Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Ensin Euroopasta siksi Suomesta.

Itsekkyys on monitahoinen asia. USA:n Trump itsekkäästi haluaa kauppatullit takaisin, se on huono asia  useimpien mielestä. Mutta, kun suomalaiset haluavat oman rahan voidakseen devalvoida mielin määrin se itsekkyys on monista hyvä asia.

Suomalainen ei hevin tunnusta olevansa eurooppalainen, vaikka se auttaisi kauppasodassa Trumppia vastaan, eli osta ensin Euroopasta siksi suosi suomalaista. Suomi kun on osa Eurooppaa.

Suomi on sadasosa Euroopasta. Se on aivan sama, kun Yhdysvalloista puhuttaessa puhuttaisiin Connecticutin osavaltiosta, sekin on prosentin luokkaa Yhdysvaltojen liittovaltiossa.

Kuka edes tunnustaa muistavansa joitain tuotteita jotka on valmistettu Connecticutissa?

Conneticutilla ja Suomella on sama mahdollisuus, eli he yrittävät ostaa omasta osavaltiosta ja sitten seuraavaksi jotain omasta liittovaltiosta. Tämä ajattelutapa ei suomalaisilla ole kaikilla hallussa, eli ensin suomalaista sitten Euroopasta.

Connecticut on voimakkaasti kaupungistunutta. Siellä ei kuitenkaan ole yhtään todella suurta kaupunkia. Siinäkin suhteessa alue muistuttaa Suomea.  Suomea ulkomailla tunnetuksi tekee muutama muukin kuin Sibelius ja Paavo Nurmi. Connecticutin oma kuuluisuus on tässä.

Vaikea ajatella, että Suomi tai Connecticut pärjäisi paremmin yksinään kuin unionissa. Meidän olisi jo aika ajatella eurooppalaisesti. Ensin Eurooppa, siksi Suomi edellä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (52 kommenttia)

Käyttäjän AriKuivanen kuva
Ari Kuivanen

Oma kelluva valuutta joka reagoi taloustilanteeseen ilman aktiivisesti devalvointia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Toiveajattelua, paskakin kelluu, mutta ei siitä kukaan mitään rahallisesti kostu.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Itsekkyys on monitahoinen asia. Totta. Minä olen sen verran itsekäs, että ostaisin mielelläni aurinkopaneelit kiinasta, ellei EU olisi asettanut niille 40% tullia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minä poistaisin kaikki tullit, se olisi vapaata markkinataloutta. Silti en ostaisi aurinkopaneeleja Kiinasta, kun en osta muualtakaan. Jos olisi rahaa ostaisin Suomesta tai Saksasta.

Sinäkin varmaan vaan nuukuuttasi ostaisit kiinalaista?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Ei. En nuukuuttani, vaan siksi, että saisin hyödynnettyä aurinkoenergian tehokkaammin. Nythän eurooppalaiset paneelit ja oheislaitteet maksavat jopa puolta enemmän, kuin vastaavat kiinalaiset kotiin toimitettuna- ilman tullia. Eurooppalaisten valmistajien tuotteilla on yli kaksinkertainen takaisinmaksuaika vs. kiinalaisiin.

Minusta on jokseenkin järjetön yhtälö patistaa EU:n kansalaisia uusituvien energioiden kuluttajiksi ja samalla rangaista niitä ketkä näin tahtoisivat toimia.

Noh, tietenkin kyseessä on taas niin monipiippuinen yhtälö, että antaapa olla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #8

Monipiippuisuudesta puheen ollen:

Connecticut on historiallisesti aseiden valmistuskeskus, ja neljä aseiden valmistajaa jatkoi toimintaansa joulukuussa 2012 ja työllisti 2 000 ihmistä: Colt , Stag , Ruger ja Mossberg.

Kuten sanottu, poistaisin kaikki tullit, markkinatalous ei tunne tulleja.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #9

Itse en olisi ihan kaikkien tullien tai valvonnan poistamiseen etenkää aseiden kohdalla.

Entisenä asekauppiaana tunnen alaa melko hyvin ja sinällään vaikkapa kiinalaisiin aseisiin ei minulla ole mitään moitittavaa ja kyllä kiinassakin aseteollisuus työllistää valtavasti. Nytkin omistan useita Norico merkkisiä aseita jotka on valmistettu kiinassa.

Itse en tosiaankaan kannata kaikkien tullien poistamista, vaikka juuri kuvaamasi maa USA näin toimiikin mm. aseiden osalla.

Vuonna 1993 useimpien Norincon ampuma-aseiden ja ampumatarvikkeiden tuonti Yhdysvaltoihin estettiin uusien kauppasääntöjen mukaisesti, kun Kiinan pysyvä normaali kauppasuhteiden tila uudistettiin. Kielto ei koskenut urheilu-haulikoita tai haulikon ammuksia kilpailuissa. Elokuussa 2003 Bushin hallitus määräsi Norincolle lisää seuraumuksia siitä mikä johtui 1993 kielloista. Noh, rajoitteista johtuen kiina möi ylituotantoa mm. Iraniin ja kierre sai lisää vauhtia.

Ehkä joissakin asioissa ja tuotteissa olisi hyväkin pohtia tulleja, mutta ihan tavallista kuluttajaa, sekä maailman parantamista tuskin kannattaisi rangaista?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Minä poistaisin kaikki tullit, se olisi vapaata markkinataloutta."

Ongelmahan tässä vapaakaupassa on juuri tuo tuotantohintojen eriarvoisuus ;)
Jos kaikki tullit poistettais, olisi tuotanto niissä maissa, joissa orjat tekee työn alle miniminiminminimipalkan!

Tullien poistaminen olisi sama, kuin hyväksyisi orjuuden..

Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen säätelyä, nopeusrajoituksia, parkkisääntöjä, jne.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #10

Globalisaatiohan hoitaa kaikkiin paikkoihin sen vaaditun hyvinvoinnin, sen hinta on suomalaisille vain negatiivinen. Se niistä tulleista on ollut suomalaisille hyötyä, että olemme menestyviä verrattuna moniin muihin maihin, vaikkapa Kiinaan. Ei tavallisen kiinalaisen elo niin herkkua ole, silti me jaksetaan pelotella orjuudella, jos tullit poistetaan.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #22

Onhan siinä jo syytä itsekkyyteen. Eikä se eläkeläistenkään suu tuohesta ole. Matkataan toisten rahoilla ympäri maailmaa. Negatiivinen olisi vaikutus siihenkin. Mutta aloittakaa ensimmäisinä olkaa hyvä vaan. Näyttäkää mallia. Leikataan puolet eläkkeistä nyt alkuun. Sitten voidaan leikata eläkemaksujakin. Se on osa sitä kilpailua, jossa halvin työn hinta voittaa aina.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #35

Leikataan vaan vaikka koko eläke, ei haittaa. Tuskin alkuperäiskansoilla mitään eläkkeitä edes oli.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #37

Sehän on aika uusi keksintö ja hoituu vaan työn tekemistä jatkamalla.

Eläkemaksuthan eivät enää riitä kattamaan eläkemenoja.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #38

"Eläkemaksuthan eivät enää riitä kattamaan eläkemenoja."

Ei tarvitsekaan, kun eläkekassa kasvaa silti.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #22

"Globalisaatiohan hoitaa kaikkiin paikkoihin sen vaaditun hyvinvoinnin"

Tai sitten globalisaatio riistää ja orjuuttaa ihmisiä. Eli lisää eriarvoisuutta.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#4
Taitaa Kiinalaiset itse dumpata aurinkopaneelien hinnat alas ja siksi EU on laittanut pikkasen tullia niille.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kiinalaiset tekee halvemmalla, kun heillä on vyö tiukemmalla ja meillä maksaa elintaso, eli se näkyy tuotteiden hinnassa väkisin.

Jos tullit poistetaan valtioiden taloudet tasapainottuisi, kuin vesiletkun vesi jossa ei ole solmuja.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #23

#23
Kiinalaiset tekee halvemmalla
.............

Onko sinulla varma tieto siitä, että kiinalaiset eivät dumppaa aurinkokennojensa hintaa alaspäin valtion toimin?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #26
Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Minulla kertyy jatkuvasti varastoon "Made in China" elektroniikkaromua, vaikka joka kevät kärrään sitä jätteenkäsittelylaitokselle. Olisin valmis maksamaan tuplasti saksalaisesta laatutuotteista, jos niitä olisi saatavilla.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Mitä eroa on esim. valmistettu Suomessa tai valmistettu EUssa. Nimittäin monissa tuotteissa valmistusmaaksi on ilmoitettu EU.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Mitä eroa on esim. valmistettu Suomessa tai valmistettu EUssa. "

Koska EU:n sisälläkin on lait erilaisia ;)
Tämä eroavaisuus pitäisi olla ihan yleistietoa! Jos ei ole tiedossa, niin se varmaan selittää paljon..

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Tuote jossa ilmoitetaan valmistusmaaksi EU, on todellisuudessa Made in China. Eli ostat Kiinalaistuotteen.

Tuote valmistetaan kokonaan Kiinassa, mutta kasataan osista jossain päin EU maata valmiiksi tuotteeksi. Ja totta, lait ja ne yhteiset EU arvot ovat aika häilyvää.

Suomalainen ostaessaan komposiittimailan, luulee ostavansa kotimaisen tuotteen, mutta todellisuudessa hän ostaa kiinalaisvalmiteisen mailan.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #16

"Tuote valmistetaan kokonaan Kiinassa, mutta kasataan osista jossain päin EU maata valmiiksi tuotteeksi. "

Tämän ovat monet tietäneet jo yli 10 vuotta. Golfmailan varsi made in China ja varsi made in China, mutta ne ruuvataan yhteen USAssa ja tuote on sit made in USA.
Näin tää on ollu jo yli 20v.

Ei Usassa ole valmistettu näitä enää 20 vuoteen, koska lapsityövoima on halpaa Kiinassa. Mutta silti näitä tuotteita ostetaan, koska elämä on.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Se on juuri sitä ajattelutapaa, että olemme eurooppalaisia. Jos kuppisi pohjassa lukee Made in China, niin et voi tietää mistä paikasta Kiinaa se on. Silti me sen hyväksymme. Jos tuote on EU:n alueelta niin miksi ihmeessä siinä pitäisi olla Suomi tai Puola, kun EU riittää molemmille maille.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Minulle ei ole merkitystä missä se on valmistettu, mutta byrokraateille se on henki ja elämä, että alkuperä- ja valmistusmaa on oltava tuotteen kyljessä ;D

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #19

"Minulle ei ole merkitystä missä se on valmistettu,"

Tämä on juuri se ongelma!
Ihmisiä ei kiinnosta onko tuote tehty lapsityövoimalla, orjatyövoimalla tai vain muuten luontoa raiskaten ;)
Kyse on näkemyksestä. Toiset ei välitä mistään!

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #20

Toni!

Näin se valitettavasti on, en kiistä.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"USA:n Trump itsekkäästi haluaa kauppatullit takaisin, se on huono asia useimpien mielestä."

Yhdysvalloissa harmitellaan juuri samaa, eli miksi EU rankaisee heitä eikä päästä EU:n markkinoille.

Minä en kyllä heitä päästäisi.. syitä on monia!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja Polvijärvellä harmitellaan miksi kiinalaisiltakin peritään tullia.

Jos tullit poistuisivat globalisaatio voisi toimia, nyt elämme sekataloudessa, joka ei ole markkinatalous, ei lähelläkään sitä.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Jos tullit poistuisivat globalisaatio voisi toimia"

Minä väitän, että orjuus lisääntyisi, jos tullit poistuu. Tämä siksi, koska harva maa noudattaa ihmisoikeuksia.

Suomen korkeuksilla ei kannata tuottaa mitään, koska se on vaan niin kallista. Eihän täällä kannattais edes asua!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #13

Ei Suomen rajojen sisällä ole maakuntatulleja. Onko orjuus Suomessa lisääntynyt?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #15

Puhuin maailmanlaajuisesti.

Tietysti Suomessakin on "tulleja" eli kaupungit avustaa yrityksiä, myy heille tontteja alihintaan ja auttaa luomaan infraa työntekijöitä varten.

Kaikki nämä ovat "tulleja".

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #17

Ai, jos ABC saa kaavalla etua kunnalta, se poistaa samalla orjuutta? Näin jos sinun orjuusteoria pitäää kutinsa.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #25

"jos ABC saa kaavalla etua kunnalta, se poistaa samalla orjuutta?"

No ei, kun se juuri saa sitä "tullitukea".
Mutta kyse ei ole suoraan tuosta. Suomessa sitä orjuutta i hyväksytä. Mutta hyväksymme hiljaa orjuuden muualla ;)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #48

Saa, eli poistaa orjuutta, kun sinä väität, että tullitukia poistamalla orjuus lisääntyy.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #50

"tullitukia poistamalla orjuus lisääntyy"

Maailmanlaajuisesti kyllä. Mutta ei varmaankaan Suomessa.

Nyt kun kauppa on vapautunut ja globalisoitunut ja siis protektionismi vähentynyt, on eriarvoisuus ja köyhyys lisääntynyt.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #50

"tullitukia poistamalla orjuus lisääntyy"

Maailmanlaajuisesti kyllä. Mutta ei varmaankaan Suomessa.

Nyt kun kauppa on vapautunut ja globalisoitunut ja siis protektionismi vähentynyt, on eriarvoisuus ja köyhyys lisääntynyt.

"Protektionismi ei ole mikään ihmelääke vaan se tulisi ottaa käyttöön aivan viimesijaisena pelotekeinona, jos tai kun poliittiset päättäjät eivät muuten saa markkinavoimille riittäviä sääntelykeinoja. Nyt pääoma sanelee poliitikoille toiminnan säännöt vapauden ideologiaan verhottuna. Poliitikot ovat aivan "kädettömiä" pankki- ja finanssimaailmaan nähden joka sanelee pelisäännöt."
http://ariojapelto.blogspot.fi/2014/11/pelaistaisi...

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Polvijärvellä ei harmitella kaikessa kiinalaisilta perittävää tullia, vaan sitä, että nämä tullit kohdistuvat sellaisiin asioihin joista olisi muutoinkin hyötyä yksilöille, että koko yhteisölle.

Ja kyllä. Kyllä minä tilasin 50 kpl. led loisteputkivalaisimia liiketilaani kiinasta hintaan 17€/kpl. Ihan sama tuote kiinassa, samalla tehtaalla valmistettuna, mutta tilattuna EU:n sisältä olisi halvimmillaan maksanut 28€/kpl. Miksi olisin tilannut EU:sta?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Markkinataloudessa pätee muutamia sääntöjä, kilpailu, suojelu ja turvaaminen. Usein luullaan että Valtion vaatimuksesta asetetaan tullimaksuja, todellisuudessa kyse on markkinoista ja niiden suojaamisesta. Aloitteet ja vaatimukset tulevat elinkeinoelämältä ja valtio vain toteuttaa ne vaatimukset.

Viimeisin vaatimus tuli muutamilta Eurooppalaisilta teräsjäteiltä ja EU vastasi heidän toiveisiin. http://tulli.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kiinal...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tämä blogi oli kirjoitettu lähinnä luotsaamaan suomalaista ajatusmaailmaa ymmärtämään eurooppalaisen valtioliiton merkitystä, mm. suhteessa USA:han Kiinaan j.n.e.

Mutta tekee mieli kuitenkin ottaa kantaa tuohon Trumpin tullipolitiikkaan. USA on hyvin "liipasinherkkä" ollut kautta aikojen lätkimään suojatulleja omalle tuotannolleen vedoten epäreiluun kilpailuun, jota muut valtiot harjoittavat. Koskaan USA:lla ei ole ollut tuon epäreilun kilpailun osoittamiseksi mitään muuta "todistetta" kuin amerikkalaisten tuotteiden markkinaosuus jossain kaukomailla verrattuna samaisten kaukomaiden markkinaosuuteen niistä tuotteista USA:ssa.

Kysehän on oikeasti vain kyseisten tuotteiden kilpailukyvystä vapaassa kaupassa. Asuin 90-luvulla Japanissa ja silloin oli suuri kauppapoliittinen kiista vallalla Japanin ja USA:n välillä. Seurasin maiden välistä debattia melko tarkkaan. USA syytti Japania siitä, että sillä oli Japanissa vain 12%:n osuus puolijohde- ja mikropiirimarkkinoilla ja vaati, että Japanissa myytävien amerikkalaisten puolijohdesirujen markkinaosuus korotettaisiin 24%:iin tai muuten USA määrää sanktioita japanilaisille tuotteille. "We have to get a fair treatment" oli iskulauseena.

Japanin hallitus yritti rautalangasta vääntää amerikkalaisia ymmärtämään, että Japani ei ole sosialistinen talous, vaan yksittäiset firmat ja kuluttajat päättävät itse mitä ne ostavat. He kehottivat amerikkalaisia tekemään enemmän ponnisteluja tuotekehityksessä ja kustannusrakenteensa kurissa pitämisessä. Eräs ministeri japanissa sanoi, että ainoa tapa kuinka hallitus voi asiaan vaikuttaa on se, että valtio ostaa amerikkalaisia puolijohteita niin paljon, että määrätty markkinaosuus toteutuu ja kirjaa tuon oston sitten kehitysavuksi USA:lle. Amerikkalaiset suuttuivat.

Sama koski myös kiistaa autoteollisuudessa. USA syytti, että Japanissa ostetaan liian vähän amerikkalaisia autoja. Japanilaiset totesivat silloin, että tehkää pienempiä, laadukkaampia ja halvempia autoja, joissa on ratti oikealla puolella ja tulkaa sitten puhumaan lisää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ennen Suomen liittymistä EU:n Euroopassa rakennettin Galileon paikannusjärjestelmää, vastaavaa kuin jenkkien GPS, mutta USA kielsi Euroopan Galileon. Tullit on pientä siihen verrattuna että USA pitää Eurooppaa alistetussa suhteessa.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Hmm... Jos en ole väärässä, niin tuo Galileo- eurooppalainen paikannusjärjestelmä on edelleen voimissaan ja alkaa toimimaan lähi vuosina. Hanketta ei ole haudattu.

Sen sijaan tuon järjestelmän sisällä on jouduttu tekemään monia sovelluksia juuri NATO:n ja USA:n vaatimuksista. Näistä ei tietenkään ole uutisoitu, mutta näillä mennään.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Ensin Suomesta, sitten kiinasta, jos ei kummastakaan saa. Sit ei osteta..

En osaa ajatella Suomea Eurooppana.. Toivon vain että Eu:lla menisi kaikki päin persettä jotta siitä päästäisiin eroon, vaikka se olisi vähän aikaa haitallista Suomelle, ja täällä asuville!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jokainen uskoo miten haluaa, mutta juuri sinua varten tämän blogini kirjoitin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Suomi ilman EU:ta on kuin auto ilman pyöriä.

Me olemme pieni maa ja hyödymme valtavasti EU:n toimista.

Sitten on monia, jotka sanovat, että ennenvanhaan kyllä Suomi pystyi ja ennenvanhaan oli kaikki paremmin.

Maailma on muuttunut ja emme elä enää ennenvanhaan, EU:n voima kauppapolitiikassa on myös meidän etu.

Sitten kun sanotaan, että Eu maksaa, niin kaikki maksaa, ilmaisia lounaita ei ole.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Miten ihmeessä Suomi pärjäisi omalla valuutalla, kun ei edes pärjää eurollakaan ?

Ay-liike vakuutti pyhästi ennen rahaliittoon liittymistä kunnioittavansa palkkamalttia. Ja kuinkas sitten kävikään... ?

Nyt meillä on suhdannehuipulla 400.000 työtöntä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Näin on ja näin kävi mitä Lauri valistaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ei Suomessa suuret palkat ole, taidetaan hävitä palkoissa kaikille viiteryhmämme maille, mutta elinkustannukset ovat korkeat, varsinkin asuminen.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Asuminen on Suomessa rajusti verotettu. Uuden asunnon hinnassa on veroja n. 50 %. Tämän lisäksi maksetaan sitten kiinteistöveroja, energiaveroja, piiloveroja ja erilaisia muita palvelumaksuja.

Maailman korkein verotus, maailman suurin julkinen sektori ja suurin osin maksulliset julkiset palvelut - kuulostaako tutulta ?

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Kun valtio myy yrityksen edullisesti ulkomaalaiseen omistukseen ja kansalaiset ostaa siltä tuotteita ylihintaan tai kun joutuu ottamaan ulkomaan velkaa että tulee ulkomailta firmat kaivamaan mineraalit maasta, ei siinä enää tulleja tarvita.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ari, arvostan näitä blogejasi, se antaa mahdollisuuden, ainakin henkisesti meille apatiaan taipuville, heikon itsetunnon omaaville suomalaisille kieriä hetken "tervaassa ja höyhenissä"tai vaihtoehtoisesti ruoskia itseään. Karttapalloa kun vilkaisee niin huomaa, että Suomi on syrjäinen maa, asumiskustannukset korkeat, ja syy siihen selviää vaikkapa katsomalla tänään ikkunasta ulos. Itsenäisyytemme alkutaipaleella ja vielä toisen maailmansodan jälkeen Suomi kuului Euroopan "rupusakkiin" maista köyhimpiin, Tänään olemme kansakuntana maailman ehdotonta eliittiä ja mikä tämän on mahdollistanut, suomalainen vientiteolisuus ja ahkerat duunarit ja tahot jotka toivovat EU:n hajoamista ja madollista maailmanlaajuista kauppasotaa tulleineen eivät taida tai halua ymmärrä kuinka "köpölösti" siinä hevosenleikissä Suomen käy.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset