Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Kokoomus rakoilee

Puolue joka porskuttaa maineen harjalla on alkanut repeillä. Ensin vastahankaan ryhtyi Elina Lepomäki, joka ajatteli ääneen sen mitä monen ajatuksissa hiljaa liikkuu, että mitä järkeä on valinnanvapaudessa, jos se on vesitetty jo moneen kertaan.

Elina ymmärtää realiteetit, eikä voi äänestää tosiasioita vastaan, sehän olisi vastenmielistä äänestää ryhmäkurin puristuksessa itseään vastaan. Miksi pettää niin tuttava henkilö kuin itse itselle on?

Ehkä puheenjohtaja Petteri Orpon olisi pitänyt noteerata vankemmin Elinan viestiin, että sote on ajautunut liian kauaksi odotusarvostaan? Näin ei tapahtunut ja sitten lähti Hjallis. Nyt Kokoomukselle aina lojaali Susanna Koski on ilmoittanut äänestävänsä ryhmäänsä ja hallitusta vastaan sote-äänestyksessä.

Kokoomus murenee Petteri Orpon käsiin, mutta Petteri vain hymyilee. Hänellä on ehkä tieto KD:n äänestystuesta, kun ei välitä mitä omassa puolueessa tapahtuu. Kysymys ei kuitenkaan ole sotesta, vaan puolueen tulevaisuudesta. 

Kokoomus murenee ja sitä kehitystä ei enää pysäytä mikään.

Tätä ovat kokoomuslaiset aina pelänneet, siksi heikkoja puheenjohtajia on aina karsastettu ja heidät on pyritty heti vaihtamaan. Nyt Petteri Orpo yrittää leikkiä  kovaa, kun pysyy soten takana tapahtuipa mitä tahansa. 

Kokoomus on tehnyt muutamia pahoja virheitä, eikä äänestäjät ole niistä juurikaan rankaiseet niistä, mutta montako virhettä Kokoomus enää murenematta kestää?  Kokoomus luottaa siihen, että sote-voitto on myös puolueen voitto, mutta nyt vain muutamat ovat jo hypänneet ryhmäkurista vapaaksi. Olisiko aika vapauttaa keskustelu avoimeksi ja pelastaa puolue tuholta?

Minusta pääministeri Juha Sipilän kiristys 18 maakunnasta oli virhe ja silloin olisi pitänyt hallitus kaataa. Toinen kerta jossa Kokoomus toimi Sipilän kumileimasimena oli Sinisten jatkaminen hallituksessa, kun ensin oli persut taklattu, vaikka Halla-aho vakuutteli yhteistyökykyä.

Kysymys kuulukin Petteri Orpo, mitä Kokoomus voittaa 18 maakunta-mallista, kun asiantuntijat tyrmäävät sen 6-0? Mitä Kokoomus hyötyi, siitä, että hallitus ei kaatunut, kiristykseeen eikä myöskään perussuomalaisten jakaantumiseen? Ainoa hyöty on ollut, että hallitus ei ole kaatunut, mutta mikä itseisarvo se on? Urho Kekkosen aikana hallitusta kaatui kuin heinää kesäkuussa.

Nyt sitten Mauno Koiviston valtakaudesta lähtien ollaan niin antikekkoslaisia niin antikekkoslaisia, että ei kaadeta hallitusta vaikka puolue murenisi alta.

Kokoomus on menettänyt uskottavuutensa hallintaan, eihän se hallitse enää omaa ryhmäänsä, eikä siis silloin voi olla luotettava vaihtoehto vaaleissa, jos ei ryhti parane. Kun kumartaa ja pokkaa hallituskumppaneiden  kiristykselle niin samalla pyllistää omille äänestäjilleen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Ari kirjoittaa jälleen keran asiaa. Itse ihmettelen eniten sitä, että Kokoomuksella on edelleen niinkin suuri gallupkannatus. Mistä tuota perususkollista oikeistolaista väkeä oikein riittääkään. Huomattava on sekin, että Kokoomuksen nykylinjaan tyytymättömiä ovat kaikkein oikeistolaisimmat. Harkimo on oma lukunsa. Hän lienee markkinahenkisin ja kovasti tyytymätön asemaansa puolueessaan. Hän on yhden lajin väyrysläinen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kannatusta on, mutta se ei ole niinkään Kokoomuksen vahvuutta vaan muiden heikkoutta. Ei kannata tuudittautua siihen, että jatkossa "pettyneet" äänestävät yhtä uskollisesti.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Minulla on sellainen tunne, että monet nuoret (jotka vastaa Ruotsin "det vackra folket"), ei seuraa tai ymmärrä politiikan lainalaisuuksia tai päätösten seuraamuksia. Siis jonkinlainen 'pappa betalar' -kastin suomenkielinen vastine.
Tämä mutu on syntynyt määrättyjen ravintolakeskustelujen pohjalta.

Henry

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Vakaa 13 % kannatus äänioikeutetuista. Pysyy gallupien kärjessä, kun 38 % äänioikeutetuista ei näytetä.

http://janituononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25481...

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Minä vastustan sote/maaakuntauudistusta. Olen äänestänyt Kokoomusta eduskuntavaaleissa (yrittäjän tytär kun olen). En kuitenkaan ole niitä oikeistolaisimpia - Kannatan toki oikeata markkinataloutta, en pidä nykyisestä kaverikapitalismista, jossa etuja ja tukia jaetaan kavereille.

Yritystukia on aivan liikaa ja tämä aiheuttaa eriarvoisuutta yrityskentässä. Pienet ja keskisuuret yritykset eivät pysty kilpailemaan tukia saavien kanssa. Näissa asioissa olen ilman muuta Elina Lepomäen kannalla.

Hyvässä yhteiskunnassa huolehditaan heikoista ja sairaista ja annetaan heille mahdollisuus kelpo elämään taloudellisessa mielessä. Tämä on oikeudenmukaista ja inhimmillistä. Se on myös järkevää koska yhteiskuntarauha on taatumpi.

Vastustan hallituksen sote/maakuntauudistusta koska se on kehno, ei olla edes pyritty tekemään hyvää tulosta. Lehmänkaupat ja omat intressit ovat olleet lähempänä sydäntä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ongelmana on se, että sekä maakuntauudistus että valinnanvapaus molemmat ovat luonteeltaan veronmaksajien kustannuksia lisääviä uudistuksia sellaisena kuin niitä nyt ollaan ajamassa. On vaikea nähdä, että soteuudistus ainakaan kustannussäästöjä toisi, kun uudistuksen keskeisimmät elementit ovat kustannuksia lisääviä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ok, eli lähdettiin säästämään, mutta onnistuttiin lisäämään kustannuksia. Silti pidetään siitä lupauksesta kiinni jossa puhuttiin vielä säästöistä. Mistä tämä jääräpäisyys?

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Siitä että tässä casessa on myös paljon hilloa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Eilen uutisoitiin Suomen terveydenhoidon sijoittuneen 5. parhaaksi Euroopassa. Ongelmia on vain palvelun saatavuuden suhteen ( jonot ) terveysksekustasolla ja niissäkin tavallisimmin syrjäseuduilla. Monet terveyskeskuksetkin toimivat kuitenkin verrattain hyvin. Erikoissairaanhoito ja työterveydenhoito ovat maassa erinomaisia ja vertaillen kustannustehokkaita mihin muuhun maahan tahansa verraten.

Ei tällaisessa tilanteessa tulisi myllätä koko järjestelmää, vaan Lepomäen mukaan tulisi pyrkiä kehittämään ja parantamaan olemassa olevaa järjestelmää ja sen ongelmakohtia.

Jonojen syynä on yleensä pula lääkäreistä tai lääkäreiden määrän alimitoitus tarpeeseen nähden.Syrjäseuduille lääkäreitä ei saada muutoin kun rahalla. Kasvukeskuksissa ja niiden lähialueilla lääkäripulaa ei juurikaan ole.

Nykyjärjestelmää voisi parantaa lisäämällä valinnanvapautta juuri perusterveydenhuollon tasolle terveyskeskuksiin ja pistämällä tietojärjestelmät ajan tasalle tai vaikkapa koknaan uusiksi Viron tapaan.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Nyt ollaan Lauri tismalleen samaa mieltä.

Keskustan uutena puheenjohtajana tulen tekemään kaiken ja vieläkin enemmän, ettei tämä sotekusetus mene eteenpäin. http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255805...

Kokoomuksen äänestäjistä suurin osa on myös keskiluokkaa ymmärtääkseni, ehkä ne ovat nyt havahtuneet siihen, missä tilassa kokoomus Petteri Orpon johdolla on ja "pyöröoven" suunta vaihtuu.

Saa nähdä keitä nämä äänestäjät itse kullakin taholla on, kun ihmisiä on yritetty pelolla johtaa ja vaadittu ryhmäkuria. Uskon, että se johtaa siihen, että ihmiset vain ärsyyntyvät tästä ja Susanna Kosken, Elina Lepomäen ja Hjallis Harkimon kaltaiset kansanedustajat lisääntyvät, koska ihmiset haluavat ajatella omilla aivoillaan eikä mennä ns. lauman mukana aivottomina osaamatta ajatella asioita järkevästi itse.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Ei tällaisessa tilanteessa tulisi myllätä koko järjestelmää, vaan Lepomäen mukaan tulisi pyrkiä kehittämään ja parantamaan olemassa olevaa järjestelmää ja sen ongelmakohtia.

Tai jos halutaan myllätä, niin myllätään sitten, mutta ei niputeta asioita maakuntauudistukseen, ei ainakaan kiristyksen kautta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Sipilän johdolla Keskusta on syyllistynyt pakottamiseen, kiristykseen, uhkailuun ja ties mihin. Tähän tulee loppu, kun puheenjohtaja vaihtuu. Suomi on neuvottelu- ja sopimusyhteiskunta, joka kunnioittaa kaikkien perusoikeuksia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #9

En tiedä mihin kaikkeen on Keskusta syyllistynyt, mutta molemmat hallituspuolueet ovat menon hyväksyneet täysin. Siniset pitivät salkuistaan kiinni, mutta mitä ovat hyötyneet kokkarit?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen Vastaus kommenttiin #10

Kyllä ne aikansa oli paalupaikalla, mutta nyt eivät enää ole. Siniset jäävät historiaan auringonlaskun puolueena. Hallituksen viimeinen gallupluku 37.9 prosenttia. Ei ole kansan luottamusta eikä legimiteettiä eikä itseasiassa ole ollut pitkään aikaan ja juuri näistä syistä mitä mainitset blogissasi. Mielenkiintoiset ovat seuraavat eduskuntavaalit ja mielenkiinnolla odotan Liike Nyt -liikettä Harkimon johdolla.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Olis vaan se Sipilä ihan oikeasti laittanut sen eroilmon, vaikka DHL n kuriiripostina perille ja mennyt sitten itse selvittämään asian. Olis edes kerran pitänyt puheensa. Nyt ei tullut tuostakaan touhusta lasta ei paskaa. Kuten ei tunnu tulevan oikein mistään hallituksen touhuista. Mitä muutakaan voidaan toisaalta odottaa Sipilältä ja Orpolta, kun eivät edes ole pystyneet yksinkertaisiakaan asioita ja lakiin nojaavia velvollisuuksia hoitamaan ja kansalaisten etuja suojaamaan.

Tämä maakuntauudistuskyhäelmä ja soteuudistus on hätäisesti rakennettu huonolle pohjalle, ja seinien pönkkääminen ei enää estä talon runkoa sortumasta.

Alunalkaenhan uudistuksen piti olemans

1. Julkisen sektorin t. kuntapuolen hallintoa pienentävä sekä kustannustehokas uudenlainen pyörä.
2. Terveydenhoitopalvelujen tasoa nostava, jonoja ja ruuhkia poistava ja asiakaslähtöinen toimintamalli.

No, mitä oltaisiin nyt saamassa ?

Lisää kustannuksia, lisää hallintoa ja paljon jälkikäteen korjattavaa. Isolla rahalla, tottakai.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Ei tullut eikä tule lasta sun paskaa. Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen niin kokkareissa kuin keskustassakin. Sinisten Soini möyryää ryhmäkurista, kun Susanna Koski ilmoitti, ettei äänestä soten puolesta. Huomasitte varmaan. Pata kattilaa soimaa, sanotaan. Soinin kuuluisat sanat: "Juudas hirtti itsensä, mutta minä en". Jos joku vuoti perustuslakivaliokunnasta lausuntoluonnoksen, niin so what, kun ajattelee mitä Soini itse on tehnyt. Eikä se ollut edes salainen asiakirja, ainakin Risikko kertoi, ettei olisi ollut. Nyt sitten ovet säppiin ja sähköinen kokousmenettely seis, sehän sitä luottamusta parantaa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Jälkiviisaana voisi sanoa että Kokoomuksen olisi pitänyt hajoittaa hallitus silloin kun persujen korttitalo romahti, järjestää uudet vaalit ja gallup-ykkösenä mahdollisesti muodostaa uusi hallitus sote-valinnanvapauksella ja ilman maakuntia, muutaman myönnytyksen demareille antaneena. Myös Kokoomuksen rivit olisivat todnäk pysyneet kasassa.

Nyt piikkipaikka on karkaamassa ja omatkin "pettävät" ja hyvin mahdollista että Rinne muodostaa seuraavan jallituksen. Huonoa pelisilmää Orpolta.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Ihan vain uteliaisuudesta... millainen olisi tämä kokoomuksen sotemalli ilman maakuntia, ja miten ihmeessä se saataisiin ajettua läpi perustuslakivaliokunnan neulansilmästä?

Keskustan, vasemmiston, vihreiden ja demareiden sotemalliin sisältyy jonkinmuotoinen maakunta (tai sotekunta) vaaleineen kaikkineen.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Tässä on varmaan jonkin ulkoisen tahon operaatio menossa. Kokoomusta palastellaan sotella. Ensin muutama keskeinen kokkarityyppi psyykattiin lypsämään terveysalaa, sitten kokoomus itse paisutti koko kansan hässäkän, joka aiheuttaa keskipakoisvoimia.

Kyseessä on varmaankin testi siitä, mihin voidaan päästä hypnoottisilla Twitter -viesteillä sun muilla modernin teknologian härpäkkeillä. Tämä on niin kehittynyttä hybriditoimintaa, ettei USA:ssakaan sitä vielä osata! Siksi syyttävä sormi osoittaa vakaasti itään.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Eipä tähän Arin tekstiin ole juuri mitään lisättävää :) !

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Kyllä nykyinen yritys on edes yritys vanhaan järjestelmään nähden. Valinnanvapaus on mielestäni todella turha ja byrokraattinen järjestelmä. Perusterveydenhoidon pitää olla kaikille yhtäläinen ja yhteiskunnan järjestämä, jossa maksuissa otetaan huomioon maksukyky. Työterveysjärjestelmä pitäisi poistaa. Itse en kertaakaan koko työurani aikana hyötynyt siitä. Yhden leikkaukseni tein julkisella puolella, jonka itse maksoin.
Entä työttömät ja ne, joilla ei ole vakuutuksia. Yksinhuoltajalla, joka itsekin aikoinaan olin ei vakuutuksiin ole varaa.
Erikoissairaanhoidossa ainoastaan valinnanvapaus olisi järkevintä!

Nykyisen politiikan kiemuroista mieleen tulee juuri se mitä Paavo Nevalaisen kommentoi!

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Naisten rintama rakoilee, Harkimo veti tulpan kokonaan irti kokoomuksesta.

Lääninhallitusten lakkauttamisen jälkeinen sekametelihallinto aveineen ja elyineen olisi pitänyt korvata omana projektinaan jo aikoja sitten selkeällä maakuntahallinnolla.

Ymmärrän hyvin kuntien päättäjien ja alueellisten vastuuhenkilöiden v:ksen kun varsin mitättömätkin nippeliasiat ovat Helsingin herrojen peukalon alla. Jos jotain asiaa yrittää hoitaa kuntoon omin toimin paikallisesti niin kohta on ministeriön uhkasakko niskassa.

Hyvä se on ruuhkasuomesta vastustaa maakuntahallintoa kun ei tarvitse katsoa kuin omaa napaansa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Kokoomus meni demarien tontille ja ei se kaikille sovi.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Listan kakkonen Norja, suunnilleen siis väestöltään Suomen kokoinen, on jakautunut hallinnollisesti 18 maakuntaan (+Huippuvuoret) ja 422 kuntaan. Maakuntaa johtaa poliittisesti vaaleilla valittu maakuntavaltuusto...

https://no.wikipedia.org/wiki/Norges_fylker
ja sama englanniksi
https://en.wikipedia.org/wiki/Counties_of_Norway

No, Oslo on oma maakuntansa, joten ehkä Helsingillekin olisi sama pitänyt suoda.

Sinänsä Norjahan on pirun kallis maa, joten ehkä tuo kolmiportainen hallinto on kallista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Norja on kallis maa muutamasta syystä johtuen.

Ensinnäkin Norjan valuutta on yliarvostettu johtuen sen kauppataseesta öljyn viejämaana. Ja se voi heikäläisten kannalta pysyäkin yliarvostettuna, koska muilla teollisuustuotteilla kuin öljyllä ei ole ratkaisevaa merkitystä sen kansantaloudelle. Hintakilpailukyky ei siis ole ongelma. Heille on vain hyväksi, että muualle matkustaessaan he ovat rikkaita kuin kroisokset.

Toiseksi, Norjan topografiasta johtuen sen infrastruktuuri tulee äärettömän kalliiksi.

Kolmanneksi, hallinnollisesti on pakko pitää yllä suhteettoman paljon pieniä yksiköitä, koska ne ovat vaikeasti tavoitettavissa verrattuna vaikkapa Suomen maakuntahimmeleihin kuntien kesken.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #27

Norjalaiset pitävät kuitenkin sitä maakuntahimmeliä, joka, jos oikein tulkitsin, sisältää sekä maakunnallisen, itsenäisen hallintorakenteen, että valtionhallinnon edustuksen maakuntatasolla.

Ihme, että tämä Norjan malli ei ole ollut enemmän esillä. Onhan se rakenteellisesti ainakin päältä katsoen hyvin samankaltainen kuin nyt esitetty Suomen maakuntamalli. Joten argumentti siitä, että tuollainen väliportaan hallinto nyt ei voi toimia, tai ainakin tulee kalliiksi, on yhtä ilmassa leijuva kuin monet muutkin argumentit.

En myös edelleenkään ymmärrä sitä, että argumenttina maakuntahallintoa vastaan käytetään mielikuvaa, että kyse on keskustan vallan sementoinnista. Jos sitä ei arvosteta ja maakunnan hallintoon tulevat vain nimeä haluavat, itsekkäät poliitikot, voihan ollakin, että sillä ei silloin ole arvoa. Taistelen edelleen sitä ajatusta vastaan, että (kansan-, maakunta-, kunta-)edustajat ovat valitsijoidensa edunvalvojia. He ovat valitsijoidensa luottohenkilöitä mutta sen luottamuksen ja itsenäisen ajattelun pitää yltää pidemmälle kuin vain aluekohtaiseen etuun. Kokonaisuuksien hallinta on tärkeintä. Valitettavasti sloganit kohdistuvat useimmiten yksityiskohtiin.

Järjestelmäteknisesti hallinnon hajauttaminen oikeille tasoilleen ja kullekin tasolle oikean ohjausvallan antaminen, on kuitenkin ihan oikea toimenpide. Siinä mielessä tosiaan tuo, että ensin pitäisi toteuttaa hallintorakenne ja lähteä vasta sitten toteuttamaan tuota soten valinnanvapautta, on perusteltu vaatimus.

Tätä samaa järjestelmäteknistä ajattelua voi jatkaa sitten myös toiseen suuntaan. Euroopan kehittyminen liittovaltion suuntaan on ihan oikea kehityssuunta. Mutta taas tilanne on se, että liittovaltion hallinnassa pitäisi olla asioita, jotka ovat suuria ja koko Eurooppaan vaikuttavia. Liittovaltion ei pidä ryöstää itselleen valtiotason päätöksentekoa.

Infrastuktuurilleen Norja ei mitään voi. Kuten ei Suomikaan.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Pääministeri Juha Sipilä pyysi 8.12.2017 kansalaisilta helikopteriperspektiivin ajatuksia miten Suomi selviäisi yhdessä toisetkin sata vuotta. Esityspvm:stä päätellen pyyntö koskee myös minua sillä olen syntynyt joulukuun 8. pnä.

Suomi on onnistunut siinä missä NL epäonnistui: luomaan uudenlaisen ihmisen joka haluaa olla presidentin palkitsema neuvos, varsinkin kokoomuslainen.

Ei minulla muuta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset