille.

Koko työelämä on täysin P:stä 90-luvun laman jälkeen, mutta Niinistöä ei huoleta. Ei niin, kun hän ei oikeasti välitä.

Taitaa olla itse Reettaa sokeampi harhaanjohtaja - tai sitten vain manipulaattori, taktikko ja peluri. Hänestä nyt viimeksi tulisi Kansan presidenttiä. Menköön tutkimaan niitä pörssikurssejaan eläkkeelle!

Me emme tarvitse tällaisia ihmisiä johtamaan Suomea.

http://punainenlanka.blogspot.com/2006/01/sauli-niinist-kenen-joukoissa-...

Käyttäjän arialsio kuva

Kerrotko Kaisa Saulin valheet?

Käyttäjän Jalis kuva

- työväen presidentti

- ahneutta vastaan

- ihmisarvo

Todellisuus:

- suurpääoman keinottelun ymmärtäjä

- köyhien ahneutta vastaan

- suurpääoman arvo

Haavisto on aatteistaan tinkimätön periaatteen mies. Niinistö sen sijaan on mies, jolle kaikella on hintansa, mutta millään ei ole arvoa.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva

Arikin päätti tulla kaapista ulos.

Käyttäjän Kira kuva

Jussi Lähteen blogi: Puolisosoitilaalliset joukot – menkää kotiin http://blogit.mtv3.fi/herratpitavatvaaleista/2012/01/28/puolisosoitilaal...

Käyttäjän arialsio kuva

Kira osui tajunnanvirtaan , kuten moni muukin, eli ainakin Marko ja Risto kukaties.

"Puolisojauhannassa minua häiritsee yksi asia. Tuona aikana jäi keskustelematta moni tärkä asia. Voitaisiinko vaikka keskustella siitä, mitä suomalaisille perheille ylipäänsä kuuluu"? (Jussi Lähde)

Koko Jussi blogi oli täyttä asiaa! Kiitos Kira.

Eiköhän tuo että joku on ensimmäinen ole ollut aika merkittävä asia muuallakin kuin Suomessa. Tuo alla linkitetty juttu nyt tuli ensimmäisenä mieleen kun kerran olen sitä mieltä että ensimmäinen on usein yhtä kuin uranuurtaja joka pystyttää tietylle asialle merkkipaalun. Vai pitäisikö amerikkalaiseen paatostyyliin puhua valloituslipusta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rosa_Parks

Käyttäjän arialsio kuva

Ymmärrän yskän ja olen lukenut kirjan kyseisestä tapauksesta, kaikilla meillä on unelmia, mutta onko pakko hössöttää homoudesta jos ei ole pakko?

Syrjitäänkö Suomessa homoja niin, että heitä ei päästetä paikallisjunissa istumaan tai jotain sentapaista?

Takerrutaanpas vielä sanaan ensimmäinen. Leikittelit sanalla tuossa aloituksessasi. Pyöritellään siis vielä sitä näin blogijankuttamisen tyylilajissa.

Viime vuoden puolella kun puolueet omissa marssijärjestyksissään alkoivat nimittää ehdokkaita seurailin asioita väljästi vain otsikkotasolla. Lähinnä kiinnitin huomiota kepulaisten ja demarien jonkinlaisiin ongelmiin omissa asetteluissaan. En ole antanut minkään puoluetoimiston lyödä omistusleimaa otsaani joten ns omaa lempparia ei suoralta kädeltä tullut.

Ehdokasasettelun valmistuttua nimet Essayah, Biaudet, Haavisto ja Arhinmäki olivat vain marginaaliryhmien edustajia. Ja tällöin heille tuli annettua sen suurempaa perehtymistä vain yksi määre. Määre joka kuitenkaan ei mitään suuria intohimoja vastaankaan nostanut. Essayah uskovainen, Biaudet ruottinkielinen, Haavisto viherhomo, ja Arhinmäki - vähän monimutkaisemmin kuvattuna - jotenkin korvissa alkoi soimaan Jaakko Laakson taistolaisfraasit - jotenkin vaan. Sitä fraseologiaa tuli nimittäin jo 70-luvulla korvat täyteen kun eksyin opiskelijapaikoissa vääriin pöytiin - tai mitään eksynyt -niissä pöydissä kun istuskeli myös pirun nättejä tyttöjä. Nuo ehdokkaat olivat siis niitä, joihin en ajatellutkaan kiinnittää huomiota.

Kunnes joku jossakin heitti sen ENSIMMÄISEN kiven. Ja sitten niitä alkoi ropisemaan. Se että joku viiteryhmä haluaa äänekkästi omaa edustajaansa esille vaikkapa vain symbolisena uranuurtajana on mielestäni aika kesyä melskaamista. Onhan noita yhden asian ehdokkaita ollut ennenkin, mutta ovat jääneet unholaan.

Ja sitten: "Kaapista voi tulla kerran ulos, mutta vaalikampanjassa voi tulla joka päivä kaapista."
Arviosi on - sanoisinko päin helvettiä! Oma kokemukseni ensimmäisestä tuttavapiiriini kuuluvasta homosta oli edellisessä työyhteisössäni 80-luvulla. Hän ei ollut julkihomo, mutta tietenkin juorut ja kuiskuttelut asiasta tavoittivat ihmiset hänen selkänsä takana. Itseni kohdalla hänen kaapista tulonsa tapahtui vähitellen tunnustellen. Huomattuaan että joidenkin pikku vinkkien seurauksena nenänpieleni eivät kohonnet inhosta enkä hakeutunut kahviossa eri pöytään hän vapautui ja tuli kaapista ulos, mutta vain vain minun suhteeni. Jatkossakin kävin hänen kanssaan kahvipöytäkeskusteluja sillä hänen tiettynlainen tuskainen elämänkokemuksensa yhdistyneenä älykkyteen toi itsellenikin paljon uutta. Ja yksi huvittava piirre näiden keskusteluiden seurauksena tuli vähän etäisemmin asiaa katselleilta. " Onks se yrittäny iskeä sua?" Vastaus: " Voi helvetti! Talossa pyörii 150 naista joukossaan yksi puolinainen. Miks tämä yksi olisi perääni, muttei ne muut. Tai oikeastaan jos ne kaikki 150 yrittäis iskeä mua niin en olis yhtään pahoillani. Osaan sanoa ja sanonutkin naisillekin, että ei onnistu."

Jotenkin alan ymmärtää homoja jotka tulevat ns torvet soiden ja rummut päristen kaapistaan kunnon julkihomoiksi. Ei sitten tarvitse jatkossa kulkea henkiset tuntosarvet ulkona kun uusia ihmisiä tapaa!

Oikeastaan kirjoitan Sinulle tämän vastaukseni tuon 80-luvun keskustelukumppanini muistoksi. Hän, minua pari vuotta vanhempi, kuoli kymmenisen vuotta sitten. Voinet arvata kenen käden kautta - vai oliko se jumalan kämmen. Varmaan taivaan portilla pyhä pietari päästi hänen kohdallaan kaksinkertaisen räkänäurun. Itsemurhaaja ja homo! Älä edes ajattele!

Sinullakin Ari Alsio on kuusi lastenlasta. Millaisen suhtautumisen mallina sinä aktiivisena ja monipuolisena pappana olet lapsenlapsillesi. Miten uskaltaisi tulla pappan luokse hän jonka kohdalle elämän arpajaiset ovat arponeet puberteetti-iässä esille tulevan ihmettelyn että nyt taidan olla erilainen nuori. Oma nuorempi poikani otti aina korviksensa pois kun mummulaan mentiin. Siitäkin kun oli paheksuntasaarnoja tuullut jo vuosia etukäteen.

Edit : Joidenkin erisniminä pitämien nimien kirjoittaminen pienellä alkukirjaimella ei ollut vahinko !

Käyttäjän arialsio kuva

Olet kyllä ymmärtänyt nyt minut täysin väärin, en minä homoja pelkää tai syrji.

Käyttäjän Jalis kuva

Hössötetään siten todellisista asioista, kuten

- suurpääoman miehestä

- moraalittomasta pörssikeinottelun hyväksyjästä

- miehestä, joka pitää kateutta mielisairautena (lasten ja nuorten mielenterveydellisten ongelmien kasvu johtuu siitä, kun toisilla on enemmän leluja kuin toisilla)

-> kaikesta huomaa, että elää rahatukkojen keskellä, irtaantuneena todellisuudesta

Nämä nyt on ihmisiä tuhat kertaa koskettavampia teemoja, joten puhutaan niistä.

Käyttäjän Jalis kuva

Maarit: Menestyvä pörssikeinottelija George Soros on sanonut että ongelma ei ole siinä että ettei kapitalistilla olisi huono moraali vaan ongelma on se että kapitalistilla ei ole moraalia, koska moraali on kaupan este.?

Sauli: Minä sanoin aikanani Soroksesta sen että hän oli se joka laman tuntumissa otti katteen markan päältä ja maton alta

Maarit: Jos teistä tulee Suomen presidentti olisiko teissä ryhtiä ja rohketta lähteä vetämään tämmöstä pörssiyritysten uutta moraaliliikettä?

Sauli: Minä pitäisin ensisijaisesti suomen puolta, jotta meillä olisi sitä jaettavaa.

Maarit: Kärsisikö silloin moraalikin jopa, jos suomen etu olisi kyseessä?

Sauli: Ei, ei, ei se että pidetään kohteliaasti ja kohtuullisesti omaa puolta riko moraalin säännöksiä.

Maarit: Mutta tarvitsisiko yrityselämä tällaista jonkunlaista moraliliikettä, jota joku lähtisi vetämään?

Sauli: Ei siellä minusta ole mitään siis epämoraalista suurta liikettä

http://punainenlanka.blogspot.com/2006/01/sauli-niinist-kenen-joukoissa-...

Käyttäjän Jalis kuva

Puhutaan myös siitä, kuinka eduskunta antoi Niinistölle epäluottamuslauseen 2010.

Näin kansanedustajat kommentoivat Niinistöä:

Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön kommentit ja toiminta kirvoitti kansanedustajilta useita kommentteja keskiviikkona.

Kimmo Kiljunen (sd.): "Minusta on kohtuutonta arvostella kansanedustajia. Olen sataprosenttisen varma, että yksittäinen kansanedustaja on äänestäessään tiennyt mitä tekee."

Sinikka Hurskainen (sd.): "Moni ei uskalla sanoa, koska pelkää, että ei saa puheenvuoroja, mutta paljon puhutaan siitä, että ilmapiiri on muuttunut negatiiviseksi. Entiset puhemiehet ovat tehneet erittäin hyvää työtä eduskunnan työn kehittämisessä, mutta nyt on tapahtunut päinvastoin, meidän mahdollisuuksia hoitaa tehtäviä monella tapaa rajoitetaan. Minä olen yksi edustaja muiden joukossa, mutta meitä oli yli sata, jotka oli sitä mieltä, että hän ei ole hoitanut tehtävää niin kuin puhemiehen pitäisi."

Pekka Vilkuna (kesk.): "Kaksi kuukautta sitten oltiin (Tero) Rönnin kanssa julkisuudessa ja nyt mies (Niinistö) sanoo, että kritiikki tuli yllätyksenä."

Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.): "Niinistö on puhemiehistä Kääriäisen kanssa parhaiten hoitanut homman. Koskinen on karkeasti syrjinyt perussuomalaisia ja suosinut omiaan. On järkevää, että pyritään säästämään ja näyttämään mallia. Jos kansanedustaja saa 1 200 käyntikorttia neljässä vuodessa, sen pitäisi riittää. Turha hyökätä Niinistön kimppuun, jos tilaa 200 lisää ja joutuu maksamaan 69 euroa. Ettäs kehtaakin."

Heikki A. Ollila (kok): "Sauli on ihminen, joka hoitaa annetut tehtävät viimeisen päälle ja oman vakaumuksensa mukaan. Käsittääkseni farssin järjestäjistä aika monella on henkinen krapula. Pelleily kaatuu koko eduskunnan piikkiin."

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/N%C3%A4in+kansanedustajat+kommento...

Niin, että varmasti Niinistö olisi erittäin 'yhteistyökykyinen' pressa! Kyykyttäjä pahimmasta päästä!

Käyttäjän Jalis kuva

Alkaa nyt kitisemään jostain käyntikorteista! Jos joku edustaja tapaa paljon ihmisiä työnsä puolesta ja kortit loppuu, on työnantaja VELVOLLINEN tekemään niitä lisää. Se ei kuulu työntekijän velvollisuuksiin alkaa omasta pussista maksamaan työntekoon liittyviä välineitä. (Vaikka kuinka palkat olisi korkeat. Pudottakaa palkkoja, mutta älkää antako tyänantajan laistaa todellisista velvollisuuksistaan!)

Kenen puolella Niinistö on? Rahan ja työnantajan puolella. Hyvinvoinnin tasaista jakautumista kokoomuslaisilta on turha odottaa! Tuo edustajien haukkuminen kuulostaa populistiselta äänten kalastelulta: ihan kuin Niinistö muka olisi kansan puolella. Niinistö on suurpääoman puolella.

Käyttäjän arialsio kuva

Onko Kaisalle tullut joku pakkomielle?;p)

Käyttäjän Jalis kuva

Mun pakkomielle on "kusetuksen vastainen kampanjointi", että ihmiset muistaisivat, mikä mies Sauli oikeasti on mainoskerman alla.

Minulla ei myöskään ole kampanjaani 1000000 euroa, joten täytyy toistaa ilmaiseksi netissä näitä tosiseikkoja.

Käyttäjän OlliPusa kuva

Hyvä Kaisa. Nyt kun olet päässyt vauhtiin, varmaankin suutut myös Haaviston kusetuksiin rauhanruhtinaana ja lisäät hänetkin kusetuksenvastaiselle listallesi? Vai oletko ykispuolinen?

Käyttäjän Jalis kuva

Rauhanruhtinas = Jeesus?

Minä en ole koskaan perustanut Haaviston kannatustani siihen, että hän on pelastanut maailman.

Ahtisaari kunnioittaa Haaviston kykyjä ja luonnetta, hänen ominaisuuksiaan.

Kukaan ei ole väittänyt, että Haavisto on Nobel-palkinnon saaneen Ahtisaaren tasolla.

Täten en koe tulleeni huijatuksi millään tavalla.

Käyttäjän arialsio kuva

Sarjassamme turhia valheita vastiustajan harteille. Yhtään valhetta, ei voi näyttää toteen, joten mustamaalaamisen oppikirjoista suoraan.

Käyttäjän Jalis kuva

Mitä en muka voi näyttää toteen?

Kokoomus ei ole kansanpuolue, vaan ajaa osakkeiden omistajien ja suurpääoman puolta.

Mistä rautalangasta tämä tunnettu tosiasia pitää vääntää?

Käyttäjän arialsio kuva

Näytä sitten väitteesi todeksi. Varmasti kokoomuslaisissa on samoja samanlaisia Suomen kansalaisia, kuin kaikissa muissakin puolueissa. Duunareista ja kerjäläisitä alkaen kaikki yhteiskuntaluokat löytyvät aivan varmasti, joten väitteesi perustuu pelkästään sinun omaan mielipteeseesi.

Käyttäjän Jalis kuva

Listaa, mitkä väitteet.

http://punainenlanka.blogspot.com/2006/01/sauli-niinist-kenen-joukoissa-...

Tämä on 'virallinen ohjelma', mutta todellisuudessa Kokoomus ei aja taloudellista tasa-arvoa, vaan rikkaiden etua köyhimpien kustannuksella. Ohjelma on lavea käsittäen muka kaiken näköistä, mutta painopisteet kyllä selviää, kun seuraa päätöksentekoa.

"Kesäkuun 2006 Joensuun puoluekokouksessa hyväksytyn periaateohjelman mukaan kokoomuksen tavoitteena on omasta ja toisten elämästä vastuuta kantavien ihmisten yhteiskunta siten, että jokaiselle mahdollistetaan hyvän elämän edellytykset. Kokoomukselle tärkeää on ihmisen vapaus ja vastuu omassa toiminnassaan. Kokoomus ilmoittaa tavoitteikseen kansallisen perinnön, Suomen kielten ja kulttuurien vaalimisen ja tukemisen, koko kansan osaamis- ja sivistystasosta huolehtimisen sekä työn ja yrittäjyyden edistämisen. Puolueen mukaan hyvinvointi syntyy työstä, yrittämisestä ja välittämisestä. Kokoomus kertoo edistävänsä ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan vastuuta sekä kunnioittavaa asennetta luontoa ja ympäristöä kohtaan."

Oletko ollut hereillä hallitusneuvottelujen aikaan? Keneltä vaatimalla vaadittiin korotuksia opintotukiin, perusturvaan, että edes suostutaan hallitukseen? Milloin yritit Hesan seudulla kitkuttaa 500-1000 euron yksiön asumiskustannukset selässä? Ruoan hinta vain kallistuu joka vuosi, bussiliput kallistuvat joka vuosi, mutta opintotuki tai perusturva ei ole noussut latin latia 10 vuoteen.

Keneltä on perinteisesti vaadittu ydinvoimaloiden lykkäämistä?

Kokoomus on se, joka ei ole yhteistyökykyinen ja joka koko ajan on normaalia ihmistä vastaan. Pääomaa ei veroteta, niin kauan kuin Kokoomus on vallassa. Kokoomuslaislla on se harha, että he ovat noin niinkun yksinään, ilman olosuhteiden vaikutusta, ihan itse rikastuneet ja siten elävät yksinäisessä kuplassaan, jota ei saisi sörkkiä. Tosiasia on kuitenkin se, ettei täällä kukaan rikastu yksinään ilman koko yhteiskunnan vaikutusta. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua jakaa hyvinvointia kaikille vaan ovat tyytyväisiä, kun itselle kävi tsäkä. Kilpailunhalu ja kateus aiheuttavat sen, että pitää itseään näin tehostaa.

Käyttäjän ilmari kuva

Netissä kiertää kiinnostava iskulause: "Mieluimmin homo kuin m#lkku"..

Käyttäjän arialsio kuva

Mitähän kiinnostavaa Ilmari tuossa lauseessa näkee?

Käyttäjän ilmari kuva

Kiinnostavuutta sikäli, että se lähentelee blogin otsikon tasoa.

Käyttäjän arialsio kuva

Siltä kantilta kyllä. Kiitos Ilmari.

Käyttäjän arialsio kuva

"Hyvä Kaisa. Nyt kun olet päässyt vauhtiin, varmaankin suutut myös Haaviston kusetuksiin rauhanruhtinaana ja lisäät hänetkin kusetuksenvastaiselle listallesi? Vai oletko ykispuolinen"?

Kiitos Ollille tästä kysymyksestä.

Käyttäjän Jalis kuva

Johon vastasin:

Rauhanruhtinas = Jeesus?

Minä en ole koskaan perustanut Haaviston kannatustani siihen, että hän on pelastanut maailman.

Ahtisaari kunnioittaa Haaviston kykyjä ja luonnetta, hänen ominaisuuksiaan.

Kukaan ei ole väittänyt, että Haavisto on Nobel-palkinnon saaneen Ahtisaaren tasolla.

Täten en koe tulleeni huijatuksi millään tavalla.

Obamakin on pehmeä ja sovitteleva, mutta samalla luja. Hän sai sentää suoritettua sen, mihin kovis-Bush ei kyennyt: Osama Bin Laden tappamisen ja terroriuhan pienentymisen.

Käyttäjän arialsio kuva

Saahan sitä jeesustella mitä tahansa, mutta ota kantaa asiapohjalta.

Käyttäjän moro kuva

"Kerrotko Kaisa Saulin valheet?"

Kaisa Sauli sanoi kerran menevänsä kaljalle,- vaan eipä mennytkään.
Meni lenkille....
Siinä Kaisa Saulin valheet...

Miksi sinä pohjoiskarjalan mies, Suomen laiskimmalta äänestysalueelta kannatat kehäkolmosen sisäpuolen etuja ajavaa ehdokasta, sudeettisalolaista.

Miksi et kannata aitoa stadin kundia, Pekka Haavistoa, hänellä riittää ajatus susirajallekin.

Käyttäjän arialsio kuva

Rehtorin skidi ja hellyttävä tapaus, joten jätän mielummin äänestämättä.

Käyttäjän Jalis kuva

Niinistö - suurpääoman mies

- moraaliton pörssikeinottelun hyväksyjä

Maarit: Menestyvä pörssikeinottelija George Soros on sanonut että ongelma ei ole siinä että ettei kapitalistilla olisi huono moraali vaan ongelma on se että kapitalistilla ei ole moraalia, koska moraali on kaupan este.?

Sauli: Minä sanoin aikanani Soroksesta sen että hän oli se joka laman tuntumissa otti katteen markan päältä ja maton alta

Maarit: Jos teistä tulee Suomen presidentti olisiko teissä ryhtiä ja rohketta lähteä vetämään tämmöstä pörssiyritysten uutta moraaliliikettä?

Sauli: Minä pitäisin ensisijaisesti suomen puolta, jotta meillä olisi sitä jaettavaa.

Maarit: Kärsisikö silloin moraalikin jopa, jos suomen etu olisi kyseessä?

Sauli: Ei, ei, ei se että pidetään kohteliaasti ja kohtuullisesti omaa puolta riko moraalin säännöksiä.

Maarit: Mutta tarvitsisiko yrityselämä tällaista jonkunlaista moraaliliikettä, jota joku lähtisi vetämään?

Sauli: Ei siellä minusta ole mitään siis epämoraalista suurta liikettä

Sauli Niinistö ei näe siellä mitään moraalitonta. Koko Suomihan tiesi, kuin yritykset heitti ihmisiä pellolle, vaikka itse rikastuivat. Työntekijät eivät voi rakentaa elämäänsä, kun heitä käytetään ja heivataan.

Miksi maailmalla leviää liike nimeltä Occupy Wall Street? Mistä se Soini on jauhanut koko kesän ja talven?

Oletteko sokeita maailman tapahtumien suhteen vai teeskentelettekö vain?

Mitä näissä Kataisen ja Niinistö Bilderberg-ryhmän kokouksissa puuhastellaan? http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg

Mistä Maailman Uudesta Järjestyksestä Niinistö puhuu?

http://www.youtube.com/watch?v=NTM57NS5_DM

http://www.youtube.com/watch?v=nSM_87DEPUk

http://www.youtube.com/watch?v=BuVgVFGOW-g

"...jos nyt saataisiin uusi maailmanjärjestys, ELI ETTÄ VALTION LAINOISSA SIJOITTAJAT HÄVIÄISIVÄT RAHAA, JOKA ON JÄRKEVÄ TAVOITE johon mennään 2013 eteenpäin" toteaa Katainen ja tämä oli mielestäni se ydinkysymys. Mikä on tämä "uusi maailmanjärjestys" johon ollaan pyrkimässä? Miksi on järkevä tavoite, että sijoittajat häviävät rahaa valtion lainoissa?

Käyttäjän Jalis kuva

Occupy Wall Street:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Occupy_Wall_Street

Occupy Wall Street eli Vallatkaa Wall Street[1] on meneillään oleva kapitalismin vastainen mielenosoitus Wall Streetillä New Yorkissa Yhdysvalloissa. Mielenosoitukset alkoivat 17. syyskuuta 2011. Osallistujat kertovat vastustavansa talouden valtaa ihmisiin. Heidän mukaansa maan talousvaikeudet johtuvat epäonnistuneesta talouspolitiikasta sekä hallinnon ja talouden läheisistä kytköksistä.

Käyttäjän arialsio kuva

Taitaa olla melkoista puppugeneraattorin työtä tuo sinun höyryäminen???

Käyttäjän Jalis kuva

Itsehän kysyit, miksi vastustan ja pidän työväen presidentin, ahneuden vastustamisen ja ihmisarvosta lässystyskampanjointia valheellisina.

Ei ole perusteita sille, että miksi juuri Kokoomuksen Niinistö olisi erityisesti sloganiensa arvoinen.

Mainoskampanjat eivät voi olla tuulesta temmattuja tai valheellisia, koska ne eivät uppoa.

Käyttäjän arialsio kuva

Kiitos vastauksesta, minä luovutan. Olkoon sitten valehtelija ja äkäpussi ja mitä muuta hyvänsä. Saulista tulee presidentti siitä huolimatta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja