Köyhyyden ongelma olemme me itse

 

Entinen köyhyys ja nykyinen köyhyys eivät kohtaa missään muodossa. Kalle Päätalon köyhyys ja köyhyystutkija Maria Ohisalon köyhyys eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Siinä missä Kalle kahlasi lumisessa metsässä riistokapitalistin orjuuttamana savotassa, istui Maria Ohisalo kotisohvallaan pelaamassa Nintendoa.

Silti molemmat kokivat olevansa juuri ainut köyhä maailmassa jonka päälle vitsaukset kaatuivat.

Köyhää ei hetkauta palkkojen joustamattomuus, heitä kiinnostaa vain parempi elämä. Sellainen elämä jossa ei nälkä ja vilu ole vieraana. Nykyiset köyhät eivät välttämättä koe enää kumpaakaan, mutta köyhyyden perinteet velvoittavat Nindentojen takana surkutteluun omasta köyhyydestä. Maria Ohisalo on tehnyt siitä tavaramerkin itselleen. Olin köyhä ja nyt olen tohtoriköyhä ja kerään köyhyyden traumoja itseeni.

Itse kohtasin köyhyyden jo varhaisessa vaiheessa elämässäni. Se oli lähinnä samaa köyhyyttä, kuin Kalle Päätalon köyhyyskin oli. Se kuuluin siihen aikakauteen. Elettiin räkänokkana tumput suorana ja oltiin voimattomia, kun faijalla ei pyyhkinyt hyvin työelämässä. Naiset silloin vasta aloittelivat valtavaa hyppäystä työelämään. Miehiä pidettiin perheen elättäjinä ja naiset vain kävivät ”sivuansioissa”. Naisten palkkauksen nykytilaa silloin pohjustettiin, eli heille ei tarvinnut maksaa enempää, kun tulivat töihin vähemmillä vaatimuksilla kuin miehet.

Työehtoja ei silloin juurikaan valvottu naisten osalta. Nieltiin köyhyys ja häpeä. Tehtiin töitä hammasta purren. Kotona itkut tirautelitiin ja aamulla taas nöyränä töihin.

Nykysin naisten euro on sysätty miesten syyksi, mutta todellisuudessa naiset itse ovat syyllisiä huonompaan osaansa.

Köyhyys ja alipalkkaus onkin hyviä syyllistämisen muotoja joilla voidaan syyllistää rikkaita, ei todellakaan ole riistäjän syy jos itse on jättäytynyt köyhäksi. Ei ainakaan jos YK:n julistusta kunnioitettaisiin, eli olemme kaikki ihmisiä ja saman arvoisia.

Yrityksetkin voivat köyhtyä yllättäen, kun yritysilmapiiri on kovaa kilpailua jatkuvasti paremmista asemista markkinoilla. Kun yritys taantuu se ei voi hyvin ja palkanmaksukyky heikkenee, yritys köyhtyy. Mutta saako köyhä yritys tai yrittäjä köyhyydestä samaa myötätuntoa kuin köyhyystutkija tai oikea köyhä? Ei saa! Köyhiä yrittäjiä pyrkii kaikki sorsimaan, koska silloin yritys on mahdollista kaataa kokonaan pois markkinoita pilaamasta. Kateus yrittäjiä kohtaa kulminoituu juuri köyhimpiä yrittäjiä kohtaan, rikkaille ja vauraille kun ei mitään mahdetakaan. Kostetaan se viha pienyrittäjiin.

Unohdetaan että köyhinkin yritys on parempi työllistäjä kuin laiskajaakko joka vain valittaa köyhyyttään.

Kaikista ei tule koskaan yrittäjiä. Suurin osa ihmisiä todella tietää mihin prässiin yrittäjänä joutuu, eikä yrittäjyys siksi moniakaan kiinnosta. Köyhyyslääkkeenä yrittäjyyden ilmapiirin kohentuminen olisi kuitenkin parasta. Paljon parempi tie pois köyhyydestä on yrittäjän joustojen lisääminen, kuin yritysmaailman kangistaminen ylenpalttisilla säännöillä.

Se on hieman sama kuin aktiivimalliin pakottaminen työttömyyden hoidossa, ei sillä tuloksia saada. Yrityksiä ja työttömiä tulee kannustaa ja ohjata uusille urille, ei niin, että pakotetaan ihmismieli virkamiesten tahtoon, vaan virkamiseten on palveltava yhteiskuntaa eikä päinvastoin.

Sipilän hallitus toimi tyhmästi aktiivimallinsa kanssa, mutta yhtä tyhmää on ottaa syömävelkaa jaettavaksi köyhille. Köyhyys ei lopu jakamalla rahaa. Köyhyys loppuu, kun heikompia autetaan työelämään kannustamalla ja tukemalla heidän pyrkimyksissään. Ja samalla on tuettava myös yritysilmastoa, eli yrittäjien vastuulla työpaikat viimekädessä ovat. Jos yrityksillä on töitä on niitä silloin työläisilläkin, jos yrityksillä menee huonosti koko yhteiskunta on maho.

Aktiivimalli tulisikin kääntää yrittäjien aktiivisuudeksi.

Tänään yritysjohtajat uskovat, että kilpailukykyä rasittavat tekijät pahenevat entisestään tulevaisuudessa. Lähes 70 prosenttia yrittäjistä kokee, että oma palkanmaksukyky on heikkenemässä. Kolmannes arvioi, että työllistävät kolmen vuoden päästä vähemmän ihmisiä kuin nykyään. Se on armoton tulevaisuudenkuva suomalaisille jotka ovat rämpineet lamassa muita eurooppalaisia maita pidempään.

Kalle Päätalo ratkaisi köyhyysongelmansa, opiskelemalla rakennusmestariksi ja kirjoittamalla kirjoja. Maria Ohisalo ratkaisee köyhyyttään istumalla köyhyystohtorina Audin takapenkillä ja parantamalla köyhien osaa ja parantamalla samalla maailmaa hallituksesta käsin. Miten tämä sitten häneltä onnistuu jää nähtäväksi. Mutta se on selvää, että meidän pitää nyt olla tukemassa Marian työtä, eikä potkimassa häntä milloin mistäkin asiasta.

Köyhyys ei ole poistunut vuosisatojen aikana, tuskin se poistuu Maria Ohisalon mahtikäskyllä, köyhyys poistuu vain ja ainoastaan yritysten mahdollisuuksia työllistää lisäämällä. Yritysten joustavuus palkata uutta työvoimaa on se ratkaisu ei yksilöiden syyllistäminen tuo työpaikkoja, vaan ostovoiman lisääminen ja yrittäjyyden hyväksyminen tuottaa sen hormi-ilmiön joka työntää köyhyyden pois maailmasta. Tietysti se tarkoittaa silloin myös sitä, että yksikään yritys ei pimitä rahojaan yhteiskunnan ryöstön pelossa veroparatiiseihin tai verosuunnitteluun. Eriarvoisuus on oltava kunniassa, tasapäistäminen johtaa pikimmiten köyhyyteen, koska se lannistaa ihmiset.

arialsio
Sitoutumaton Oulu

I was born in Hyvinkää, Southern Finland, June 12th 1956. I have done my life’s work as an entrepreneur in the construction business. Now I am a free lord and write poems and blogs for fun. My hobbies also include oil painting, and during the last few weeks watercolors have got a hold of me.
I have written palindromes and created poems in Kalevala meter, which is a loose trochaic tetrameter used in the Finnish national epic Kalevala. I have also done haiku in palindrome. I cannot really say which interests me the most: painting, poetry or outings with the dogs. Writing has always been a big part of my life, and I write a blog in a Finnish online newspaper Uusi Suomi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu