Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Rikkaiden suuryhtiöiden demokratiassa elämme

Kun suuryrityksellä on tarpeeksi fyffeä se voi keskittyä markkinoidensa kasvattamiseen yhteiskunnan tuella. Mikä onkaan helpompaa kuin valuttaa verorahaa taseeseen, kunhan ensin on omat veronsa siirtänyt paratiisisaarille.

Totuushan on, että työpaikkoja hamuavat kunnat suosivat suuryrityksiä jos työpaikat ovat vaakalaudalla, pienyrittäjälle sanotaan, että ei ole rahaa, koska yhdesta tai kahdesta työpaikasta ei yksikään kunta kaadu.

Suuryitysten huomioiminen vääristää kilpailua. Tämän suuryritykset hyvittävät siirtämällä kylmästi tuotantoaan halpamaihin jos se vain on heille edullista.

Suuryritys voi "ostaa" vaalirahalla jokaisesta puolueesta itselleen juottovasikan tai useampia. Näiden avulla yksi mies pyörittää kokonaista valtuustoa. Muistan itse valtuustourallani, kun vastustin erään "isännän" hanketta, niin useampi syväkurkku kertoili hänelle valtuustosta käsin miten asia etenee. Mies sai kunnalta 200 000 euroa kuljetuskustannusten peittämiseen kun hän siirsi  kunnan aikaisemmin lainoittaman lämpökeskuksen toiselle paikkakunnalle ja toi sieltä tilalle pienemmän ja vanhemman myllyn.

Toinen "isäntä" myi kunnalle kiinteistön jonka oli kaksi vuotta aikaisemmin saanut kunnalta pilkkahintaan, kun lupasi työllistää. Työpaikkoja ei syntynyt, mutta veijari teki tilin ja myi kiinteistökaupassa vielä kunnalle erikseen kiinteistössä aina olleen lämplaitoksenkin kun väitti sitä omaksi hankinnakseen.

Mutta tapahtuu sitä toiseenkin suuntaan. Kunta velotti yhdeltä yrittäjältä liikaa vesimaksuja, kun yrittäjä ei maksanut annettiin häätö. Yritys siirtyi pois ja yrittäjän suljettua lähtiessään pääventtiilin katkesi samalla naapurikorttelissa kunnan omalta varikolta vedentulo. Yrittäjä oli vuosikausia maksanut kunnan varikon vesimaksut. Sopua ei siinä vaiheessa kukaan kysellyt enää.

Suuryhtiöt ovat nykyisin rahasieppareita, eli omistetaan brändi, jonka alla sitten orjuutetaan alihankkioita, kuseteaan kunnnan virkamiehiä, Ely-keskusta, valtiota ja kaikkea missä vain rahaa on saatavissa. Yksi "aivo" voi näin hallita satoja  alihankkioita ja kokonaista armejaa virkamiehiä. Mitä demokratia näille mahtaa?

Nykyisin kauppaa käydään globaalisti, jos takahikiän päättäjä purisee patruunaa vastaan patruuna laittaa kyselijän ruotuun kansainvälisillä ja paikallisilla suhteillaan. Yksittäinen kritiikki ei koske näin lainkaan suurpääoman liikehtimistä.

Kun yhtiön liikevaihto voi olla suuempi kuin Ruotsin bruttokansantuote, niin sitä kuunnellaan eri korvalla mitä tavan pulliainen voisi koskaan omalle osalleen odottaa.

On helppoa aina kuitata suuryritysten toiminta sanomalla, että yrityksen tehtävä on tehdä omistajilleen voittoa. Missään ei kuitenkaan sanota että se pitäisi "ryöstää" yhteiskunnalta.

Suomalainen Nokia on ehkä 15% suomalainen, mutta silti Nokia imuroi suomalaisita suomalaisuuteen vedoten yritystukia ja muita etuja omistajiensa osinkoihin, jotka siis ovat 85 prosenttisesti muualla kuin Suomessa.

Näin globaali maailma röyhkeästi toimii ja vanoo demokratian nimiin sormet selän takana ristissä, heillähän on valta tehdä niin.

Pekkarisen työryhmä sen meille selväksi teki, Suomessa ei yritystukia kyseenalaisteta.

Kaivosyhtiöillä on jopa häpyä kirjoittaa lehtiin, että me ennätämme ryöstää kaivoksen tyhjiin ja poistua paikalta, ennen kuin paikallinen Ely-keskus on juonut aamukahvinsa ja tutustunut liiketoimintasuunnitelmaamme.

Olisiko suomalaisten jo aika ajatella ketä seuraavissa vaaleissa äänestää, vasikoita vain todellisia ihmisiä? Tosin vasikoita on jo niin paljon, että rehelliset eivät pärjää vaikka saisivat jonkun paikan itselleen. Siksi en äänestä enää lainkaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Tähän on tultu, ja tämä tulee jatkumaan!

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jostain kumman syystä silmät eivät vaan suomalaisilla avaudu. Kaivoslain valmistelijasta ministeriössä tulee heti perään kaivannaisteollisuuden toimitusjohtaja. Sote-valmistelijat hyppäävät sote-yrityksiin.

Elinkeinoelämän liittojen toimitusjohtajat ovat entisiä polittikkoja, useimmiten Kokoomuksen. Häkämies EK:n, Piia-Noora Kauppi Finassiala ry:n, Keskuskauppakamarin Romakkaniemi Kokoomuksen, ansiokkaasti apteekkiuudistusta jarruttanut Lauslahti Lääketeollisuuden toimitusjohtaja jnejne...

Toiseen suuntaan, kauppakamarien yms johtaja Jaskari eduskuntaan, elinkeinoelämän palveluksessa ollut Vartiainen eduskuntaan... Eivätköhän tällaiset palaa kunhan palvelukset on tehty.

Pieni kohu näistä on joskus noussut, mutta pian se hautautuu. Mielenkiintoista olisi tietää kuinka paljon tällaista tapahtuu maakunnan ja kunnan tasolla.

Silmät on meillä siniset näissä asioissa.

Kirjoittelin eilen nimityksistä Suomessa, joissa niissäkin peli jatkuu...

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26...

Jatkuva rakenteellinen korruptio on läsnä, mutta se ei kuitenkaan tunnu laajassa mittakaavassa suomalaisia haittaavan. Miksi?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

. Jatkuva rakenteellinen korruptio on läsnä, mutta se ei kuitenkaan tunnu laajassa mittakaavassa suomalaisia haittaavan. Miksi?

Koska kaikki haluavat olla voittajia ja luulevat pääsevänsä joskus itsekin etuoikeutettuun asemaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Tai sitten vielä on niin paljon jakamista, että kaikille riittää vielä jotakin. Tulevaisuudessa, kun jaettavaa on vähemmän kuin nyt, tullee sitten tapahtumaan korjausliikkeitä...

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Globalisaatio on tosiaan myös paikallisen oikeuskäytännön yli ajava ja sikäli edistää mm. korruptiota. Mutta ennen kaikkea se nujertaa paikallis- ja kansallishengen, jotka voi tulkita eräänlaiseksi yrityskulttuuriksi. Hyvällä yrityksellä on omat tapansa, ja meillä Suomessa oli mm. julkiselle alalle työllistyneiden kunnioittaminen.

Pitemmällä tähtäyksellä globalisaatio syö itsensä. Paikallinen talous kurjistuu ja kulutuskysyntä loppuu. Mutta voimme päätyä globaaliin fasismiin, jossa talous on vain eräs vallanpidon väline.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Talous on jo vallanpidon diktaattori.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Valtiot jäävät suuryritysten jalkoihin:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001812233....

http://maailmantalous.net/fi/artikkeli/yhtioiden-v...

Tilastoa suurista toimijoista, jotka Brittiläinen kansalaisjärjestö Global Justice Now on julkaissut:

https://docs.google.com/spreadsheets/d/12Jdgaz_qGg...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Jos esimerkiksi monikansallisesti toimiva yhdysvaltalainen tavarataloketju WalMart olisi valtio, sen bruttokansantuote ollut vuonna 2011 ollut suurempi kuin 85 prosentilla maailman maista. Myös Suomi olisi jäänyt Walmartia pienemmäksi.

Tätä ei ymmärretä oikein konkreettisesti, puhutaan vaan Venäjän ja Yhdysvaltojen suurvalta-asemasta. Ehkä sananlasku herra se on herrallakin sopii myös valtioihin.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Sen verran tarkennan, että tuossa viimeisessä linkissä kyseessä on valtioiden budjetit ei valtion BKT. Isoja ovat yritykset, kun niitä valtioihin vertaa. Olikohan tuossa mukana pankit ollenkaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #12

Ei ole mikään ihme, että haluavat pysytellä pimennossa ja antavat poliitikkojen ottaa turpaansa.

Leikkivät köyhää ja pysyvät taustapiruina kiltisti.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Yhtiöiden valta on voimistunut viime vuosikymmeninä, valtioiden vähentynyt.

Rahasta on tullut poliitikkojenkin jumala, oma etu sitten toisella sijalla ja vasta sitten tulevat äänestäjät.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Yksittäiset valtakeskittymät, kuten valtiot ja kunnat, on aina helppo lahjoa tai niitä on helppo ohjata, jos vain rahaa löytyy tarpeeksi. Juuri tuon takia julkisten toimioiden valtaa olisi hyvä vähentää ennemmin, eikä lisätä niinkuin Suomessa on tapana.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Samassa mielentilassa asioita katselemme Petri.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Arvojen järjestys hyvin samanlainen eri puolilla maailmaa:

1) Hyväntahtoisuus, 2) Universalismi, 3) Itseohjautuvuus 4) Turvallisuus… 9) Perinteet, 10) Valta...

Ei ihme että arvot kohtaavat vastarintaa nykyisessä maailmantilanteessa, kun talouselämällä on arvot heittäneet häränpyllyä.

Talouselämä kun toimii periaatteella raha, raha ja raha.

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa

:)

Sitten kun valtio ja kunta ei omista mitään muuta kuin ns.turvakoneiston=amerikan malli,
ja haluttaisiin pysyä
poliittisessa demokratiassa=kansanvalta,
se on mahdoton yhtälö.
ei ole taloudellista valtaa,
ainoastaan lainsäädäntävalta.

Valtion ja kuntien pitää omistaa maata, rakennuksia, infraverkkoja, perustarpeita.

Samaten valtion ja kuntien pitäisi pystyä takaamaan nämä peruspalvelut normaalitilanteessa kaikille ja myös kriisitilanteissa kaikille.

Olen odottanut että milloin nämä poliitikot myyvät tämän kohta viimeisenkin omistuksensa, vai uskalletaanko sitäkään omistaa;

https://www.fortum.fi/tietoa-meista/sijoittajille/...

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Ei taida kovin montaa ihmistä olla joka haluaa vaikuttaa asioihin niin paljon että taistelee koko järjestelmää vastaan yksin.

Helpompaa, jopa mukavempaa mennä virran mukana ja tehdä ja sanoa asioita joita ei koskaan ajatellut sanoa tai tehdä.

Työministerimme taitaa olla hyvin lähellä malliesimerkkinä, joka valtaan päästyään teki kaiken päinvastoin kuin ennen vaaleja kertomansa tavoitteet olivat.

Eiköhän sielläkin ollut painetta monesta vaikutusvaltaisesta suunnasta, että leikkurit suunnataan yhteiskunnan heikoimpia kohtaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Ei taida kovin montaa ihmistä olla joka haluaa vaikuttaa asioihin niin paljon että taistelee koko järjestelmää vastaan yksin.

Tuulimyllyjä vastaan ei kannata yksin taistella ja kavereita on hiukan heikko saada.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset