Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Saletisti natsaa porvarihallitus

Suomen politiikasta näyttää puuttuvan jokapäiväisiin asioihin liittyvä järkevä käytännöllinen arviointi tai peruskyky. Jos F1 tallit tekisivät strategiansa samoilla metodeilla olisi se katsojasta kovin tylsää katsottavaa. Suomessa on nyt vallalla vaalitaktiikka vaalikaudesta toiseen, eli vaaleihin mennään sammutetuin lyhdyin ja katsotaan mikä puolue saa vaalivoiton.

Kun vaalivoittaja on selvillä aletaan muodostaa hallitusta, hallitusohjelma ja raamit on jo virkamiestyönä etukäteen laadittu. Äänestäjät katsovat sitten monttu auki, kun sossut menevät kapitaalin kanssa samaan hallitukseen ja tekevät sen puhtaalla omallatunnolla, koska on kuulemma äänestäjien tahto.

Eihän se mikään äänestäjien tahto ole, siinä vaan on huono strategia puolueilta, että niin käy ja siihen tyydytään. Jo hyvissä ajoin ennen vaaleja olisi kansalaisille kerrottava hallitusohjelmasta ja mahdollisista hallituskumppaneista. Se olisi avointa peliä.

Olemme tottuneet siihen, että vaalivoittajat vaihtuvat vaalikausittain ja kolme suurinta on jakanut hallituspaikkoja niin, että jokainen on vuorollaan oppositiossa kokoa kasvamassa, eikä kolmen suuren hallitusta ole nähty. Nyt nähtiin sellainen, mutta persut levähtivät kesken pelin, joten peli olisi tullut viheltää joko poikki tai hallitukseen olisi pitänyt nostaa Halla-ahon johtama perussuomalainen kantapuolue.

On aivan käsittämätön asia, että perussuomalaiset saavat istua eduskunnassa, mutta laillista eduskuntapuoluetta on lupa hylkiä tuolla tavalla. Se on rikollista.

Nytkin perussuomalaiset on laitettu ainakin kahdessa puolueessa julkisesti jo ennakoon kielletyksi vaihtoehdoksi. Hyi hyi, se ei ole demokratiaa vaan poliittista rasimia, eli sitä mistä tabu-puoluetta juurikin syytettään.

Minusta politiikan tulisi olla enemmän rakentavaa kuin riitelemistä ja miksi esimerkiksi punamulta on yleinen vaihtoehto, kun se on vasta äärimmäinen vaihtoehto, kuten sinipuna tai joku muu koaliitio jossa väkisin yhdistetään sossut ja porvarit. Jyrki Kataisen sekametelihallitus oli tästä tyyppiesimerkki. Äänestäjien muka pakottamana tehtiin epäsikiö hallitus, koska perussuomalaiset halusivat laistaa ja keskusta oli vajonnut maan alle. Ei näin!

Nytkin Juha Sipilän lempi on syttynyt ensimmäiseksi demareille, eikä hän tunnu välittävän mitään aatteellisista eroavaisuuksista. Tehdään vaan kuten aina on tehty, joten taktiikka on sama, kaksi suurta yhteen ja takiasiksi kuka tahansa joka vain suostuu olemaan hiljaa rivissä. Kaksi suurta sitten ovat joka perkeleen asiasta tukkanuottasilla. Ei se noin saa olla.

Nyt on mahdollisuus taas kerran vaihtaa taktiikka toimivaksi, mutta tuskin sitä tulee tapahtumaan, mutta esitän kuitenkin vaihtoehdon enemmistöhallituksen muodostamiseen joka on saletissa jo nyt ennen vaaleja.

Juha Sipilästä varma pääministeri, eli hänen ei tarvitse nöyristellä demareita jos ei tahdo. Sipilä vaan ilmoittaa että haluaa jatkaa pääministerinä ja äänestäjät ovat hänen puolellaan takuuvarmasti. Ei auta edes se, että demarit voittaisivat vaalit. Sipilän saletti pitää varmasti jos hän sen vain tekee.

Seuraava hallitus Arin ohjeella tehtynä:

Sipilä ottaa hyppysiinsä porvaripuolueiden terävimmän kärjen ja sopii seuraavan hallituksen hallituspohjan ja ohjeman. Lupaa eri puolueille jo salkut etukäteen joten takiaispuolueetkin tietävät, että kannattaa tehdä vaalityötä ihan tosissaan. Porvareilla on huonoimmankin arvion mukaan 105 kansanedustajaa seuraavassa eduskunnassa, mutta hyvällä vaalityöllä jopa reilusti yli 110.

Siispä julistan seuraavan hallituksen kokoonpanon jo nyt:

Pääministeri Juha Sipilä, koska mies on toiminut hyvin ei ole syytä vaihtaa.

Valtiovarainministeriksi Anna-Maja Henriksson ja tämä siksi, että RKP saa vain yhden salkun ja sen pitää olla siksi tukeva. Ja on hyvä, että paikkoja ei jaeta aina saman vanhan kaavan mukaisesti.

Elinkeinoministeriksi Sari Essajah vaihtoehtoisesti hän voisi olla ulkoministerikin, mutta minusta Sari sopii paremmin Lintilän tilalle.

 

Kulttuuri- ja urheilusalkku jaetaan Ritva (Kike) Elomaalle.

Leena Meri oikeusministeriksi

Arja Juvonen peruspalveluministeri

Jussi Halla-aho opetusministeri

Jouni Mäkelä liikenne- ja viestintä.

 

Antti Kaikkonen sisäministeri

Katri Kulmuni ympäristöministeri

Hannakaisa Heikkinen sosiaali- ja terveysministeri

Jari Leppä maatalousministeri

 

Antti Häkkänen ulkoministeri tai vaihtoehtoisesti elinkeinoministeri.

Arto Satonen puolustusministeri

Petteri Orpo, kunta- ja kehitysministeri

Elina Lepomäki ulkomaankauppa ym kehitys

Paula Risikko työministeri

 

Helppoa kuin heinänteko, eikä Antti Rinne saa tuota joukkoa kumoon mitenkään, hänen ainoa mahdollisuutensa on voittaa vaalit ja tehdä vähemmistöhallitus vassareiden ja vihreiden kanssa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (87 kommenttia)

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Mielikuvitus on lahjoista arvokkaimpia eikä sen lentoa siksi saisi ampua alas.

Totean kuitenkin, että suunnittelit sitten vähemmistöhallituksen. Gallupit ovat gallupeja, mutta tuoreimman perusteella koalitiosi on oletetulla noin 45 prosentin äänisaaliilla Suomen oloissa sellainen, joka ei toteudu - ja hyvä niin. Keskusta ja PS sekä sen Siniset rippeet lienevät läksynsä oppineet: Sinimustien kanssa kimpassa tulos on aina sinimustien näköistä politiikkaa (hallintarekisteri, aktiivimalli, terveydenhuollon yksityistämishanke, viikunanlehtenä "valinnanvapaus"): ei kannata enempää pudotuttaa omaa kannatusta tekemällä vieraan näköistä politiikkaa.

1) SDP - Vasemmistoliitto - Keskusta - Vihreät (- RKP - KD).

Oletettu kevyt enemmistö ilmankin suluissa olevia.

2) SDP - Keskusta - PS (- RKP - KD).

Trendiin nähden liian oikealla, oletetulla voitolla pystyy tasapainoisempaankin koalitioon, mutta periaatteessa mahdollinen.

3) SDP - Vasemmistoliitto - Vihreät - Keskusta (- PS).

Vaikea sovittaa Vasemmistoliiton, Vihreiden ja PS:n ohjelmat, mutta ei välttämättä ylivoimainen, jos henkilökemiat kestävät.

4) SDP - Vasemmistoliitto - Vihreät - RKP - KD.

Periaatteessa mahdollinen, ylivoimaisia esteitä ohjelmalle tuskin nousee ja pienet tahtovat kernaasti mukaan. Oppositio olisi aika vahva.

Ykköstä pukkaa, punamulta on koeteltu perusta, ei tule puukkoa selkään ja/tai välistävetoja, kuten sinimustilta jokaiselle. Tulee jopa jossakin määrin huomioitua valtakunnan kokonaishyvä, mitä ei viime aikoina ole nähty.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jouni onko KD ja RKP mielestäsi vasemmistopuolueita? Tai Keskusta?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Riippuu ihan näkövinkkelistä... Joillekin yhtään oikeisto/vasemmisto puoluetta Suomesta ei edes löydy.

"Kristityt" ja RKP ovat minimaalisia täytepuolueita... ja kepusta on tulossa sellainen parissa vuosikymmenessä (ensin tippuminen keskikastiin eikä tie siitä helpotu).

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ei ole Ritala tainnut vielä herätä;) Nuku rauhassa!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Vaikka lasken demareille 23, vihreille 17 niin silti ei tule kuin 49 % vassareiden kanssa.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Jos demarit voittavat vaalit, niin sekä kokoomus kuin myös kepu ovat valmiit hallitukseen. Lisukkeeksi joku takiainen. Pääasia, ettei persuja oteta mukaan.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #10

Eero, sinimustien myötä seuraavat pysyisivät:

- aktiivimalli
- kiky
- hallintarekisteri
- yritystuet
- koulutuksesta niistettiin 2015-2019 miljardi, ei tulisi takaisin
- pörriäiset jatkaisivat ja terveydenhuollon yksityistäminen etenisi
- vanhuspalvelut sekä päivähoito menisivät sinimustilla pörriäisille

Pääasia, ettei Kokoomusta oteta mukaan, millään ehdoin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #13

Eikös Jouni äänestäjien sanaa haluakaan kuunnella vaan alkaa sanelemaan jo nyt, ketä saa ottaa ja ketä jätetään jne...

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #15

AA: "Eikös Jouni äänestäjien sanaa haluakaan kuunnella vaan alkaa sanelemaan jo nyt, ketä saa ottaa ja ketä jätetään jne..."

No mutta, ken leikkiin ryhtyy...Etkös juuri sinä aloituksessasi menetellyt juuri niin?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #19

Kerroin vain esimerkin saletista, en todellakaan ole sanomassa, että näin tulee tehdä. Aivan kuten keittokirjassa on leipäohjeita sun muita reseptejä.

Ei kannata Jouni sinun tappaa viestintuojaa heti alkumetreillä.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #13

En usko, että noin suoraan. Jos sanoin vähän epäselvästi, vaihtoehdot demareiden voittaessa olisivat: 1: Demarit + kokoomus + vihreät (Tähän vaihtoehtoon kokoomus vaatii ruotsalaiset mukaan) 2. Demarit + kepu + vihreät (Tähän vaihtoehtoon kepu haluaa kristilliset ja mahdollisesti ruotsalaiset mukaan).

Jos demarit ovat pääministeripuolue, luettelosi tuskin toteutuu. Mahdollisesti jotain siitä. Kokoomuskin on aika elastinen puolue erilaisissa hallituskokoonpanoissa, vaikka EK:n narussa onkin.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #10

"
Lisukkeeksi joku takiainen. Pääasia, ettei persuja oteta mukaan.
"

Ihan kiva jättää Persut tosiaan oppositioon tullakseen jatkossa suurimmaksi puolueeksi. Kivasti ajateltu.
Olen jo pidemmän aikaa ennustellut seuraavalle hallitukselle pirunmoisia aikoja. Time will tell ja sitä rataa.. mutta tietyt merkit ovat jo mielestäni nähtävissä.. olleet jo jonkin aikaa.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä Vastaus kommenttiin #22

Olennainen kysymys on, millaiseen hallitussopimukseen persut taipuisivat kärjekkään rasismin ja Eu-vastaisen politiikan jälkeen (siihenhän, ja vain siihen äänet perustuvat)?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #24

Eivät perustu. Ja vaikka perustuisivatkin, niin persuille on edullisinta olla oppositiossa kasvamassa... mikä liki väkisinkin tapahtuu seuraavan hallituksen aikana. Pitäisi olla todella super-edut että persujen kannattaisi seuraavaan hallitukseen mennä. Suurin kasvupotentiaali puolueista.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #31

Juu itsekkäästi ajatellen kaikkien kannattaa olla oppositiossa kasvamassa, kuten tämä poliittinen tilanne tänään osoittaa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #32

En usko demareiden tai Kokoomuksen menevän oppositioon ihan helpolla. Myös pienet (omalla tavallaan vakiintuneet) puolueet kuten RKP tai kristilliset ovat liki immuuneja suosion nousulle/laskulle.
Demarit tuskin voivat mennä oppositioon todennäköisinä vaalivoittajina, mutta juuri heillä on suurin mahdollisuus kannatuksen romahtamiseen hallituksessa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #33

Vakiintuminen johtuu juuri äänestäjien poliittisesta jäykkyydestä, ei osata katsoa kuin sitä mitä aina on tehty. Oma ajatus ei yksinkertaisesti luista, punamullan, jälkeen sinipuna, sinipunan jälkeen porvarihallitus jne...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #31

- niin persuille on edullisinta olla oppositiossa

Tuosta vastuun pakoilusta on huonoja esimerkkejä. Huonoin esimerkki oli Kataisen hallitus, josta persut ja keput kieltäytyivät ja tuloksen jokainen tietää. Kepu ja persut kasvoivatkin, mutta mihin he hukkasivat kasvun tuoman suuruuden? Persujen hajoamiseen, eli kasvaminen ei ole aina kaikista paras konsti tehdä politiikkaa.

Jos odottelemme persujen kasvua yli 50 prosentin niin kuolemme ennen sitä.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #34

Ei kukaan odottele sitä. About 20% ja persut ovat liki kaikkien kanssa kelpo hallituskumppani. Muut puheet ovat vain sitä - pelkkiä puheita.
+++++
Itse suurena Soinin arvostelijana (etenkin kun sai hämättyä sukulaisiani/tuttaviakin) odottelin koska hän sortuu omaan mahtavuuteensa. Ja se kävikin sitten juuri siten kuten odottelin (Halla-Aho syrjäyttää vielä Soinin ketjuista mm. Tiede-foorumilla on jo kai liki 10 vuotta). Täytyy myöntää etten ns. Sinisiä osannut kuvitellakaan - jokin raja omassa mielikuvituksessakin... todellisuus on usein kuvitelmiakin ihmeellisempi.
Muistan myös ajan jolloin Soini oli Saatanasta seuraava eikä kukaan olisi ottanut häntä hallitukseen. Hyvin kelpasi myöhemmin, kun vain oli suosiota tarpeeksi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #34

Mitä, eikö Kike saisikaan kulttuuri-ja urheiluministerin salkkua, jonka ilmoitti haluavansa jo jytkyn jälkeen 2011 kun uutisoitiin persujen menevän hallitukseen. Kilpailemassa ei olisi enää Velttoakaan, joka myös ilmoitti havittelevansa samaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #36

Ei edes persut Kikelle ministerinpallia taida suoda, kun ennätti piipahtaa sinisissä.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #36

Elämä sisältää myös kamalia pettymyksiä ;)

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Petteri (nro 2) ja Eero (nro 3), Ari taisi 1) unelmoida, 2) haluta keskustelua, ja onnistuuhan se.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Laskehan Jouni prosenttisi ja paikkasi oikein, niin unelmat menevät sinulta.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Ari, Suomi ei ole Ruotsi: meillä ei ole blokkeja vaan (maan pragmaattisena tapana epäpyhiä) alliansseja. Täällä Tampereella muuten alliansseista - tässä julkisen ja yksityisen toimijan - on erinomaista kokemusta: toimii aikataulujen, säästöjen ja tiedonkulun suhteen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #8

Kuten kirjoitin tätä ei ole, eikä varmasti tule, mutta Sipilän käsissä olisi saletti jos näin olisi. Etkö mies ymmärrä lukemaasi, vai v***ttaako vain niin paljon että et malta olla nolaamatta itseäsi?

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #11

Minä olen tyytyväisin mielin. Verenpaineen nostosi on oma asiasi, mutta eipä kannata. Mielenrauhasta käsin ajattelet selkeämmin. Olemme yksinkertaisesti tyystin erimieliset tästä: koettu nelivuotinen ei ansaitse päivänkään jatkoa.

Niin yksinkertaista se on.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #14

Voi olla että ei ansaitse, mutta nuo puolueet ovat saletissa nyt. Minusta saa olla kuk tahansa seuraava pääministeri ja hallitus punamultaa, mutta se ei ole kansan ääni vaan meidän tyhmä poliittinen perinne.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #8

tässä julkisen ja yksityisen toimijan

Eli toimii kuin soten valinnanvapaus. Toimii vain jos demarit saa olla sorkkineen mukana päättämässä.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #12

AA: "Eli toimii kuin soten valinnanvapaus."

Ei toimi niin.

Tässä ei olla viemässä verovaroja veroparatiiseihin. Viittasin lähinnä valmistuneeseen Rantatunneliin ja käynnissä olevaan ratikkahankkeeseen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tampereen_rantatunneli
https://www.tampereenratikka.fi

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Rinne aiemmin jo ilmoitti että yhteistyö Sipilän kanssa olisi vaikeaa.

Eikä kenttäväkikään tykkää Juhasta.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/273042-il-us-kyse...

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Ennustan Suomenmaallemme lähes yhtä tuskaisia hallitusneuvotteluja kuin nyt on nähty Ruotsissa, Hollannissa, Saksassa, Belgiassa jne...

Hauskahko kuvio, etenkin kun Suomen EU-puheenjohtajuus alkaa 1.7.2019.

Ari on aivan oikeassa: ylimielinen puoluerasismi alkaa olla faktaa meilläkin. Demokratia on vaikea ala..

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Täsmälleen Ilmarin kanssa taas samaa mieltä hallitusneuvottelujen vaikeudesta.

Johtunee meillä persuista joka sotkee vaalimatematiikkaa ja jää aina vaa´ankieleksi, vaikka miten laskisi.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Hallituksen muodostamisesta tulee vaikeaa. Ja hallitukseen pääsevät/joutuvat saavat kunnolla paskaa niskaansa..... elleivät sitten vedä vielä kerran "velalla kaikille kivaa" -korttia. Viime aikoja kun sitä korttia vielä voinee käyttää. Mikäli tuota härskiä korttia ei käytetä ylettömästi, niin hallituspuolueiden suosio laskee kuin lehmän häntä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Avaukseni pontimena oli kylläkin se, että nuo hallitukseen esitetyt puolueet ovat kaikki valmiit leikkaamaan menoja, eikä kasvata niitä jatkossa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #30

Toki. Mutta tankki/demarit se on.. piru. Vaikka voittonsa voi viedä heidät tuhoon, niin silti tarvitaan paljon ettei SDP olisi suurin. En usko tuohon ns. porvari hallitukseen... kai sekin on mahdollinen, mutta eppäillä tuota soppii.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #37

Se kun on nimenomaan uskon kysymys, kuka pärjää ja kuka ei. Jos on menettänyt uskonsa, niin silloin pitää olla ulkona.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kokoomuksella on mahdollisuudet olla suurin puolue, jos vain kyllin päättävästi kertovat yleisölle, etteivät missään tilanteessa tee hallitusyhteistyötä vasemmiston kanssa seuraavalla vaalikaudella ja ovat vaihtoehto oletetulle Rinteen hallitukselle.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Veljekset Orpo ja Sipilä voisivat sopia hiljaa itsekseen, että kumpi saa enemmän ääniä muodostaa seuraavan hallituksen Arin ohjeen mukaan;)))))

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Itse pidän tätä vaihtoehtoa todennäköisenä:

http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271147-...

Ihan omasta kannastani riippumatta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio
Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Hyvä Ari, kyä jämpti on nii. Hyvä kokoonpano.

Käyttäjän RistoHuovinen kuva
Risto Huovinen

Jussi Halla-ahon tulisi sanoa kantansa siihen, onko hän valmis viemään puolueensa uuteen porvarihallitukseen. Jos PS saisi noin 15%, Kokoomus 17%, Kepu 14% ja pari takiaispuoluetta yhteensä 8%, olisi enemmistö koossa. Todennäköisyys sille, että tämä porvariblokki saa enemmistön on varsin suuri ja jos Halla-aho tähän lähtee, ei Rinne nouse pääministeriksi, vaikka SDP olisi suurin puolue.

Suomella ei ole varaa uuteen porvarihallitukseen ja vihervasemmistolainen, avointen rajojen hallitus olisi vieläkin huonompi vaihtoehto.

Jos Perussuomalaisia ei olisi heitetty ulos hallituksesta, olisi uusi porvarihallitus jo miltei varma.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Suomen oloissa on äärimmäisen vaikea hahmotella hallitusvaihtoehto, johon RKP ei suostuisi lähtemään, mutta Huovinen onnistui.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tuohan on totta kaikki, eli osaa Risto pohtia asiaa ilman poliittista paatosta. Kiitos siitä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ajatus miellyttää anarkistisuudessaan minua.
Sipilän pääministeriyden lisäksi siinä oli hyviä ideoita:
- Katri Kulmuni, Elina Lepomäki
- perussuomalaisten mukanaolo
- Laura Huhtasaari

Parannan vielä: Yksi lisäministeri olettaen, että piraatit saavat Helsingin epäortodoksisen vaaliiton paikan. Petrus Pennanen tulevaisuusministeriksi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Esitä vain Juho Petrus Sipilälle, minulle Petrus kävisi mainiosti hallituksen ministeriksi.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Olen itse sitä mieltä että Pavesta pääministeri, loput sitten jakoon kelle hyvänsä. Toki niin, ettei nykyisistä ministereistä kukaan uusisi paikkaansa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Paavohan voisi olla pääministeri jos saisi porukan puolelleen, mutta minä en ainakaan osaa sanoa tai kirjoittaa teille sen hallituksen ministerilistaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #55

Seija, tämä avaukseni meni hieman eri tavalla kuin olin ajatellut. Odotin uusia räväköitä esityksiä, mutta ilmeisesti yllätin lukijat housut kintuissa ja suurin osa halusi vain tukea pysähtyneisyyttä.

Paavo Väyrynen on minulle sellainen henkilö, joka on paljon vartijana, eli jos Paavo on jotain mieltä osaan olla erimieltä ja pärjään aina. Paavon jutut on jo nähty, vaikka kiemurteleekin kiitettävästi Suomen politiikan seisvassa vedessä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #56

Hallitusneuvotteluista se on kiinni ja tee nyt sitten eduskuntapuolueiden puheenjohtajista räväköitä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #59

Varsinkin, kun demareiden kantakannattajakunta muistelee kaiholla Anneli Jäätteenmäen onnistunutta punamultahallitusta. Muistaakseni juuri demarit halusivat jo heti aluksi vaihtaa pääministeriä, että sellainen onnistuminen kultaa muistoja.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #60

Eikös ne ole nytkin sitä mieltä että keskusta, mutta Sipilä vaihtoon.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #62

Sitä mieltä on helppo olla, koska vaihtoehto toteutuu vain, mikäli riittävän hallituskipeitä kepulaisia löytyy vaalituloksesta huolimatta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #70
Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kepulaisten enemmistö, kuten eri kyselyt osoittavat haluavat "punamultaa" ja syystä, punamulta- hallitukset tämän maan hyvinvoinnin on aikaansaanut. Sipilä oli harharetkellä, kokoomuksesta oikealla, mutta se kepun kuuluisa "kenttä" Sipilänkin aisoihin saa, se oli nähtävissä jo ensimmäisessä vaalikeskustelussa, hyvä, ettei Sipilä Rinteen syliin hypännyt. Petteri oli kuin orpo poika Kalajoen markkinoilla tuossa keskustelussa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos punamullat ovat tämän maan aatelia, niin miksi ihmeessä niitä ei ole meidän äänestäjät joka kerta ylös nostaneet?

Minusta Orpolla on oikeus menettää kannatustaan aivan vapaasti, koska ei ole puheenjohtajana joka asiassa onnistunut. Toisin kuin Antti Rinne joka on onnistunut joka ikisessä asiassa johon on vain ryhtynyt, vaikkapa Kolarin valtuuston kokoonpanossa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Arto Granlundille muistutus punamullista kautta aikojen.

12.3.1937 – 1.12.1939 – Cajanderin III hallitus
1.12.1939 – 27.3.1940 – Rytin I hallitus
17.11.1944 – 17.4.1945 – Paasikiven II hallitus
17.1.1951 – 20.9.1951 – Kekkosen II hallitus
20.9.1951 – 9.7.1953 – Kekkosen III hallitus
5.5.1954 – 20.10.1954 – Törngrenin hallitus
20.10.1954 – 3.3.1956 – Kekkosen V hallitus
3.3.1956 – 27.5.1957 – Fagerholmin II hallitus
4.9.1972 – 13.6.1975 – Sorsan I hallitus
6.5.1983 – 30.4.1987 – Sorsan IV hallitus
17.4.2003 – 24.6.2003 – Jäätteenmäen hallitus
24.6.2003 – 19.4.2007 – Vanhasen I hallitus

Kuten huomaamme ei Jäätteenmäen hallitus ollut kovin pitkäikäinen, eikä myöskään Vanhasen ykköshallitus tainnut olla kakkosta kummempi. Sorsan hallitukset olivat eri aikakautta ja pidän kyllä Lipposen hallituksia paljon onnistuneempina.

Eli jos Arto kerrot omin sanoin miten hyviä ja erinomaisia nämä punamullat loupulta ovat olleet???

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Ariseni, huomannet, että kyse on sinun mielestäsi onnistumisesta. Se on eri asia kuin oikeasti onnistuminen. Minä olen samalla tasolla kuin sinä: sinun tai minun käsitykset onnistumisesta ovat vain omia käsityksiämme.

Yleisesti Lipposen aika SDP:ssa nähdään aikana, jolloin SDP meni tietyissä kysymyksissä jopa Kokoomuksesta oikealta ohi. Kuten Sipilä on vienyt samoin Keskustansa Kokoomuksesta oikealta ohi.

Silloin noutaja tulee, kuten oikein on.

Loppupäätelmä: Keskusta ei ole, missä sen sijaittava: keskellä. Oma paikka haettavana - ja se voisi olla keskellä sekä kimpassa vaalien todennäköisen voittajan kanssa.

Aivan lopuksi: minun mielessäni on ilman puoluesitoumuksia IPU:n ohjelman viisaus - myös ei puolue- ja ryhmä(eli tyhmä)kurille. Näissä oloissa ääneni mennee Vasemmistoliitolle, jonka kanssa jaan käsitykset aiheista verotus, koulutus, sosiaali- ja terveysasiat, työelämäkysymykset sekä perustulo.

Kiitän sinua alustuksestasi. Ota rauhallisesti, tuli mitä tuli. Me saamme SDP:n johtaman hallituksen - ja hyvä niin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Melko tarkoitushakuinen rajaus. Eiköhän punamullalla yleisesti tarkoiteta hallituksia, joissa sosialidemokraatit ja keskusta ovat pääpuolueet. Kommunistien painoarvoa en liioittelisi. Vaikka sodan aika unohdettaisiin, mukaan siis:

17.4.1945–26.3.1946 – Paasikiven III hallitus
29.8.1958–13.1.1959 – Fagerholmin III hallitus
27.5.1966–22.3.1968 – Paasion I hallitus
22.3.1968–14.5.1970 – Koiviston I hallitus
30.11.1975–29.9.1976 – Miettusen II hallitus
15.5.1977–26.5.1979 – Sorsan II hallitus
26.5.1979–19.2.1982 – Koiviston II hallitus
19.2.1982–6.5.1983 – Sorsan III hallitus

Yleissääntönä voidaan sanoa, että yhteiskuntaa ylivoimaisesti eniten ja parhaiten kehittänyt kokoonpano on punamulta. EU-aikakaudella Lipposen hallitukset ovat kyllä olleet onnistuneimpia. Ja 36 vuodessa on kehittynyt kokonaan uusi puoluejärjestelmä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hieno ja arvokas kommentti, mutta Arto kehui juuri punamultaa ja siksi tiukka rajaus. Olen J-P ylpeä tästä sinun kommentista, se on rautaa.

PS. Arto ei ole enää kehunut punamultaa sen jälkeen kun tuon listauksen tänne laitoin, että se siitä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

17.4.1945–26.3.1946 – Paasikiven III hallitus
29.8.1958–13.1.1959 – Fagerholmin III hallitus
27.5.1966–22.3.1968 – Paasion I hallitus
22.3.1968–14.5.1970 – Koiviston I hallitus
30.11.1975–29.9.1976 – Miettusen II hallitus
15.5.1977–26.5.1979 – Sorsan II hallitus
26.5.1979–19.2.1982 – Koiviston II hallitus
19.2.1982–6.5.1983 – Sorsan III hallitus

Nuo ovat hallituksia jotka Kekkonen masinoi, pitäen Kokoomuksen poissa pidoista, varsinaisia demokratian irvikuvia.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

"muistutus punamullista kautta aikojen"
Huonojen vitsien kunniaksi:
Tuo punamulli on ihan sanavisa-laatua. Olisiko aihiona namu+5 ja vihjeenä vasemmistolainen sonnivasikka?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Miten maalle saataisiin paras mahdollinen hallitus? Tätä tavoitetta haetaan aika monelle eri menetelmällä, kun vertaillaan maittain. Ruotsissa on blokkivaalit, jolloin äänestäjillä on joku käsitys tulevasta hallitusohjelmastakin kahden vaihtoehdon välillä. Blogisti Alsion ehdotus on vähän tähän suuntaan. Porvariblokki on voittamassa vaalit, joten porvarihallitus.
USA:ssa muuten paikallinen Niinistö nimittää hallituksen ollen itse päänä, mutta onhan siinäkin blokkivaaleista kyse. Jos mielikuvitusta laukattaa, niin aivan päinvastainen hallituksen kokoamisperiaate kuin blogissa saataisiin siten, että presidentti nimittäisi kuhunkin tehtävään eduskuntaan äänestetyistä mielestään parhaimman ministerin. Tällöin oppositiopuolueita ei välttämättä juuri olisi, mutta eduskunnan luottamus olisi silti tarpeen.

Mitä etukäteen ilmoitetuista epäsopivuuksista hallitukseen tulee, niin siinähän on vähän tuohon blokkiajattelun suuntaan askeleita. Vaan lausunnot saattavat olla tarkoitettu äänestäjien pelottelemiseksikin, siis taktisina lausuntoina.

Ja jos saan toivoa, niin ei Sipilää pääministeriksi. Mies aiheuttaa minulle allergisen reaktion.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Risto pohtii ja pinnat siitä Joskus tuntuu, että Suomessa on poliittinen pohtiminen kielletty jos erehtyy tekemään uusia avauksia. Eli blokkivaalit on sellainen tabu, että sitä ei saa Suomessa keskustella jne.

Hallitusohjelmat voitaisiin kyllä avata avoimesti ennen vaaleja keskusteluun, koska nehän ovat jo tässä vaiheessa pitkälti puhtaaksi kirjoitetut.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ari, unohdat yhden asian, Rinne ei ole SDP, Sipilä Keskustapuolue eikä Orpo Kokoomus. Te, jotka ette ole olleet mukana puoluetoiminnassa, Arista en tiedä, niin ei suomalaisia puolueita johdeta diktaattorisesti, eikä puolueen puheenjohtaja ole se joka puolueen linjan yksin määrittelee. Sipilä sitä yritti, toimitusjohtajan opeilla ja on saanut keskustan kentän vastaansa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Unohdat yhden asian, puolueen linjasta. Millainen itku ja parku syntyikään kun Rinne syrjäytti Urpilaisen.

Muistin virkikstykseksi

Esimerkiksi peruspalveluministeri Susanna Huovinen ei pystynyt pidättelemään kyyneleitään kuultuaan Antti Rinteen valinnasta uudeksi puheenjohtajaksi.

- Olen koko aikuisikäni äänestänyt SDP:tä, mutta en enää tiedä mitä puoluetta äänestän seuraavissa vaaleissa, totesi puolestaan eräs demari Iltalehdelle.

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201405090134821

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Miksi Arto luulet että unohdan jotain, pysy aiheessasi ja kehu punamultaa. Kuten sitä miten Jäätteenäki piti vaihtaa Vanhaseen ja niin edelleen...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Itse asiassa Jäätteenmäen vaihtaminen Vanhaseen on esimerkki juuri siitä, mitä Arto sanoi. Ei sen kummemmin presidentille kuin demareillekaan tullut mieleenkään lähteä hallituksen puoluekokoonpanoon puuttumaan.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Jos ei sitten sitä Pavea kelpuuteta ja jotain muutosta nykymenoon pitäisi tulla, niin ehdotan diktatuuria. Voisin itse olla pääpomona ja uskoisin että siinä kohtaa meillä nykyisin hieman vähemmillä eväillä toimeentulevilla olisi edessä pulskemmat ajat. Miten sitten vaikuttaisi nykyisiin "waalruuseihin", niin toki toinen asia.
Se nyt toki aivan selvä, että omaan elooni, työtön ~62v. ei mitään muutosta odotettavissa nykyisellä "demokratialla", jos ei lottovoittoa pukkaa, tahi perintöä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Samaa ikäluokkaa olemme, minulla ei ole hätää, ei työtä ei mitään, mutta pärjään kyllä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

No, kyllä sinäkin eläkkeelle pääset, kuten Ari ja minä. Sitten ei enää mene kaikki aktiivisuusaika hakemuksiin.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Anteeksi vaan Seija, nyt en ihan ymmärrä mitä tarkoitat. Urpilainen menetti puolueen puheenjohtajuuden, ei poliittisen linjansa vuoksi, vaan syystä, että laiminlöi puoluejohtamisen, unohti jäsenistön ja kannattajankunnan näkemykset, käveli niiden yli ja juuri samaan on sortunut Sipilä ja siksi kenttä siellä kapinoi, aivan kuten Kokoomuksessa, akseli Vapaavuori-Lepomäki veti Orpon kölin alta. Itse ay-taustasta riippumatta olisin halunnut Jutan jatkavan, mutta jäsenistö päätti toisin ja pulinat pois.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Anteeksi vaan Arto, puolueen linjastakin oli kyse ja siitä kirjoitettiin paljon.

Linjaerimielisyydet Jutta Urpilaisen luopumisen syynä.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikk...

Ettei vaan vaihdettu kannatuksen vuoksi, mm. Ka­le­vi Sor­sa -sää­ti­ön toi­min­nan­joh­ta­ja Mik­ko Ma­jan­der

Oli­ko Jut­ta Ur­pi­lai­sen vaih­ta­mi­nen Rin­tee­seen vir­he?

– Sa­noi­sin mie­luum­min niin, et­tä se ei ol­lut rat­kai­su SDP:n iden­ti­teet­ti- ja kan­na­tusk­rii­siin.

https://www.suomenmaa.fi/ei-osastoa/rinne-ei-ole-m...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Virheitä sattuu joka puolueessa, siksi aate onkin tärkeintä, no nykyisin aatteet ovat pitkälti hämärtyneet. Riittää kun joku vaalikaudella asetetaan kusitolpaksi ja sitä aletaan sitten koulukiusaamaan. Tehdään yhdestä hylkiö, jota kaikki sättivät. Yleensä se on pääministeri. Ihmettelenkin, miksi ihmeessä Antti Rinnekin haluaa kusitolpaksi väen väkisin?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #75

Vaalien jälkeen suurimman puolueen puheenjohtajalle se kusitolpan osa lankeaa nykyään kuin Manulle illallinen, huolimatta siitä että Rinteen johtamien demarien kannatus alkoi ansiotta nousta sitä mukaa kun hallitus töpeksi.

Ja jos hallitusneuvottelut pitkittyvät käynee siinäkin kuin Kataiselle, kukaan muu ei halunnut ottaa vetovastuuta vaan hallitustunnusteluihin myönnettiin jatkoaikoja.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #77

Suomessa ollaan siirrytty hiljaisesti gallup-suurimman politiikkaan ja demokratia on unohdettu. Ei demokratia tarkoita, että 20% tienoilla kieppuva suurin on se enemmistö. Vasemmisto ja oikeistoakseli mittaa kansan mielipidetta laajemmin.

Se että Suomen Keskusta ei halua olla oikeisto tai vasemmisto, kuten nimikin viittaa "keskusta", viittaa siihen kepulaisuuteen että kepu pettää aina. Se on helppoa kun ei kuulu mihinkään on vain kepuna joka hallituksessa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #78

Niin no, jos kepu olisi edelleen maalaisliitto niin tuskin Tiilikainen olisi siirtynyt ehdolle Helsinkiin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #79

Ei ole maalaisliitto, mutta luulee olevansa poliittinen napa, eli Keskusta.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ihanaa todellisuuspakoisuutta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ihanaa todellisuuden pakoa on siirtyä politiikassa aina vanhaan malliin nojaten. Uusia näkemyksiä ei saa esittää jos astuu vihreiden tai demareiden varpaille, se auts heti sattuu.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

AA: "Ihanaa todellisuuden pakoa on siirtyä politiikassa aina vanhaan malliin nojaten."

On. Tarjoilet samaa mallia kevyellä meikkauksella ehostettuna kuin 2015-2019.

AA: "Uusia näkemyksiä ei saa esittää jos astuu vihreiden tai demareiden varpaille, se auts heti sattuu."

Uusia? Huumori sinulla on tallella ja hyvä niin. "Jos astuu..." - uhriutumista, Ari, uhriutumista. Kamoon, pystyt parempaan. Terveisin nimimerkki Ei-vihreä ei-sosialidemokraatti.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #84

Miksi ihmeessä minun pitää pystyä parempaan? Minulle riittää tämäkin;)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset