Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Harmaat de Gråa

Huomenna jos luoja suo leivotaan Pekka Haavistosta pätkäpuheenjohtaja. No ei siinä mitään, mutta huvittaa vaan se seuraava hallituskokoonpanoasetelma. Vastakkain ovat harmaat Antti Rinne pääministerikandittaattina, Pekka Haavisto ulkoministerikandina ja harmaana hiirulaisena mukana valtiovarainministeriksi pyrkivä Li Andersson.

Porvarillinen vaihtoehto on nyt tällä erää paljon värikkäämpi vaihtoehto. On propellihattu ja kakkarantekijä Sipilä, aina mukava Petteri Orpo ja ulkoministeriksi ilmeisen varmasti nouseva räiskyvä Eva Biaudet.

Vaikea edes kuvitella voimakolmikkoa Rinne, Haavisto ja Andersson, Li haastaa molemmat miehet eikä anna periksi, ennen kuin on voittanut debatin. Haaviston Pekka ei myöskään jää keskustelussa koskaan alakynteen, joten Antti Rinteellä on kova työ pysyä noiden sanataitureiden kyydissä.

Olisikin helpompi suoda Li Anderssonille heti kättelyssä pääministeriys ja Rinne valtiovarainministeriksi, mutta eihän se demokratiassa sovi, jos Li ei sitten ole se suurin ja kaunein, kuten hän itsekin taisi jo julistaa.

Demarit tosin uskottelevat, että jompi kumpi Keskusta tai Kokoomus ryhtyy Rinteen pompoteltavaksi seuraavaan hallitukseen. Silloin Li voisi olla kulttuuriministeri tai opetusministeri. Paitsi että jos Suomi äänestää vasemmiston voittoon on hänen kannettava oma vastuunsa vaikkapa sitten pääministerinä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (62 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Jätit sitten yhden harmaan hiirulaisen pelistä pois, mutta niinhän kaikki muutkin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

? Toinen etunimi näkyy olevan Kristian.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #3

Jos Halla-ahoa tarkoitat, niin ei hän hallitukseen nouse, vaikka aateloitaisiin Suomen kuninkaaksi

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Haavi auki Haavistosta
Rinteen Antista vähäsemmin
Anderssonista ei laisinkaan.

Että piti vihreiden tämä viimmeisinkin limbo suorittaa. Olisihan heillä ollut Maria Ohisalokin, virkaa tekevänä puheenjohtajanaan vielä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tuo valta kun sokaisee Haaviston Pekankin, Ohisalon ohittaminen on aika törkeä teko. Varapuheenjohtajuudet menettävät merkityksensä, kun haamut hyppivät pukille ohitse virallisten varapuhisten.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Sekametelisoppaa se vihreiden pätkäpuheenjohtajan valinta, Haavisto meni ennen vaalia möläyttämään että olisi itse nähnyt puheenjohtajana mieluimmin varapuheenjohtaja Maria Ohisalon, vaikka Outi Kahiluoto-Alanko on toisena ehdokkaana ja Ohisalo kieltäynynyt.

Pätkäpuheenjohtajaksi tähtäävä Haavisto olisi tuuppinut pestiin Ohisalon – ”Hänellä olisi ollut aika kova tuki”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000005886842.html

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #7

Hieman on selittelyn makua tuossakin lausumassa Haavistolla.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ari, parempi harmaa kuin kalju, kaljun aikana parlamentarismi kynti pohjamudissa. Johtopäätö: Hiuksettomiin ihmisiin ei ole luottamista, hiuksettomuus kun kuulemma vääristää omakuvaa ja muuten, tänään viedään hiukset hulmuten kynttilät omaisten haudalle.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hiukset ovat karvoja vain, ei minunkaan kaljuni ole kuin sairauden aiheuttamaa, kuten Touko Aallon masennuskin.

https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk....

Arto voi tutustua tautiin vaikka linkin takaa, minulle ei tuo tauti ole koskaan ollut mikään ongelma sinänsä. Leikkasin vapaaehtoisesti hiukset pois, vaikka hiuksia olisi ollut riittävästi peittämään pälvet.

Mene sinä vain tukka liehuen, ja tee maailma onnelliseksi hiuksillasi.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Minä taas kokeilin tasamaata jo parikymppisenä, ennen kuin skinhedeistä oli kuultukaan. Isän kanssa ajeltiin yhdessä. Pari serkkupoikaa myös mieltyivät muotiin mutta sen suurempaa suosiota jalomuotoisen kallon esitteleminen ei saanut.
Seuraavan kerran siirryin 3 millin malliin tuossa nelikymppisenä. Yksi työkaveri huvittui asiasta sen verran, että kopioi minulle työhuoneen seinälle mainoksen hiustenkasvua edistävästä eliksiiristä. 'Vieläkö muistat, miltä tuntui pestä tukkaa?'
Olen havainnut mallin hyvin helppohoitoiseksi. Tai kuten olen myös sanonut: 'Kannattaa tutustua tulevaisuuteen jo etukäteen.'

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #50

Minun pojallani Ramilla oli useita vuosia ennemmin leikattu kalju. Kun sitten itse leikkasin kajuksi, niin sanon olevani poikani näököinen isä, ja niin olen ollut siitä lähtien. Teininä minulla oli ennen armeijaa hiukset olkapäille, joten kokemusta on molemmista muodoista ja välimuodostakin.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Olisi jo nyt hyvä huomata, että Rinteen pääministeryys on 100 % joko Kokoomuksen tai Kepun käsissä.

Olisi myös hyvä muistaa, millainen lopputulos oli viimeisestä Kokoomus - vasemmisto yhteistyöstä Kataisen sateenkaarihallituksen aikana.

Media on tehnyt jo pitkään peliä sinipunan hyväksi mollaamalla persoonana Sipilää edestä ja takaa. Kokoomus on jäänyt kritiikissä kokonaan median mielenkiinnon ulkopuolelle, eikä pellehermannin näköistä puoluejohtajaa Orpoa ole haastettu vielä kertaakaan debattiin hallitustyöskentelystä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Sipilä ilmeisestikin on ongelma ainakin osalle mediaa. On vaikea päättää, miten suhtautua keskustan puheenjohtajaan, joka ei olekaan perinteinen heinähattu. Sen sijaan hän on yritystoiminnalla tehnyt itsestään täysin riippumattoman ja tasavertaisen kenen tahansa kokoomuslaisen rinnalla. Hänellä on lentolupakirja mutta toisaalta tekee itse puusta niin talon, arkun kuin veneenkin. Miten saada otetta miehestä, joka ei ole vieläkään luopunut olemasta myös pikkupoika eikä ryhdy muuksi kuin mitä on.

Olisi paljon helpompaa, jos hän olisi perinteinen keskustalainen, jolle voisi vain sanoa Karin piirroksen sanoin: 'Maalta sinä olet tullut ja maalle pitää sinun jälleen palaaman.' Ylimielisen ystävällisesti hymyillen ja näppärästi nokkaa nostaen.

Rinteestä ei tosiaankaan tule pääministeriä, ellei se sovi joko keskustalle tai kokoomukselle. Siinä on kohtuullinen dilemma miehelle, joka ei ole kaikkein älykkäimpiä. Varsinkin, kun ympärillä keikkuu varsinaisia älyharakoita. Kumartaminen kovasti jompaan kumpaan suuntaan näyttää epäjohdonmukaiselta, koska todellisuudessa Sipilän hallituksen toiminta on ollut yhtenäistä. Pienistä riidoista huolimatta.

Toinen tosiasia lienee, että enemmistöhallitusta ei saada ilman vihreitä.

JK. Toinen dilemma on sitten vihreillä, kuten Eija-Riitta Korhola tuossa toisessa blogissa valotti. Jos Haavisto kalastaa porvaripuolella ja he pelastavat vaalituloksensa porvareilta tulevilla äänillä, pitäisikö heidän sitten myös mennä porvarihallitukseen? Haavistohan on henkilönä pidetty myös monien keskustalaisten ja kokoomuslaisten piirissä. Hänet koetaan enemmän liberaaliksi kuin vasemmistolaiseksi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Olisi jo nyt hyvä huomata, että Rinteen pääministeryys on 100 % joko Kokoomuksen tai Kepun käsissä.

Näin se on, mutta kumpikaan ei taida nyt siihen halpaan mennä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kuka äänestää vasemmistoliittoa Suomessa?

Puolue on etääntynyt vasemmiston perinteisistä arvoista Li Anderssonin aikakaudella jo niin kauaksi, että puolueesta perinteistä vasemmistoa on enää nimi.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä kannatan Liitä pääministerikisi myös

Pekka Pylkkönen

Pitäisi yhdeksi kaudeksi ottaa kaikki puolueet hallitukseen. Siinä joutaisi järjestämään sellaiset asiat joista kaikki voivat olla yhtä mieltä. Aivan varmasti niitäkin löytyy riittävästi yhdelle nelivuotiselle. Nykysysteemi ei luo kuin vihaa. Vastapooli on retoriikassa lapsia syövä mulkvisti.

Olisi hauska nähdä kuinka politiikka toimisi jos kaikki potkisivatkin palloa samassa joukkueessa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eikös kunnissa puolueet toimi yhdessä ilman oppositioita? Miten sitten lie maakunnissa?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

De Jättebra

Ehdotan RKP:n kannattajista koottua vähemmistöhallitusta.

P.S. Ministerien ei tarvitse Suomessa olla kansanedustajia.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Alsiolta oiva blogikirjoitus. Jostain syystä hän unohti Rinteen, Andersonin ja Haaviston hallituksen avainministerien luettelosta työministerin nimen. Sille "hillotolpalle" ei saata löytyä vapaaehtoisia ainakaan demarien tahi vassareiden joukosta. Mielestäni työministeriksi Rinteen pitäisi kutsua edellisellä hallituskaudella "erinomaisen" näytön kyvyistään antanut eläkkeellä jo pitkään ollut SAK: puheenjohtaja Lauri Ihalainen. Se takaisi varmuudella sen, että yksikään ammattiliitto ei järjestäisi minkäänlaisia mielenilmaisuja tahi poliittisia lakkoja neljään vuoteen vaikka mitä tapahtuisi. Mikäli Ihalainen kieltäytyisi, kelpo ehdokas olisi siinä tapauksessa Antti Lindtman tahi teollisuusliiton Riku Aalto. Varalle vielä kaikkien alojen mestari Paavo Arhinmäki.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Työministerin pesti on epäkiitollinen, siinä ihminen saa alleen Audin ja kuljettajan, mutte ei sitten mitään muuta apua tule. Vaikka toimisi kuinka "aktiivisesti" niin luvassa ei ole muuuta kuin haukkumista.

Urpo Leppänen oli viimeinen työvoimaministeri sitten nimike muuttui työministeriksi.

Matti Puhakka oli Holkerin hallituksen työministeri, kuka muistaa mitä sai aikaiseksi?

Ilkka Kanerva oli Ahon hallituksen työministeri, kuka muistaa mitä sai aikaiseksi?

Liisa Jaakonsaari, Sinikka Mönkäre, kuka muistaa vielä Liisan listan, Mönkäreen ajasta tuskin mitään?

Tarja Filatov lanseerasi tempputyöllistämisen jota linjaa nykyinen työministeri jatkaa aktiivimallillaan.

Tarja Cronberg sairastui ministeriaikanaan ja homma jäi häneltä hieman torsoksi. Anni Sinnemäki taisi vaan pedata omaa uranousuaan Audin takapenkiltä, ja veljeilemällä Jan Vapaavuoren kanssa.

Mainitsemasi Lauri Ihalainen sitten oli työministerinä täysi nolla, opetteli hommaansa niin hyvin, että ei muistanut mitä olisi pitänyt tehdä.

Nykyisen työministerin aktiivimalli on saanut suuren suosion;) Tunti viikossa töissä puhdistaa tilaston.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Alsio, kiitos työministeriluettelosta. Se kertoo karua kieltä. ketkä tätä pestiä ovat hoitaneet ja millä menestyksellä. Joukossa peräti viisi demaria. Sitä kaikella uhallakin ihmettelen, miksi joukossa ei ole yhtään keskustalaista. En muista, ketkä toimivat kulloinkin pääministereinä ja johtuiko puute nimenomaan pääministerin tahdosta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #24

Arvo onhan Paavo Väyrynen ollut työvoimaministeri ja Esa Timonen, Esa oli tosin ammattiministerinä ei keskustalaisena.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #30

Paavo Väyrysen työvoimaministeriyttä en muista lainkaan. Ilmeisesti kukaan muu ei suostunut, enkä ole kuullut hänen kehuvan työministerinä aikaansaamiaan saavutuksia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #39

Paavo Väyrynen oli Miettusen kolmannen hallituksen työministerinä 29.9.1976 – 15.5.1977.

Paavo oli silloin 30 eli mies parhaassa iässä, mutta tuskin tiesi paljoakaan työelämästä oltuaan koko nuoren ikänsä mukana politiikan kiemuroissa. Keskustalla oli tuossa vähemmistöhallituksessa 9 ministeriä joten olisi jotain jälkeä luullut tulevan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #39

Paavo Väyrynen oli Miettusen kolmannen hallituksen työministerinä 29.9.1976 – 15.5.1977.

Paavo oli silloin 30 eli mies parhaassa iässä, mutta tuskin tiesi paljoakaan työelämästä oltuaan koko nuoren ikänsä mukana politiikan kiemuroissa. Keskustalla oli tuossa vähemmistöhallituksessa 9 ministeriä joten olisi jotain jälkeä luullut tulevan.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen Vastaus kommenttiin #41

#41# onko hän ollut sitten sen jälkeen jossain "töissä"

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #44

Eikös Väyrysellä ole työvaltakunta, Pohjanranta ja kesäisin näyttelijän työ, viimeksi kai Kekkosena Kekkosen paikalla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #45

Yrittäjyyttä ei kai suomalaiset noteeraa työksi?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #44

Muistan nähneeni televisiossa sellaisen ohjelman isäntänä kuin "Me, Myself and I"

Me, Myself and I kommentaattorina toimi ansiokkaasti Paavo Väyrynen;)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #39

Näin puhuu netti:

Paavo Väyrysestä (kesk.) tuli hätätilahallituksen hajottua työministeri vuonna 1976. Väyrynen oli ministerinä vähemmistöhallituksessa. Työttömyyslukujen ollessa korkeat vasemmisto-opposition hiillostama Väyrynen sai kuulla olevansa huono työministeri.

https://yle.fi/uutiset/3-7755911

Linkin takaa löytyy Arvo myös listaus eri työministereiden "ansioista".

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #43

Kiitos Ari tiedosta. Väyrynen on ollut 1976 nöösi poikanen, joten ei ole ihme ettei ole kerskunut tuon ministeripestin saavutuksista. Hauska kuulla, että vasemmisto-oppositio pääsi hiillostamaan Väyrystä korkeista työttömyysluvuista.
Nyt sama oppositio ei pääse hiillostamaan Sipilän hallitusta eikä työministeriä korkeista työttömyysluvuista, ei myöskään Väyrynen, mutta kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä.
Täytyy myöntää, että olin näköjään minäkin 1976 nöösi poikanen, kun en muista Väyrysestä juuri mitään. No, eipä tuosta haittaa ole ollut.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #48

Ehkä Arvolla oli silloin toiset arvot;?) Itse muistan olleeni töissä lattianpäällystealalla jo silloin. Keväällä 1977 Jorma Reinin masinoimat sähkökatkokset sotkivat silloin työaikaa. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela Vastaus kommenttiin #49

Kyllä Arvolla jo silloin oli oikeat arvot, mutta ammatistani johtuen pidin visusti poliittiset mielipiteeni omana tietonani. Näin toimin aina eläkkeelle jäämiseeni asti ja se kannatti.
Nyt eläkeläisenä voin vapaasti ja "ylpeänä" kertoa, mitä arvomaailmaa edustan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #52

OK, jokainen kun toimisi samoin, meillä ei olisi mitään huolta huomisesta.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Minusta Pekka Haavisto saattaa osoittautua vihreille vesiperäksi. Voisiko olla, että vihreät ovat alamäessä puheenjohtajasta riippumatta. Muiden puolueiden esimerkiksi ympäristölinjaukset ovat paljon realistisempia. Vihreäthän käytännössä lakkauttaisivat suomesta kaiken maataloudesta lähtien ja silti maailma ei pelastuisi. Haavistokin on juuri perivihreä. Puheet ja teot ovat räikeässä ristiriidassa.

Mitä sitten ovat demarit tehneet kannatuksensa eteen? Onko Rinne ollut ratkaiseva? Ei. Kyllä Sipilä/Orpo ovat itse kuoppansa kaivaneet. VIimeksi tämä irtisanomiskouhu.

Käyttäjän hoikanpoika kuva
Ari Mikkola

Kyllä on Vasemmiston ja Vihreiden liki mahdoton nousta luotettaviksi hallituspuolueiksi eli että Rinne muodostaisi enemmistöhallituksen joka olisi riippuvainen ko puolueista.
Vasemmistoliitto ei liene edes hallituskelpoinen tahi halukas hallitusvastuuseen ja sama näyttää kyllä koskevan Virheitä. Touko Aalto oli lupaava mutta koko muusta ykkösketjusta ei taida olla vastuunkantoon kovassa paikassa joka seuraavalla hallituksella tulee olemaan esim työllisyysasteen nostossa 75-80pros, sote ja sotu uudistuksissa ja laskevassa taloustilanteessa valtion talouden tasapainottamisineen.

Rinteellä on paljon syötäviä vaalilupauksia hallitusneuvotteluihin jo muutenkin ilman Vihreiden ja Vasemmiston painolastia. Rinne joutuu perumaan liki kaiken mitä on oppositiossa uhonnut.

Toivottavasti myös äänestäjät sen ymmärtävät.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Pientä kepua ei hallitukseen oteta vaalien jälkeen. Eikä se sitä itsekään halua. Porvarihallituksen jälkeen tulee aina sinipuna, joka siivoaa ja korjaa vauriot.

Käyttäjän hoikanpoika kuva
Ari Mikkola

Öö. Esko ahon hallitus korjasi kyllä jonkin hallituksen vaurioita.
Ja kyllä vahvasti väitän että Sipilän hallitus on korjannut pääsääntöisesti edellisten hallitusten vaurioita.
Ja pidemmässä juoksussa punamulta tämän maan on rakentanut, sinipuna ajanut sen muutaman kerran karille ja keskustavetoiset hallitukset sen on karilta nostaneet.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Olet väärässä. Mutta mielipiteesi sopii sinulle.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

Ari olet unohtanut käänteentekevät Paavo Väyrysen ja Harkimon. Suomi ei pärjää ilman näitä valonpilkahduksia.

Minun veikkaus on että tuleva hallitus koostuu SDP Kokoomus, Vasemmisto, ehkä minipuolue Vihreät. Vihreille hallitukseen meno on toinen itsemurha peräjälkeen.
PS ja Siniset on automaattisesti pelistä pois.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hannu en unohtanut, mutta "kansa" voi kyseiset herrat jopa unohtaa.

Käyttäjän hoikanpoika kuva
Ari Mikkola

SDP ja KOK mutta Leen johtama Vasemmistoliitto hallituksessa kokoomuksen kanssa..
Oikeasti..
Kokoomus ja Vasemmistoliiton näkeminen samassa vasemmistolaisessa hallituksessa ja vielä Vihreiden kanssa..
Ei Orpo eikä Lee voi viedä joukkojaan semmoiseen.
Eikä Rinteellä riitä kyvyt sellaisen paletin johtoon..
Ei riitä minulla mielikuvitus, Keskustan voi siihen koalitioon vielä, jotenkin, ehkä, kuvitella muttei oikein sitäkään.

SDP, keskusta tai Kok ja Vihreät sekä Kd ja Rkp lisänä olisi helppo kuvitella ja riittävä mutta Vihreille altis eli heikko enemmistöhallitus mutta en oikein Vas ja Ps näe missään hallituksessa.

Enkä Harkimoa, Väyrystä ja Sinisiä näe missään..

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Uumoilut siitä että Kokoomus menisi SDP:n kanssa nyt samaan hallitukseen voidaan kai unohtaa. Sen verran selkeästi Rinne lähti ovet paukkuen Stubbin luota, kun sixpack ajoi satamaan.

Katainen oli tyhmänrohkea kun lähti tuollaista kivirekeä vetämään ja lähtö hänelle tulikin. Sitä ennen oli kyllä jo moneen kertaan luvannut, että homma viedään maaliin saakka. Samaa ei kannata uudelleen kokeilla enää koskaan.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen Vastaus kommenttiin #29

#29# suurempi punainen vaate on Sipilä ja Keskusta tällä hetkellä SDP;n kenttäväelle.
Vihreät ei lähde hallitukseen.
Vaihtoehdot on vähissä.
Voihan olla että Kokoomus voittaa vaalit ja vanha torvisoittokunta jatkaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #34

Jos Orpo voittaa niin Juha jatkaa, Timo saa mennä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #34

Yksi asia on, mitä emme varmasti tiedä. Miten Sipilän ja Orpon yhteistyö todella toimii? Ja miten keskustan ja kokoomuksen yhteistyö yleensä? Sinänsä sillä ei ole suurta merkitystä, vaikka silloin tällöin tulisikin vähän sanomista, joko yksittäisten henkilöiden älähdyksiä tai asioista purkauksia.

Mutta jos yhteistyö toimii, niin miksi lopettaa sitä. Jos taas taustalle on kertynyt kaunaa ja painolastia, muutoksia voi tulla. Erimielisyydet voivat olla hyvinkin sovittavia. Toisaalta yksimielisyys voi olla vain kulissia.

Minä pidän nyt esillä sitä tosiasiaa, että missään ei luvata suurimmalle puolueelle hallituspaikkaa tai pääministerin tehtävää. Hallituksen muodostaa se yhdistelmä, joka pystyy hankkimaan eduskunnan enemmistön. Suurimman puolueen syrjäyttäminen vaatii vähän munaa mutta sitä varten edustajat ovat siellä että he tekevät päätöksiä. Ei heidän tehtävänsä ole miellyttää odotuksia, sen kummemmin median kuin asiantuntijoiden kuin puolueidenkaan.

Voi olla, että demarit joutuvat vielä huomaamaan, että ensin on karhu kaadettava, ennen kuin nahka nyljetään…

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

#28# onhan Vasemmisto aiemminkin hallituksessa ollut omin selityksin, hallituksen linjaa ajamassa, hyvin nöyränä. Ei mahdottomuus, Hallituskiima kasvaa kaikilla ja ideologia jää sivulle.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Haavisto vei ja kokousväki vikisi 40-1, mutta mihin katosi ne kaksi ääntä, jotka puuttuvat 43:sta?

Median hehkutus Haaviston ministeriydestä ovat omituisia, kun Haaviston pesti loppuu kesäkuussa ja ssilloin ei ole varmaa, että Suomessa olisi uusi hallitus ja jos olisikin, niin uusi puheenjohtaja nousee tietysti ministeriautoon. Näin ainakin demokratian saatossa on usein ollut tapana.

Haavisto on sellainen härnyriori, jonka ainoa tarkoitus on nostaa vihreiden kannattajat äänestyskiimaan ei muuta.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

Haaviston aika on ohi. Ei nosta enää uutta aaltoa. Vihreistä osa on mennyt jo takaisin Vasemmiston suojiin. Pitäisi puhua jonkinasteista torjuntavoiton tavoittelusta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Li on kaapannut osan vihreistä, se kai on myönnettävä. Muistan kun Tarja Cronberg tuli vihreiden puheenjohtajaksi, silloin häntä arvosteltiin iäkkääksi ja sittemmin nuori Anni Sinnemäki ryöstikin hänen paikkansa.

Valitettavaa, että Li (31) jää nyt ainoaksi nuoreksi voimaksi puoluejohtajien harmaaseen joukkoon Petteri Orpon (49) kanssa. No Jussi Halla-aho on Petteriä nuorempi (47) herra neljäkymmentäseitsemän;)

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Otsikko osuu täysillä huumorintajuuni :)))

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvä huumorintaju sinulla Birgitta;)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

"Antti Rinne pääministerikandittaattina, Pekka Haavisto ulkoministerikandina ja harmaana hiirulaisena mukana valtiovarainministeriksi pyrkivä Li Andersson." Tämä on mahdollinen skenaario, jos SDP on suurin (luultavasti onkin), Vasemmistoliitto toiseksi suurin (sellaista ei tapahdu) ja vihreät kolmanneksi suurin puolue (se on mahdollista).

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tähdennetäänpä hieman, eli vasemmistopuolueista SDP suurin sitten vihreät ja vassarit, jos kerran vasemmistolaista hallitusta bygataan. SDP valitsee ensin ja nappaa pääministerin, sitten valitsee vihreät ja ovat nyt petanneet Haavistolle jo ulkoministerin paikkaa, vassareille eli Liille jää valtiovarainministeriö.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ei Suomeen saada vasemmistolaista enemmistöhallitusta. SDP:n, kokoomuksen ja vihreitten hallitus on mahdollinen. Siinä Rinne olisi pääministeri, Orpo valtiovarainministeri ja Haavisto ulkoministeri. Se voisi olla ihan hyvä hallituspohja, ei ainakaan huonompi kuin nykyinen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #57

Älä unta näe, Orpo tuskin lähtee Rinteen pomoteltavaksi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #58

Rinteelle tuskin riittää vähempi kuin pääministeriys jos SDP on suurin puolue eduskuntavaalien jälkeen. Kokoomuksesta tuskin tulee suurinta; vaikka se kestääkin hallitusvastuun keskustaa paremmin, se jää kakkoseksi. Kamppailtuaan vihreitten kanssa kolmanneksi suurimman puolueen sijasta keskusta vetäytyy oppositioon nuolemaan haavojaan ja kasvattamaan kannatustaan.

Käyttäjän hoikanpoika kuva
Ari Mikkola Vastaus kommenttiin #57

Näetkö että Vihreät olisi hallituksessa sanomassa kyllä mahdolliselle Hanhikiven ydinvoimalan rakennusluvalle.
Ja yleensäkkin tässä tilanteessa Haavisto neuvottelisi hallitusohjelman johon sitten jonkin viikon päästä hallitusneuvottelujen jälkeen valittava uusi pj myös sitoutuu..
Ei Vihreät ole hallituskelpoinen ja jos lähteekin niin uusi hallitus on vihreiden panttivanki, ei taida Kokoomus siihenkään lähteä jos Rinne sen nielisikin..

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #59

Hallitus ei anna Hanhikiven rakennuslupaa. Rakennusluvan myöntäminen on nyt pelkkä viranomaisprosessi, jossa hallituksella ei ole nokan kopauttamista. En tiedä, pystyisikö eduskunta edes pyörtämään periaatelupaa. Tuskin ainakaan kovin helposti.

Joten siinä mielessä vihreillä ei ole mitään estettä tulla hallitukseen, jonka aikana VIRANOMAINEN myöntää rakennusluvan.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #60

Näinhän se on, ja jos totta puhutaan, niin Vihreät ei enää edes ole niin kategorisen ydinvoimavastainen puolue kuin se joskus ennen oli, koska ilmastonmuutos ei odota että uusiutuvilla päästään kaikki fossiiliset korvaamaan. Jollain ne on korvattava, ja ydinvoiman päästöt ovat liki olemattomat. Vihreät ei - vaikka joukossa on monia tunnettuja pasifisteja - ole enää edes kategorisen Nato-vastainen, ja siitä taas on kiittäminen Venäjää. Sen jälkeen kun Venäjä miehitti Georgialle ja Ukrainalle kuuluvia alueita ja jatkoi ulkopolitiikkansa tappamalla toisinajattelijoita niin oman maan rajojen sisällä kuin ulkopuolellakin, alkoi sinisilmäisimpienkinen idealistien usko Venäjän kehityksestä demokraattiseksi oikeusvaltioksi olla koetuksella. Kumma kyllä Pyhän Venäjän uskollisia ihailijoita löytyy kuitenkin yhä sekä "kansallismielisten" että vasemmistolaisten joukosta: Perussuomalaisista Tom Packalén, Laura Huhtasaari ja Juho Eerola, vasemmistoveteraaneista Markus Mustajärvi, Erkki Tuomioja ja Annika Lapintie.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset