Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Liikkuuko Nyt?

Katsoin juuri Harry Harkimon haastattelun, jossa Jari Korkki yritti politisoida Liike Nyt - liikkeen. Ei onnistunut.

Oikeasti Harkimon ajatus on juuri se mihin nyt pitäisi kaikkien muutosvoimien tarrautua, mutta pelkään pahoin, että tämä liike yritetään mitätöidä myös muutoshakuisten keskuudessa.

On vaikka minkälaisia tekosyitä jättäytyä pois, eikä sekään riitä pitää vielä mollata Liike Nyt kaiken tavoin.

Itsekin näen siinä monta asiaa joka ei innosta, mutta ne ovat pikkuseikkoja muuttaa, ja muutostahan he nyt ovat tekemässä, miksi eivät heti muuttaisi omaa toimintatapaansa. Kun kerran uhoavat kuuntelevansa ja toimivansa vastuuttajana kansaan nähden.

Yksi asia joka minua hiertää on jo selventynyt, eli Risto E. J. Penttilä on toiminut vain asiantuntijana, eikä ole liikkeen ytimessä, kuten ei myöskään Jethro Rostedt ei ole ytimessä mukana.

Hyvä niin, heillä on vain olemassaolon oikeus, kuten meillä kaikilla.

Ilmastonmuutos on kuitenkin sellainen asia, joka ei ole arvo. Arvo on toimia vastuullisesti luonnon kanssa yhdessä. Olisinkin valmis hyppäämään Harkimon kelkkaan jos tuo ilmastonmuutos poistetaan arvoista. Se tuntuu tekopeliltä ohjelmassa, ei ilmastonmuutoksella ole mitään tekemistä poliittisen muutoksen kanssa.

Jos Harkimo ja kumppanit haluaa toimintatapamuutosta ei he voi varastaa vihreän politiikan keppihevosta eli ilmastonmuutosta, jonka jo kaikki muut puolueetkin ovat omineet. Ilmastonmuutos on juuri samanlainen asia kuin mikä tahansa poliittinen veivaus, eli se ei poliittisin päätöksin ole juurikaan nytkinyt eteenpäin.

Harkimon pääidean pitää olla politiikan ehjääminen, kun politiikka ehjäytyy, voi politiikka tehdä päätöksiä niin ilmastonmuutoksen, kuin yrittäjyydenkin eduksi tai haitaksi, riippuen politiikan suunnasta.

Nyt politiikalla ei ole suuntaa, ei tahtotilaa, eikä liioin kykyjäkään tehdä muutosta. Harry Harkimon Liike Nyt on osoitus tahtotilasta muuttaa jotain. Sitä ennen on ollut jo monia yrityksiä, jotka ovat vesittyneet. Viimeisin selkeä yritelmä oli Muutos2011, eli seitsemän vuotta on mennyt siitä, eikä muutosta näkynyt.

Nyt Liike rikkoi taas peilin ja katsotaan seuraavat seitsemän vuotta, tuoko Liike Nyt onnea vaiko onnettomuutta?

Tekisi mieli liittyä Liike Nyt - liikkeeseen, mutta liian paljon on auki asioita, ehkä liityn myöhemmin, mutta en halua mollata heitä jotka siellä jo ovat tai harkitsevat siihen ryhtymistä.

Politiikan suurin muutos tarvitaan uskottavuuden luomiseksi, jos Harkimon liikkeeltä viedään heti kättelyssä uskottavuus se on epäonnistunut, siksi sitä uskottavuutta juuri nyt yritetään kaikin keinoin horjuttaa.

Jari Korkki yritti saada poliittisen pyrkyryyden Hjalliksen niskoille, mutta Harkimo sai pudistettua sellaiset ajatukset kuin veden hanhen selästä alas.

Liike Nyt on julkistettu ja lähiviikot antavat näyttöä siitä mikä sen uskottavuus tulee olemaan. Nyt ei ole aika etsiä lopullista totuutta, vaan nyt on aika kritisoida rakentavasti. Koska Liike Nyt kivijalkaa on muurattu jo jonkin aikaa pimennossa pitää ne perustukset nyt tarkastaa, voiko niille mitään rakentaa.

En siis ole heittämässä lasta pesuvesien mukana, vaikka tuon ilmastonmuutoksen heittäisinkin pois liikkeen arvoista, koska se ei ainakaan ole minun juttuni. Minä toimin ilmastonmuutosta vastaan jo nyt omalta osaltani, enkä kaipaa siihen Harkimon tai Jungnerin apuja, mutta politiikan ehjäämiseen olen valmis kyllä heidän kanssaan talkoisiin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (132 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Olisinkin valmis hyppäämään Harkimon kelkkaan jos tuo ilmastonmuutos poistetaan arvoista. Se tuntuu tekopeliltä ohjelmassa, ei ilmastonmuutoksella ole mitään tekemistä poliittisen muutoksen kanssa."

Veit sanat suustani. Toinen varauma Hjallista kohtaan on hänen Venäjä-kytkentänsä, selittipä hän niitä sitten miten päin hyvänsä.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

No juu. Juhan kanssa samaa mieltä. Mutta: en minä nyt niin kauhian pahana pidä Venäjä -kytköksiä. Eiks naapurin kanssa tartte olla hyvissä väleissä?
Harkimon porukkaan en ole liittymässä, mutta hyvä vaan, että jotain sähäkkyyttä poliittiseen elämään nyt tulee.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kunhan toiminta on avointa, niin Venäjä on jees, mutta kun siitä Venäjän velikullasta ei koskaan voi olla varma ilkeileekö vaiko puhuuko totta.

Itse liikkeeseen en usko Venäjä-kytkösten vaikuttavan, mutta epäilys on nyt heitetty. Sen kanssa on vain elettävä. Tietysti toiminnallaan voi tuollaisen verhon tallata maahan, eli näyttöä odotellessa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Toistaiseksi on selvää vain se, että jollakin on liikaa rahaa kohottaakseen imagoaan tällaisella mainostoimistovirityksellä. Onko se Harkimo itse vai hänen venäläiset rahoittajansa, on vaikea sanoa. Vielä muutama vuosi sitten se ei ollut Venäjällä oligarkki eikä mikään, jolla ei ollut omaa puoluetta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Taitaapa olla Enbuske ja hänen nuorikkonsa enemmistönä jo;)?

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Miten Harkimo aikoo ratkaista varsinaisen ongelman, ettei puolue ajaudu pienen sisäpiirin käsiin, jossa myös hän itse on? Sehän se on se varsinainen ongelma näissä ja estää puolueita kehittymästä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ei Harkimo sitä yksin voi ratkaista sen ratkaisee he jotka liittyvät Liike Nyt toimintaan ja siksi on tärkeää, että siihen liitytään runsain joukoin.

Pitää vain laittaa korkeat reunaehdot liittymiselle, eli sellaiset joiden kanssa voi sitten itse elää.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Se pitää aikaisessa vaiheessa ratkaista. Muuten toiminta klikkiytyy ja riitely alkaa nopeammin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Harkimo korosti useaan otteeseen, että kyse ei ole puolueesta.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ei tässä vaiheessa. Puolue siitä tulee myöhemmin, tai se on keino perustaa puolue siihen rinnalle. Yhdistyksen avulla rakennetaan organisaatiota ja kerätään porukkaa puoluetta varten.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #20

Voi olla, että olet oikeassa, mutta jos katsoit tuon Ykkösaamun, niin Hjallis kyllä kiisti tuonkin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #20

Liikkeen säännöissä ei mikään viittaa puolueen perustamiseen, mutta sehän ei estä tulevalta sääntömuutokselta. Muutosta ei voi tehdä muuttumatta itse.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mulla on sellainen olo, että Taavi Tallaajan äänestyskäyttäytymiseen ja sitä kautta poitiikan uudistamiseen tällaisella liikkeellä on melko vähän vaikutusta.

Hyviä ajatuksia, ja varmasti tietyissä piireissä saakin kannatusta, mutta miten ihmeessä tuo liike voisi piintyneeseen puoluepolitiikkaan tuoda päätöksenteon ulkopuolelta muutosta.

Olen sitä mieltä, että jos muutosta ja uutta poliittista kultturia halutaan ajaa, niin se onnistuu ainoastaan vaaleissa, Macron sen teki Ranskassa, mutta sielläkin vain vaalien kautta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Vaalit ovat jo niin vanha keksintö, että jos siellä voisi vaikuttaa niin se olisi jo tehty.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Harkimo vältti hyvin Korkin monet yritykset brändätä Liike oikeistolaiseksi poliittiseksi toimijaksi Nuorsuomalaisten tapaan.

Itse liityin heti klo 10 jälkeen.

Macron ei muuten ole saanut Ranskassa aikaiseksi muutosta, vaikka äänivyöryin valtaan äänestettiinkin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onnittelen Liike Nyt sai sinusta hyvän kannattajan. Muista pitää itsesi miehenä;)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Muista pitää itsesi miehenä;)"

Noin ei saa nykyään sanoa, se on vastoin transseksuaalien oikeuksia!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #11

Ei ole, koska mies miehelle voi noin sanoa;) Kuten myös, että oletko täysi mulkku jne...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #16

Mutta tuollainen kehotus olla koskaan vaihtamatta sukupuoltaan indikoi vastenmielisyyttä sellaista ryhmää kohtaan. Siksi sitä voi pitää vihapuheena! ;)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #18

Totta, jos Lauri haastaa nyt minut otan haasteen vastaan;)

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #16

Kyllä henkilölle voi sanoa, että tämä on kokovartalok.... sukupuolesta riippumatta! Sitä tulee käyttää vain silloin, kun henkilö on.

Pekka Iiskonmaki

Ilmastomuutosta ei ole havaittu viimeiseen sataan vuoteen.

Muuten kannatan Suomen toivottavasti uutta poliittista linjaa,

Nyt Suomessa on ihmiskasvoinen sosialismi.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Liikkeen nettisivulla kysytään ja vastataan:

Kysymys: Onko liike puolue Ja vastataan: ei ole puolue

------
Jäi epäselväksi, aikooko liike asettaa ehdokkaita vaaleissa ?

Laki
kansanedustajain vaaleista

26§
Oikeusministeriössä pidettävään puoluerekisteriin merkityllä puolueella on oikeus asettaa kussakin vaalipiirissä ehdokkaita kansanedustajiksi enintään niin paljon kuin vaalipiirissä valitaan edustajia, ja saada heidän nimensä julkaistuiksi vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmässä.
-----

Jos liikkellä on ehdokkaita, ei voi välttyä ottamasta kantaa kaikkiin poliittisiiin asioihin.

--
P.s.
Liike toimii P Väyrysen kansalaisliikkeen perustamisen tavoin. Liikkeen perustaja on puheenjohtaja ja keskustelu oli siinä. Jos ei olisi ollut Suomessa TP-vaaleja, eräs PV olisi edelleen perustamansa liikeen puheenjohtaja.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onhan selvää, että lähtökuopissa oleva liike on vielä aika avoin kaikelle, joten ei se voi olla valmis. Ehkä pitää tarkastella sitten toiminnan kautta, ei ole paha virhe jos ei vielä ole lyönyt kaikkia siltoja takanaan kiinni.

Pekka Iiskonmaki

#8
Kokoomus sai mitä tilasi ja teki suuren palveluksen demokratialle.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Joskus kokoomuksessa mukana olleena muistan sellaisen "Korva"-kampanjan, jossa kuuntelua korostettiin, mutta ei he silloinkaan mitään kuunnelleet;)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Mainos- ja PR-toimistoja eivät ikävät käytännön asiat kiinnosta, tärkeintä on nyt hype!

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Minä sain sen käsityksen että tämä "liike nyt" ei ole varsinaisesti sellainen liike johon liitytään, vaan se on liike johon osallistutaan, osallistutaan nykyaikaisin menetelmin jotka liittyvät nettiin.

En ole vielä käynyt liikkeen sivuilla, missä saattaa Harkimon mukaan jo olla jotain josta selviää mistä osallistumisessa on kysymys.

Vahän toisella tavalla sanottuna "Liike nyt" ei ole puolue joka määrittelee ohjelman, jota ohjelmaa sitten joko kannatetaan tai ei kannateta. Sen pitäisi olla sellainen liike jonka ohjelma muodostuu siihen osallistuvien kansalaisten mielipiteistä.

------------------

Monia käytännön ongelmia varmaan tulee olemaan ja niitä nousee heti minunkin mieleeni, mutta pääasia minusta on se että tällaista nyt rohkeasti kokeillaan.

Todennäköisesti yritys epäonnistuu, mutta siitä voidaan saada hyviä kokemuksia seuraavaan yritykseen, joka voi jo sujua paremmin.

Minusta idea on hyvä ja yritys on kunnioitettava. Toivotan onnea.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En löytänyt liikenyt -kotisivuja googlaamalla. Voiko joku opastaa?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Nyt löytyi. Siihen voi siis siellä "virallisesti" liittyä. Pitää harkita ja tutkia.

Jotenkin tämä tuntuu fiilispohjalta vähän samanlaiselta "manööverilta" kuin aikoinaan Muutos 2011, joka oli oikeastaan ensimmäinen persujen säröilyilmiö.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #27

Voisihan siihen liittyä, mutta pitää saada ensin lihaa enemmän luiden ympärille.

Neljä Liike Nyt -periaatetta ovat nämä:

- Jokaisesta on pidettävä huolta
- Markkinatalous on toimiva tapa kehittää yhteiskuntaa, kunhan sen säännöt ovat reilut
- Ilmastonmuutos on totta ja päätökset on tehtävä ympäristön kannalta kestävällä tavalla
- Yrittäjyys on tehokkain tapa tehdä asioita, jos sille annetaan tilaa

Tuon kolmannen kohdan soisi kuuluvan näin:

- Päätökset on tehtävä ympäristön kannalta kestävällä tavalla

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #29

"Voisihan siihen liittyä, mutta pitää saada ensin lihaa enemmän luiden ympärille."

Siihen on varauduttu:

– ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005648238.html

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #86

Kukapa alkava yrittäjä ei ottaisi rahaa vastaan? Ja vanhemmat yritykset suorastaan vaativat rahaa itselleen. Nyt on kysymys kuitenkin muutoksesta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kaikki liike, jossa vauhdinantajana toimii Mikael Jungner, johtaa kohtalokkaaseen törmäykseen seinään.

P.S. Narsismi on erittäin huono lähtökohta kaikkeen muutokseen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jungnerille on tehnyt hyvää seurustella Harkimon kanssa, joten ehkäpä tästä voi tulla jotain??? Kannustaja ja ideoitsija samassa tiimissä on usein varsin tuottoisa työtapa. Jonkun pitää keksiä uudistuksia ja sitten tarvitaan myös se kannatus.

Kukaan ei ole vielä ilmoittautunut tekijäksi ja siksi minä en ole mukana. Kun tekijöitä löytyy lupaan harkinta uudelleen.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Juuri näin.

Mutta onkohan ajateltukin niin, että mukaan lähtevät kannattajat ovat niitä tekijöitä ?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #34

En havainnut yhdelläkään haalareita tai rukkasia, joten odottelen vielä.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Jungner vierastuttaa minua, jotenkin vastenmielinen tyyppi.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

En tiedä Harkimosta mutta Jungerilla on tapana blokata pois kaikki jotka eivät hänen mielipidettään tue. Omasta mielestä hieman heikko henkilö perustajaksi tälläiselle alustalle jossa kaikki voisivat vaikuttaa vai onko tarkoitus sitten vain kerätä hänen kantaansa edsutavia henkilöitä kasaan?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #127

"En tiedä Harkimosta mutta Jungerilla on tapana blokata pois kaikki jotka eivät hänen mielipidettään tue."

Muutenkin tämä haave kaikkien vaikuttamisesta joutunee koetukselle kun vaikuttaminen alkaa olemaan perussuomalaista vihaviestintää, tai muuten populistista "verot valtion maksettavaksi" ajattelua.

En tiedä onko "liike nyt" valmiiksi ajatellut sitä miten tällaiseen mielipidevaikuttamiseen suhtaudutaan.

Nähtäväksi jää.
Jään mielenkiinnolla odottamaan.
En itse aio osallistua mielipidevaikuttamiseen,
en ainakaan vielä, tämän oman kyynisen asenteeni takia.

En vielä usko että ajatuksesta tulisi mitään, mutta toivotan vilpittömästi onnea yritykselle.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #127

Jungner on kovasti muuttunut ajasta jolloin hän oli demareiden puoluesihteeri tai rivijäsen. Muutos tapahtui ehkä silloin, kun Jungner alkoi puuhaamaan Liike Nyt -liikettä yhdessä Harkimon kanssa.

En voinut kompata Jungneria koskaan kun hän oli demari, mutta yllätys yllätys noin vuosi sitten hänen kirjoitustyylinsä alkoi muuttua ja nyt häntä voi jo joskus kompatakin.

Hänen perustelunsa aikoinaan lähteä demareista oli hyvin marttiahtisaarimainen, mutta nyt hänen puheensa on muuttuneet hjallismaisiksi. Ehkä seura tekee häneen suuren vaikutuksen??? Siksi on vaikea luottaa sellaiseen henkilöön jonka puheet ja jopa linja muuttuvat hyvin nopeasti, vaikka ne muuttuisivat oman mielipiteen suuntaan. Pitää ainakin katsoa vuosi, miten silloin Jungnerin suu käy.

PS. Myös Harri Jaskarin kirjoitustyyli on muuttunut, ehkä tähän vaikuttaa eniten hänen avustajansa rooli Liike Nyt - liikkeessä.

Jaskarin kirjoitusten muuttumisessa ja Jungnerin muutoksessa on selvä aikajanallinen yhteys. Epäilen, että kokoomuksessa Jaskaria tarkkaillaan jo sillä silmällä, että hän loikkaa seuraavaksi politiikasta sivuun. Silloin meillä olisi kaksi puoluesihteeriä, jotka kokevat nykyisen järjestelmän ongelmaksi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Minä itse ajattelen niin, että liike, jossa on mukana Hjallis Harkimo, johtaa kohtalokkaaseen törmäykseen.

PS. Onko pahempaa narsissia kuin Harkimo?

Jugnerin olen tavannut joitain kertoja. Rennon olemuksen takana on syviä ajatuksia ja aimo ripaus idealistia. En minäkään näe yhtäläisyyttä Harkimon ja Jugnerin henkilöissä.

Kun ovat yhdistäneet asiat, joita ajavat, syntyy hullunkurisia yhteensattumia. Hjallis puhumassa siitä, kuinka ilmastonmuutos. Koomista. Jokerit, elämäntyönsä, lentelevät kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa tuottamassa - ei yhtään mitään, tai parhaimmillaankin vain - viihdettä. Eipä tuo kestävältä vaikuta.

Annan kuitenkin Alsion elää unelmaansa. En halua jyrätä jotain, joka voisi olla jotain syvempää. Uskon, että Liike Nyt on tarpeellinen. Se voi herättää glasnost-henkistä puolueista riippumatonta yhteistyötä ja politiikan läpinäkyvyyttä.

Suomeen vähemmistöhallituskulttuuri?
Olisihan se...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvä että annat minun elää, vaikka ei minulla ole unelmaa Harkimon suhteen. Enbusken ajatuksia olen usein mielenkiinnolla lukenut, mutta ei hänen kaikkia ajatuksia aina ymmärrä.

Minun unelma tässä on se, että silloin kuin joku hakee politiikkaan muutosta, niin suurin vahinko tehdään hänelle, jos ollaan välinpitämättömiä ja vesitetään alkuunsa nuori itu.

Ei sioille helmiä, eikä varsan selkää kannata katkaista heti suurilla kuormilla.

Ymmärrän Harkimoa, mutta en ole valmis tekemään tämän enempää työtä hänen eteensä, mutta pitäähän se antaa Liike Nyt ensin alkuun näyttää itse mitä osaavat, eikä tuomita vain menneisyyden perusteella.

Käyttäjän nurmenmarkku kuva
Markku Nurmi Vastaus kommenttiin #64

Olen kovasti samoilla linjoilla kuin sinä, Ari!

Useammin kuin kerran olen kirjoitellut eri alustoille siitä, että suomalaisten poliittisesta päätöksenteosta huolehtivat puolueet (ja kerrallaan niitäkin on vain kolme +/- 1), vaikka suomalaisista kuuluu johonkin poliittiseen puolueeseen alle 5 % !

Ja kuten Hjallis taisi todetakin, päättävä eliitti käytännössä mahtuu yhteen tilataksiin.

Jospa Liike Nyt olisi paremman, kansalaisia aidosti osallistavan päätöksenteon alku. Tilasin jo uutiskirjeenkin :)

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #64

Sanoin antavani sinun elää unelmaasi. Liike Nyt! näyttää kyllä itsestänikin tarpeelliselta. Jugner antaa minun unelmakentässäni enemmän kuin Harkimo.

Muutosta kaipaavia tahoja on kokolailla paljon. Väyrynen, Jugner, Harkimo, Lepomäki, Soini kumppaneineen. Luulisin, että vaikuttajajoukko alkaa olla riittävä, että ääni kuuluu. Muutos syntyy vain vaikuttamalla.

Lavikaisen liikkeellelähtö säikäytti. Ei kai tästä ole tulossa uutta sukupuoli-, seksuaali- ja maahanmuuttovastaista, näkemykseni mukaan ihmisvastaista, liikehdintää.

Lähdin itse mukaan varmistaakseni, ettei ole.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Suomi kun aika hyvin pärjää monessakin mittarissa,niin mitä mittaria uudet liikkeet tahtoisivat nostaa ja mahdollisesti minkä mittarin kustannuksella?

Monta asiaa voidaa tarkastella ulkomailta verrokiksi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvä kysymys. Nyt odotellaan Liike Nyt vastausta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yksi konkreettinen esimerkki on kuitenkin sen Suomen hyvän vaaliminen vastustamalla turhia muutoksia, kuten Hjallis toi esiin soteuudistuksen osalta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Yksi asia jota ei ole paljon avattu on se, että mitä Harkimon liike vaikuttaa Sinisiin? Kokoomukselle on povattu tappiota, mutta minusta suurin kärsijä on Siniset, koska ei heidän epäpoliittisuudella ole enää mitään kaikupohjaa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Mitä konkretiaa mielestäsi tuossa on?

Minusta tuo oli hyvin ympäripyöreää lätinää.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #53

Miten niin? On hyvin konkreettinen ehdotus kuopata soteuudistus tykkänään. Perusteena Hjallis käytti juurikin sitä, että Suomessa on asiat tällä sektorilla paremmin kuin muualla.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #56

Mutta Hjallis itse sanoi, ettei Liike Nyt! ole sote-vastainen liike.

Lienee niin, että sote-vastaisena liikkeessä on vain Hjallis. Muut hyväksyvät muutoksen. Ehkä syystä, että sote voi kasvattaa demokratiaa. Jos läpinäkyvyyttä ajava liike vastustaa demokratian kehittämistä ja lisäämästä yhteiskunnan epädemokraattisiin osiin (sairaanhoitopiireihin, kuntayhteistyöhön, kuntien yhtiöhin jne.), se vaikuttaa ennen kaikkea mielipuoliselta.

Ymmärrän Hjallista. Hjallis näkee soten kustannustehokkuutta rikkovana. Kustannustehokkuus on tärkeää. Ei Hjallista kiinnosta köyhän ihmisen hyvinvointi eikä terveydenhoito. Pitäähän sitä olla, kunhan sen saa kustannustehokkaana. Hjalliksen näkökulmasta se voidaan hyvin, tarpeettomana, ajaa mahdollisimman alas. Nykyinen äärimmäisen huonosti toimiva julkinen terveydenhoito ajaa ihmiset, joilla on varaa, maksullisiin palveluihin. Hjalliksen mielestä tämä toimii paremmin kuin sote. Sote voi ajaa siihen, että yksityislääkäriasemille ja -sairaaloihin tulvii samaa väkeä kuin arvauskeskuksiin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Voisko joku selittää, että miten tällä nyt sitten muutetaan politiikkaa osallistumatta vaaleihin?

Nettisivuilla sitten jäsenet ilmoittavat millaista politiikkaa ja miten halauavat asioita hoidettavan, ja sitä kautta sitten syntyy uusi linja, millä mennään eteenpäin.

Niin minne mennään eteenpäin? ilman kansanedustajia tuo linja ei tule mitään saavuttamaan, sieltä tietysti sitten eri puolueiden nokkelat poliitikot ottavat omalle agendalleen suosittuja asioita, jotka sitten voivat johtaa parempaan äänisaaliseen, mutta kukaanhan ei sitten sano, että niitä mihinkään toteutetaan.

Kansanedustajat ovat tässä liikkeessä avainasemassa, sitä kautta tällainen liike voikin saada jalansijaa, kuinka paljon, niin sen vain aika näyttää.

Helppoa tuosta ei tule, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, ihan mielenkiintoisia ajatuksia, mutta vaikuttamien politiikkaan on vaikeaa, jollet ole eduskunnassa siihen vaikuttamassa.

Puhumalla ei mitään saa aikaan sanoi eräs Harry Harkimo.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Samalla tavalla, kuin ay-liike tai vuorineuvokset ovat tehneet vuosikymmeniä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Eli täysin näkymätön sisäpiirin juttu?

No tuskimpa sellainen kauheasti saa kansaa innostumaan

Suhmurointiko onkin tämän liikkeen pääasia, ei kai sentään.

Edelleen olen sitä mieltä, että vain vaaleilla voi vaikuttaa, ja voisinpa lyödä vetoa, että niin tulee myös tämän liikkeen tapauksessa käymään, nyt vaan ei sanota sitä heti, jollei olekaan kannatusta, ja jos ihmiset innostuvat, niin yllättäen olemmekin vaalissa mukana.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #52

" Vain vaaleilla voi vaikuttaa."

Olisipa Ritala ollut sanomassa tämän totuuden ymmärtämättömille kansalaisille runsas 100 vuotta sitten Helsingin työväentalolla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #52

Se näkyvyys on toinen juttu, vaikuttaminen toinen. Koska Liike Nyt ei voi näkymättömästi olla vahva, kuten vuorineuvokset tai heillä ei ole lakko-oikeutta aseenaan, niin pitää toimia näkyvästi.

Se mieten se tehdään on eri asia, kuin se mitää kysyit.

Minusta Liike voi (ja tämä on minun opohdiskelua ei heidän), "valmentaa ehdokkaita jokaiseen puolueeseen ja toimia näin sparrajana politiikan ulkopuolella. Liike Nyt on ikään kuin politiikan tukkukauppa ja vähittäismyynti on sitten puolueilla.

Liike Nyt asettaa ehdokkaita jokaiseen puolueeseen ja jos he saavat äänestäjiltä mandaatin toimivat he Liike Nyt arvoilla politiikassa. Koska heitä olisi joka puolueessa ryhmien sisään lämmitettävät uunit alkaisivat savuttaa ja puolueiden olisi pakko tulla ulos kuoristaan.

Tätä soluttautumista käyttää niin vuorineuvokset kuin ay-liikekin, mutta veran alla.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Somessa pohditaan, voisiko tämä uusi "liberaali" liike vaikuttaa kansalaisaloitteiden kautta. Se on itse asiassa kauhuvisio. Nykyisessä järjestelmässä on se hyvä puoli, että se karsii pahimmat älyttömyydet heti alkuunsa. Kohta meillä voi olla "kansanliikkeitä" vaatimassa kuolemanrangaistusta tai pakolaisia vankiloihin, jos tuolle tielle lähdetään.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Minusta tämä on keskeinen kysymys. Onko kyseessä vain vuorineuvosmainen rahoitusorganisaatio? Tuetaan puolueista riippumatta henkilöitä, jotka ajavat liikkeen arvoja tai tavoitteita? Uusi Maakuntien Suomi?

Vai pelkästään yhteenkokoamaan pyrkivä liike. Paavo Väyrysen Kansalaispuolue?

Kansalaispuoluehan ei koonnut ketään, paitsi Väyrysen ja sekalaisen joukon persusöyhöttäjiä, jotka kaiketi jäivät ilman näkyvää asemaa muissa yhteiskunnallisissa liikkeissä. Paavon tarkoitushan oli, että kansanedustajat tulisivat hänen kanssaan puolueesta riippumatta. Onko tämä Liike Nyt? Kansalaispuolue ilman maahanmuuttovastaisuutta tai suomettumispyrkimystä.

Vai onko se kansalaisyhteiskuntaa aktivoiva kanava, joka pyrkii oikeasti politiikan muuttamiseen ja vaikuttamiseen läpinäkyvästi?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Yhdessä asiassa Harkimo oli oikeassa.

Jos meidän nykyinen SOTE kerran toimii niin tehokkaasti kun väitetään, niin miksi se pitäisi nyt sitten "korjata" tällä suunnitellulla valtavalla byrokraattisella himmelillä. Ei oikein tunnu siltä että tällä tavalla saataisiin mitään parannusta aikaiseksi mihinkään, ei parannusta palveluihin, eikä kustannustehokkuuteen.

SOTE pitäisi kaataa ja unohtaa kokonaan.

Kuntien ja yritysten pitäisi antaa keskenään hioa systeemeitään haluamallaan tavalla. Eri puolilla Suomea tulisi vähän erilaisia ratkaisuja, mutta sittenpähän nähtäisiin mitkä ratkaisut toimii paremmin.

Siitä tulisi sitten vähän kirjavuutta, mutta valtion tehtävä olisi sitten laatia yhteisiä sääntöjä tähän spontaanisti syntyvään kirjavuuteen.

Tietenkin valtion pitäisi myös kannustaa kuntia yhdistämään toimiaan ja käyttämään hyväkseen yksityisiä toimijoita. Tämä kuitenkin enemmän porkkana- kuin keppiperiaatteella.

Minusta tuntuu että tuossa olisi hyvä SOTE- ratkaisu ja sitä esittäisin myös tälle uudelle "Liike-nyt" puljulle, mikäli osallistuisin sen toimintaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Yksi mikä siinä kärsisi olisi se paljon puhuttu valinnanvapaus, eikö sitä voisi avata peukaloimalla systeemiä sen enmpää?

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Ari, luin äsken Mediuutiset:

Väliraportissa on tullut ilmi, että potilaat ovat pettyneitä valinnanvapauskokeiluihin.Ihmiset kuvittelivat että yksityiset sote-keskukset ovat kuin lääkärikeskukset, missä voidaan valita lääkäri täysin vapaasti. Näin ei ole laita vaan yksityinen sote-keskus toimii nykyisen terveyskeskuksen periaattein.

Väliraportissa kerrotaan myös että valinnanvapaus tekee järjestelmässtä väistämättä sirpaleisemman potilaalle. Hoitopolkujen rakentaminen sujuviksi ja niiden avaaminen poltilaille tulisi olemaan hyvin vaativa tehtävä.

Itse näen että soten kapitaatiomalli on ikään kuin yritystuki suurille terveysyrityksille. Yritystuki vääristää kilpailua ja pienet terveysyritykset jäävät jalkoihin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #121

Nita, valinnanvapaus ajatuksena on kannatettava, mutta käytännössö valinnanvapautta ei ole, koska palvelu mitoitetaan meitä varten, ei siis yli tarpeen. Jos se mitoitetaan yli tarpeen se on kalliinpi kuin nykyinen systeemi, mutta vain ylimitoitus antaa mahdollisuuden valintaan.

Minusta valinta ei ole triviaali kysymys siinä vaiheessa, kun ihminen haluaa vain parantua tai saada hoitoa. Jos on oikeasti kipeä, menee ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan ja sillä hyvä.

Koko valinnan mahdollisuus on vain lumetta ja siksi se on turhaa. Kilpailu sen sijaan eri toimijoiden välillä olisi tervettä, mutta ei kukaan siitä puhu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #122

Kokoomus hehkutti reilu vuosi sitten, kun (jälleen kerran) oli saatu "lopullinen" päätös soteuudistuksesta, että "raha seuraa potilasta". Tällä annettiin käsitys, että saa mennä minne tahansa hoitoon ja valtio maksaa viulut.

Tarkemmin asiaa tarkastellen kävi kuitenkin ilmi, että tuo valinnanvapaus koskee vain tiettyjä asiansa hyvin lobanneita konserneja ja niihin pitää sitten sitoutua.

Omissa silmissäni tuo oli miinus kokoomuksen imagoon, sillä se antoi perustetta niille syytöksille, joita kautta aikojen on esitetty puolueen roolista suurkonsernien ja "pääomapiirien" edunajajana. Se viestitti myös aika vahvasti liberaalin markkinatalouspuolueen puuttumista poliittisesta kentästä.

Ja kun tähän ympätään sitten keskustan perinteinen siltarumpupolitiikka maakuntien miehineen, niin henkisellä tasolla sanouduin kyllä irti moisesta sotesopasta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #123

Kokoomuksen alkujaan ajama valinnanvapaus on niin vesitetty, että sitä ei enää tunnista kukaan muu kuin Orpo kokoomuksen esitykseksi.

Mutta se on niin pienestä kiinni, sana esitys kaipaa vaan veen eteen ja se on jo sillä vesittynyt.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

"Nykyinen sote toimii hyvin" on hokema, jota hokevat ensisijaisesti ne, jotka pitävät kiinni nykyisestä valtarakenteesta. Helsingin ylipormestari menettää soten tultua miljardien eurojen liikuttelusta syntyvän vaikutusvaltansa, sairaanhoitopiirien johtajat menettävät virkansa. Muutos pelottaa niitä, joilla on eniten menetettävää.

Kuinka hyvin nykyinen sote oikeasti toimii? Yksilötasolle mentäessä huomaamme paljon puutteita, mutta näitä eivät soten vastustajat halua nähdä. Vanhustenhoito ei koskaan 50-luvun jälkeen ole ollut niin kurjassa jamassa kuin nyt. Sairaalatyö on ala-arvoista.

Kerron tositarinan Vapaavuoren suuresti ylistämästä HUSista. Perusterve nelikymppinen, rokotettu julkisella puolella Helsingin kaupungin terveydenhuollon toimesta sairastui influenssaan. Oireet kävivät pahoiksi. Toisen terveyskeskuskäynnin yhteydessä influenssaa lääkittiin lääkkeellä. Potilas siirrettiin HUS-sairaalaan jatkohoitoon. Potilaan tila heikkeni entisestään, lopulta potilas siirrettiin, tajuttomana Meilahteen. Meilahden tehohoidossa kuusi viikkoa. Potilaalla oli ollut keuhkokuume ja verenmyrkytystila.

Potilaalta amputoitiin useita varpaita tehohoidon aikana. Hän ei tule ilmeisimmin koskaan kävelemään ilman rollaattoria, useita korjausleikkauksia on määrätty jo etukäteen, varpaita on jouduttu poistamaan tehohoidon päätyttyäkin.

Potilasta hillottiin liian pitkään ymmärtämättä, miten vakavasta sairaustilasta oli kysymys. Ja muista vielä: kyse oli influenssasta, ihan normaalista kausittaisesta sairaudesta, flunssasta.

Mitä olisi käynyt, jos kyse olisi ollut jostain vakavasta sairaudesta?
- No, potilas olisi saanut hoidon Meilahdessa ja voisi nyt hyvin.

Nykyinen sote ei todellakaan toimi. Sellaista väittävät vain ne, joilla on eniten menetettävää.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyllä Hjalliskin oli sitä mieltä, että sotea pitää parantaa, mutta hän katsoi Suomen järjestelmän olevan perusteeltaan parempi kuin keskimäärin muualla. Peräänkuulutti siis reformia vallankumouksen sijasta. Kyllä minuakin vieroksuttaa maakuntamallin ymppääminen tähän uudistukseen kiinteänä "edellytyksenä" sekä toisaalta valinnanvapauden kustannukset sellaisena kuin asia alunperin esitettiin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #73

Maakuntahallinto ja toimintojen keskittäminen näyttää tarpeettomalta soten näkökulmasta. Maakuntahallinnoista tulee väistämättä epäsuhtaisia. Uusimaa on kohtuuttoman suuri ja elinvoimainen. Verrataanpa sitä Kainuuseen. Mitä hyvää voi sanoa Kainuusta? No, verrattoman hienoja ihmisiä kovin harvassa, nimittäin tavattoman isolle alueelle levittäytyneinä.

Maakuntien sijaan sotekeskuksia olisi pitänyt luoda vähemmän, mutta niiden toimintakyky olisi pitänyt varmistaa.

Maakuntahallinnon etuna olisi se, että suurten keskuskuntien puhevalta vähenee. Maakuntaedustajien pitää ensisijaisesti olla maakunnan elinvoimaa tukevia, ei kotikuntansa edustajia. Helsinkiläinen maakuntavaltuutettu on uusimaalainen maakuntavaltuutettu, ei Helsingin puolestapuhuja. Helsingin ääni hiipuu, mikä on lopulta hyvä asia. Kaiken keskittäminen liikenteellisesti hankalaan Helsingin niemeen ei ole kokonaisuuden kannalta järkevää.

Hjallis pitää nykyistä systeemiä ennenkaikkea kustannustehokkaana. Mitä vähemmän, mitä huonompaa, sitä kustannustehokkaampaa. Näin minä ajattelen Hjalliksen mietiskelevän. Vai kuvitteletko sinä Hjalliksen terveyskeskusjonossa?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #73

Minä mietin ja nään asian juuri näin.

Kenties minua pelottaa tämä maakuntamalli ja valinnanvapaus vieläkin enemmän kuin Juhaa.

En näe niissä mitään toivoa paremmasta, eikä niistä tule kuin sählinkiä.

Asioita pitäisi kehittää eteenpäin vanhalta pohjalta, kuten eri puolilla Suomea on jo tehtykin.

Siitä olen kyllä varma että monessa paikassa asiat on retuperällä ja niille pitää tehdä jotain, mutta siellä missä jotain on jo tehty, asiat tuntuu olevan paremmalla tolalla.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Tuossa on luultavasti kyse jostakin jälkitaudista, eikä influenssasta sinänsä. Silloin, kun mninä valmistuin lääkäriksi reilut kolmekymmentä vuotta sitten ei influenssaa pääsääntöisesti hoidettu millään viruslääkkeillä, niitä oli jo olemassa silloin, mutta normaalisti ei käytetty. Ei kertomuksestasi ilmene minkään hoitovirheen tapahtuneen; ei lääketiede ole kaikkivoipa. Vakava jälkitauti voi iskeä kehen hyvänsä, eikä nyt kaikkia influenssapotilaita voida lähettää sairaalaan varmuuden vuoksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lähetin liikenyt -sivuston kautta viestin, jossa sanoin toistaiseksi liittymättömyyteni esteeksi tuon ilmastonmuutoksen mukaan ottamisen noin korkeaprofiilisesti mukaan agendaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Yes! Sitten vain odotellaan kuunteleeko Harkimo kansaa?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Liikkeen" tavoitteet määritellään toivottavasti Pelimies-viihdeohjelmassa. Joonas Nordman on paljon parempi Hjallis kuin Hjallis itse.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Ilmastonmuutoksen torjuminen on tärkeää. On äärettömän hienoa, että ihmisiä herätellään näkemään aiheuttamansa muutokset maapallolla. Saastuttamista olisi syytä vähentää.

Termi ilmastonmuutoksen torjuminen on kuitenkin äärettömän harhaanjohtava ja huono. Ilmasto muuttuu kaiken aikaa ihmisestä riippuen ja riippumatta. Muutos ei pysähdy ihmisen toimin.

Polaaripyörteet jäähdyttävät meidän kevättämme. Polaaripyörteissä arktista jääkylmää ilmaa virtaa etelään. Lämpeneminen hidastuu? No, ei! Lämpeneminen nopeutuu, koska kylmät polaaripyörteet lämpenevät etelässä auringon lämmössä nopeasti ja arktiselle pohjoisnavalle virtaa tilalle lämmintä ilmaa. Polaaripyörteitä ennakoidaan tulevan jatkossa runsaammin maan magneettipisteen liikkumisen seurauksena. Kääntyykö magneettisuus kokonaan päinvastoin? Aika näyttää. Joka tapauksessa magneettinapojen sijainnin muuttumisella on vaikutusta pohjoisen pilvenmuodostukseen ja polaarisiin ilmanvirtauksiin.

Ilmasto muuttuu. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa on paikassa, jossa nyt istun, jälleen kilometrien paksuinen jääkerros. Jääkautta voidaan pitää jonkinmoisena ilmastonmuutoksena. Sellainen tulee aika ajoin, ihmisen toiminnasta riippumatta. Olkiluodon ydinvoimalan jäänteet löydetään sitten aikanaan korpilammen rantakaislikosta paikasta, jota nyt kutsumme Kainuuksi. Muutamia kymmeniä kilometrejä tuosta paikasta lounaaseen, soraharjun keskellä on se, mitä Helsingin kaupungista on jäänyt jäljelle. Harjun keskeltä, hiekkakuorman alta, saattaa löytyä pieni palanen eduskuntatalon patsaasta.

Saastuttamista on vähennettävä. Kutsuupa Jugner sitä millä nimellä tahansa. Ilmastonmuutoksen torjuminen käy minulle.

Itse mietin noita neljää teemaa: Vihreät, vasemmisto, liberaali oikeisto, kaikille jotain. Olisiko tuo ilmastonmuutosteema tarkoitettu äärioikeiston karkoittamiseksi? Ei se kokonaan ole toiminut.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomalaisilla poliitikoilla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Meitä on koko maassa keskikokoisen kaupungin verran.

Tärkeintä on huolehtia taloudesta niin, että olemme vahvoja tapahtui mitä tahansa.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

1. Jokaisesta on pidettävä huolta.
-Sosialistien kosiskelu-

2. Markkinatalous on toimiva tapa kehittää yhteiskuntaa, kunhan sen säännöt ovat reilut.
-Valtion byrokratian vähentäminen-

3. Ilmastonmuutos on totta, ja päätökset on tehtävä ympäristön kannalta kestävällä tavalla.
-Vihreiden kosiskelu-

4. Yrittäjyys on tehokkain tapa tehdä asioita, jos sille annetaan tilaa.
-Oma etu-

Näillä sitä yritetään keksiä fillari uudestaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Juu, missään ei näy keinoa, millä politiikkaa eheytetään tai demokratiaa vahvistetaan.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Juuri näin Ari, hiukan petyin tuohon liikkeen teeseihin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #49

Tuo pettymys sai minutkin jäämään vielä Liikkeen ulkopuolelle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En tiedä onko kyse varsinaisesti kosiskelusta. Kyllä nuo kolme muuta (ilmastonmuutosta lukuun ottamatta) ihan OK tavoitteita ovat.

Kuten aiempana vertasin tätä Muutos 2011 -liikkeeseen, niin tässäkin toistuu sama virhe. Eli sinänsä tuulettamistarkoituksessa tehtyyn agendaan on ympätty perustajien henkilökohtaisia mielipiteitä, jotka eivät yleisellä tasolla asiaan liity. Tässä se on tuo ilmastonmuutos ja Muutos 2011 kohdalla oli mm. "kansalaisten työvelvoite", joka pani minut merkitsemään ruksin koko agendan päälle. Sellaista velvoitetta ei ole kuin totalitaarisissa yhteiskunnissa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvää pohdiskelua, aivan kuin itse olisin ajatellut juuri samaa;)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #50

No sittenhän olen todella onnistunut pohdiskelussani!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #51

Aivan saman lauseen oli sanonut Jungner Harkimolle !

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #57

Niinkö? En sitä kopioinut kuitenkaan.

Muuten, sain palautteen sähköpostiini liikenyt sivustolta:

"Kiitos viestistäsi! Olemme vastaanottaneet sen.

Viestisi:

Vierastan ainoastaan tuota ilmastonmuutoksen ottamista noin korkeaprofiilisesti keskeiseksi asiaksi ohjelmassanne. Jos sitä ei olisi, niin olisin jo liittynyt. Nyt pitää vielä harkita. Ilmastonmuutoksen kohdalla on niin paljon höttöä ja sitä käytetään kaikenlaisiin virheellisiin toimintatapoihinkin perusteena. Lisäksi on kiistanalaista edelleen missä määrin ihminen on myötävaikuttamassa ilmastonmuutokseen, jota on ollut aina ja kaikkina aikoina. Suomi pienenä maana ei voi tehdä mitään asian hyväksi,. Vaikka me kaikki kuolisimme, ei yksikään indikaattori esimerkiksi hiilidioksidipitoisuuksissa globaalilla tasolla värähtäisi. Politiikassa on paljon selkeämpiä asioita, joihin voi vaikuttaa. Jos ilmastonmuutos etenee rajusti johonkin suuntaan, niin ennen kaikkea pitää varmistaa talouden kantokyky vastaamaan siitä aiheutuviin haasteisiin. Se on paras tapa reagoida siihen.

--
Tämä viesti on lähetetty palautelomakkeella Liike (http://liikenyt.fi) "

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #58

Viestisi meni siis perille, mutta vastus onkin sitten toinen juttu. Se nimittäin voi muuttaa kaiken, kunhan se joskus sieltä saadaan;)

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

o-ou!

Onko Liike Nyt! maahanmuuttovastainen liike? Eikö se ollut enemmän liberaalivoimien yhteenliittymä?

Vielä minuutti sitten kuvittelin itse voivani liittyä. Nyt pitää kysyä muutama kysymys...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Se ei varmaankaan ole tarkoitettu maahanmuuttovastaiseksi, mutta siitähön tulee sellainen jos persut, varsinkin Jyväskylän puoluekokouksessa aktiiviset persut siihen joiukolla liittyvät.

Hjallikselle voi käydä kuten Soinille, eli pitää ottaa hatkat itse perustamastaan puljusta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #75

Tai kuten Väyryselle. Tilanteet toistavat itseään.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #76

Kuikka ja Vihavainen, tuo Väyrysen ja Soinin kohtalo on juuri se johon viittasin.

Liike Nyt lienee tarkoitettu poliittisesti liberaaliksi vastavoimaksi näille ääripoikestolaisille populistisille vvoimille. Äärioikeisto pilaa näköjään jokaisen, hyvänkin muutostavoitteen.

Onkohan kyse harkitusta toiminnasta, soluttautumisesta? Vaiko vaan siitä, ettei ääni ole tullut kuulluksi riittävästi omassa poliittisessa kodissaan?

Liike Nyt! voisi parhaimmillaan olla liberaalipopulismin läikähdys vastavoimana vastenmielisen ummehtuneelta tuoksahtalle oikeistopopulismille.

Uskon joka tapauksessa, että Lavikainen on Jugnerille yhtä hyvä kaveri kuin Komsi Väyryselle.

Lähdin itse mukaan, että Lavikaisen äänen lisäksi olisi tilkka järjen ääntäkin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Muistan parin vuoden takaisen haastattelun, jossa Harkimo kaavaili pakolaisista ilmaista työvoimaa. Ei hän toki ole maahanmuuttovastainen...

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #80

En usko Harkimon pyrkivän ilmaisuuteen, mutta maahanmuuttovastaisena en häntä itsekään pidä...

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Liike Nyt on liike, jossa saa ja pitää esittää omia mielipiteitä, eikä puolueen tai johdon ylhäältä saneleman mantran toistamista.

Ja ei, ei Liike Nyt ole maahanmuuttovastainen liike, eikä se koskaan sellaiseksi tule.

Tuolla Liike Nyt- sivuilla on heti ensimmäisenä kerrottu, että siellä "puhutaan asioista suoraan ja selkeästi. Rakennetaan alusta vuorovaikutukselle, jotta kaikki voivat osallistua ja tulla kuulluiksi. Etsitään ratkaisuja ja tehdään päätöksiä, jotka perustuvat enemmän asiantuntemukseen ja Suomen etuun. Vähemmän aatteisiin ja vanhanaikaisiin rakenteisiin".

Siellä on myös mainittu, että tällainen henkilöön menevä "lässytys" ei kuulu politiikkaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #107

Rehti suomalainen puhuu, eikä nuole peetä. Näin se pitää olla Seppo, ei henkilöt kinastele vaikka asiat ovat joskus solmussa. Eli komppaan.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #109

Niin. Ja pitäisi olla. Joku kirjoittikin, että viime aikoina politikassa ja sen ympärillä käydyissä keskusteluissa (aiheesta riippumatta) on siirrytty yhä enemmän henkilöön kohdistuviin arvosteluihin itse asian sijasta.

Ja täytyy myöntää, että niin se on muuttunut täällä Puheenvuorossakin. Välillä vaikuttaa siltä, että nimen omaan henkilöt ovat solmussa, eikä asiat kinastele.

Kiitos kompista!

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

"Minusta on vähäarvoista se, mitä sanotaan sosialismin päämääräksi, sitävastoin liike on minulle kaikki kaikessa".

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Manuaalista ohjausta ollaan tarjoamassa. Ei niinkään älyllistä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tämä keisari on alasti.

Kyllä tässä nyt reaalipoliittisesti ollaan kuuntelemassa vain lyhyen hetken ajan tyhjän tynnyrin kolinaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tämä on nyt kolmas tällainen "kansalaisliike", joka on syntynyt tällä vuosikymmenellä jonkun poliittisen toimijan työstämänä. Ensimmäinen oli Muutos 2011, toinen oli Kansalaispuolue ja nyt sitten tämä Liike Nyt.

Jokaiselle on ominaista, että perusperiaatteena ilmoitetaan kaikkien halukkaiden pääsevän mukaan toimintaan ja periaatetavoitteet esitetään hyvin yleisellä tasolla tyyliin "kaikki, jotka kannattavat suoraa demokratiaa", "kaikki, jotka haluavat muutosta politiikkaan" j.n.e.

MUTTA, kun ohjelmaa tarkastelee tarkemmin, niin sitten sieltä löytyykin yhtä ja toista yksityiskohtaisempaa asiaa, jota liike ajaa ja jota eivät suinkaan kaikki muutosta haluavat yhtenä miehenä ole ajamassa. Vaikuttaa siltä, että tällaisissa tapauksissa perustaja(t) on (ovat) turhautuneita johonkin asiaan, johon itse haluavat muutosta ja virheellisesti kuvittelevat, että muutoksen esteenä on ainoastaan poliittinen järjestelmä, koska "kyllähän kansa muutoin heti tuon muutoksen tekisi". Ei kuitenkaan tekisi, koska kansan enemmistö ei välttämättä olekaan samalla linjalla juuri kyseisissä asioissa.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Morjens Ari! Katsoin Harkimon haastattelun YLE:n Ykkösaamussa. Näkemäni/kuulemani sai minut palaamaan kuukausien jälkeen tänne Puheenvuoroon. Vilpittömyys, innostus,asenne, halu muuttaa politiikan tekoa ja usko omiin mahdollisuuksiin on se iso asia yhdistettynä persoonaan, joka on tottunut elämässään tekemään mahdottomasta mahdollisen, tekee NYT Liikkeestä todellisen mahdollisuuden luoda jotain uutta.

Pelkästään yksittäinen lause polveilleesta paljastaa sen, että intoa on ja ettei kyse ole poliittisesta broilerista. Se lause käsitteli puolueiden toimintatapaa ja meni suunnilleen näin: "Kohderyhmät valitsevat kohderyhmänsä ja suuntaavat viestinsä valitsemille kohderyhmille."... Intoa ainakin riittää!

Harkimo näkee itsensä ideoijaksi, jonka myötä nousee välittömästi mieleeni tarve saada hänen rinnalleen ja aisaparikseen poliittinen johtaja, joka hoitaa liikkeen johtajuuden näiden ideoiden, arvojen ja periaatteiden pohjalta pitkäjänteisesti ja uskottavasti.

Media aloitti Timo Haapalan ja kumppaneiden johdolla vastahyökkäyksen ja NYT Liikkeen alasampumisen. Mielestäni Harkimon ja kumppaneiden kehittämässä liikkeessä on aineksia kansanliikkeeksi ja sitä myöten myös poliittiseksi puolueeksi. En ymmärrä miten se voisi käytännössä toimia olemassa olevien puolueiden sateenvarjon alla. Tämä on erittäin tervetullut ilmiö nykyisen Sipilän vilunkihallituksen aikakaudella!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Morjen Jukka, olet hengissä, vaikka kehräätkin nykyisin lankaa;)

Positiivinen haastattelu Ykkösaamussa, nyt tarvitaan nimenomaan tekijöitä, kun sellä Liikkeessä on jo valmiina ideat ja kannustukset. Kuka suostuu laittamaan nyrkit rasvaan?

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Näin on näyppylät! Liikkeen pitää löytää langan päästä kiinni, saada tekijöitä riveihinsä ja johtamiskykyisiä johtajia viemään hankkeen uskottavasti läpi muutosvastarinnan. Pelkkä ideapaja ei ole vielä mikään kansanliike.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

”Liike Nyt” liikkumaan! Liikkumisen voisi aloittaa vaikkapa autoilemalla Helsingistä Heinolaan. Siinä sompaillessa voisi välillä vilkaista vaivihkaa tien oikeassa reunassa olevaa maalattua valkoista yhtäjaksoista viivaa.
Tilastokeskuksen mukaan Julkisyhteisöjen sulautettu bruttovelka (EDP-velka) oli 137,3 miljardia euroa vuoden 2017 lopussa.” Tämä ulottuisi 100 euron uusina setelinippuina poikittain asetettuina Helsingistä Heinolaan.

Mitenkähän ”Liike Nyt”-liike ratkaisi pelkästään tämän velkaongelman muulla kuin puhumalla? Hypetys ei siihen valitettavasti riitä. Tarvittaisiin konkreettisia ehdotuksia ja sitä myötä tekoja.

http://www.tilastokeskus.fi/til/jali/2017/jali_201...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvä kysymys tämäkin, eli josko siihen joku osaisi vastata.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Nykyiset päättäjämme ovat saaneet rahat kulutettua puhumalla, josko seuraavat keräisivät oamlla puheellaan nuo toisten puhumisellaan tuhlaamat varat takaisin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mitenkähän ”Liike Nyt”-liike ratkaisi pelkästään tämän velkaongelman muulla kuin puhumalla? Hypetys ei siihen valitettavasti riitä. Tarvittaisiin konkreettisia ehdotuksia ja sitä myötä tekoja."

Siihen keinojen keksimiseen ei mitään liikettä tarvita.
Se tiedetään mitä tehdä pitää.

Lääke on pienemmät menot, eli pienempi valtion budjetti ja/tai isommat tulot, eli verotusta pitää kiristää.

Harkimo hyväksyisi kyllä ensimmäisen lääkkeen, mutta ei jälkimmäistä.

Totuus on että tässä on se lääke,
eikä muuta lääkettä ole,
mutta se tepsii varmasti.

Ongelma on vain siinä että pitäisi saada potilas nielemään se lääke.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mitään hokkuspokkustemppua ei Arto ole. Pitää ensin saada itsensä tarpeelliseksi ja sitten kun on kysyntää ja voimaa takana pitää myös kyetä tekemään muutoksia.

Hjallis eio tuntenut itseään tarpeelliseksi Kokoomuksessa ja nyt Liike Nyt on saanut tänään jo useita liittymään mukaan. Toivottavasti myös kuranttia ainesta on liittyvien joukoissa mahdollisimman runsaasti.

Tarkoitan sellaisia toimminnan ihmisiä, jotka ovat valmiita pitkäjänteiseen työhön, eikä heillä ole omaa ketunhäntää jota työntää rattaiden väliin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mitään hokkuspokkustemppua ei Arto ole."

Siinä miten budjetti tasapainotetaan ei ole mitään hokkuspokkusta.

Siinä tarvittaisiin hokkuspokkusta miten saataisiin kansalaiset hyväksymään tarpeelliset veronkorotukset ja valtion menojen leikkaukset.

Sen tietää jokainen miten budjetti tasapainotetaan.

Sitä ei tiedä kukaan miten saataisiin AY- liike ja kansalaiset hyväksymään tarvittavat muutokset.

Pahimmassa tapauksessa budjettileikkausten ja veronkorotusten seurauksena voisi olla jonkin populistipuolueen arvaamaton suosion kasvu, mistä taas voi olla vaikka mitä haitallisia seurauksia.

Siinä on Hjalliksen porukalla pohtimista miten tämä hokkuspokkustemppu tehdään ilman niitä haitallisia seurauksia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Veronkorotukset eivät auta mitään valtiontaloudelle, jos verokertymä ei niiden kautta lisäänny. Päinvastoin, niiden aiheuttama talouden näivettyminen lisää kassaongelmia. Verokertymää voi tietyssä tilanteessa parhaiten lisätä alentamalla tiettyjä veroja. Kansantaloudessa ei ole kaikki lineaarisella matematiikalla laskettavissa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Valtiontaloutta on liian pitkään hoidettu juuri Arton esittämillä keinoilla, eli veroja nostetaan palkkakierroksen mukaisella kertoimella ja rakenteista ei kukaan sen jälkeen huolehdi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #100

"Valtiontaloutta on liian pitkään hoidettu juuri Arton esittämillä keinoilla, eli veroja nostetaan palkkakierroksen mukaisella kertoimella ja rakenteista ei kukaan sen jälkeen huolehdi."

Verotusta ei ole kylläkään kiristetty, vaan sitä on helpotettu, nimenomaan paremman väen parempien palkkojen osalta.

Jotta budjetti olisi haluttu pitää tasapainossa, hallituksen olisi pitänyt leikata menoja vastaavasti kun veroja on laskettu. Se tarkoittaa että huonomman väen sosialiavustuksia olisi pitänyt leikata. Näin ei ole tehty, mitä nyt vähän työttömiä kyykytetään pienellä 5%:n raipalla, mikäli työtön ei ole kyllin ahkerasti hakenut töitä ja yrittänyt työllistyä.

Se 5% ei vain riitä valtion budjetin tasapainottamiseksi.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Hjallis Idrottsföreningen Kamraterna HIFK perustettu, Jokerit myynnissä liian maalaisena ja venäläisenä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Aldrig i livet! Ihan joka paikkaa Harkimo ei ole sentään päässyt sotkemaan.

Vesa Kaitera

Olen toiminut vuosikymmeniä Kokoomuksessa, ja olen sangen tyytyväinen puolueeni toimintaan Sipilän hallitusessa. Suhtautumiseni Harkimon ja Jungnerin lanseeraaamaan Liike Nyt kansanliikkeeseen on varovaisen positiivinen. Se ajaa mielestäni monessa suhteessa oikeita asioita. Mutta jos muodostuu uudeksi puolueeksi, kuten hieman epäilen, niin suhtautumiseni siihen muuttuu kielteiseksi, koska se toimii yhteiskunnan liberaalia siipeä hajottavana voimana. Mikäli se asettaisi ehdokkaita seuraavissa eduskuntavaaleissa, niin se välillisesti auttaisi Antti Rinnettä nousemaan pääministeriksi, mitä en haluaisi nähdä. Hänen johdollaan SDP on ajautunut tilaan, jossa sen politiikka voidaan tiivistää sanaan EI.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kuva olisi hyvä olla, muuten joutuu odottamaan hyväksyntää tuolla hyllyllä. Vapautin kommentin, kun olen tunnistavani sinut siksi joksi ilmoitat. Kuva olisi kyllä ehdoton olla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Verokertymää voi tietyssä tilanteessa parhaiten lisätä alentamalla tiettyjä veroja. Kansantaloudessa ei ole kaikki lineaarisella matematiikalla laskettavissa."

Ei kaikki olekaan lineaarisella matematiikalla laskettavissa, mutta nyt on veroja laskettu jo pitemmän aikaa, eikä se ole kerryttänyt lisää verotuloja, ei ainakaan tarpeeksi menojen kattamiseksi.

Itse olen sitä mieltä että peremmin ansaitsevien verotusta voitaisiin hyvinkin lisätä, eikä se vaikuttaisi kokonaisverokertymään negatiivisesti, vaan positiivisesti, vaikka veronkorotusten vaikutus ei olekaan lineaarinen.

Verojen alentamista puolustetaan sillä että sillä tavalla saadaan lisää verotuloja ja kyllähän siinä vähän onkin perää, siinä mielessä että valtion verotulot eivät laske lineaarisesti verotuksen tason mukaan, mutta laskevat kuitenkin.

Lähinnä tämä verojen laskeminen onkin paremman väen puolueiden kiitos äänestäjilleen. Parempi väki kiittää ja äänestää paremman väen puolueita toisenkin kerran.

Tämän politiikan heikkous on siinä etteivät paremman väen puolueet kuitenkaan raaski, tai rohkene, tasapainottaa budjettia leikkaamalla tarpeeksi huonomman väen sosiaalisista eduista. Näinollen budjeteista tulee vääjäämättä alijäämäisiä ja budjetit pitää rahoittaa velalla. Velka senkun kasvaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Veroja veroja ja veroja, niitä kyllä riittää, mutta oikeata maalaisjärkeä ei tunnu löytyvän politiikasta suurennuslasillakaan.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Maalaisjärki on vain matematiikkaa, siihen ei sisälly hokkuspokkustemput.

Sellaisia hokkuspokkustemppuja tarvittaisiin jotta AY- väki ja se veroilla rasitettu "parempi väki" saataisiin hyväksymään matematiikan totuudet.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Ari - minäkin ihmettelen ilmastonmuutoksia... kävin naapuriin heittämässä oman blogin Liike Nyt: ä sopivasti haastaen.

Tälläisen ruohonjuuritason raskaan vallankumoustyönraatajan näkökulmasta yksi ainoa puhelinsoitto osoittaa minulle onko Liike nyt sitä mitä väittää olevansa.

Lisäksi oli pakko hieman luennoida sanasta "synergia" kun Jungner puhuu "disruptiosta"

Tuskin olen taaskaan niin väärässä vaikka salamavalot ei välkykään ainakaan vielä ;-)

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2541...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Somen puolella ainakin kokoomuslaiset dissaavat urakalla Liikettä Nyt!

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Pelko perseessä... Harkimolta hyvä veto ilmoittaa luopuvansa Jokereista. Kuitenkin jos tuo eliittiporukka ei tule OIKEASTI puusta alas niin ei se lopulta uhkaa ketään muuta kuin juuri Kokoomusta.

Kännykän pirinää odotellessa... ;-)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kyllä. Yksi somen teorioista on se, että SDP on maksanut Jungnerin viestintätoimistolle Kokoomuksen kentän hajottamisesta. Toinen on se, että tässä luodaan vain kohderyhmä, jonka yksityisiä tietoja sitten myydään mainostajille ja muille kiinnostuneille.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Näytös on alkanut. Surullisen hahmon ritarien suomalaiset versiot ovat lähteneet taistoon tanat ojossa "tuulimyllyjä" (s.o. poliittisen toiminnan päivittäminen)) vastaan. Seuraamme mielenkiinnolla heidän edesottamuksiaan. Ja toivomme mieliin painuvia tuntemuksia.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Voisin lyödä vetoa, että ehdokasasettelu ja kannattajakorttien kerääminen alkaa alkusyksyllä.

Petri Lahtinen

Liityin Liike Nyt - uutiskirje - listaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan, millaisia avauksia Harkimo & Co saavat aikaiseksi.

Itse olen samaa mieltä muutaman kommentoijan kanssa "ilmastonmuutoksen" vahvasta profiilista, se kun ei välttämättä, edelleenkään, ole meidän ihmisten käsissä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Liike Nyt pääsi otsikoihin, sen sijaan ruotsinkielisellä työväenopistolla Arbiksella järjestetty Sosiaalifoorumi ei, vaikka molemmilla on sama tavoite: fasilitoida niiden äänen kuulumista joilla ei ole halua, voimaa, eikä tarvetta pyrkiä julkisuuden valokeilaan.

Jungner on otsikoinut US-bloginsa pari viimeisimmistä postausta "Suomen demokratia on vaarassa", ja "Ilmassa tuoksuu vallankumous".

Fasilitoidessaan he tekevät perinteistä pappien työtä = omaisuusarvot ensin; lännessä yleisemmin kirkkojen tyhjennyttyä kansan toteuttaessa foorumeilla ja kaduilla omanlaistaan vallankumousta = ihmisarvo ensin.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Wikipedian mukaan Fasilitointi-käsitettä käytetään kuvaamaan toimintaa, jonka tarkoituksena on helpottaa muiden toimintaa.

Johtaa politiikassa orwellilaiseen holhoukseen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Fasilitointi_(organisaatio)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset