Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Onnea uudelle hallitukselle, sitä tarvitsette

Tänään on taas se päivä jolloin kirjoitetaan uuden hallituksen historian ensimmäinen luku. Suomessa hallitukset ovat erikoishaukkujen siivittämiä. No nyt en hauku ketään, kun eivät vielä mitään ole tehneetkään.

Onnea Antti Rinne, olette pro.

Onnea Sanna Marin, toivottavasti liikenne sujuu.

Onnea Ville Skinnari, vienti se on joka Suomea kantaa.

Onnea Sirpa Paatero, kunnista terveitä.

Onnea Tytti Tuppurainen, Euroopasta tasa-arvoinen kokonaisuus.

Onnea Krista Kiuru, perhe on pahin.

Onnea Timo Harakka, työtä vuorotta - myös työttöille.

Onnea Mika Lintilä, nyt sitten tarkkana kuin porkkana.

Onnea Antti Kaikkonen, olette päässeet pälkähästä jo tähän saakka - nyt vain suon yli että heilahtaa.

Onnea Annika Saarikko, kulttuuri on tärkeintä elettynä.

Onnea Hanna Kosonen, olet hyvä muista se.

Onnea Katri Kulmuni, vienti tarvitsee osaajia, elinkeino uurastusta.

Onnea Jari Leppä, maatalous nousuun, - metsät kuntoon.

Onnea Pekka Haavisto, nyt sitten vain ylös ulos ja takapenkille.

Onnea Maria Ohisalo, köyhyys kyykkyyn.

Onnea Krista Mikkonen, olet niin ansainnut paikkasi.

Onnea Li Andersson, opettavainen tarina naisesta joka oli vihdoinkin onnellinen poliitikko.

Onnea Hanna Sarkkinen, osuipa homma hanskaan.

Onnea Aino-Kaisa Pekonen, terveys on tärkeintä.

Onnea Anna-Maja Henriksson, muista oikeus ja kohtuus.

Onnea Thomas Blomqvist, palkintona pitkästä työstä hiukan turha salkku, joka on tärkeä kuin mikä.

 

Onnea kaikille tulette saamaan enemmän kuin ansaitsette jatkossa, -siis haukkuja.

 

Iloitkaa siis vielä kun olette onnessanne, toivottavasti onnistutte tehtävässänne, eli Suomi kuntoon.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Ensimmäinen päivä on paras. Siitä eteenpäin...no, arkista aherrusta.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Miehet selätetty 12/7, eikä ainakaan haukuta rumien naisten hallitsemaksi vähemmistöjen paratiisin rakentajiksi, vaan kehutaan nuorten ja kauniiden ruotsia mieluusti puhuvien pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehittäjiksi.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Eilen ajankohtaisohjelmassa hallitusta tituleerattiin "kaikkien aikojen tasa-arvoisimmaksi hallitukseksi". Luvuin 12-7.

Todellako?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Vaikea vetää muuta johtopäätöstä kuin että 100% naisvaltainen hallitus olisi tasa-arvoisin. Eikös se joku tasa-arvotyöryhmä ollutkin sellainen?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kyllä uudelle hallitukselle voi toivottaa onnea ja menestystä. Koituuhan siitä jokin osa kansalaistenkin hyväksi.
Kirkoissamme esirukoillaan hallituksen puolesta. Sitä ei pidä lopettaa nytkään.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Rukoillaan... Kerroppas joku esimerkki missä rukoilemalla asiat on toteutuneet

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Eikös se ole ora et labora? Jos vertaa vaikka ateistisen Neuvostoliiton labora et labora -menetelmään, niin eikö tuossa eroa ole havaittavissa?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #11

Rukoilemisestakohan tuo ero johtuu. Tuohonko uskot tosissaan.... Lähi-idässä ei paljon muuta tehdäkkään kuin rukoillaan, ja voi sitä kurjuutta ja sotimista niillä nurkilla. Että se siitä rukoilemisesta ja sen voimasta.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #13

No eihän ora et ora -menetelmä toimikaan, jos vielä rukoilee väärin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Tultuaan valituksi sdp:n puheenjohtajaksi Lahdessa 2014, Antti Rinne lähti kokouksen päälle vaimonsa kanssa veneillen Turunmaan saaristoon tuulettelemaan. Ei ole tiedossa kertoiko hän kavereille mitä jäi viikonloppuna verkkoon.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Onnella taitaa olla hyvin vähän osuutta hallituksen pärjäämiselle. Oikein kohdenettua työtä ja tietoisuutta tavoitteista ja niiden totettamisen realismista tarvitaan sitäkin enemmän.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Viljo Heinonen

Onnella oli edellisen Sipilän hallituksen opposition mielestä ensisijainen merkitys sille, että syntyi 140 000 uutta työpaikkaa. Sipilällä oli hyvä onni !

Jos tällä hallituskaudella ei synny sitä tavoiteltua 60 000 työpaikkaa, niin todennäköisesti Rinteen hallitus vetoaa huonoon onneen.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Eiväthän ne 140000 olleet työpaikkoja vaan työllisiä. Tavoitteeseen päästään helposti maksamalla 50 euroa kuukaudessa 60000:lle työttömälle, jotta he tulisivat tunniksi viikossa vaikka tekemään jotakin hanttihommaa työvoimatoimistossa. Kokonaiskustannus olisi 36 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä vain vihjeeksi Timo Harakalle.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #9

Itse asiassa työvoiman määrä laski väestön ikääntymisen johdosta melko reippaasti. Se tarkoittaa, että vaikkei yhtään uutta työpaikkaa olisi syntynyt olisi eläkkeelle jääneiden korvaajien kautta työllisyysaste noussut kohtalaisen paljon - olettaen toki että suurimmassa osassa näistä työpaikoista palkattiin uusi tekijä. En tiedä kuinka paljon (jos lainkaan) on työpaikat lisääntyneet Suomessa, mutta kannattaa tosiaan olla tarkkana sen suhteen mitä esitetyt luvut todella kertovat.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #12

Marko Kivelä

Työllisyysaste on työllisten prosenttiosuus väestöstä. Virallinen työllisyysaste lasketaan 15-64-vuotiaiden työllisten prosenttiosuutena samanikäisestä väestöstä.

Työllisyysaste oli 67,7 % vuonna 2015 (työllisiä 2 357 000). Työllisyysaste oli huhtikuussa 2019 71,2 % (työllisiä 2 520 000) virhemarginaali +- 30 000 työllistä.

Tässä lasketaam työllisten määrä. Sinun selityksesi mukaan Rinteen hallitus pääsee helposti 75 % työllisyysasteeseen koska joka vuosi jää eläkkeelle n 40 000 henkeä. Jos heidän tilealleen ei ketään palkata, työllisten määrä putoaa 120 000 hengellätämän hallituskauden aikana. Enkä ihmettelisi !

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #17

Työllisten määrää tietyissä ikäluokissa. Muutos kuitenkin on laajempi sillä kuten todettua tällä hetkellä eläkkeelle jää selvästi enemmän väkeä kuin työmarkkinoille tulee. Olisikin hyvä, että kun puhutaan työllisyysasteesta samalla tuotaisiin rutiininomaisesti esille myös työpaikkojen määrä tai kansantalouden kokonaistyötuntien määrä. Ongelma on siinä, ettei tällaiset yksittäiset tilastoluvut anna kunnollista kokonaiskuvaa vaan tähän tarvitaan muitakin tietoja.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #19

Kivelä. Sinun kannattaisi perehtyä yksityisen sektorin palkkasumman kasvuun Sipilän hallituksen aikana turhan höpötyksen sijaan.

Palkkasumman kasvu kertoo karusti sen, että kyllä niitä uusia työpaikkojakin vihdoin sitten v. 2008 syntyi.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #23

Yksityisen sektorin palkkasumman kasvukin kertoo vain osatotuuden. Toki ihmiselle joka näkee arvoa vain yksityisellä sektorilla tapahtuvalle työlle tuo voi olla merkityksellisempi mittari.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Läntisen historian suurin rauhanprojekti perustuu yksilön vastuulle: mitä teet jos vierestäsi viedään?, kysyivät juutalaiset, joskin liian myöhään. He, joilla valituista valituimpina oli ollut luottamuksellinen yhteys omistajien omistajaan, joka ei kuitenkaan auttanut kun korut, arvoesineet, taideaarteet oli kerätty ensin pois, ja sitten vietiin loputkin.

Jokainen on filosofi, kukin tavallaan. Toivo ja unelmat elättävät, ei pelkästään konkretia.

Käyttäjän ArtturiHard kuva
Artturi Hård

Onhan tuo sisäministeri -valinta vitsi. Melkoista kummelia on tiedossa, joten popparit valmiiksi.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Jyrki Kankaanpää

Käsikirjoitus puhuu kyllä enemmänkin tragedian puolesta.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Varmaan osaat täsmentää, niin voidaan pohtia missä Marialla alkaa lipsumaan.

Käyttäjän ArtturiHard kuva
Artturi Hård

Ensinmäisenä voisin veikata, että perusteettomasti Suomesta turvapaikkaa hakeneiden palautuslennot vähenevät huomattavasti, koska tuollainen toiminta ei vain sovi vihreiden maailman halaus -ideologiaan.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #20

Hallitus ja eduskunta varmasti linjaavat millainen turvapaikka- ja palautuspolitiikka on jatkossa. Lainsäädännöllisiä asioita kumminkin. Uudella hallituksella on edelliseen verrattuna se etu, ettei persujen perseitä tarvitse nuolla vaan voidaan toimia sopimusten ja lakien mukaan.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Luulen, että Maria tulee olemaan yksi parhaista ministereistä. Hän on älykäs ja korkeasti koulutettu, hän tuntee yhteiskunnalliset ongelmat erinomaisesti, paremmin kuin useimmat kansanedustajat, hän on asiallinen ja osaava poliittinen toimija joka kiihkoilun sijaan uskoo yhteistyöhön yms. En tiedä, että olisiko eduskunnasta löytynyt häntä parempaa ihmistä tehtävään, mistään puolueesta.

Toki voi olla, että öyhöttäjät ottaisivat mielummin kaltaisensa ministeriksi - katastrofihan se olisi, mutta onneksi ainakin nyt pelkästään teoreettinen mahdollisuus.

Käyttäjän ArtturiHard kuva
Artturi Hård

Niin no, jos halutaan PTR - toimintaa hankaloittaa/ vaikeuttaa, niin silloin vihreä sisäministeri on paikallaan.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #22

Eiköhän PTR-toiminnan EU-yhteistyökin suju parhaiten juuri Vihreiden johdolla. Vihreät ovat yhteistyö- ja integraatiopuolue.

Käyttäjän ArtturiHard kuva
Artturi Hård Vastaus kommenttiin #30

Teissä uskovaisissa on se jännä puoli, että te aina uskotte tapahtui mitä tahansa. Tolkun ihmiset tietävät ja ymmärtävät, että vihreät aiheuttaa lähinnä katastrofin kaikelle järkevälle toiminnalle.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #32

Suonet anteeksi, mutta olen huomannut, että pahimpia uskossaan fanattisia ovat eräät "tolkun" ihmisistä. Sinäkin tuomitset ministereitä katastrofiksi tietämättä lainkaan minkälaisesta ihmisestä on kyse tai millaista linjaa hän tulee ajamaan ministerinä. Aika sokeaa fanatismia minun silmissäni.

Kuten sanoin, odotan Marian onnistuvan pestissään hyvin, mutta odottelen mielenkiinnolla miten hän ja muut ministerit pestinsä hoitavat. Varmasti joukossa on heikompia ja myös vahvempia suorituksia. Mutta näistä epäonnistumisista ja onnistumisista tiedämme vasta kun ne ovat tapahtuneet. Kukaan ei ole epäonnistunut tai onnistunut tehtävässään ennen kun se on edes alkanut.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Laskevaan talouteen rynnistetään mittavin julkisten menojen lisäyksin ja veronkorotuksin - Taavi Ankkakin tietää Roopen tietotaitoa vaivaamatta kesäkuun alussa 2019, miten tämä touhu tulee päättymään v. 2023 keväällä, jos ei aiemminkin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Taavi Ankka sen nimenomaan tietää, mutta valtioneuvoston Touho-serkuille se ei tule mieleen. Sarjakuvissa toki kiipeämistä voi jatkaa vaikka tikapuut ovat jo loppuneet, joten antaa mennä... ai joo, nyt ei olla sarjakuvassa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Onnea Aino-Kaisa Pekonen, terveys on tärkeintä."

- Juuri nyt Ylen teksti-tv:n etusivu muistuttaa: "Aku Hirviniemi tänään käräjillä." Aikamoista vuoristorataa on sisarusparin elämä julkisuudessa tällä viikolla! Liitit ministeri Kiuruun sanonnan "perhe on pahin", mutta taitaa se täsmätä muihinkin?

PS. Leppä - metsäministeri. Nimi ei ole pelkkä enne, vaan työtehtävään liittyvä täysosuma jo edellisestä hallituksesta.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Makkaraakaan eivät puoluejärjestöt saa enää torilla tarjottua ohikulkijalle ilman kuiskutusta EU-rahoituksesta. Kaikki toiminta on sidottu kaupungin avustusten kautta maagiseen EU-rahaan.

Olin some-yhteyksissä erääseen savolaiseen inhimilliseltä tuntuvaan naispoliitikkkoon kunnes hänet valittiin eduskuntaan. Yhteydenpito loppui hänen opittua vaurastumaan EU:n maataloustukiaisilla.

Miä pienet edellä, sitä isot perässä, tiedetään kartanokulttuurin nauttiessa samoista tuista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset