Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Vähemmän tukia, enemmän töitä

Vasemmistolainen ajattelutapa vannoo sen nimeen, että vapaat markkinat eivät johda koskaan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Ja markkinatalous tekee kaikkensa, että vasemmisto saisi pitää oikeuden olla tässä asiassa oikeassa. Markkinataloutta johtaa näkymätön raha, jota Adam Smith kuvasi ”näkymättömäksi kädeksi”.

Kun markkinataloudessa menen kauppaan kauppias näkee jo ovelta minulla olevan ”hänen” rahat taskussani ja kun poistun kaupasta voin vain todeta, että oikeinhan hän ajatteli.

Kauppiaat ja kapitalismin alkeetkin omaavat markkinat höynäyttävät helposti rehellisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta ajattelevan höpsön. Koska ei ole mitään oikeudenmukaisuutta kaupanteossa, voitto on suhteellinen käsite, ei sitä voi normittaa. On kysynnän ja tarjonnan laki.

Palkat tai edes palkkojen nostaminen ei yksistään riitä työttömyyden estämiseen. Kun työvoiman kysyntä laskee lamassa tulisi palkkojen alentua, mutta eihän meidän järjestelmä toimi niin. Jos palkat laskisivat ei se välttämättä poistaisi työttömyyttä, koska sosiaaliset edut ovat niin hyvät Suomessa, että töitä ei halvalla palkalla kannataisi tehdä. Työttömyys nousee siis aina laman aikana, koska tuottavuutta nostetaan ihmisten selkänahasta, myös yrittäjien selkänahka venyy silloin.

Työttömyyden kustannukset takaa loppukädessä Suomessa valtio, kun työttömyysaste nousee valtion menot kasvavat ja samalla yrityksistä tuleva raha pienenee, koska on lama ja vähäinen kysyntä. Valtio joutuu lisäämään verotusta ym. tai ottamaan lainaa ehkä molempia keinoja yleisesti lamassa käytetään. Jotkut väittävät, että valtioiden ei tarvitse koskaan maksaa lainaa pois, joten lamasta selviäisi silloin parhaiten maksamalla laman hinta röyhkeästi uudella lainalla.

Hallitukset olisivat silloin kamreereita jotka kuittaisivat kulloisenkin tilanteen mukaisesti valtion rahaliikennettä Pelkäämpä, että tämä tieto ei ole aivan vedenpitävä, siksi tulisi tarkastella enemmän yhteiskunnan rakenteita.

Aivan kuin tuossa alussa kerroin, miten kauppias osaa näpelöidä laillisesti sinun rahasi pois taskuistasi, niin samalla tavalla on yhteiskuntakin oppinut toimimaan, eli raha on luotu kiertämään. Kun aina valitamme sosiaalisen puolen menoja, niin nehän palautuvat valtion kassaan kaikkein nopeimmin. Kun sossu jakaa rahaa on hakijalla yleensä ”mittari” alla ja sillä siirrytään nopeasti lähikuppilaan. Taksi ja olutkauppias, Alko ja vuokrabisnes hyötyvät välittömästi ja raha kulkeutuu verojen muodossa nopeasti valtiolle takaisin. Valtiolle on edullista, että kansa elää niin sanotusti kädestä suuhun. Siksi demarit eivät ole poistaneet köyhyyttä vallassa ollessaan.

Kun palkat eivät kata kustannuksia on tehty erinäisiä tukia valtakunta täyteen, on asumistukea, toimeentulotukea, maataloustukea, yritystukea ja vaikka mitä tukia vain on keksitty, että palkkoja ei tarvitsisi nostaa ylettömiksi, mutta joku sen rahan tarvitsee aina tarpeeseen ja jos ei tarvitse laittaa hän rahansa piiloon.

Kyse ei aina ole suurista tuloista vaan pikemminkin pienistä menoista. Mitä pienemmät menot ja mitä vähemmän valtio sinulta verottaa sitä enemmän sinulla on rahaa käytössä, vaikka palkat eivät oliskaan huippupalkkoja. Nyt meillä on oikeasti huippupalkat, mutta niitä niistetään jokaiselta ja lopulta käteen jää liian vähän ja tarvitaan taas tuki.

Niin pitkään kun keskustelemme rahasta vastakkaisilta puolilta pöytää, vertaa oikeisto vasemmisto ei mikään muutu nollasummapelistä muuksi. Joku aina vaatii, toinen osapuoli myöntyy. Palkankorotukset menevät aina hintoihin ja pyytäjä/saaja maksaa pyyntönsä itse. Ainoa mikä tässä on huonoa, nousee virkamieskentän palkat samalla ja se tietää verotuksen kiristymistä. Vaatimalla parempia palkkoja ilman rakennemuutosta vaadimme siinä samalla, korkeampia kuluttajahintoja ja kireämpää verotusta.

Jokainen yritys optimoi kulujaan, eli kaikilla yrityksillä on aina liian vähän työntekijöitä, koska osa sen kuluista menee valtiolle ”isoon” taskuun. Poikkeuksen tässä tekee valtio työnantajana, siellä on vara palkata ”turhiakin” työntekijöitä silloin kun suhdanteessa pyyhkii hyvin ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista, markkinolla ei tälläistä rahatulvaa periaatteessa synny ilman kartelleja, koska markkinat luovat tilin.

Koska työvoimareserveja voidaan pitää ”valtion” kuluina niin yksikään yritys ei voi kantaa vastuuta ylimääräisistä käsistä, koska yritys menettää kilpailukykynsä toimiessaa sosiaallisemmin kuin yleinen taso vaatii. Talous on nollasummapeliä ja markkinatalous toimii, mutta meillä ei todellakaan ole voimassa mikään markkinatalous. Ei markkinataloudessa ole lakko-oikeudella oikeutta kiristää muita parempia palkkoja tai vaatia vientiin sopimattomia palkkakustannuksia kautta koko työkentän. Kuitenkin Suomessa on tehty lukuisia kolmikantasopimuksia, mutta ne unohdetaan ja syytetään markkinataloutta, jota ei ole missään valtakunnasa vileä koskaan edes nähty.

Luonnollinen työttömyysaste on kaikkialla liian korkea, toisaalla se vain on korkeampi kuin vastaavsti jossain muualla.

Kiinassa ja Saksassa on nyt yljäämäinen talous, joka tarkoittaa sitä, että muille jää sitten jakoon enemmän niitä alijäämäisiä talouksia.

Keynesiläinen oppi opettaa, että kauppavaje ja alijäämä ovat pahasta, mutta ylijäämät johtavat aina globaalisti heikentyvään kysyntään. Jos joku oppii ”rahastamaan” muita, esimerkissämme Kiina ja Saksa, niin muiden maiden kysyntä heikkenee, kun valtiot ovat alijäämäisiä, koska rahalla pelaaminen on nollasummapeliä.

EU.n tarkoitus oli vahvistaa Eurooppaa kauppapoliittisesti, mutta Saksa on ainoa joka Euroopassa on vahvistunut taloudellisesti. Kiinalaisten olisikin hyvä hiukan vahvistaa omaa talouttaan, mutta onko kaikki ylijäämä valunut kiinalaisten taskuihin? Ei ole vaan Kiina on kommunismista huolimatta alkanut pelaamaan rahalla ja kansa on hieman vain hyötynyt kokonaiskasvusta huolimatta.

Taloudessa ei pidä jatkuvasti pyytää aina vain parempia palkkoja, jos ja kun ne menevät ne korotukset aina sinun itsesi maksettavaksi. Valtioiden rakenne on luisunut siihen jamaan, että julkinen talous pyörittää taloutta, julkinen talous joka ammentaa palkkansa verorahoista, eli jos pyydät enemmän saat enemmän maksaa. Mitä järkeä tässä enää on? Lakkouhkaa käyttäen vaadimme itsellemme lisää kuluja. Haluamme maksaa ABC:n kitkerästä kahvista aina vain enemmän ja enemmän, kunhan saamme sen prkleen tasokorotuksen, mikä meille kuuluu.

Vaatikaa jatkossa yksinkertaisemmat rakenteet se on silloin vähemmän kuluja kaikille. Kiitos!


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ay-liike haluaa valtaa, tai siis pelkää valtansa menettämistä.

Minusta yksi helppo muutos olisi lakiin kirjoitettu minimipalkka, ja sen jälkeen jokaiselle mahdollisuus päivärahaan, riippumatta liitoista.

Liitot hoitakoot työsuhdeasioita, yrittäjät ja työntekijät keskenään palkoista.

Tämä hallitus on puhunut norminpuruista, mutta se on pelkkää sanahelinää, yritystuet ovat sellaisia, että niitä ei markkinataloudessa tarvita, mutta eipä vain edes markkinatalouden puolestapuhujat pysty niitä purkamaan.

Aina sanotaan, että rahaa ei ole, no koskaanhan sitä ei ole, mutta rahaa on kaikkeen oleelliseen, jos vain unohdetaan turhat kohteet.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#1
Kerrankin Petterin kanssa samaa mieltä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Petteri et olekaan kommunisti kuten jotkut niin kehtaavat väittää.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#7
Myönnän miettineeni samaa Vesan kanssa.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

"lakiin kirjoitettu minimipalkka"

Tuo kun tehdään, niin loppuu jokaisen pienempää kuin minimipalkkaa tekevän työt.

"yritystuet ovat sellaisia, että niitä ei markkinataloudessa tarvita"

Ei todellakaan tarvita, mutta nekin ylläpitävät markkinoilla joitakin työpaikkoja ja mahdollisesti jopa yrityksiä.

Paras tapa päästä noista eroon olisi pudottaa veroja yrityksiltä yritystukien verran samalla kun yritystuet hävitetään.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minimipalkkalakia ei tule koska se näivettäisi ay-liikkeen. Eli kuka onkaan työmiehen puolella?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Vähemmän tukia, enemmän töitä''

Kaikki tuet on ulosmitattu muiden työpanoksesta.

''Nyt meillä on oikeasti huippupalkat, mutta niitä niistetään jokaiselta ja lopulta käteen jää liian vähän ja tarvitaan taas tuki.''

Tämä on Suomen paradoksi, jonka olen usein tuonut esille Virossa.

Demarit olivat vain hetken hallituksessa ja heti nostettiin veroja, niin että hyödyt juoksevat naapurimaihin.

Eläminen on vain tullut kalliimmaksi oli demarien Eldorado.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Minun kohdalla työkkäri pyrkii hypnotisoimaan minun ajattelua siten, että kun haen oikeita työpaikkoja, niin kuulemma voisin ryhtyä lahjomaan työnantajaa palkkatuen mahdollisuudella. TEM maksaisi palkastani 50% tukea vuoden ajan, palkkakaton ollesssa noin 4000€/kk. Seuraava vuosi menisi 30% tuella. Kyllä lahjusrahaa ministeriöllä riittää. Mutta kun ikää on riittävästi, ei tämäkään tukimuoto auta työllistymään oikeisiin palkkatöihin.

EDIT : täytyypä korjata kirjoittamaani kun palkkatuen maksimimäärä onkin 1400 €/kk, niin tuetun bruttopalkan maksimimäärä tuon mukaisesti 1. vuotena on 2800€/kk.

http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonantajalle/loyd...

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Ihan täyttä asiaa Ari kirjoitat. Subventoimalla ja tukemalla ikäänkuin hetkellisesti lämmitetään housuja pakkasella.

Esim. Yhteiskunnan tuen avulla työllistettäviä haalitaan tuottamaan väheneviin työpaikkoihin yrittäjille parempaa tulosta viivan alle. Eli osa palkasta tulee isosta pussista ja firman kassasta. Toisin sanoen yritykset saavat epäsuoraa yritystukea, jonka maksavat nöyrästi kaikki veronmaksajat, pienenevistä ansioista ja kasvavasta verokuormasta. Houkuttelevaa toiminta on tietenkin sille, joka voi halpaa työvoimaa hyödyntää. Kehityksen jatkuesaa uhkakuvaksi muodostuu, että suuri osa yksityssektorin työpaikoista on osittain yhteiskunnan tukemia.

Onko se sitten järkevää ? Riippuu tietenkin siitä, kenelle kysymyksen esittää.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Tuet ja avustukset on vallankäytön väline, omillaan toimeentuleva on kauhistus.
Minimipalkka lakiin, se lienee tasapuolisin ja yksinkertaisin ratkaisu, siihen ei ammattiliittoja tarvita, esimerkiksi 14 € tunti ja pätkätöihin on oltava vankat perusteet.
Hintoihinhan se vähän vaikuttaa mutta ei vientikauppaan ne palkathan on huomattavasti korkeammat.
Ne muutaman euron viritykset sinne missä on paljon muutakin tavaraa, ehkäpä useampi haluaisi tehdä töitä nythän ongelma ei ole potkujen antaminen vaan se mistä löytää ihmisen joka haluaa tehdä töitä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Tuet ja avustukset on vallankäytön väline, omillaan toimeentuleva on kauhistus.''

Tämä selittää Halosen vihan yrittäjiä kohtaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tuet ja avustukset on vallankäytön väline, omillaan toimeentuleva on kauhistus."

Tämän takia ihmiset halutaan saada maaseudun omavaraisuudesta kaupunkeihin elämään sosiaaliturvalla, myöskin gryndereiden voitot ovat poliitikkojen sydämenasia siihen auttaa loppumattomat asumistuet jotka olisivat liian halpoja maaseudulla.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Suomalaiset ovat uppiniskaista kansaa. Sen hyväksyminen, että kansa vanhenee vauhdilla ja maksajista - yksityissrahoitteisista työpaikoista on edelleen suuri pula - on edelleen suuri mysteeri, jopa maailmantalouden taloussyklin huipulla !

Kumpiko on varmempi maksumies, rajusti velkaantununut nuoripari lapsineen, uusine velkataloineen ja autoineen, vai kohtuullinen realistinen rahankäyttäjä kaikkine mahdollisine vapauksineen ilman sitoumuksia ?

Kyllä ne korot tapaavat olla aina markkinoiden mukaisia - ainakin pitkässä juoksussa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Uppiniskaisuudesta en osaa sanoa, mutta muutosta ei osata ajattelumalliin tehdä. Täällä Pohjantähden alla on juurruttettu sydämiin, eikä sille totuudelle haluta muutosta.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Pienten lasten perheiden faijojen työllisyysaste on yli 90%. Kummasti se että tekee mukulan saa potkua pottunokankin työnhakuun;)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Entä jos kausaliteetti meneekin toisin päin? Että lisääntymään pääsevät suurimmaksi osaksi ne miehet, jotka käyvät töissä?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #16

En nyt äkkiseltään löytänyt mitään fiksua tilastoa aiheesta. 2005 vuodelta tilastokeskuksen artikkelin, jossa lapsiperheiden osuus väestöstä oli hyvin tasainen kaikissa tuloluokissa, joskin keskituloisissa (desiilit 3-7) hitusen muita korkeampi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Suomessa eläminen on tehty oikeastaan mahdottomaksi isolle osalle ihmisiä ja valtavan suuri määrä ihmisiä on riippuvaisia siitä, että on tuloja. Suurin riippuvuus tulee asumisesta ja ravinnosta, ja usein lääkkeistäkin.

Se on sivuseikka miten on työtä, ruoka ja asuminen pitää saada hoidettua. Jos ei onnistu niin ihmisillä ei ole mitään syytä uskoa valtioon.

Nähdäkseni perusasiat pitää saada hoidettua ja siinä mielessä perustulomallit vaikuttaa hyvinkin järkeenkäyviltä mutta työnteon verotuksen sijasta pitäisi verotus kohdistaa kulutukseen. On järjetöntä verottaa ihmisiä hyödyllisten asioiden tekemisestä kuin resurssien haaskauksesta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"työnteon verotuksen sijasta pitäisi verotus kohdistaa kulutukseen."

Aivan sama millä tavalla verotetaan kun verotus tappaa kaiken toiminnan Suomessa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Itseasiassa ei. Sitä verotusta voidaan kohdentaa siihen, että ei kuluteta resursseja tarpeettomaan toimintaan vaan siihen millä pidetään ihmisillä katto pään päällä ja ruokaa pyötään, ja siihen mistä tulee euroja tähän maahan.

Tosiasiahan on se, että Suomen kaltaisessa maassa helposti 90% työväestöstä välillisesti tai välittömästi viihdyttää toisia ihmisiä + turhaa hallinnollista työtä mitä voidaan automatisoida. Se että ihmiset viihdyttävät toisiaan kuluttaa myös resursseja mutta ei välttämättä tuo niitä euroja.

Resurssien kulutusta voidaan myös pienentää höllentämällä tahtia. Autoanalogiana, paikasta toiseen pääseen pienemmällä määrällä polttoainetta kun kulkee vähän hitaammin. Jännästi sama vaan pätee muuhunkin resurssien käyttöön mikä tarkoittaa sitä, että jos nykyinen työkuorma jaettaisiin tasaisemmin väestölle ja tehtäisiin vaikka rauhallisemmin, saataisiin asia tehtyä pienemmillä resursseilla ja laadukkaammin ja sitä myöten vaurautta jaettua tasaisemmin.

Homman juttu kun on se, että kun pyritään saamaan koko kansa puurtamaan 8h päivässä ja kikytetään vapaapäiviä pois tarkoittaa lähinnä sitä, ett' rikkaat saisi pidettyä vaurauttaan paremmin.

Tästä syystä verotus on hyvä kohdistaa kulutukseen, eikä työn tekoon.

Käyttäjän MarkkuKoivisto kuva
Markku Koivisto

Eikös siinä käy niin, että kun verot siirretään kulutukseen kohdistuviksi niin kulutus vähenee ja "kulutustuotteen" veroa on korotettava ettei verokertymä pienene. Mitenkäs se täällä tuotantopuolella kompensoituisi, olisiko vaikkapa raaka-aineet muuta kuin kulutusta eli ulos vietävä tuote tulisi kilpailukykyisemmäksi. Eppäilempä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #24

"Eikös siinä käy niin, että kun verot siirretään kulutukseen kohdistuviksi niin kulutus vähenee"

Niin tekee.

"Mitenkäs se täällä tuotantopuolella kompensoituisi, olisiko vaikkapa raaka-aineet muuta kuin kulutusta eli ulos vietävä tuote tulisi kilpailukykyisemmäksi."

Työvoimasta ne suurimmat kulut tulevat.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Erittäin teräviä havaintoja joista olen meinannut kirjoittaa itsekin.

Jos tienaat 1500e/kk ja vastikkeesi on 100e ja syöt 500e kuussa, niin jäljelle jää säästöön 900e. Tällaista pidetään köyhänä, ja saa verokevennyksiä.

Jos tienaat 2400e/kk, vuokrasi on 1000e/kk ja syöt 500e, niin kulujen jälkeen sinulle jää samat 900e. Nämä kaverit ovat täysin yhtä "varakkaita" joka kuukausi, mutta arvatkaapa kumpi maksaa enemmän veroja?

No tienataksesi 2400e netto sinun pitää tienata ehkä noin 3600e bruttoa, eli otat 1200e damagea joka kuukausi. Tienataksesi 1500e nettoa tarvitsee ehkä tienata 2000e, eli otat 500e damagea joka kuukausi. Sen lisäksi vuokralainen maksaa vuokrassaan vuokratuloveron 30% ja vastikkeen kiinteistöveron. Omistusasuja maksaa vain kiinteistöveron. Järjestelmä on siis jättimäinen subventio omistusasujille.

Toisekseen ei ole vapaata markkinataloutta. Verotus on järjestetty aina jotenkin, koska tarvitaan puolustus. Onko maavero prosenttinen arvosta vai tasasumma per neliö? Muuttuuko se kunnittain? Kaikki tämä jo muuttaa markkinoita ja maankäyttöä välittömästi - eikä olla edes päästy vielä tuloverotukseen palkka vs. pääomatulot, miten terveydenhoito on järjestetty, miten koulut on järjestetty, kuinka kallista polttoaine on jne. Markkinatalous muuttuu aina sääntöjen mukaan. Ja kaikilla mailla on sääntöjä.

Näkymätön käsi ohjaa taloutta, mutta se on lopulta se näkyvä käsi, joka nostaa sitä olutta pakettiautoon Virossa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvin pähkäilty. Näkymätön muuttuu näkyväksi pienen ajatusjumpan kautta.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Ei markkinataloudessa ole lakko-oikeudella oikeutta kiristää muita parempia palkkoja tai vaatia vientiin sopimattomia palkkakustannuksia kautta koko työkentän."

Yhtä hyvin voisi väittää, että ei markkinataloudessa ole mitään omaisuudensuojaa, jonka voimalla voisi kiristää työläisiä alistumaan taloudelliseen riistoon.

Kuvailemasi kaltainen markkinatalous, jossa oikeuksia on vain työnantajilla mutta ei työntekijöillä, on itse asiassa fasismia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Missä kohtaa kiellän työläisen oikeudet??? Kiellän vain epäsuorasti ay-liikkeen oikeudet.

Käyttäjän MarkkuKoivisto kuva
Markku Koivisto

Niinhän tuo siteeraamasi kommentin kirjoittaja sanookin, ettei tuommoista puhdasta markkinataloutta missään ole eikä ole ollutkaan. Kommunistimaissa lakkoja ei kuulemma tunnettu, liekö ollut sitten fasismia.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Kerrankin Jannen kanssa samoilla linjoilla. Totta helvetissä ihmisillä on oikeus yksin tai yhdessä kieltäytyä töistä. Vastaavasti muilla pitää tietysti olla oikeus kieltäytyä maksamasta niille.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Juu, perustulomalli toimii. Sen pitäisi kattaa elossa pysymisen kulut.

Se on tietysti välttämätöntä koska ihmiset eivät saa vapaasti rakentaa itselleen mihin tahansa omaa tupaa tai metsästää mitä tahansa joutsenta ruoaksi. Koska jos elossa ei muuten pysy, ihmiset tekevät sen väkisin ja tappavat tarvittaessa vaikka toisiaan. Sekin on hyväksyttävää, että on työvelvoitetta sellaisten töiden tekoon jolla tuotetaan ruokaa ja lämpöä. Sille on oikeasti peruste.

Sen sijaan sille ei ole perustetta, että ihmisten pitäisi vaikka kiusata puhelimella ja tyrkyttää jotain roskalehtiä siksi että saisivat olla lämpimässä ja syödä. Ihmisiä ei saa pakottaa viihdyttämään toisiaan ja rikastuttamaan rikkaita elossa pysyäkseen.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

On erityisen ilahduttavaa kun joskus harvoin voi olla samaa mieltä jostain asiasta jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka tavallisesti on "vastakkaista" mieltä melkein joka asiasta tai ainakin pääasioista.

Mutta, Pekka, tämä ei ole ensimmäinen kerta. Olemme jo aiemmin olleet samaa mieltä siitä, että ihmisoikeuksien rinnalla pitäisi olla ihmisvelvollisuudet.

Ihmisoikeudet vs. ihmisvelvollisuudet

Ari Ohvo

Suomessa taidetaan useinmiten ajatella niin että yhteiskunnallisen vakauden saavuttamiseksi tarvitaan sosiaalinen turvaverkko. Vuoden 1918 sisällissota halutaan välttää keinolla millä hyvänsä. Lisäksi usein ajatellaan että työttömäksi jääneiden ihmisten työkyky kannattaa pitää yllä ne muutamat kuukaudet kun työttömänä ollaan eri työpaikkojen välissä. Ihmiseen johonka valtio on panostanut satoja tuhansia koulutuksen ja terveydenhuollon kautta ei kannata tuhota tekemällä hänestä koditon rikollinen. Talous on aina laskusuhdanteen jälkeen lähtenyt nousemaan ja niin näyttäisi käyvän myös tulevaisuudessa, jolloin työllisyys paranee.

Länsimaihin on kehitetty 1900-luvulla nk. keskiluokka, johon voi jokainen nousta alaluokasta kouluttautumalla ja tekemällä kovasti työtä. Kehitysmaissa kuten Kiinassa on myös hitaasti kehittymässä keskiluokka, mutta pääosan suorittavasta työstä tekee maalta muuttama kouluttamaton työvoima, joille voivat työnantajat sanella työehdot liittojen puuttumisen takia. Työolot ovat useissa kiinalaisissa tehtaissa kurjat ja jopa vaaralliset ja ainakin Foxconin tehtaissa ongelmana olivat työntekijöiden itsemurhat.

Ammattiliitoista luopuminen Suomessa tuhoaisi keskiluokan, mikä vähentäisi myös yritysten tuloja koska kansan ostovoima putoaisi merkittävästi. Työttömyysturvan poistaminen johtaisi yhteiskunnallisen vakauden ja yhteenkuuluvuuden katoamiseen, koska myös työttömän pitää saada jostain rahaa ruokaan, asumiseen ja lääkkeisiin. Jos rahaa ei saa laillisesti on se pakko hankkia laittomasti, jolloin rikollisuus lisääntyisi ja muodostuisi gettoja, joissa jengit jakaisivat oikeutta alaisilleen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset