Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Onttoa ja tyhjää puhetta

Tänään oli sitten Petteri Orpon vuoro selitellä. Tunnen Petterin käteväksi silmänkääntäjäksi ja velikullaksi joka keksii tilannedramatiikkaa, vaikka hömötiaisen katoamisesta.

Petteri Orpo on se saunailtojen hymypoika joka osaa leikkaavan verbaliikan ja on aina pilke silmässä viihdyttämässä. Sellaista miestä on vaikea laittaa polvilleen vaalitentissä, koska hän pystyy kiemurtelemaan kasvojaan vakavoimatta. Mitä toimittajat voivat kun vastapuoli hymyilee ja kääntää omat tekemättä jättämänsä asiat muiden tappioksi.

Kun puhutaan teflon poliitikoista on Petteri sielläkin parhaimmistoa, nytkin hän ravisteli selästään kaikki syytökset ja käveli hymyssä suin peukkua heilutellen kohti uusia seikkailuja.

Tyhjää puhetta, takki kääntyy välittömästi jos tilanne sitä vaatii, se on hymypoikien keino selvitä asioista, kuin asioista.

Puhekin oli keksitty, Orpo oli komennettu yläkertaan ja tytär tulikin puhumaan isälleen alakertaan. Miten ylä- ja alakerta menivätkin sekaisin, jos tarina olisi ollut tosi näin ei olisi kokemuspohjalta voinut tapahtua.

Samaa luikuria tuli Orpon suusta koko vaalitentin ajan. Ei muka lähde lupaamaan, mitään ja koko ajan lupaa verojen kevennystä, vanhusten hoidon kohentumista, ilmastonmuutoksen torjuntaa, lupaa kasvattaa kokoomuksen suurimmaksi. Näytöt ei vain riitä.

Sipilän hallituksessa kokoomus taipui koplaamaan maakuntauudistuksen ja soten valinnanvapauden hallitusohjelman liimaksi. Kokoomus ei ollut halukas maakuntauudistukseen, eikä Sipilä valinnanvapauteen, eli miksi hitossa tuo sopimus tehtiin?

Siksi se tehtiin, että hallitus pysyisi pystyssä, ei siksi, että jotain tehtäisiin ihmisten eduksi. Se tehtiin siksi, että veljekset Juha ja Alex niin sopivat Timon pitäessä sormia selkänsä takana ristissä. Timo palkittiin myöhemmin epäämällä perussuomalaisten kantajoukon pääsyn hallitukseen ja ulkoministeri Timo sai pitää hillotolppansa.

Nyt Petteri Orpo ei muista tätä, vaan jatkaa tyhjää puhettaan tulevaisuuden urotöistä, joita tuskin koskaan tulee. Hymypojat eivät tee tulevaisuutta he pitävät meidät vain viihteellä, vaikka olisi kuinka vaikea tilanne tahansa.

Suomeen tarvitaan lujempi mies johtamaan hallitusta kuin hymypoika Petteri.

Petteri Orpon kokoomus on ansainnut päätyä opposition vahvistukseksi. Sillä kun Petteri ja kok ei onnistunut veljespuolue keskustan kanssa niin miten ihmeessä se onnistuisi "perivihollisen" (Antti Rinteen antipatiat kokoomusta kohtaan) kanssa.

Rutiinilla viety vaalitentti ei oikeuta ylimielisyyteen joka siellä lopussa lipsahti ääneen. "Me olemme antamassa köyhillekin mahdollisuuden ostaa pienipäästöinen pikkuauto". Me annamme köyhälle, pah, ei mitään muuta kuin tyhjää puhetta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (64 kommenttia)

Käyttäjän ArtturiHard kuva
Artturi Hård

Orpohan oli täysin suvereeni aikaisempiin osallistujiin verrattaessa, mutta ei se riitä vaalivoittoon, joten toivottavasti ymmärtää puolueen parhaan ja vie sen vaalien jälkeen oppositioon. Neljän vuoden päästä huikeaan voittoon.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kuten jo sanoinkin tuolla, että mies osaa viihdyttää, mutta osaako tehdä jotain oikein on jo eri asia. Kaksitoista vuotta hallituksessa, ja kaikki vielä levällään.

Mies voi olla vaalitentissä hyvä, mutta ei se tee hänestä vielä sateentekijää. Ikävä kyllä; näyttää hölmöltä se ristiriita tekojen ja puheiden välillä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Orpo on vähän sellainen kiltti partiopoika - aina valmis! Tehonnee parhaiten tietyn sortin keski-ikäisiin naisäänestäjiin. Mielestäni Häkkäsessä olisi ainesta kasvaa kokoomuksen johtoon jossain vaiheessa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #4

Häkkänen taitaa olla se ainoa vaihtoehto nykyisessä kokoomuksessa.

Käyttäjän samimiettinen kuva
Sami Miettinen Vastaus kommenttiin #5

Elina Lepomäki. Häkkänen toki hyvä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #17

Lepomäki olisi toinen vaihtoehto itselleni, mutta on sen verran kontroversiaali laajan yleisön piirissä, että en maininnut häntä todennäköisenä puheenjohtajana.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #4

"Toivossa elämme ja aikaamme vietämme, sanoi vanhapiika kissalleen."

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Huvitti tuossa puheessa hiukan tuo asetelma, että taas piti se ilmastonmuutosliturgia hoitaa ensin alta pois ja sitten mennä asiaan. Tätä käsitystä tuki myös toinen asiantuntijoista todetessaan, etttä "ilmastonmuutos pitää ottaa mukaan, se on kuin YYA aikonaan". Liekö lukenut näitä meidän pukkauksiamme? Olen itse käyttänyt usein samaa vertausta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ilmastouskonto on tosiaan luikertanut politiikkaan. Vihreät ja Pekka Haavisto puhui ilmastosta kokonaista 4 minuuttia. Antti Rinteelle riitti 2 minuuttia ja Orpolle 1,5 min.

Se on iso asia, mutta Suomen keinot yksin eivät ongelmaa ratkaise, sen tulisi olla enemmän meppi-vaalien täky eikä eduskunnan pääpointti.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mutta kun sillä vedotaan nuoriin äänestäjiin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #8

Oikeasti Seija, se on pakkopanta jonka vihreät ovat nostaneet kaikkien puolueiden kaulaan. Me olemme jo nyt esimerkillinen kansa, miksi emme sitten markkinoi itseämme, vaan sen sijasta ruoskimme itseämme.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minua jäi askarruttamaan tuossa tentissä myös se, että ulkopolitiikasta, NATO:sta, Venäjästä, Horneteista, EU:sta j.n.e. ei puhuttu yhtään sanaa. Eikös sekin ole yksi olennaisimmista alueista eduskuntavaalien yhteydessä?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #29

Hömötiainen on tärkeämpää kuin EU-politiikka.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska Vastaus kommenttiin #29

Niin ja teollisuuspolitiikka. Laajasti ottaen koko tuotava tuotantotalous ja sen edellytykset, ihan oikeasti.
Paljon on puhuttu globalisaatiosta, mutta olemme saaneet siitä vasta ensimmäiset "maistiaispalat". Jatkossa peli vain kovenee, ja asemamme litistyy entisestään. Mutta ex-teollisuuspuolueen edustaja (Rinne) ei edes osaa sanoa tuota sanaa: Teollisuus.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

En vielä ole katsonut, mutta voisin kuvitella, että Orpo osasi esiintyä edellisiin verrattuna. Oliko niin, että kokoomuksella on ihan oma esiintymiskoulutus?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Osaahan Petteri esiintyä. Osaahan Kokoomus surffata gallupharjalla, mutta nyt voi olla niin, että kokoomus on yksin. Edellin notkahdus kannatuksessa sai puolueen uhraamaan Alexin, nyt ei Petterin uhraaminen enää auta, pitäisi puolueenkin tehdä jotain.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Eiköhän ainakin (melkein?) kaikilla eduskuntapuolueilla ole.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllä vassaritkin harjoittelevat esiintymistä, pitäisikö puolueilla olla enemmän opetusta siitä miten asioita hoidetaan yhdessä, eikä aina tehdä myyräntöitä toisia vastaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

En viitsi moisia ohjelmia enää katsoa. Tiedän ketä äänestän.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja minä tiedän ketä en äänestä. Meillä oululaisilla on vielä Markus omassa vaalipiirissä, joten Markusta voisin äänestääkin.

https://yle.fi/uutiset/3-10689130

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#15:
Samat sanat. En minäkään mikään masokisti ole. Jos niissä ohjelmissa jotakin huomionarvoista - vastoin todennäköisyyttä - esiin tulee, niin kyllä siitä tieto kantautuu.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Minäkin tiedän, ketä äänestän. Näiden ohjelmien katsominen avaa paljon puheenjohtajien sielunmaisemasta, esiintymistaidosta, heikkouksista ja vahvuuksista - joten katson.

Arin käsityksen Petteri Orposta jaan. Jos puheenjohtajat olisivat paistinpannuja, ja tarvitsisin uutta teflonsellaista, ostaisin Petteri Orpon.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Vartin verran kahlaten katsoin ..näin jälkeenpäin. Hyvinhän se meni. Kahlauksiin ei tosin sattunut sitä hyvää mitä hallitus on saanut aikaan. Kuten yritysmaailman ja erityisesti vientisektorin luottamuksen vahvistuminen, työllisyys ja velkaantumisen taittuminen. Se nyt on vaan niin, että tätä nykyä vientisektori seurannaisvaikutuksineen työllistää yli miljoona ihmistä (lähes 45% kaikista työpaikoista). Rahallinen arvo arvoketjussa lähes 100 miljardia. Lieneekö Orpo tuonut tätä lähestymiskulmaa esille?? Ei minun katsomissa osiossa. Jos tuo lähes 100 miljardia saataisiin nostettua 3..5 vuodessa vaikkapa 120 miljardiin, sillä olisi jo oikeasti mahdollisuus laittaa SOTE:kin tikkiin. Ja mielestäni täysin mahdollista. Jos jollakin on jokin muu keino niin "hänelle se kertokaa".

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Talous ja työllisyys on vahvistunut, sitä ei kukaan kiellä ja oikein hyvä niin. Se, paljonko tästä on hallituksen ansiota, on oma lukunsa. Mielestäni tämä ilmastonmuutoshömpän takia nämä asiat meinaa jäädä taka-alalle ja sitä olenkin ihmetellyt, miksi nyt niin vähän puhutaan taloudesta.

Olen Seppo kanssasi samaa mieltä siitä, jos tuo vientisektorin arvoketju saataisiin nostettua 120 miljardiin seuraavalla hallituskaudella, niin se olisi huikea juttua ja helpottaisi montaa pulmaa. Talous ja työllisyys pitäisi olla edelleen se ehdoton ykkösjuttu ja nämä muut asiat sitten katsotaan siinä sivussa.

Tosin tähän sivuun on mainittava se, että moni kuntatalous on rapakunnossa, siihen vaikuttaa myös heikentyneet valtionosuudet, vaikka totta kait niissä kunnissa talous heikentyy, joihin ei synny tarpeeksi uutta tekemistä, väki muuttaa muualle, syntyvyys alenee ja vanhusväestö ikääntyy ja palveluiden tarve vain kasvaa. Sitten on myös nämä mätäkunnossa olevat kiinteistöt eikä ole tarpeeksi rahaa korjausvelkaan. Näin muutamia asioita mainitakseni.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Samaa tasapaksua esiintymistä tuo oli kuten muillakin tähän mennessä valitenteissä olleilla. Orpo kehui itseään vähemmän kuin Sipilä, mutta enemmän kuin Rinne. Tältä osin hän asettui suunnillen Haaviston tasolle.

Sovitteleva yritti olla, Ei moittinut muita puolueita. Ei tainnut mainita ketään puheenjohtajaa edes nimeltä. Kommentoijat arvioivat Orpon olleen vahvimmillan verokysymyksessä. Hän helpottaisi erityisesti keskituloisten verotusta ja siten lisäisi heidän tulojan enemmän kuin muiden.

Tasapuolista tuo ei ole, mutta niin Kokoomuksen makuista kuin olla voi. Lisää annetaan niille, jotka Orpon arvion mukaan pitävät tämän maan pystyssä. Köyhät pysykööt köyhinä. Heille ei verohelpotuksia luvattu, ei myöskään ökyrikkaille. Harvoilla näillä työtuloja onkaan tai on, mutta varsina rahasampoina heille ovat osakkeet ja sijoitukset. Sijoitus- ja pääomatulojen verotuksesta Orpo ei maininnut mitään.

Jos Kokoomus pääsee valeissa asemaan, jossa sillä on mahdollisuus koota porvarihallitus, vaikka sitten Keskustan tuella, on vähäosoisille luvassa kylmää kyytiä. Ainakaan heidän asemansa ei parane.

Muut asiat, kuten ilmaston muutos ja vanhusten hoito olivat Orpolle hastattelun pakkopullaa. Piti jotain mainita, kun se kuuluu nykyliturgiaan. Toimenpiteet olivatkin jo oma asiansa; mahdollisimman ympäripyöreitä esityksiä, joista ei perille päässyt, mutta siten taitavasti rajattuja, ettei Orpo niistä lupauksista kiinni jää.

Suurin käänne oli tapahtunut soten kehittämisessä, jossa Orpo sanoi luottavansa kuntapäättäjiin, joiden harteille uudistus jää. Terveydenhuoltoa kehitetään jo olemassa olevan organisaation pohjalta. Siten vältytään porustuslakiongelmilta. Suuret hallinnolliset uuditukset eivät onnistu. Siitä soten nykytilanne on vahva näyttö. Luulisi, että maan hallitus johtaa soten uuditamista myös seuraavalla hallituskaudella. Orpon esityksessä valtio jää kuitenkin taustalle ja asia etenee lähinnä vapaehtoisuuden pohjalta. Eipä tunnu valtiomiehen tulevaisuuskaavailuilta tuo.

Yhden myönteisen asian huomasin. Orpo esitti kolmikantaista koulutuksen kehittämisohjelmaa. Jos koutuksen kehittämisestä saadan laajan poliittisen kannatuksen asia, se on yhteiskunnalla hyödyksi monella tavalla. Etenkin se vähentäisi syrjäytymistä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Arin tekemä havainto Orpon puheesta vastaa omaa havaintoani; "Puhekin oli keksitty, Orpo oli komennettu yläkertaan ja tytär tulikin puhumaan isälleen alakertaan. Miten ylä- ja alakerta menivätkin sekaisin, jos tarina olisi ollut tosi näin ei olisi kokemuspohjalta voinut tapahtua."

Taisi todellakin olla keksitty puheen osio. Niin tai sitten olikin luikahtanut salaa alakertaan kuuntelemaan nuorten puheita ja jätti tämän kertomatta. Oli miten tahansa, mutta mies on totta tosiaan teflonpintainen, eikä siitä muuksi muutu.

Ilmastonmuutosta koskeva keskustelun osio on aivan liian pitkäkestoinen. Paljon enemmän pitäisi keskittyä talousasioiden ruotimiseen eli millä tavalla eri puolueet ottaisivat eri taloussektorin päätökset rahallisesti hallintaan ja siten ettei velalla paikata kustannusten maksamista. Nyt tähän mennessä yksikään puolue ei ole esittänyt selvää ohjelmaa kustannusarvioineen. Arviotkin Rinteen kohdalla vaihteli suuresti ollen 1-3 mrd välillä. Voi taivas sentään mitä tefloneita ja saamattomia "talousneroja" saammekaan vaalien jälkeen päättäjiksi.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Petteri Orpo oli kuitenkin ensimmäinen, joka jykevästi kieltäytyi miljardihuutokaupasta (se onkin Lin ja Antin heiniä). Sen lisäksi hänen perusviestinsä (hyvinvointi syntyy ainoastaan työllä) on yhtä totta kuin tylsäkin. Siitä sliipatulle ketulle pisteitä: annan 0,7 pistettä!

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Niin kieltäytyi, mutta heti seuraavassa virkkeessä palasi äänetsäjien kosiskeluun ja mitä muuta oli verokannanotto, jossa kekituloisille maan yllä pitäjille luvattiin enemmän kuin muille veropelpotuksina. Onpahan niin kokoomuslaista, ettei kokoomuslaisemmaksi tule. Lähtökohtaisesti Kokoomus houkuttelee keski- ja vähän parempituloisia, ei köyhiä eikä kovin rikkaitakaan, mutta riittäähän tuo kannatuksen hakupohjaksi alle 20 prosentin osuudella tulevista kansanedustajista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hän korosti sitä, että vain työnteon edellytysten parantamisen kautta luodaan hyvinvointia, josta on mahdollista jakaa myös sosiaaliturvaa. Keskituloisten menestyminen ei siis ole ristiriidassa köyhien edun kanssa. Pikemminkin päinvastoin!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #30

Tuo on mantra jota on helppoa hokea kyllästymiseen saakka, kuten ilmastonmuutopuheetkin. Jos yrittäjille suodaan hyvät kasvuolosuhteet tulee työpaikat samalla. Silloin ensin rikastuvat he jotka paiskivat niitä töitä, mutta sitä ei pidä lannistaa tasa-päistämisellä.

Jännä homma kun Sipilän hallitus nosti työllisten määrää ja he saivat ansiotuloja, niin jo huudetaan, että nyt on eriarvoistettu Suomi. Odotetaan että nousu jatkuu, mutta sitä samalla jarrutetaan kaikin voimin tasa-arvon nimissä.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Pitää muuten antaa Huuskon Kultainen folio palkinto näille viihdyttäville blogeillesi jatka hyvää työtä.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Itse kiinnitin toimittaja Kirsi Heikelin toimintaan. Siinä kun Heikel puhui Rinteen päälle ja jankuttamalla katkaisi Rinteen vastauksia tyytyi hän eilisessä Orpon tentissä olemaan suurimman ajasta hiljaa, ikäänkuin toimimalla sivustakatsojana, kiusalliset kysymykset Orpolle puuttuivat kokonaan ja äänessä oli pääosin hänen miespuolinen kolleega. Itseni lisäksi moni Fb-sivuilla kiinnitti tähän huomion tähän samaan ilmiöön.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Pääsinpäs Arto sanomaan sinulle takaisin, että happamia ovat...

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

En ole päässyt vertailemaan näitä puoluejohtajatenttejä iltalöysin vuoksi mutta Aamu-TV:n tenteissä olen saanut nyt verrata Sanni Grahn-Laasosen ja Jussi Saramon esiintymisiä.

Sanni väisti kaikki kysymykset hokemalla kokoomuslaista klisettä yrittäjyydestä ja työstä vaikka kysyttiin mitä. Kokoomuksen ongelma on juuri heidän veropolitiikkansa vaikutus työllisyyteen ja yrittäjyyteen, koska se on negatiivinen. Kokoomus yrittää nujertaa tämän ristiriidan ihmemantrallaan. Sanni esiintyi ja puhui sujuvasti mutta tyhjiä kuluneita sanoja.

Jussi Saramo oli tänä aamuna TV:ssä ihan parasta, mitä olemme nähneet ja sehän johtuu siitä, ettei esitellä uskonkappaleita seurakunnalle vaan realistista ja yhteiskuntatieteisiin pohjautuvaa ohjelmaa ongelmien ratkaisuksi. On helpompaa esittää asia, jonka takana on itsekin kuin myydä ihmisille epärehellistä soopaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Kokoomuksen ongelma on juuri heidän veropolitiikkansa vaikutus työllisyyteen ja yrittäjyyteen, koska se on negatiivinen."

Käsittämätön näkemys. Kuinka työnteon verottamisen alentaminen voisi vaikuttaa negatiivisesti työllisyyteen?

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Työnteon verotuksen kevennyksen kompensaatio haetaan kokoomuslaisessa veropolitiikassa painopisteen siirrolla kulutuksen verotukseen, eli alv:n ja valmisteveroja korottamalla, mikä leikkaa aivan laskennallisesti kulutuskysyntää ja näivettää kotimarkkinat.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #36

Painopiste siirtyy hiukan siihen suuntaan työnteon verotuksen alentamisen kautta, vaikka ALV:ta ei korotettaisikaan. Hinnat pysyvät siis samoina, mutta ostajilla on enemmän rahaa.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen Vastaus kommenttiin #39

Kokoomusjohtoisesti alv:ia on nostettu jo monet kerrat ja se on ollut keskeinen taloudenhidastamiskeino taantuman aikaan tupakkaveron korotusten ohella. Rivikansalainen maksaa sen varatuomarin ja apteekkarin verohuojennuksen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #48

En tiedä tuosta "kokoomusjohtoisesti jo monet kerrat". Kun puhutaan varsinaisesta ALV:sta (siis ei esimerkiksi tupakka- tai alkoholiverosta), niin viimeisin suuri asia oli ruoan ALV:n alentaminen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Pointti näille puheille on se, että matalapalkka-alan verohuojennukset maksavat vähiten. Niistä on helppoa puhua, mutta ihmetteölen miksi ei 12 vuotta riittänyt matalapalkkaisten verovapautukseen?

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen Vastaus kommenttiin #40

Lukumääräisesti matalat palkat (alle 3000 €/kk) ovat enemmistö ja niiden volyymi on siis merkittävä kuntien taloudessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #50

Käsitefilosofisesti panee askarruttamaan, että kun kyse on suhteellisesta asiasta (palkkojen mataluus), niin miten voi sanoa, että enemmistö on matalalla? Eikös se enemmistö muodosta juurikin sen normin, joka määrittää muualla olevaa korkeaksi tai matalaksi?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #51

Eli matalapalkat ovat se normaali, ja demarit ovat kateellisia kun joku saa yli normaalin;)

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen Vastaus kommenttiin #61

Demareista en tiedä mennä sanomaan, mutta noilla tuloilla maksetaan lähinnä kunnallisveroa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #62

Kyllä kolmesta tonnista maksetaan jo valtion veroa aivan kohtalaisesti. Se tarkoittaa palkansaajan kohdalla 12,5 x 3000 eli 37.500€:n vuosiansiota. Yleisin palkka Suomessa eli niin sanottu moodi on 2.600 € kuussa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #63

Juuri tähän moodiin Orpo halusi kevennysten kohdistuvan. Se on selvääkin, että miksi. Suomessa on äänestäjiä eniten juuri tuossa palkkaluokassa, koska se on moodi.

Alimpiin on turha luvata kun eivät maksa valtionveroa, jos olisi vaatinut veroja alemmaksi moodin yläpuolelta olisi se ollut naurettavaa, siis jäljelle jäi vain se mitä Orpo sanoikin.

Kukaan ei uskalla sanoa, että pudotetaan alvit ennen Kataisen hallitusta oleville paikoille.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Jotenkin karsastan avauksia joissa joku henkilö ja hänen puhumisensa todetaan yksinomaan hyväksi tai huonoksi. Tämä Alsion avaus on esimerkki sellaisesta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ilmeisesti muut kommentoijat ovat lukeneet avausta toisin. Näin päättelen keskustelun sisältämistä kommenteista.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

No tokihan hymypoika ja velikulta ovat positiiviväritteisiä sanoja

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #45

Sitähän ei käy kieltäminen, mutta ei hymypojat ole parhaita juhtia vetämään vankkureita vastamäkeen, siinä kun voisi hymy hyytyä.

Käyttäjän TarjaPitknen kuva
Tarja Pitkänen

"Onttoa ja tyhjää puhetta." Ei tämän paremmin voi Orpon puhetta tulkita. Tänään on vuorossa Li Andersson. Odotan jännityksellä onko hänkin ottanut samantyylisen osion mukaan puheeseen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eiköhän hän joka tapauksessa ilmastonmuutoksella aloita. Se on päivän rukous.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Tarja Pitkänen

No toimittajat eivät ainakaan kykene puhumaan Li`n puhetulvan päälle.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Minulle jäi puhepätkästä mieleen juuri tuo "yläkerta eiku alakerta" -juttu, mutta en sillä perusteella tuomitse koko settiä luikuriksi.

Petteri Orpo on yksi niistä todella harvoista huippupoliitikoista, jotka olen nähnyt omin silmin ilman että kuva on välittynyt median kautta. Ja tästä tulikin saman tien mieleeni amerikkalaisjulkkis Sarah Palin, joka varapresidenttiehdokkaana esitteli ulkopoliittista osaamistaan toteamuksella "olen nähnyt Venäjän".

Minä näin Petterin hiljattain toritapahtumassa, ja Palin katseli Alaskan niemennokasta länteen: "Kyllä se olemassa on kun sen noin selvästi näen!"

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Johdattelit blogiaiheesta sen verran sivuraiteelle, että tuohon liittyen pitää kirjoittaa eräs anekdootti.

Olin 1990-luvun loppupuolella kerran Pekingissä suurlähetystön järjestämällä kokkarilla, jossa oli varmaan parisen sataa osallistujaa, sekä suomalaisia että kiinalaisia. Se oli Ahtisaaren valtiovierailun aikaan ja hänkin oli niissä kokkareissa vaimoineen. Siinä tuli Marankin kanssa muutamia ajatuksia vaihdettua.

Kun olin keskustelemassa erään kolleegani kanssa, niin hän kuiskutti minulle korvaan, että nyt olisi vuorostaan tilaisuus jutella presidentin vaimon kanssa. Tämä seisoskeli juuri takanani. Samassa hän astukin askeleen verran edemmäksi ja tuli tervehtimään meitä kysyen mitä tahoa siellä edustamme. Koska olin itse siinä vaiheessa asustellut jo sen verran kauan pois Suomesta, niin en olisi tunnistanut Eeva Ahtisaarta ellei tuo kollegani olisi sattumalta juuri paria sekuntia aiemmin minua valistanut.

Jos näin ei olisi tapahtunut, niin olisin ilman muuta kysynyt Eeva Ahtisaarelta tyyliin "mitä tahoa sinä täällä edustat"?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eeva Ahtisaari ei olisi varmastikaan pahastunut, mutta kun tarinointiin alettiin.

Olin Finlandiatalolla, kun Jyrki Katainen esitteli puoluehallitukselle ministerivalintojaan, Petteri Orpo silloin keksi sellaisen leikin, että kun osallistujia nousi ylös portaikosta kokoushuoneeseen, niin katsotaan ilmeistä kuka on päässyt ministeriksi ja kuka ei.

No melkein kaikki valitut hoksasimme, mutta Anne Holmlundia ei kukaan hiffannut ja se tuli täytenä yllätyksenä salissa. Myös sen muistan kuinka Eija-Riitta Korholan noustessa portailta näkyviin, kaikki kuiskivat yhdestä suusta että hän ei ainakaan ole päässyt valittujen joukkoon.

Eli Petteri on velikulta sille ei vain voi mitään. Hän keksi sen vain huvittaakseen meitä, eikä silloin ollut aavistustakaan, että tämä viihdyttävä nuori mies olisi joskus ehdolla itse pääministeriksi.

Vuosi oli 2007 ja kyseessä kokoomuksen valinnat Matti Vanhasen toiseen hallitukseen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #52

Petteri Orvolla on se velikullan kestohymy koko ajan päällä, joten hänen itsensä kohdalta ei varmaankaan olisi osattu tuossa tilanteessa päätellä ministeriyteen pääsyä tai pääsemättömyyttä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #53

Sanottakoon, että Petteri oli vasta "kolkkapoika" silloin. Mukava nuori mies jos kuvaus mitään kertoo. Eija-Riitta todella näytti sen, että valinta ei osunut kohdalleen. Hän olsi niin kovasti halunnut ministeriksi, sen tiedän. Nimenomaan ympäristöministeriksi oli hinku.

Paula Lehtomäki sitten oli Vanhasen valinta ympäristöministeriksi. Katainen olisi voinut nostaa Eija-Riitan opetusministeriksi Sari Sarkomaan tilalle, mutta Sarilla oli pitkä tausta puolueen sisällä, ja Eija-Riitta oli vain loikkari krisuista. Siinä pointti ilmeisesti oli.

Eija-Riittaa ei ole puolue juurikaan koskaan arvostanut hänen arvoonsa nähden.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tuontyyppinen kohtaaminen voisi hyvinkin johtaa (närkästyneessä sävyssä) esitettyyn "et sä tiedä kuka mä oon" -kysymykseen. Jos itselleen on Somebody mutta toiselle Nobody, niin tilannetaju ja sosiaaliset taidot ovat tarpeen, jotta tyylikäs ulospääsy löytyy.

Kotkan torilta poistuttuani ryhdyin kyselemään itseltäni, miksi en sittenkin mennyt muistuttamaan kokoomusjohtaja Orpoa kaakkoiselle Suomelle tärkeistä asioista! Olikohan yksi syy vahvatekoinen turvamies, joka tarkkaili tapahtumia ministerin lähistöllä? Minä näytin kuitenkin tuona päivänä hiukan... no, sellaiselta joka olisi voitu vaikkapa profiloida johonkin ikävänsorttiseen kategoriaan.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

TV-tentti näytelmä mikä näytelmä upeine kulisseineen ja "näyttelijöineen". Sillä erotuksella, että oikeat näyttelijät eivät oikealla teatteriestradilla lue vuorosanojaan paperista. Harjoituksissa kylläkin.
Kansalaisten (etenkin nuorten) kannattaisikin jatkossa sankemmin joukoin seurata ja ottaa selvää mitä esiripun laskeuduttua tapahtuu? Miten meitä todellisuudessa johdetaan?
Se tieto nähtynä, koettuna ja kuultuna avartaa näkemystä. Jonka voi sitten soveltaa omaan elämäänsä. Politiikkahan se on. Mutta kun se kuitenkin on ja tulee olemaan ratkaisevaa yhteisten asioiden hoidossa. Kannattaisi ottaa osaa oman tulevaisuuden ja edun vuoksi.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Ei auttanut, vaikka YLEn nykylinjan edustaja M. Apunen oli sparraamassa, ja saman miehen änkyröidessä muita puoluejohtajia vastaan.

Erkkikään ei pystyisi selittämään parhain päin kokoomuksen männä vuosina tekemiä mokia. Ainoa keino on valehdella silmät suut täyteen ja/tai niin kuin Orpo teki, heittää puolitotuuksia ilmoille ja kehua itseään kuin paviaani.

Oksettavinta oli se, miten kokoomuslainen studioyleisö riemuitsi Orpon diibadaaban edessä. Herätyskokousmaista menoa, joka olisi siedettävää vain, jos palvonnan kohde olisi karismaattinen ja puhuisi hyvin ja asiaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvin samanlaisin tunnoin ohjelmaa katselin. Onnistunut, mutta tyhjä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Onhan tässä jo pitempään ollut havaittavissa sama trendi.

Putous-ohjelmankin sketsihahmot ovat huonontuneet.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset