Ari Alsio - Uusi Joensuu Aappa A taistelee paremman maailman puolesta Joensuussa.

Nexar Antonio Flores

Maan äidiksi pyrkivä Nexar Antonio Flores on kärähtänyt ratista. No niin on moni muukin tehnyt. Sehän johtuu vain valvonnan lisääntymisestä.

Pekka Haavisto on mies joka on hävinnyt eduskuntavaaleissa aina naisille. Pekka Haavisto on erittäin hyvä esiintyjä ja onnistunut tv-esiintyminen toi hänet aikoinaan eduskuntaan, mutta seuraavissa vaaleissa hän putosi.

Pekka Haavisto hävisi paikkansa Irina Krohnille ja Tuija Braxille. Pekka Haavistosta leivottiin silti ministeri ja hän olikin ja on vieläkin Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri.

Haavisto nousi taas eduskuntaan mutta putosi sitten seuraavaksi hävittyään Anni Sinnemäelle.

Pekka Haaviston valintaa ovat puoltamassa monet vasemmistolaiset ja ammattiyhdistystoimintaan liittyvät Halosenkin takana olleet taustavoimat. Haavistosta haetaan sellaista uutta ryvettymätöntä kasvoa keulakuvaksi.

Nyt tahroja sitten etsitään suurennuslasin kanssa, tämä Koijärvi-veteraani on kuitenkin varsin puhdas pulmunen, joten otsikoita ei hänesta saada.

Nyt on löydetty hänen puolison pimeä puoli, eli krapulassa ajeleminen.

Nexar Antonio Flores on pahoillaan tapahtuneesta ja ei aluksi uskaltanut edes puolisolleen kertoa tapahtumasta ja Pekka Haavisto sai tiedon median välityksellä. Pekka Haaviston luottamusta on koeteltu.

Mihin Suomi tarvitsee osaavaa esiintyjää, joka arkielämässä ei ole puolisonsa luottamuksen arvoinen? Vaikka hänellä olisi kaikki estraditaiteilijan lahjat ja tietokirjan tiedot ei hänestä ole presidentiksi, jos puolisoiden välinen luottamus puuttuu. Se puuttuu silloin kansalaisiltakin.

Me emme tarvitse presidenttiä jota pidetään jopa kotona todellisen tiedon ulkopuolella.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän helihamalainen kuva

Minä en kannata Haaviston ajatuksia enkä hänen poliittista taustajoukkoaan. Mutta tällainen räävitön paskanheitto ja yksityisasioiden retostelu ei ole missään suhteessa presidenttiehdokkuuteen. Nexar ei ole pyrkimässä presidentin puolisoksi vaan hänen puolisonsa on pyrkimässä presidentiksi.

Käyttäjän arialsio kuva

Jos Heli nyt kertoo missä avauksessani on räävittömyyksiä???

Käyttäjän helihamalainen kuva

Esimerkiksi tuo pyrkiminen maan äidiksi ja samassa kirjoituksessa käsitellä rattijuopumusta. Jos ei räävitöntä niin hyvin raa'an karkeata ihmisen käsittelyä.

Käyttäjän arialsio kuva

Onko siis räävitöntä todeta tosiasioita. Virallisen Pekka Haaviston tiedotuksenkin laitoin tämän Seiskan sijasta.

http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a277115/presidenttiehdokas+pekka+haa...

Siellähän ilmenee myös kapakkaptappelua ja silleen...

Käyttäjän arialsio kuva

Voin kaivaa Helin kommentteja joissa on paljon karkeampaa ihmisten käsittelyä;)))

Käyttäjän perttivaananen kuva

Kyllä meidän täytyy tietää, millaisia erilaisia skandaaleja on luvassa myöskin tuleva presidentin puolison taholta, kun äänesäjinä olemme valitsemassa presidenttiä.

Mielestäni rattijuoppous ei ole soveliasta maanäidille, koska hänkin näyttää esimerkkiä meille muille. Itse soisin raittiin maanäidin, koska Suomessa ryypätään niin paljon.

Käyttäjän helihamalainen kuva

Ari, riippuu ihmisen asemasta mitä paskaa saa heittää. Jos kysymys on esimerkiksi Jyrki Kataisesta, hän on pyrkinyt suomalaisen politiikan keskiöön ja on pyrkimässä Euroopan ytimiin. Kyllä häntä saa julkisuudessa käsitellä melko voimakkain sanakääntein. Tietysti kohdistuen hänen tekoihinsa.

En kiistä etteikö rattijuopumus olisi teko, mutta Nexar Antonio Flores ei ole siinä määrin poliittinen otus, että häntä tulisi lyödä kuin vierasta sikaa.

Käyttäjän arialsio kuva

Olenko Heli lyönyt ketään eläissäni, kuin vierasta sikaa?

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

No mie en viitti lukea kommentteja enämpää, mutta Heli puhu totta ja kirjotat Ari rumasti ja ala-arvosesti ja matalamielisesti ja pikkusielusesti, nyt ämmi on sulle vihanen:

"Me emme tarvitse presidenttiä jota pidetään jopa kotona todellisen tiedon ulkopuolella." - no eikö olekki lapsellinen veto, solet kyllä paljon aikusempi ja vastuullinen ja toimiva ihminen Ari ja onnistuit provosoihmaan, kiitos siittä.

Käyttäjän arialsio kuva

Ämmillä on oikeus olla omaa mieltä, mutta minä olen vanhan kansan sovinisti ja en siedä salailua parisuhteessa.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Kyllä minuakin vähän pelottaisi sellainen maanäiti, joka tappelee ja ajelee autolla krapulassa/pöhnässä.

Toisaalta alan ymmärtää, miksi Haavisto kaveraa Hakkaraisen Teuvon kanssa. Teuvossahan on vähän samoja elkeitä kuin tässä Pekan poikulissa.

Käyttäjän arialsio kuva

Kyllä minustakin, vaikka Heli vastustaakin mielipidettäni, on selvää, että myös puoliso edustaa, vaikka ei pyri.

Käyttäjän eirikr kuva

Minusta tämän paskantonkimisen saisi jättää amerikkalaisille ylipäätään. Ei kaikki, mitä siellä tehdään ole parasta ikinä. En tiedä miten keskimääräinen ihminen tämän täälläpäin näkee, mutta henk. koht. tuollainen epärelevanttien asioiden tekopyhä tonkiminen lähinnä herättää sympatiaa tonkimisen kohdetta kohtaan. Tosin, voihan sekin olla keino.

Käyttäjän arialsio kuva

Ketä varten tiedoitus tehtiin jos sitä ei saa julkaista?

Se on Pekka Haaviston virallinen tiedotus, eikä mikään tonkiminen, joten pidä Antti porut mahassasi.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Tuleva presidentti ja hänen hänen puolisonsa edustavat Suomea joka tapauksessa.

Voidaankin kysyä onko semmoinen suomalaisuuden edustaminen, jossa ajellaan autolla pöhnässä ja tapellaan liiankin rehellistä ja suoraa?

Kuitenkin luulisi Haaviston saavan enemmän kannatusta esim. PS:n kannattajien keskuudessa näiden Haaviston puolison seikkailujen jälkeen, koskapa Haaviston puoliso on näköjään suomalaistunut kohtuullisen hyvin.

Jätkähän alkaa olla kuin suoraan Hannu Salaman ja Väinö Linnan kirjoista suoraan repäisty hahmo!

Käyttäjän arialsio kuva

Käytätkö Pertti presidenttiehdokas Pekka Haaviston puolisosta nimitystä jätkä? Hyi sinua, kyllä Heli nyt vetää herneen nenään.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Mutta Ari minähän yritin vain kehua häntä tuolla kunnianimellä "jätkä"!

Käyttäjän arialsio kuva

Sitähän minäkin, mutta Heli tahtoo käsittää kaikki räävittömyydeksi.

Käyttäjän eirikr kuva

Edustamisen käsite on jotakin, minkä olemassaoloa en ollenkaan käsitä. Se on sitä, että esitetään parempaa kuin ollaan. Tai no, on sillä muitakin merkityksiä, ryyppäämisestä ja rellestämisestä myös puhutaan edustamisena, ainakin meillä päin.

"Voidaankin kysyä onko semmoinen suomalaisuuden edustaminen, jossa ajellaan autolla pöhnässä ja tapellaan liiankin rehellistä ja suoraa?"

Oletko ihan varma että Suomessa ajetaan autoa ja tapellaan väestömäärään nähden erityisen paljon? En millään usko että Suomessa yleisesti ajetaan kännissä kovinkaan paljoa verrattuna esimerkiksi Keski-Euroopan viinimaihin tai muihinkaan läntisiin sivistysmaihin. Ainakin omiin kokemuksiin perustuen Suomessa suhtaudutaan kännissä ajoon keskimäärin erittäin kriittisesti, mutta ehkä tässä on juuri paljonkin alueellisia eroja.

Käyttäjän arialsio kuva

No ainakin jokainen voi olla asioista omaa mieltänsä. Kännissä ei pidä ajaa, mutta siitä ei ainakaan saa jäädä kiinni. Meilläon vinoutumia joka maassa.

Olin Venäjällä töissä ja yksi lauantai minut pyydettiin kylään venäläisen työkaverin kotiin.

Illalla otettiin vodkaa ja syötiin ja sitten otettiin taas vodkaa. Mies soitti tuttavalleen eräälle miliisimajurille, joka osasi puhua suomea. Hänet kutsuttiin tulkiksi, kun keskustelut alkoivat olla niin syvällisiä, että viittomakieli oli kankeaa.

Miliisimajurikin otti vodkaa ja ilta eteni rattoisasti. Minulla oli sunnuntai myös työpäivä ja sanoin yhden aikaan yöllä, että lähden hotellille. Kun olin jo ulkona näin, kuinka työkaverini heitti autollaan miliisimajurin kotiin. Olimme juoneet koko ajan samaan tahtiin, joten nolla promillea ei ollut.

Miliisi ei ajanut, mutta asettui juopuneen kyytiin ja vilkutteli minulle auton ikkunasta.

Maassa maan tavalla, - ajattelin!

Käyttäjän pasanenehdolla kuva

Ainut asia mikä on räävitöntä,puhua jostain hintistä "maanäitinä."

Käyttäjän arialsio kuva

Sinä sen sanoit. Kukaan ei ole maininut asiaa sinua ennen tässä avausketjussa.

Käyttäjän arialsio kuva

-" Kyllä meidän täytyy tietää, millaisia erilaisia skandaaleja on luvassa myöskin tuleva presidentin puolison taholta, kun äänesäjinä olemme valitsemassa presidenttiä".

Alli Paasikivi
Vieno Kekkonen
Tellervo Koivisto
Eeva Ahtisaari
Pentti Arajärvi

Kaikki nämä henkilöt ovat tulleet esille puolisonsa presidenttiyden kautta meille tutuiksi, tahdoimmepa tai emme.

Voi pyhä Sylvi sentään - Ihq Vieno Kekkonen!

Mutta Tulevaisuus näkyy Suomessa edelleen taustapeilistä?

Käyttäjän arialsio kuva

Lapsus tosiaan korjataan.

Alli Paasikivi
Sylvi Kekkonen
Tellervo Koivisto
Eeva Ahtisaari
Pentti Arajärvi

Käyttäjän eveavolin kuva

Luulen, että skandaali olisi ollut huomattavasti suurempi, jos Vuokko Väyrynen, Päivi Lipponen, Tiina Soini, Thomas Forsström tai Jenni Haukio olisi kärähtänyt ratista. Se olisi sotkenut pahasti heidän puolisoidensa kampanjan.

Monikulttuurinen homopariskunta kun on vähän erikoinen ilmestys joukossa, niin ehkä heille sallitaan enemmän kuin muille.

Käyttäjän arialsio kuva

Miten Arhinmäki suhtautuu taistolaisten siirtyessä Haaviston tukijoukkoihin ja Halosen entisiä tukijoita myös viljalti joukoissa.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...

Onko Arhinmäki säilynyt poikamiehenä?

Käyttäjän eveavolin kuva

Arhinmäen puoliso on raskaana. Hänen tapauksessaan rattijuopumus olisi jo sosiaaliviranomaisten asia. En nyt yhtäkkiä muistanut hänen nimeään, kun on niin yleinen nimi, hän on joka tapauksessa eläinlääkäri.

Käyttäjän arialsio kuva

Hyvin on pysynyt taustalla ja toivottavasti kaikki käy hyvin.

Käyttäjän arialsio kuva

Paavo elää avopuolisonsa eläinlääkäri Päivi Lahden kanssa.

Käyttäjän eveavolin kuva

Kyllähän se kuuklaamalla olisi löytynyt. Jätin nyt vain pienemmän kannatuksen saaneet Arhinmäen ja Essayahin puolisot pois, vaikka aivan hirveä skandaali heistäkin olisi tullut.

Käyttäjän arialsio kuva

Onneksi ei kuitenkaan Bardyn hymypoika ollut kyseessä.

Siinä taisi Haavistolta mennä minun ääneni. Ja seuraavaksi alkaa mietityttämään yleensäkin näiden ehdokkaiden arvostelukyky, jotka ovat päätyneet lastensa ikäiseen puolisoon. Alkavat käymään vähiin käyttökelpoiset vaihtoehdot. Näinköhän tässä käy, että kun kaikki huonot vaihtoehdot eri syistä järjestyksessä pudottaa, jäljelle jää Väyrynen.

Käyttäjän arialsio kuva

Vuokko Väyrynen olisi mielestäni parempi vaihtoehto presidentiksi, hän on selkeästi aito.

Ehkä Vuokko pesee Väyrysen puhtaaksi YYA-ajasta, ellei saunottajakaan suostu.

Nylund, ei paha, taitavat ne muutkin pääehdokkaat löytyä Hikipediasta.

Ei ollut Hikipediasta vaan vanhasta muistista, mutta Hikipediassa näkyy olevan tämä:

Olette äänestänyt Paavo Väyrystä

Oletteko varma?

Haluatteko lähettää virheraportin?

Käyttäjän arialsio kuva

Molemmat vitsit kolahtivat;p)

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Tästä uhkaavasta lama/työttömyys/investointi/valuutta/eläkeputki/koulutus/ikääntymis ...kriisien suosta voidaan nousta kuiville vain globaalin luokan arvojohdon avulla. Sellainen voi olla vain maailman ensimmäinen vihreän avioparin Suomi. (Halonenkin kävi vihillä)

Rakentakaamme koulut, virastot ja kodit niin tiiviiksi että uloshengitetty lämmin ilma riittää sekä lämmitykseksi että automaatti-ilmastoinniksi. Hometta ei pidä säikähtää - sehän on vihreätä. Metsiä ei tarvitse kaataa pehmopaperiksi eikä rullaytimiksi kun tietty toimenpide voidaan tehdä paljain sormin. Jos itse ei yllä tai tahdo niin kaveri auttaa.

Suot säästyy kun vaihdetaan armejan kalusto saudien öljyyn - katso uutinen Karjalaisesta (Joensuu):
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/fortum_nostaa_kau...

Käyttäjän markok kuva

Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Mutta ei silti pidä noin raivokkaasti vääristellä ja panetella.

Käyttäjän arialsio kuva

Kukahan on panetellut? Voiko sitä kysyä?

Käyttäjän perttivaananen kuva

Kuka täällä oikein panettelee? Täällä yritetään hahmottaa maanäidin asemaa ja roolia uudessa postmodernissa toimintaympäristössä. Tässä kun alkaa itsekultakin pallo hukkaan mennä.

Käyttäjän markok kuva

Joukon hometalokommenttia tarkoitin - tahallista väärinymmärrystä ja asioiden karrikointia. Mitä itse aiheeseen tulee, niin itse en toki olisi nostanut esille kenenkään puolison toilailuja kun en niistä niinkään piittaa, mutta en siitä nyt niin hirveästi jaksa välittää. En sitä nyt tässä yhteydessä tarkoittanut panettelukommentissani.

Käyttäjän arialsio kuva

Kyllä paineita puolison suhteen aina tulee olemaan presidenttiasioissa. Muistaako kukaan Tarja Halosen ja Pentti Arajärven susiparimyllytystä? Heidäthän tavallaan ajettiin yhteen asumaan.

Käyttäjän VeikkoP kuva

Ihminen joka menee yhteen vasta aikuisena on elänyt sangen tylsän elämän, jos ei ole mitään, jota ei mielllään jättäisi kertomatta puolisolleen.

Yhteiselon aikanakin voi sattua kaikenlaista, jota ei nyt välttämättä tarvitse paljastaa kotona.

Nykyihmisen elämänmalli on nyt kertakaikkiaan niin monitahoinen, että siihen mahtuu ja jos rehellisiä ollaan niin pitääkin mahtua, asioita joita ei voi, tai halua jakaa läheisensä kanssa.

Yhteiselo ei tarkoita pakkopaitaa, eikä edes yhteismitallisuutta.

Käyttäjän HomoNatura kuva

Floresin tapaus osoittaa taas kerran että suomalaisten ulkomaalaisviha on täysin turhaa, ulkomaalaiset osaavat tehdä aivan samoja rikkeitä suon me suomalaiset.

Käsittääkseni Floresin rike tapahtui ulkomailla? Siellä lainsäädäntö ja promillerajat ovat erilaiset, joten Suomessa se olisi ehkä nykyisillä rajoilla ollut jopa sallittua, pelkän päähän taputuksen arvoinen harkittu teko, josta suomalaisena olisi saanut vain kasvavaa mainetta?

Mitä muuten tuo Vieno Kekkonen tekee maan äitien listalla?

Käyttäjän arialsio kuva

Lapsus on korjattu joten voit rauhoittua Outi siltä osin. Kiitos kommentista, se oli asiaa.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Haaviston puoliso sai rangaistuksen, mikä on tavallinen, kun verestä on mitattu 0,3-0,8 promillea. Joten Haaviston kannattajat voivat vapaasti väittää hänellä olleen alle 0,5 promillea veresään.

Minä asun Ruotsissa, jossa raja rattijuoppoudelle käytännössä on 0,3 promillea, joten minulle hän on rattijuoppo.

Käyttäjän elina kuva

Outi, mikä ihmeen "suomalaisten ulkomaalaisviha"? Olen ollut tekemisissä tuhansien suomalaisten kanssa jo pelkästään työni puolesta, mikä jo sellaisenaan vastaa muutaman gallupin otantaa, enkä ole pannut merkille mitään ulkomaalaisvihaa. Puhumattakaan sadoista suomalaisista tuttavistani. Maailmalla suomalaisia pidetään arvossa, varsinkin naiset arvostavat tasa-arvoisia suomalaismiehiä.

Mitä tulee Haaviston puolisoon, niin nuorille sattuu kaikenlaista. Kyllä hän edustushommat klaaraa, siitä on näyttöä linnan juhlista. Edustavampi tuo pariskunta on kuin Halonen puolisoineen.

Käyttäjän HomoNatura kuva

Minäkin olen ollut tekemisissä tuhansien suomalaisten ja ulkomaalaisten kanssa. Valitettava tosiasia niin kokemusteni kuin tilastojen valossa on se että suomalaiset vihaavat muukalaisia enemmän kuin muut keskimäärin.

Toki suomalaiset eivät suvaitse välttämättä edes toisiaan, mutta tätä ei tässä tapauksessa voi pitää lieventävänä asianhaarana, eihän.

Käyttäjän elina kuva

Kokemuksemme ovat subjektiivisia, mutta tilastosi kiinnostavat. Ainakin jos ulkomaalaisvihan kriteerinä on rasismi, niin Suomi kuuluu maailman vähiten rasistisiin maihin. Somalia on maailman rasistisin maa, kun mittarina on vähemmistöjen (toiseus) kohtelu. (lähde: Minority Rights Group)

Eilen lueskelin jotain saksalaista artikkelia, jossa väitettiin, että 90% musliminaisista oli kokenut rasistista huutelua ja jopa väkivaltaa!!! kaduilla Saksassa. Kuulostaa ylitseampuvalta. Kävin muutama kuukausi Hampurissa, paljon siellä kulki kaapunaisia, mutta ainoatakaan pilkkahuutoa tai päälekarkausta en sattunut näkemään.

Käyttäjän arialsio kuva

- "Minä asun Ruotsissa, jossa raja rattijuoppoudelle käytännössä on 0,3 promillea, joten minulle hän on rattijuoppo".

Villakoiran ydin ei ole rattijuoppous, vaan miten asia kerrottiin kotona, eli salattiin.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Noinkin voidaan ajatella. Olihan tuo juttu sattunut jo lokakuussa. Saahan siitä sen kuvan, että poikuli hilluu maailmalla Pekan selän takana ihan miten vaan. Saman touhun voisi tietenkin olettaa jatkuvan myöskin Mäntyniemessä ja Kultarannassa.

Käyttäjän arialsio kuva

Juuri näin. Mistään kaivelemisesta ei ole kysymys, vaan normaalielämästä.

Hymypoika voi siis olla erehtyväinen, kuten me kaikki.

Käyttäjän kyy kuva

AA: "Nyt tahroja sitten etsitään suurennuslasin kanssa"

Niinpä. Katsoisit peiliin, Ari hyvä...

Käyttäjän arialsio kuva

En minä etsinyt, minä toin asian keskusteluun. So what!

Käyttäjän arialsio kuva

Tarkoitatko, että kaikki mokat tulisi painaa villaisella?

Käyttäjän kyy kuva

En,
mutta joku suhteellisuudentaju pitäisi säilyttää.

Käyttäjän arialsio kuva

Ja mikähän tässä meni yli hilseesi?

Mies salaa mieheltä parisuhteessa liikennerikkomuksen ja siitä annetaa oikeuin virallinen tiedote jälkeenpäin, kun Seiska on ensin asiasta uutisoinut.

Näinkö sitten Haaviston Suomessa toimittaisiin. Ensin lukisimme Seiskasta ja sitten tulisi tieto virallisesti, jos vaalipäällikkö olisi nohevana.

Käyttäjän kyy kuva

Ei minulla mikään yli hilseen mennyt, mutta sinulla, Ari, jonkun presidenttiehdokkaan puolison tekemiset näkyvät menneen.

Minua ei kiinnostaisi yhtään tietää, vaikka rouva Soini tai rouva Niinistö kävisivät poikaprostituoiduilla, eivätkä kertoisi siitä miehilleen. Miten ihmeessä sellainen tieto muka auttaisi minua tekemään äänestyspäätöstä?

Yksityiselämän kaivelu on mielestäni turhaa, ja seiskapäivätasoisilta kannibaalilehdiltä normaalin halpamaista. Miksi meidän pitäisi alentua samaan?

Siihen alentuminen menee kyllä yli minunkin hilseeni.

Käyttäjän arialsio kuva

Olet väärässä kuoma. Kyse ei ollut minun penkomisesta. Siitä annettiin puolueen taholta vaalipäällikön muotoilema tiedote, jossa Haavisto itse antaa huojuvan lausuman.

selviää parhaiten tästä:

http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91557-nexar-antonio-flores#comm...

Käyttäjän kyy kuva

Hohhoijaa.
Tuo nyt on vain politiikkaan pesiytynyt tapa: annetaan julkinen lausunto aiheesta sen jälkeen kun joku kannibaalilehti on suorittanut "paljastuksiaan".

Muuten kommenttipalstat täyttyisivät salaliittoteorioita ja salailua vatkaavista sankareista.

Mutta näyttävät ne täyttyvän sittenkin. Olisiko Haaviston puolison sukupuolella jotain tekemistä sen kanssa?

Käyttäjän markok kuva

Minulle puolison toilailuja tärkeämpää on itse ehdokkaiden toiminta. Täytyy sanoa, ettei Haaviston puolison moka paina minulle läheskään yhtä paljon kuin vaikkapa Lipposen ja Väyrysen suomettumistausta. Eikä Väyrysen jalasmökit tai Lipposen toimet kaasuputkiasiassa.

Käyttäjän arialsio kuva

Jokainen voi vapaasti muodostaa mielipiteensä. Laitoin avauksen, kun minua otti päähän tuo salaaminen puolisolta.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Olen Arin kanssa samaa mieltä, vaikka voihan se olla niinkin, että homosuhteissa on eri säännöt.

Käyttäjän markok kuva

Luulempa että moinen salaaminen on aika yleistä. Monet tarvitsevat aikaa ennen kun saavat sanottua mokailustaan puolisolleen.

Käyttäjän martin kuva

Marko Kivelä: "Luulempa että moinen salaaminen on aika yleistä."

Olet oikeassa. Mutta ei arvelemastasi syystä, vaan poliitikot toivovat loppuun asti, että kukaan ei mokailua huomaisi. Vrt. Kanerva, Vanhanen, jne.

Käyttäjän arialsio kuva

Yleistä? Kuka sen on määrittänyt?

Käyttäjän koskinenmatti kuva

Presidenttiehdokkaan puoliso on virallisten dokumenttienkin mukaan baaritappelija ja rattijuoppo. Eikö tämä muka muodosta minkäänlaista uskottavuus- tai turvallisuusongelmaa henkilölle siinä teoreettisessa tilanteessa, että tulisi valituksi presidentiksi?

Käyttäjän kyy kuva

Viralliset dokumentit käsität ilmeisesti iltapäivä- ja muiksi kannibaalilehdiksi.

Käyttäjän arialsio kuva

Siitä oli Haaviston oma tiedote pohjalla. Vaalipäällikön laatima ilmeisesti, tai vaatima.

Käyttäjän koskinenmatti kuva

Flores on pahoinpidellyt jotakuta baarissa ja ajellut autoa alkoholin vaikutuksen alaisena, kumpikin teko myönnettyjä asioita. Baaritappelu ja kännissä ajaminen tekevät henkilöstä baaritappelijan ja rattijuopon, jos säännöt ovat kaikille samat. Ovatko?

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Vieno Kekkonen paikkasi aukkoja tyylikkäästi - ihan turha selitellä. Sylvin tasolle karpeloilla matkaa Valtionaiseksi valovuosia. kts. http://www.lib.hel.fi/

Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa, mutta lienee kohtuullista huomata että näkyvissä olevat itenäisyyttä ja hyvinvointia uhkaavat seikat ovat pikkujuttuja Sylvin ja UKKoon aikoihin verrattuna. Perussahuri pärjäisi taatusti muijansa kanssa siinä kuin homoviherpariskuntakin. Mielestäni jopa paljon paremmin.

...kuin kärpäsen surinaa korvissani. Ehdokkaani ja ääneni kohde on numero 2 (kaksi).

Käyttäjän arialsio kuva

Ja siihen minulla ei ole vastaan panemista.

Jos suomalaiset haluavat presidenttinsä toimivan maan arvojohtajana, Haavisto ei sovi tehtävään. Painotus asettuu sanalle ARVO.

Ei siitäkään huolimatta, että hän mitä ilmeisimmin älykäs, tietorikas, verbaalisesti lahjakas ja sympaattinen mies.

Hänelle on varmasti tarjolla muita vaativia ja hänelle sopivia tehtäviä niin Suomessa kuin kansainvälisissäkin yhteisöissä.

Käyttäjän arialsio kuva

Arvo sinänsä, että meillä on ehdokkaita joista voimme valita.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Niin justiinsa Tuula! Tarkoittanet että valitsemalla pressksi T Soinin
saamme äijän herrain kurreliiveihin ja nuhteisiin. Mutta miten käy PSn puolueena?

Demarien Valtakunnankansliassa (+SAK) kuvitellaan Persujen kaatuvan siihen. Jospa sieltä nouseekin joku leppäpirkko (mikähänennimensänytolikaan) - tai vastavalittava euromissi puoluetukiaisia konsultitoimistonsa kautta nauttineena mediapellenä. Teatterikoulun kesken jätettyään vaihtaakin poliittiseen teatteriin.

Tuohan olisi varmin tapa sementoida Liikasen, Jurpilaisen, Sasin, IsonPaavon, Kataisen . . . asema ja ansiotaso.
"Nimet muuttuu vain ja niillä peitetään . . ."

Nimenomaan arvojohtajaksi häntä äänestän. Arvoja kun on monenmoisia.

Totta kyllä, Kari Kero,

mutta suomalaisia enemmistöarvoja runsaammin kuin vähemmistöarvoja.
Se kannattaa muistaa, koska elämme demokratiassa.

Olen pitänyt enemmistöarvoina esim. suvaitsevaisuutta tai luonnon suojelemista.

US-Puheenvuoroa seuratessa tuntuu siltä,että suvaitsevaisuus taitaa jäädä kohta vähemmistöön.

Ja jos sen homouden perään kyselet, niin sillä ei mielestäni ole mitään merkitystä. Homous ei ole arvo.

Mitä arvoja Haavistolla on, joita sinä et kannata, Tuula Saskia?

Ari Alsio, kirjoituksiasi lukeneena väittäisin meidän arvomme yllättävän samankaltaisiksi.

Käyttäjän arialsio kuva

No sitä en tiennyt, kun en ole sinua juurikaan lukenut tai seurannut.

Käyttäjän arialsio kuva

Arvojohtajasi puoliso ajeli Suomen lainsäädännön rajoissa kotimaassaan. Eikös se ole maassa maan tavalla?

Kyllä mies tiesi kotimaansa lainsäädännön, ei siihen tarvita mainaita Suomen lakia tai promillerajaa. Ei Venäjällä voi suomalainen vedota Suomen promillerajaan joka siellä on nolla.

Joo kyllä ajeli. On tullut selväksi. Ei ole oikein.
Mikä tässä jutussa nyt niin kovasti viehättää?

Käyttäjän arialsio kuva

Ei mikään itse asiassa, vaan puoluetoimiston toimet. Ensin asiaa on selvitetty monta viikkoa ja sitten kun asia tulee ilmi tullaan vihdoin ulos.

Sen lisäksi vähätellään "kehitysmaiden" pöytäkirjoja ja jätetään huomioimatta, että samalla tullaan vähätelleeksi Haaviston puolisoa.

Tämä avaus olisi mennyt huomiotta alas unoholaan, mutta sitä ovat pitäneet ylhäällä pikkuhiljaa paljastuneet peitetoimet.

Mitä asiaa halutaan erityisesti pitää piilossa on syytä epäillä, sen on suomalainen luonto osoittanut todeksi aina.

Käyttäjän arialsio kuva

Presidentti valitaan aina arvojen pohjalta, joten ei kai sitä ole syytä todistella. Keron ja minun arvot ovat eriävät ja se saa ollakin näin.

Oliko kommenttini mielestäsi jotenkin outo?

Mistä moitit, jos moitit?

PS. Presidenttiä ei aina valita arvojen pohjalta, vaan puoluepoliittisesti ja median antamien vaikutelmien perusteella.

Arvoja perää aika harva äänestäjä, minkä hyvin tiedät.

Käyttäjän arialsio kuva

Minä en ainakaan Tuulaa moiti. En moiti tässä ketään. En edes Haavistoa, joka salasi tämän viimeiseen asti.

Ihme, etteivät perussuomalaiset tunnu ottavan tähän ketjuun kantaa. Johtuuko siitä, että Haavisto on Hakkaraisen kaveri?

Käyttäjän arialsio kuva

Juu kaveria ei laiteta selälleen.

Käyttäjän elina kuva

Mitäpä jos on jokin muu (kuin H&H ystävyys) oma lehmä ojassa, meinaan ryyppyreissun jäljiltä.

Käyttäjän arialsio kuva

Totta. Mutta siitähän juuri olikin kyse.

Käyttäjän arialsio kuva

Eli täydellinen parisuhde kestää ne kaikki vastamäet, jos ei niin se on sitten epätäydellinen ja alamäki on alkanut.

Käyttäjän Vastakarva kuva

Pitkän ajan kuluessa puoliso on vakiintunut tarkoittamaan heteroparin toista osapuolta. Sekaannusten välttämiseksi vastaava termi homoparien kohdalla pitäisi olla takapuoliso koska heteroilla on etuoikeus puoliso-termiin. Mun mielest.

Käyttäjän arialsio kuva

Aviopuoliso ja puoliso, no miten särähtää, sitä ei aina tiedä.

Rekisteröity parisuhde, eli pöytäkirjapuoliso?

Vihkiparit ovat aviopuolisoita, susiparit avopuolisoita, miten ilmaistaan rekistöröity parisuhde, rek.kumppani?

Tammikuun vaaleissa tulee ehdokkaiden puolisot myös vaikuttamaan monen äänestäjän valintaan seuraavaksi presidentiksi.
Monet presidenttien puolisotkin ovat olleet eräänlaisia mielipidevaikuttajia ja median ja kansalaisten kiinnostus heidän puheisiinsa ja tekoihinsa on ollut suuri. Sama linja tulee jatkumaan tulevaisuudessakin.

Käyttäjän arialsio kuva

Jokaisen puoliso vaikuttaa omaan kuvaamme, se on tosi. Sekin vaikuttaa jos puolisoa ei näy vaalikentillä. Siitähän Timo Soinia jo huomauteltiinkin.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Ilman Sylviä ei Kekkonen olisi ollut UKK.
Eikä Suomen tarvitsisi tukea Kreikkaa.

Olisimme suurvallan läntinen takapajula.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search?formids=target&lang=fin&suite=de...

Käyttäjän arialsio kuva

Tai saismme kesällä WTO-jäsenyyden.

Käyttäjän arialsio kuva

http://www.ess.fi/?article=352967

Artikkelista käy selville promillemäärä ja vankeustuomion pituus. Siltä selviää myls vähättely jota kampanjapäällikkö osoittaa kehitysmaita kohtaan, vaikka ehdokkaa kotimaasta on kysymys.

Tämä on häpeällistä.lukekaa itse.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

No se on vähän tuollaista meidän köyhien Amistaustaisten - luullaan helposti että joku "asema" oikeuttaa jotain. Se on median luoma harha - tietty vakanssi suojaa jukisuudelta-, poliisitoimilta ja antaa vapauttavan päätöksen 'oikeus'asteissa.

Näinhän se menee mutta vain ja ainoastaan MEIDÄN kesken.
Uudella "meillä" on alkuun ongelmia jotka korjaantuvat aikanaan.

Hyvä Ari,

ainakin minä, ehkä Sinäkin, alistumme tilanteeseen, jossa emme saa sanoa asioita suoraan.

Meillä on siis kuitenkin sisäänrakennettu sensuuri.

Jos uskaltaisi sanoa, mitä ajattelee " aikuisen oikeasti", rasisti- tai tai " vähemmistösorsija"-syytös olisi niskassa.

Mielipiteeni ei liity mitenkään perussuomalaisiin, kuten jokainen lukija ymmärtää.

Mielipiteeni koskee ainoastaan käsitettä " presidentti-instituutio".

Eikö edes se merkitse suomalaisille mitään?

Käyttäjän arialsio kuva

No totuudenpuhujia ei koskaan ole rakastettu. Tuulan tuskaa ehkä kannan, eli oikein epäilet, mutta se ei ole minulle ylivoimaista.

Minua häiritsee tässä asiassa enemmän vaalipäällikön toimet, kuin ehdokkaan tai hänen puolisonsa toimet.

Käyttäjän Vastakarva kuva

Mun miälest kielitoimiston pitäisi ottaa kantaa siihen terminologiaan josta ei saa puhua, koska se aiheuttaa sekaannusta. Esim. mies voi vahingossa joutua naisten puolelle yleisessä saunassa.

Mutta mietinpä, miksi tämä kirjoituksesi ei saanut tilaa otsikkosivulle.
Asia on kuitenkin hyvin ajankohtainen ja tärkeä.

Käyttäjän arialsio kuva

Sitä olen monesti miettinytkin, että kuka pääsee nimensä mukaan karuselliin ja kuka pidetään sieltä kirjoitustensa takia poissa.

Olen tullut siihen tulokseen, että presidenttiehdokkaat, kansanedustajat, ministerit, mepit ja puoleen nimihenkilöt menevät karuselliin säännön mukaisesti aina.

Sitten jos olet aivan uusi nimi ja kirjoituksesi on keskiarvoa parempi tai olet Uudessa Suomessa töissä.

Sitten on sellaisia, joita nostetaan jos tilaa on, eli yhtään edellämainittua ei siellä ole. Silloin nostetaan meitä vakiokirjoittajia.

Se onkin hyvä ratkaisu, koska Siikala olisi siellä muuten jatkuvasti.

Tulin miettineeksi:

onko tämä seksuaalisten vähemmistöjen esiintyminen jotenkin Suomelle tyypillistä?

Muualta maailmasta ei vastaavia uutisia kuulu.

Mietinpä, miten tällainen asetelma purisi vaikkapa Saksassa, Ranskassa tai Ruotsissa?

Onko niin, että vähemmistöt komentelevat, koska kaikki haluavat olla niin tavattoman suvaitsevia, joka suuntaan.

Käyttäjän arialsio kuva

En osaa sanoa, mutta Suomessa on homot hyvin suosittuja jos kyse on laulajista, tanssijoista, näyttelijöistä tai muusikoista. Miksi ei presidenttikin voi olla suosittu homona. Kyllä Pekka Haavisto varmasti olisi hyvä presidentti suuntauksesta huolimatta tai juuri siksi, sitä ei voi tietää.

Konrad Lorenz totesi jo vuosikymmenet sitten, että homopareille jää enemmän aikaa perehtyä yhteisiin asioihin, kun heidän ei tarvitse kiinnittää huomiota jälkikasvuunsa.

Hän oli havainnut, että hanhiparvissa oli myös homopareja, jotka usein olivat nokkimisjärjestyksen yläpäässä.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Sorke vaan Tuula - ei se noin mene.
Se on vain sitä kun kaiki on niin

hemmetin hyvin
ettei ole muuta valittamista.

Käyttäjän arialsio kuva

Mikä toi kääntäjä linkki oli???

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

Sori - se ei ota sitä SANAA joka piti olla hemmett... = koti... tjsp.
Näyttää vain tyhjän ikkunan - hyvä tietää - on parempiakin
käännöskoneita kuin tuo kuukkelin.

Käyttäjän arialsio kuva

Ajattelinkin jotain tuon suuntaista.

Huvittava kohta tuossa Haaviston tiedotteessa rattijuopumuksesta on tämä:

"Pekka Haavisto kertoo suhtautuvansa tapahtuneeseen äärimmäisen vakavasti.
- Jokainen meistä vastaa omista teoistaan itse. Parasta, mitä jokaiselle päihtyneenä ajavalle voi tapahtua on, että hän joutuu poliisin pysäyttämäksi. Sillä, että Suomessa lievän rattijuopumuksen raja on korkeampi kuin Ecuadorissa ei ole mitään merkitystä, Haavisto toteaa."

- miksi ihmeessä Pekka Haavisto toteaa tuon viimeisen virkkeensä?

Hän sanoo, että sillä, että Suomessa lievän(huom!) rattijuopumuksen raja on korkeampi kuin Ecuadorissa, ei ole mitään merkitystä.

Miksi hän sitten ottaa koko asian esille, jos sillä kerran ei ole mitään merkitystä???

Käyttäjän arialsio kuva

Jo kesti pitkään, ennen kuin joku huomasi tuon ulkokultaisuuden, jonka huomatkaa Pekka Haavisto itse sanoo.

Hyvä Ilkka, olit sittenkin olemassa jossain, kun aamulla tämä häiritsi mimua niin kirjoitin tämän avauksen.

Kiitos!!!

Käyttäjän markok kuva

Olisiko niin, että hän koetti sillä lopettaa alkuunsa kannattajiensa mahdolliset puolusteluyritykset? Mutta eipä tuo selitys taida Arille kelvata :(

Käyttäjän arialsio kuva

Onhan Marko mahdollista, että sanat menevät sekaisin ja tulee huonoa tekstiä, jota ei ole tarkoitettu. Toivon että ei todella ole tarkoitus vähätellä promilleja. Rike oli pieni ja sitä yritettiin entisestään vähätellä.

http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91557-nexar-antonio-flores#comm...

Linkistä selviää, että avaajahan tässä onkin syyllinen, kun penkoi asiaa.

Minä aamulla lueskelin uutissivuja ja onnistuin pääsemään yhdellä klikkauksella Pekka Haaviston julkisuudelle antamaan tekstiin. Miksi ihmessä hän luulee, että Suomen rahat jotenkin kuuluvat muiden maiden lakien tulkintoihin.

Minusta on oikein, että Haaviston omaa tekstiä voi täällä arvostella. En ole ottanut kantaa puolison rikkeeseen enmpää kuin tarpeellista.

Mielestäni asialla ei ole merkitystä ehdokas Haaviston edustavuuteen, mutta hänen käytöksensä asian salaamisessa ja selitteeminen, että ottaa vakavasti ja kuitenkin vähättelee promilleja ja yrittää verrata niitä Suomen korkeimpiin lukuihin. Maassa maan tavalla ei Venäjällä voida ajaa Suomen promillerajoilla.

http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91557-nexar-antonio-flores#comm...

Käyttäjän joukoakoskinen kuva

"Miksi hän sitten ottaa koko asian esille . . "
Hiljaa mäessä - kun Haavisto itse istuu iltaa
medän kaikien tunteman sahurin kanssa niin
kukahan se siellä pöydän alla aamusella herää
siivoojan kolisteluun - jos silloinkaan.

Tämähän tapahtui Ecuadorissa. Onko Nexar Ecuadorin ainoa rattijuoppo? Vai miten kummassa tämä uutinen on löytänyt tiensä Suomeen asti? Onko Flores Ecuadorissa julkkis koska on suomalaisen poliitikon poikakaveri?

Käyttäjän arialsio kuva

Ai pois silmistä on sama kuin pois mielestä.

Käyttäjän matiasriiho kuva

Harvinaisen iljettävää ja matalamielistä sanailua suurelta osin tämä kommentointi.

Käyttäjän arialsio kuva

Niinpä, mutta sanovat suoraan, eivätkä puristele nyrkkiä taskussaan. Sanovat myös edessä, eikä takana, joten sana on vapaa ja siksi hyvä.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Kyllä kipeistäkin asioista pitää saada vaihtaa mielipiteitä. Haaviston Pekka haluaa presidentiksi villi poikuli vaimonaan, niin miksi tästä ei saisi heittää vähän tarinaa netissä?

Käyttäjän arialsio kuva

Kyllä olen Pertin kanssa yhtä mieltä. Tämän avauksen tarkoitus ei ollut ilkkua, mutta puolustuspuheet menivät huumorin puolelle.

Odotan Uutisvuotoa, jossa Haavisto saa vastaansa Baba Lybeckin vitsit aiheesta.

Käyttäjän arialsio kuva

Kyllä Eeva Ahtisaartakin mollattiin. Tässä yksi näyte.

http://www.youtube.com/watch?v=2DHoX5wl6qQ

Käyttäjän markok kuva

Kysyn tässä joutessani yhtä asiaa. Mitkä seikat vaikuttavat mielestänne presidenttivaaleissa ja kuinka paljon? Annan oman listani joka on suhteellisen summittainen.

1. ulkopoliittinen kokemus 15%
2. muu poliittinen kokemus 15%
3. Ehdokkaan nuhteettomuus 15%
4. Ehdokkaan asiaosaaminen ja älykkyys 15%
5. Ehdokkaan karismaattisuus ja esiintymistaito 10%
6. Ehdokkaan muut henkilökohtaiset ominaisuudet 5% (mm humaanius, miksei se homous yms)
7. Ehdokkaan puoluetausta, arvomaailma ja henkilöhistoria 20%
8. Muut ehdokkaaseen liittyvät asiat 5% (joista yksi on se puoliso)

Eli kuten luvuista selviää, en pidä puolisoa ja hänen toilailuaan mitenkään tärkeänä asiana. Mutta ilmeisesti muutamalla teistä se nousee keskiöön, kuten se homouskin. Suonette anteeksi, mutta en vain millään kykene näkemään kantanne mielekkyyttä. On vain niin paljon tärkeämpä seikkoja presidenttiyden kannalta, etten todellakaan ymmärrä miksi homous tai puolison töppäilyt nousevat kaiken keskiöön.

Käyttäjän arialsio kuva

Mikä vimma onkaan todistella tätä asiaa muuksi kuin mitä se on. No olen Markon kanssa prosenteista lähes samaa mieltä.

1. ulkopoliittinen kokemus 15% (Väyrysellä paras)
2. muu poliittinen kokemus 15% (Lipponen, Niinistö ja Väyrynen)
3. Ehdokkaan nuhteettomuus 15% (Eva Biaudet ja Sari Essayah)
4. Ehdokkaan asiaosaaminen ja älykkyys 15% (Haavisto)
5. Ehdokkaan karismaattisuus ja esiintymistaito 10% (Haavisto, Soini ja Niinstö)
6. Ehdokkaan muut henkilökohtaiset ominaisuudet 5% (mm humaanius, miksei se homous yms) (Kaikki)
7. Ehdokkaan puoluetausta, arvomaailma ja henkilöhistoria 20% (Kaikki, eli kaikilla on puolue ja arvomaailma sekä henkilöhistoria)
8. Muut ehdokkaaseen liittyvät asiat 5% (joista yksi on se puoliso) (Niinistö)

Käyttäjän arialsio kuva

- Hohhoijaa.
"Tuo nyt on vain politiikkaan pesiytynyt tapa: antaa julkinen lausunto aiheesta sen jälkeen kun joku kannibaalilehti on suorittanut "paljastuksiaan".

Muuten kommenttipalstat täyttyisivät salaliittoteorioita vatkaavista sankareista.

Mutta näyttävät ne täyttyvän sittenkin".

Ja "Hohhoijaa-kortin" veto on antautumisen ensimmäinen oire.

Käyttäjän arialsio kuva

"Muuten kommenttipalstat täyttyisivät salaliittoteorioita vatkaavista sankareista".

Avoimmuus poistaisi kokonaan salaliittoteoriat, joten olen mielestäni oikeassa ja "kaikki" muut väärässä;))

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja