Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Yritystuet järkeistettiin

Onneksi olkoon suomalaiset, nyt se Mauri Pekkarisen työryhä saa vihdoinkin järkeistettyä yritystuet.  Kokonaista kuusikymmentä miljoona vähemmän. Onhan se valtava työvoitto, kymmenen pistettä Mauri Pekkariselle.

Tämä on win win tilanne kaikille, on leikattu ja silti yritystuet jäävät mittaviksi. Hallitusohjelma toteutuu, kun on leikattu, mutta kapitaali hykertelee, mikä olisikaan politiikolle mieluisampi päätös?

Hallitus on onnistunut. Pyydän hallitukselta anteeksi aiempia kriittisiä kirjoituksiä älyttömistä yritystuista. Nyt kun niitä on leikattu olo tuntuu kevyemmältä. Passiivisilta työttömiltä leikataan 4,65% ja aktiivisilta yrityksiltä leikataan noin prosentin luokkaa yritystuista.

Mauri Pekkarisen on syytä kutsua työryhmä koolle ja juhlia onnistunutta päätöstä, koska suurta kohua ei tästä tule koskaan nousemaan. Pekkarinen työryhmänsä kanssa onnistui täydellisesti. Leikattiin, mutta vain nimellisesti.

Aktiivimalli leikkaa väliaikaisesti 4,65 prosenttia niiltä työttömiltä, jotka eivät kolmen kuukauden seurantajaksolla osoita aktiivisuuttaan. Nyt julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan asia koskaa noin 215 000 työtöntä, eli valtio leikkaa työttömiltä vuositasolla noin 30 miljoonaa euroa ja yritystuet leikkaantuvat noin 60 miljoonaa. Hallitus on pienessä ajassa onnistunut siis leikkaamaan menojaan 90 miljoonaa euroa. Velkaa otetaan kuitenkin vuositasolla miljardeissa.

Olisiko ollut jo aika leikata yritystukia hiukan reilummalla kädellä? Olisi, mutta ei Pekkarisen johdolla tule niin koskaan tapahtumaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Pehmeälle juustolle tarkoitettujen höylien sarjassa voiton vei Mauri Pekkarisen työryhmä. Kepun kannatus maksaa viulut. Vihreiden on turha valittaa sillä istuihan siellä työryhmässä parikin vihreää, miksi eivät saaneet siellä suutaan auki?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tuulivoima sai huomattavasti lisää tukea, niin paljon että mykistyivät?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Tilanne on varsin tuttu työelämästä ja B. Virtanen -sarjakuvista.
Pidetään firman kehityspalaveri tai projektinaloitustilaisuus jossa pomo tai konsultti vetää powerpoint-rallia, kaikki osallistuvat enemmän tai vähemmän, keskustellaan ja jotain päätetään sekä sovitaan että uutta toimintamallia ryhdytään jalkauttamaan. Päivän jälkeen työntekijät menevät kaljalle ja haukkuvat tehdyt päätökset.

Mainittu Emma Kari on Suomen suurimman yksittäisen yritystuen saajan lobbaama, voideltu ja kuskattu siihen määrään asti että Emma julkaisee kuvan jossa tämä halii tuotteitaan ja hihkuu "näitä lisää".

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #25

Taistelu halaavia tuulimyllyn faneja vastaan jatkuu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Työnantajan työeläkemaksu ja työntekijän työeläkemaksu nousee vastaavasti. Alennuksen vaikutus on noin 900 miljoonaa euroa ja nyt leikattiin siis kymmenys siitä pois työryhmän ansiokkaalla kädellä.

Hurraa herra Pekkarinen!

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Sopisikohan tähän se sanonta, jonka mukaan korppi ei korpin silmää noki?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sopiihan tuo, ja kaverikapitalismi on vallannut eduskunnan sopii myös.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kuulemma osa leikkauksista allokoidaan Mauri Pekkariselle tarjottavaan kriisiapuun. Mies on vähän tolaltaan kun piti leikata eikä lisätä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mauri on suosittu yrittäjien keskuudessa, vaikka SY:n virallinen kanta on vastustaa yritystukia, niin EK ei siitä kannasta piittaa pätkääkään.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Mauri lienee mies paikallaan?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Luulenpa että edes kapitaali ei hykertele sille että yritystukia ei saada leikattua. Hyvin pieni osa yrityksistä saa kuitenkaan yritystukia ja lopuille se merkitsee korkeampaa verotusta.

Itse säilyttäisin yritystuet noin suunnilleen nykyisellä tasolla mutta muuttaisin ne 100% lainoiksi. Joissa on asianmukainen korko. Silloin niitä ei kannata hakea vain hakemisen ilosta ja toisaalta veronmaksajaa ei kupata turhaan.

Pk-kenttää jonkun verran nähneenä väitän kuitenkin että Suomen kaltaisessa maassa jossa pelimerkkejä on vähän tarjolla, julkisen sektorin kannattaa tarjota rahoitusta yritysten kehittämiseen. Ei kuitenkaan missään nimessä ilmaista rahaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Valtio tukee ja pankit lainaavat, eihän se muuten käy. Helpotetaan yritystoimintaa kaikilta yrittäjiltä, jos joku ei pärjää liikeideallaan, voi mennä aktivointikurssille.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Itse uskon että yksi parhaista lainamuodoista voisi olla myöntää työttömille lainaa yrityksen perustamiseksi.

Esimerkiksi Tekesin tärkein tukimuoto on laina. Tekes tekee päätöksen ja valtiokonttori laatii velkakirjan ja lähettää dinaarit tilille. Ei se tuntematon instrumentti ole. Monille pienille firmoille kiristynyt pankkisäätely on sulkenut pankkien ovet.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Minulla yritystuesta on taas hyvä kokemus kun se mahdollisti minun palkkaamiseni liki 1,5 vuodeksi. Yritys kun kaytti kaiken tuen minun palkkamenoihin - näin minulle myös numeroin osoitettiin. Olimme liki onnistua että työni tuloksilla oltaisiin perustettu uutta liiketoimintaa sekä minun palkkaamisekseni yrityksen kylkeen omalla toiminimelläni. Mutta isot pojat maailmalla eivät sitten päätyneetkään suunnittelemiimme uusiin tuotteisiin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minä kun olen ollut siinä uskossa, että työläinen kustantaa oman palkkansa aina, ainakin yritys laskuttaa siitä työstä asiakasta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Petteri Orpon mukaan yritystukien leikkaamisesta olisi tehtävä vastaavia muita myönnytyksiä teollisuudelle, eli kukaan ei kuiski niistä mitään, jos niitä annetaan.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Paskan mureke ja haistakoon pitkän paskan, sanon minä tuolle Orpo-pojan valssille.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Mikä oli Pekkarisen työryhmän kokoonpano?

Vaikka nyt koitat kovasti henkilöidä tämän Mauriin,niin suottaa napsahtaa nilkoille.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllähän tuollainen työryhmä on puheenjohtajansa mittainen, eli isommat korot siksi Pekkariselle.

Valiokunnissakin painotetaan aina puheenjohtajuutta ja sen tärkeyttä. Vaikea ajatella, että Hanna Sarkkinen tai Teuvo Hakkarainen siellä kovin isosssa roolissa on olleet.

Emma Karin vuodatukset paljastavat yhden työryhmän jäsenen heikkouden, eli Kari kritisoi omaa työtään voimakkaasti. Miksi ei siellä laittanut asioita oikeille raiteille, kun oli työryhmän jäsen?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #20

Jos uskomme Suomenmaata (20.2.), ja miksi emme uskoisi, niin ei siltä työryhmältä leikkauksia odotettukaan.

Yritystukien karsintaan liitetään ylisuuria odotuksia

https://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/yritystukien...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #21

No ei todella odotettu, puheenjohtajan nimi jo ne odotukset vei.

Miksi edes asettaa tuollainen työryhmä jos tukloksena on vain yhden prosentin muutos? Jo työryhmän kahvituskulut ovat hieman isommat;(

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #22

On hienoa olla jäsenenä työryhmässä, jolla on jalot tavoitteet. Tosin tulos taidetaan haudata ilman seremonioita kuten Kalliomäen raportti, Uudistumisen alku.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllä se työryhmä löytyy suhteellisen helposti netistä, joten jokainen hakekoon sen itse. Vellukin.

Helpoimmin sen löytää tuosta ylhäältä Seijan linkistä.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Vasemmistolle tulee orgasmeja kun valtio ohjaa niin tehokkaasti kuka yrittää ja mitä.
Miltähän tähdeltä tämä Pekkarinen on tullut tänne?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Väyrysen tähteä kiertävältä radalta? Melkein yläkerran valitsema ohjailemaan yritystukia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onnistunutta yritystä tukevat asiakkaat, eikä yhteiskunta.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Tuulivoimatuki perusteltiin alussa ilmaston lämpenemisen hillinnällä, nyt näyttää että ilmasto kylmenee, yhteiskunnalta väkisin otettu tuki ei ilmastonmuutokseen vaikuta. Saksa perusteli tuulivoimarakentamista ydinvoimasta luopumisella, ja säätövoimana käytetään hiilivoimaloita, niitä rakennetaan uusiakin lisää.
Pieleen meni sakemannien energiamuutos, ja pieleen menee Suomessakin jos hullun hommia valtio tukee suurilla tukirahoilla. Suomi yrittää päästä eroon maailman parhaasta Hanasaaren hiilivoimalasta länsirannikolle rakennetuilla tuulivoimaloilla, siihen valtiolta löytyy miljarditolkulla rahaa, vaikka ei tuulisähkö jaksa tulla Hesaan asti koskaan omin voimin.

Hulluja selityksiä löytyy varmaan lisää jos Pekkarinen saa jatkaa tukityöryhmässä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset