Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Bravoo Yle, kerrankin kunnon vaalitentti

Yle ja Suomen Keskusta loistava vaalitentti, jonka kruunasivat Kreeta Karvala ja Matti Apunen.

Noin juuri pitää poliitikkoa hillostaa, ei syyttämällä vaan antamalla hänelle mahdollisuus munata itsensä tai loistaa.

Juha Sipilä oli niin hölvillä päällä että toimittaja olisi voinut vaikka munat mieheltä koetella.

Minä näin siis asiat eri tavalla kuin tässä Reijo Kallisen avauksessa.

Juha Sipilä oli ylivoimainen ja suorastaan sädehti haukkuessaan niin demarit kuin kokoomuksen. Juha yksin oli hallituksessa puurtanut ja saanut 140 tuhatta työpaikkaa isoisänsä opastuksella, työtä, työtä ja työtä.

Samaa itsekehua on ollut myös sinisten vaalimainonnassa, että me saimme tämän aikaan.

Omakehu on siitä ikävä laji että se haisee kovasti ja pitkään. Hyvä että toimittajat eivät hillinneet tätä ylimielisyyttä. Nyt Juhan on vain voitettava vaalit, muuta vaihtoehtoa ei hänelle jäänyt. Demarit ja kokoomus tuli haukuttua useampaan kertaan. Jos Juha joutuu kakkosmieheksi seuraavaan hallitukseen voin sanoa, että kyyti on kylmää.

On aivan eri asia kehua omaa hallitusta, kuin toimia toisen kainalossa.

Kiitos Yle ja kiitos Juha, tästä on hyvä jatkaa. Väitteet siitä että nyt olisi jotenkin eri tavalla pääminiteriä käsitelty on tuubaa. Henkilöiden erot tulevat juuri siitä miten he pärjäävät vaalitentissä. Mitä iloa katsojille on, jos kaikki ehdokkaat nuijitaan tuusan nuuskaksi toimittajien toimesta. Tämä linja on hyvä ja Juha Sipilä pärjäsi omilla avuillaan eikä suinkaan muiden heikkoudesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Juha oli aika vakuuttava ja piti erityisen hyvän puheen; mitä itsekehuun tulee, odotellaanpa myös Petteri Orpoa (muista nyt puhumatta).

Kiinnostavat vaalit tulossa!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jännä aspekti tuomita jo puhujia etukäteen;))))

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Käyttämäni verbi oli odotella eikä tuomita...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #15
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Oli ensimmäinen katsomani, täytynee katsoa illalla Haaviston ja verrata aplodejakin; ainakin Sipilälle taputettiin aivan kuin olisi juuri voittanut vaalit.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kaikilla on kotijoukot ja käsketty taputtamaan;)

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Ari, kiitos tästä tekstistäsi, jaan ajatuksesi: toimittajat tekevät hyvin, kun antavat puheenjohtajan tehdä sen itse. Haastateltavat persoonat ja heidän lähtökohtansa ovat tietysti niin erilaiset, ettei sama resepti ainakaan sellaisenaan toimi kaikkien kanssa.

Oletan, että ohjelman katsovien suomalaisten enemmistö ei yleisten kulttuurikäsitystemme mukaisesti ainakaan kritiikittä niele kukas-kissan-hännän-nostaa-ellei-kissa-itse -poliitikkoja, ja (liiallinen ja/tai perusteeton) itsekehu voikin kääntyä tarkoitustaan vastaan. Vaikka studiokatsomossa omat taputtavat, ei pidä puheenjohtajien uskoa sen suosion yleistettävyyteen koko kansakunnan piirissä. Studioyleisö voikin pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jopoa haittaa puolueelle kuin puolueelle.

Jos aloituksesi kerää suosiota ja huomiota, haastatteluvuoroon tulevat puheenjohtajat ehtivät sovittaa sordiinoa, ettei soi omassa maalissa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Jos aloituksesi kerää suosiota ja huomiota, haastatteluvuoroon tulevat puheenjohtajat ehtivät sovittaa sordiinoa, ettei soi omassa maalissa."

Oletin että kaikki haastattelut on tehty ennen kuin ensimmäinen lähetetään?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Olet politiikan harrastaja, joten ymmärrät rivien välit ja turhat lupaukset, joita ei kannattaisi kovin ahneesti jaella. Siksi on hyvä, että puheenjohtajat saavat melskata vapaasti ja puhua mitä tulevaisuudelta odottavat.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Yhtä nyhräämistä. Noita samoja puhuvia päitä on 4 vuotta tullut seuratuksi. Ellei tähän mennessä ole noita oppinut laittamaan omaan laariinsa, niin ihmettelen.

Mielenkiintoisempaa olisi nähdä perintöprinssit ja prinsessat noissa tenteissä, elleivät kellokkaat ole varmuudeksi "syöneet" prinssinsä ja prinsessansa.

Asiamielessä pitäisi puolueet (4h), kukin poistää omaan koppiinsa sopivasti varustettuna. Annetaan kaikille sama keissi ratkaistavaksi määräajassa. Mikitetään ja filmataan tilanteet koko kansalle. Keissit puretaan, arvostellaan ja tuomitaan. Kun kansa saa nuo todistusvoimaiset tiedot, niin vaikea niistä on luopua hallitusneuvotteluissa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Nyhräämistä kyllä, mutta paljon enemmän annettiin vapauksia ja se oli Sipilän käsissä nyhräsikö vai ei. Juha veti hyvän setin, vaikkapa puolueen kannalta katsottuna, mutta omalta osaltaan hän puhui parahultaisesti läpiä päähänsä.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Mikäli kyseessä olisivat pääministerin vaalit, niin ehkä voisin ymmärtää tapaa mukaselvittää kellokkaan kompetenssit.
Vaadin Yleltä tehokkaampaa tapaa valistaa suomalaisia immeisiä laajemmin ja puolueiden jääväämätöntä sitouttamista jargoniinsa. Tentit pitää lähettää inhimillisempään kellonaikaan vaikkapa pidempänäkin hupi- ja tieto-ohjelmana.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Minulle särähti pahasti korvaan, kun Sipilä väitti, ettei valtio ota enää velkaa.

Kuluvan vuoden valtion talousarvioon I lisätalousarvion jälkeen on merkitty n. 1,9 mrd:n lainanottovaltuus.

Helmikuussa julkistetussa valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorossa tulevan vaalikauden hallinto- ja talouspolitiikan lähtökohdista todetaan madonluvut sivulla 27:

“Julkinen talous on aiempaa heikommassa kunnossa kohtaamaan ikäviä yllätyksiä

“Julkisen talouden kestävyysongelmaa ei ole ratkaistu.”
---------

Kuntaliiton tänään tekemä linjaus sotesta on kepulle takaisku
https://www.verkkouutiset.fi/kuntaliitto-sotessa-v...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Minulle särähti pahasti korvaan, kun Sipilä väitti, ettei valtio ota enää velkaa.

Kuten totesin on kiva, että katsojat saavat itse päättää, mikä on lööperiä ja mikä totta. Jos toimittajat pitäisivät "totuudesta" kiinni ei katsojan kontolle jäisi mitään.

Se on hiukan sama kuin savolainen puhuu vastuu siirtyy kuulijalle eikä toimittajille. Näin politiikasta tulee mielenkiintoisempaa, kun jokainen saa itse ajatella miten asiat oikeasti on ja erotella sitten vaaliuurnilla jyvät akanoista.

On väärin ajatella, että toimittajat jotenkin ajattelisivat meidän puolestamme. Toimittajat antavat haastatteluun rungon josta sitten me kaikki voimme olla omaa mieltä.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Sipilä otti työllisyyden hoidosta ja talouden kohenemisesta estoitta hallitukselle ja etupääsä itselleen, vaikka ilmiselvästi oli kysymys suhdannekäänteen tuomasta noususta. Jo nyt tulevaa hallitusta varoitetellaan laskusuhdanteesta. Kysymys on siitä, miten siitä päästään laskusuhdanteen yli leikkaamalla ja mistä tai vaihtoehtona verojen korotukset. Se nähdään.

Itse leikkaisin yritystukia. Tuulivoimalta ja turpeelta tuet pois samoin matkustajalaivoilta. Kyllä matkustavilla on varaa lippujensa ostoon ilman tukitoimiakin. Valtion yritystuet pitää kaikkineen käydä läpi tiukalla kammalla. Tuen ei saa olla jo vakiintuneen toiminnan osarahoitusta, vaan uusille yrityksille suunnattua lähtö ja kasvutukea.

Yhdestä asiasta olen samaa mieltä Juha Sipilän kanssa. Suomen metsät kestävät hyvin lisähakkuita. Niiden ja tehostetun metsänhoidon ansiosta metsien kyky hiilinieluina vain paranee. Asiaa Sipilältä tiukannut toimittaja ei olut perillä peruskysymyksestä vaan tivasi hakkuiden rajoitusta, jotta metsien kyky toimia hiilinieluna paranee.

Kaikille tiedoksi: Vain kasvana metsä sitoo hiiltä. Suojelualueet, joita vihreiden Haavisto vaatii lisättäväksi, eivät sido hiiltä lisää. Ne toimivat ainoastaan alueelle jo sitoutuneen hiilen varastoina. Metsien vastuullinen käyttö uudistaminen ja hoito parantavat metsien toimintaa myös hiilinieluina.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kiitos Viljo aika hyvä vastine, nostaisin vielä Sipilän puheet oppisopimuksen kehittämisestä seuraavan hallituksen kärkihankkeeksi.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Viljo, milloin se suhdannekäänne oli ja mikä suhdannekäänne ? Maailman taloudenko vai EU:n vai ... ?

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Nouseva suhdannekäänne tapahtui 2015. Suomeen se rantautui vähän jäljessä muuta Eurooppaa, koska vientimme on suurelta osin investointituoteita, joiden tarve ja kysyntä kasvaa vasta sen jälkeen, kun kulutuspojhainen nousu on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Jopa Sipilä on tunnustanut, etteivät kaikki leikkaukset, joilla pienituloisten kansalaisten etuuksia alennettiin, olisi olleet aivan välttämättömiä.

Sipilän hallitus pääsi nauttimaan yleisestä talouskasvusta, mutta ei suinkaan ollut sen veturi. Se, että Sipilän hallitus toimi nousukauden aikana, ei ollut nousun syy, vaan sattumaa. Nousukausi toteutui Suomen hallituspohjasta ja pääministeristä riippumatta. Joku toinen olisi hoitanut ratkaisut vähemmän määräävästi ja valmistellut lait huolellisemmin, jolloin jatkuvilta perustuslain ohitusyrityksiltä olisi vältytty.

Aivan sama toteutuu toisin päin, jos ja kun taantuma seuraavan hallituksen aikana alentaa kansantuloa. Hallitus, oli se mikä tahansa, ei voi suhdannekiertoa estää. Kysymys on vain siitä, miten uuteen tilanteeseen sopeudutaan, jotta pienituloiset ja tulottoman pystyvät elämään ihmisarvoisesti. Leveää elämisen ei tarvitse kaikille ollakaan, mutta aina ja kaikille sen pitää olla ihmisarvoista.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #21

Tuo selviää kun annetaan Juha Sipilän jatkaa myös laskusuhdanteessa, katsotaan sitten miten kiky tai aktiivimalli oikeasti toimii.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Nyt kun Sipilää on haukuttu, niin nähdään miten hyvin asiat lähtevät korjaantumaan, kun Rinne pääsee vauhtiin. Paraneeko työllisyys ja tuleeko uusia työpaikkoja jne.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Elämme koelabrassa, jossa en välttämättä haluaisi vaalien jälkeen olla, jos Rinne voittaa.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Minusta Sipilä on ollut neljän vuoden aikana sen verran sakinhivutuksen kohteena ja saanut niin paljon paskaa niskaansa, että hieman itsekehua oli vähintä mitä oli odotettavissa. Veikkaan, että melkoinen osa äänestäjistä on sittenkin haukutun puolella. Ja olihan se alun alkaen mahdoton pala median väelle: dipl.insinööri, lestadiolainen, pohjoisesta, miljonääri ja vieläpä kepulainen..

Minua on koko ajan harmittanut, että Sipilä sai toimia kusitolppana samalla kun Orpo vain kasvoi korkoaan. Kokoomuksen loppuvaiheen ajo kahdilla rattailla oli lajissaan ainutlaatuinen hallituskuvio. Jopa kykypuolueelta melkoinen temppu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Samaa mieltä jatkakoon vaan kusitolppana.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Oli tentti mikä tahansa, tai tenttijät ketä tahansa, niin aina ennen vaaleja nämä puheenjohtajat heräävät.

Silmät kiiluen kehutaan omia ja haukutaan toisia, totuudella ja tilastoilla pelataan ja ainoa oikeassa olija on tietysti se paikalla oleva puheenjohtaja.

Mä en näe näissä oikein mitään kiinnostavuutta, samaa tulee eri sävyillä peräpäivinä.

Koulutuksesta ei leikata!

Sen lupaan!

Kaikki ne on taitavia ja hyviä.

Mä kaipaan Leif Salmenia, sen jälkeen ei ole tullut yhtään oikeata vaalitenttiä.

Samaa putouskuraa ja tyhjiä vaalipuheita.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Petteri: "Mä kaipaan Leif Salmenia, sen jälkeen ei ole tullut yhtään oikeata vaalitenttiä".

Sen jälkeen kun näin juutuubivideon siitä, miten Leif Salmen, Ruben Stiller ja Saska Saarikoski kolmeen pekkaan yrittivät grillata Jussi Halla-ahoa (kiihkoinen Leif: "Jussi, minusta tuntuu, että olet fasisti" >> Jussi: "Leif, minä tiedän, että sinä olet stalinisti") en kaipaa sitäkään miestä enää ruutuun. Toivotan hänelle mukavia eläkepäiviä!

Joskus aiemmin kyllä tykkäsin Lefasta.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Sipilä argumentoi erinomaisesti, asiallinen ukko. Keskusta nousee vielä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Keskusta saattaa vielä joskus nousta kanveesista mutta poliitikko Sipilä ei.

P.S. Puhe oli ns. pohjanoteeraus. Talvisota ja jatkosotakin menivät sekaisin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Pekka huomasi asian ytimen;)))

Käyttäjän ReijoManttari kuva
Reijo Mänttäri

Kyllä Sipilä nousee, ehkä paremmin kuin keskusta. Puhuu mies sydämellä ja sydämestä.

Todellisuudessa mikään ei mennyt sekaisin, oli lukenut puheen vain 46 kertaa.

Kyllä Sipilää äänestän nyt ensin välillisesti ja sitten suoraan, kun presidenttiä valitaan.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #29

(pssst...Reijo, hei! Etkö taju? Kun kaikki haukkuvat, sinunkin pitää)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #31

Ei täällä kukaan ole haukkunut tai kehunut, käydään poliittista arvokeskustelua;)))

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #33

(psst...Se olikin tarkoitettu Reijolle. Terveisin, Arvo Pohja).

Käyttäjän ReijoManttari kuva
Reijo Mänttäri Vastaus kommenttiin #35

Siis, SS-liike, Salaiset Sipiläläiset, perustautuu.

Käyttäjän ReijoManttari kuva
Reijo Mänttäri Vastaus kommenttiin #33

Kyle sinäkin 'Brutukseni' Sipilää vastustat ja haukut, mikä sinun ska arvokeskustelua.alallasi on

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Asetelma olisi samanlainen jos Jorma Eloranta (SAK) kommentoisi Antti Rinnettä, kuin se että Matti Apunen (EVA) nyt kommentoi lähetyksessä Juha Sipilää, "Omaa miestä"

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niin oikein, ei ole ketään politiikassa tarkoitus lyödä, vaan politiikassa rakennetaan yhteistä hyvää. Arto ajattelee, että pieksämällä kaikki muut kuin demarit, maailma pelastuu.

Käyttäjän ReijoManttari kuva
Reijo Mänttäri

Brutuksella tarkoitan Aria Alsiota!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset