Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Ajatuksia tuettuna tai ilman

Suomi on tukien luvattu maa. Suomalainen haluaa maksaa mieluimmin veroja kuin kaupassa käyvän hinnan. Suomalainen haluaa terveyspalvelut ilmaiseksi ja ruokansa pilkkahintaan. Veroja maksetaan, mutta niitä myös kierretään kohtuullisen paljon, harmaatalous on arkipäivää meilläkin.

Virkamiehiä tämä järkestelmä kovasti työllistää, mutta systeemi on kallis ylläpitää. Meillä tuetaan lähes kaikkea, on asumistuki, palkkatuki, yritystuki ja kaiken tämän päälle toimeeentulotuki ym tuhannet tuet.

Pelkästään Suomen maataloustukijärjestelmässä on kolmattasataa eri tukimuotoa. Jos poistamme Suomesta maataloustuet, niin EU ei niitä kuitenkaan muilta jäsenmailta lopeta, siksi maataloustuista ja niiden järjettömyydestä ei saa puhua ääneen.

Jos maataloustukia ei olisi meidän tulisi maksaa viljapohjaisten elintarvikkeiden korkeampi hinta kaupan kassalla, eikä veroissa. Suomalaisen viljan korkeampi hinta estäisi sen käyttämisen välittömästi leipomoissa tai rehuteollisuudessa ja viljelijät menettäisivät leipähampaansa, kun ostajia ei olisi.

Nykyinen vaihtoehto on sitten toisella tavalla kallis. Sitä selitetään usein pohjoisella sijainnilla, mikä onkin totta, Ruotsin 95% prosenttia viljelystä tapahtuu Hankoniemeä etelämpänä. Siitä huolimatta Suomessa on peltohehtaarit arvokkaampia kuin vaikkapa juuri Ruotsissa. Hinta muodostuu korkeaksi juuri maataloustukijärjestelmän järjettömyydestä, mutta sitäkään ei saa äääneen sanoa.

Suomessa on pienet peltokuviot ja pienet tila, pohjoinen sijainti ja pitkät kuljetusmatkat, mutta maataloutta tuetaan kaikissa EU:n jäsenmaissa. Ja mikä on huvittavinta Ranskassa tukea maksetaan enemmän kuin Suomessa, koska maataloustuet perustuvat viitesatoihin, josta johtuen hehtaarikohtaiset tuet ovat suurimpia siellä missä sadotkin ovat suurimmat.

Tuki on siis osa tuotteen hintaa, eikä perustu pohjoisen tilojen tuotantovaikeuksiin tai huoltovarmuuden ylläpitämiseen.

Maataloutta tuetaan kaikissa EU-maissa budjettivaroin. Tuet tulevat EU:n varoista, jäsenmaan varoista tai molemmista.

Suomessa puhutaan noin 4 miljardin tukipotista, kun tullimuurit ja maataloustukien kaikkin kulujen summa ynnätään yhteen. Se on tasaisen taulukon mukaan 50 000 tilalle jaettuna noin 80 000 euroa joka ikinen vuosi, tulipa satoa tai ei.

Maatalousmaan hävyttömän korkea hinta on kaikkein räikein esimerkki maataloustukipolitiikan epäonnistumisesta Suomessa.

Kannattavuus on meillä alhaisempi kuin useimmissa muissa jäsenmaissa, mutta peltojemme hinta on korkampi kuin vaikkapa Etelä-Ruotsissa. Kun maataloustuki ei ole mitenkään sidottu tuottavuuteen meille kelpaa peltomaaksi kaikkein tehottomimmatkin peltokuviot. Hinta pysyy korkealla, koska hehtaarit määräävät tukitason suuruden.

Esimerkiksi kun ennen EU-jäsenyyttä maksettiin lihasta vaikkapa 30-40 silloista markkaa niin EU:n tukijärjestelmä maksaa siitä leijonan osan peltohehtaarille ja lihasta saa enää murto-osan siitä mitä ennen sai. Kukaan ei valita, koska ostamalla lisää peltoa saa enemmän tukia, joka kompensoi sitten tämän lihan huonon hinnan.

Suomen ei missään nimessä pitäisi maksaa kansallisia maataloustukia EU-tukien päälle niin paljoa, että maamme peltojen hinnat nousevat korkeammiksi kuin maissa, joissa on paremmat kasvuolosuhteet kuten Etelä-Ruotsissa.

Suomessa ei pystytty purkamaan yritystukia, Suomessa ei saa ääneen puhua maataloustukien vääristävästä vaikutuksesta jne. Meidän päättäjiä ei saa arvostella, mutta äänestämässä pitää käydä koska se ylläpitää hyvinvointivaltiota ja on muka demokratiaa.

Mutta kun tämä ei ole totta. Suomihan elää velaksi, eli hyvinvointivaltio elää muiden rahoilla, kun ei osaa tehdä päätöksiä rakenteellisista mutoksista. Suomessa ei hallitus osaa tehdä juuri mitään oikein, koska seuraavissa vaaleissa toinen koaliitio purkaa edellisen hallituksen esittämät muutokset.

Elämä Suomessa on kuin vetoketjua, jossa hallitukset vaihtuvat vuorotteluperiaatteella oikeisto, vasemmisto, sateenkaari, oikeisto, vasemmisto, sateenkaari periaatteella. Hallitukset istuvat kuin tatit viimeiseen voimassaolopäivään saakka tuntematta kipua rinnassaan.

Kekkosen aikana hallitukset saattoivat vaihtua, jopa kolmasti vuoden sisään, se oli liikaa Koivistolle ja nyt emme sitten vaihda hallituksia, vaikka syitä olisi.

Maatalous hinkuu lisää osuutta leivän hinnasta itselleen, kauppa, kuljetus ja jalostus eivät sitä anna, mutta maataloustuki hiukan helpottaa ja siksi siihen ei saa tehdä muutosehdotuksia, vaikka se voisi avata päätä maatalouden paremmalle kannattavuudelle. Jostain se pää olisi avattava, kun maatalous joka tapauksessa on ahdingossa, runsaista tukitoimista huolimatta tai ehkä juuri niiden takia.

Maataloustuki on suuri kusetus, aivan kuten kaikki yritystuet ovat.

 

Amen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Et nyt Ari kuitenkaan lähtenyt pohtimaan, miksi maataloustukia maksetaan Euroopassa yleisesti ja miksi ne taitavat olla leijonanosa koko EU:n budjetista ?

Kaikki yritystukimuodot ovat markkinatalouden vastaisia mekanismeja, kuten ovat myös kaikki verotuksella ylläpidettyt julkisen sektorikin toiminnat laidasta laitaan.

Maataloustuet ja ruokahuollon turvaaminen ovat kuitenkin vain pieni murto-osa kaikista julkisista menoista, jotka rahoitetaan verovaroin. Verovarat ovat taas kokonaan peräisin yrityksistä lähtöisin olevasta tuotannosta, johon ketjuun näennäisesti näitä yritystukia myös " palautetaan " jatkuvuuden turvaamiseksi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ymmärrän Lauri Kiisken huolen ja pointin, mutta juuri tuossa mennään niin sanotusti metsään. Verorahojen kierrättäminen virkamiehistön suodatuksella ei ole markkinataloutta, vaikka miellämme olevamme markkinataloudessa. Markkinataloutta myös helposti ositellaan sormella jos jokin menee pieleen, mutta syy taitaakin olla jossain muualla.

En puhunut pelkästään maataloustuista, vaan esillä on oltava kaikki tuet. yhteen avaukseen ei voinut perustella paremmin esimerkin omaisesti kuin yhtä tukimuotoa, kyllä siitä periaate selviää muihinkin tukiin.

Olen aiemmin kirjoittanut koko Euroopan maataloustuista niin, että se on hölmöä pukea rahoitus nimikkeen "tuki" alle, koska joka ikisessä maassa tuetaan. Jos olisi kyse perustellusta tuesta silloin olisi sellaisia nollatukimaita jossa maataloudella olisi optimiolosuhteet ja tukea ei maksettaisi lainkaaan.

Tuo jatkuvuuden turvaaminen virkamiesten tukipäätöksillä on juuri kritiikkini kohde, ei maanviljelijät.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Maataloustukien syy on tahtotila ylituotantoon ja tätä kautta halpoihin elintarvikkeisiin koko EU:n laajuisesti.

Yritystuilla kaiketi pyritään ylläpitämän työllisyyttä ja parantamaan kilpailukykyä maailman markkinoilla. Monet suuret vientikaupat jäisivät varmasti tekemättä ilman vientitakuita, jotka lienevät nekin käytössä kilpailukeinoina liki kaikkialla muuallakin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #5

Kuten sanoin, ymmärrän mikä peli tässä on meneillään, mutta sitä en ymmärrä, miksi annamme sen tapahtua silmiemme edessä, vaikka vannomme markkinatalouden nimiin???

Jos emme vanno se on eri asia, silloin pitäisi vannoa virkamiesmafian nimissä.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #6

Asiassa lienee sellainen ikävä piirre, ettei juurikaan kukaan tiedä mistä ja missä maassa aloittaa tukien purkaminen ?

Asian vaikeus käy ilmi mm. kun vasemmistopuolueet ovat hallituksessa, eivät nekään halua koskea yritystukiin pitkällä kepilläkään, mutta muutoin oppositiossa sitten jaksavat raksuttaa asiasta päivät pitkät.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #7

Tuki on tullut jäädäkseen, jo pelkkä kirjoittaminen siitä on sairasta;)

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Haluaisitko sinä Ari asioida mieluummin lääkärillä, joka haluaa myydä sinulle toimenpiteitä, että saisi lihavan tilipussin ja bonukset, vaiko lääkärillä, joka objektiivisesti tutkii, mitkä toimenpiteet ovat tarpeen kohdallasi?

Sitten voisit paneutua aiheeseen, mikä on maatalouden harjoittajan osuus lopputuotteen hinnassa. Olisiko niin, että tuet ovat sitä vasten, että jalostus ja kauppaporras saisivat edullista kotimaista raaka-ainetta luotettavasti?

Sitten se ihmeellisyys, että Tilastokeskuksen mielestä työlliset ihmiset elävät pääasiassa sosiaalitukien varassa ja oikeastikin työssäkäyvät joutuvat hakemaan sosiaalitukea asumiseensa. Olisiko lakkoiltu liian vähän?

Ja lopuksi haluan mielipiteen siitä, että onko pörssiyrityksellä, joka harjoittaa aktiivista verosuunnittelua ja maksaa tuloksestaan verot mieluummin ulkomaille, ja maksaa omistajilleen muhkeita osinkoja, oikeutta verotukiin ja muihin suoriin yritystukiin?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Martti tavallaan selität juuri ne syyt miksi avaukseni kirjoitin, eli kaikki me tiedämme että nuo asiat ovat pielessä, mutta emme juurikaan tee mitään asioiden oikealle laidalle saattamiseksi. Minun on nyt hyvä kirjoitella kun en saa mitään tukia. Tukia olisi tarjolla kyllä mutta kasvattelen itselleni selkärankaa ja siksi vältän niitä käyttämästä.

Lääkärillä käynnit eivät ole tahtoasia jos on oikeasti tarve mennä lääkärille, maksaa kyllä itsensä kipeäksi. Tuetut lääkäritoimet ovat jeesustelua, siinä vain verorahaa valutetaan virkamiesten sormien lomitse ahneille monikansallisille toimijoille ja keppihevosena käytetään ihmisten hyväuskoisuutta ja terveyttä.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Jokunen vuosi sitten katsoin dokumentin jossa käytiin läpi tätä maatalouden tukemista osana dokkaria. Esimerkiksi 8 euron hamppariateriassa on tukia yli 8 euroa, eli ilman tukia maksaa reilu 16 euroa tuo ateria.

Vaikka iso osa ei kävisi syömässä pikaruokaa, silti kollektiivisesti maksamme veroissa siitä että toiset saavat puolet edullisemman aterian joka on vielä epäterveellinen.

Toki terveellisenkin ruuan tuotanto saa näitä tukia ja hinta/tuki suhde on aivan sama, jolloin tilanne on +-0 veronmaksajan kannalta koska jotain pitää syödä, mutta epäsuhta markkinoiden kannalta jossa kuluttajan pitäisi olla se suurinta valtaa pitävä taho, joka päättää mikä tuote pysyy myynnissä ja mikä ei, omalla kulutuksellaan.

Sanomattakin selvää että moni tuttu tuote katoaisi kauppojen hyllyiltä hyvin nopeasti, moni ravintola joutuisi sulkemaan ovensa jos yritystuet loppuisi kuin seinään, tukia pitäisi laskea asteittain pitkällä aikavälillä.

Todellisessa globaalissa markkinataloudessa nuo tuet on yksi työkalu houkutella kansainvälisiä yrityksiä Suomeen tuomaan työpaikkoja ja veroeuroja. Jos Suomi lopettaa tuet tykkänään niin voidaan sanoa hyvästit myös kansainväliselle kilpailuedulle. Niin sairasta kuin se onkin, niin esim. google päättää uuden serverihallin sijoituksen sen mukaan miten paljon paikallinen hallinto on valmis tukemaan heidän sijoitustaan.

Joten loppukädessä paljonko asialle voidaan tehdä niin kauan kun globaalit markkinat toimivat näin? Siitähän meteli nousisi jos veronmaksajan rahoilla kustannettaisiin ulkomaalaisen yrityksen maahantulo, mutta kotimaista ei tuettaisi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Matti kirjoittaa asiaa, en ole lopettamassa yhtäkään tukea, mutta herättelen ihmisiä ajattelemaan mistä on kysymys. Tuo esimerkkisi hampparista on oivallinen juuri siinä tarkoituksessa. Euron juusto ei olekaan euron, vaan olet maksanut siitä veroissa jo enemmän.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

En minäkään tukia lopettaisi, oikein kohdennettuna ne ovat tärkeitä.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Karrikoidaan pikkuisen, viljelijä maksaa lannoitteista ja rehuista 30% ylihintaa koska saa tukia, saa tuotteistaan 20% vähemmän koska saa tukia, vaikea yhtälö ?
Tarkoitan tällä sitä että ei pidä liikaa luulla tukien hintaa laskeviin vaikutuksiin, niitä käytetään hyväksi monella tavalla.
Mitä ne tuet oikein on, sosialismia, äänten ostamista vai rahan jakoa omille etupiireille ?
Tarpeen kanssahan tuilla ja avustuksilla ei ole mitään tekemistä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tuki on myönnettyä avitusta, mutta kuka sen nappa on jo toinen juttu. Sanotaanhan, että asumistuki on nostanut vuokrien hintatasoa, aivan varmasti maataloustuki on nostanut rehun ja maatalouskoneiden hintoja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset