*

Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Impivaaran vaalitentti

Kun lähtökohtana on Impivaaran presidentin valinta se on  suosiollinen monimutkaislle korulauseille itsenäisyyden ja puolueettomuuden puolustajille sekä istuvalle presidentille.

Keskustan ehdokas Matti Vanhanen saa nyt minulta täyden tunnustuksen, hän on jättänyt turhan haastamisen ja keskittyy asiaan, Se näkyy varmasti kannatuksen nousuna , kyllä se on huomioitu laajasti.

Pekka Haavisto on myös herännyt hiukan ja hallitsee supliikin, tosin saa tukea Sauli Niinistöltä hyvin herkästi. Tämä kaksikko pelaa selkeästi yhteen vaikka olivat edellisten vaalien kaksi kovinta luuta. Ehkä molemmat hyotyvät tästä "verkostoitumisesta?

Tuula Haatainen on mukana kisassa, jossa hänellä ei tunnu olevan paljoakaan sanottavaa. Enimmäkseen miettii ankarasti. Toi eilen kuitenkin yhden tärkeän asian esille, jota Nils Torvalds sitten osasi hyödyntää paljon paremmin. Se oli Ruotsin geopoliittinen asema Baltian suhteen, eli jos baltteja uhataan on Ruotsi väistämättä kuviossa yksi tekijä.

Paavo Väyrynen saisi mennä kaupittelemaan kirjojaaan ja mukejaan muualle. Tämä politiikan helppoheikki ei ole tehnyt politiikassa muuta kuin politiikkaa. Paavo on alusta saakka ymmärtänyt poliitikon asian ja toimenkuvan niin, että poliitikko tekee politiikkaa ja sitä tämä mies tekee intohimoisesti. Vahinko vaan, että asiat eivät politikoimalla tule järjestykseen. Ei poliitikko saa sotkeutua politiikkaan, politiikka on vain keino laittaa asioita kuntoon. se on työkalu ei elämäntapa.

Sauli Niinistö oli ylimielinen ja hiukan väsähtänyt jo, vaikka kampanjaa on vielä pitkä juoksu. Väänsi kuitenkin rautalankaa kun haastettiin. Paljon puheaikaa mutta vähän villoja.

Merja Kyllönen jaksaa jatkuvasti hymyillä ja korjaa ulkopoliittisen tietämättömyytensä hienosti ympäristäasioiden ja hyväntahtoisuuden vetämisellä mukaan sotaisaan keskusteluun. Rauhanenkeli, joka ei pystyisi puolustautumaan. Tietäen haitat mutta ei keinoja niiden torjumiseksi.

Nils Torvalds ja hänen sukkakampanjansa on jo kiinnostavampi kuin hänen feikki Nato-teemansa. Ainoa jännitys on katsoa millaiset sukat on nyt löytynyt jalkaan. Mies joka juo huonoa olutta. Nappasi ansiokkaasti kuitenkin Tuula Haataisen heittämän luun ja keräsi sillä pisteet taskuunsa Haataisen edestä.

Laura Huhtasaari on pirteä ilmestys hiukan ikääntyneiden ukkojen joukossa. Laura, Tuula ja Merja erottuvat edukseen ikänsä puolesta, mutta Laura osaa hyödynttää tätä avua parhaiten. Laura pärjää impivaaralaisena hyvin Impivaaran kisoissa, mutta kun tulee ylittää rajat, on jo meno tuskallisempaa. Kaikkein turvallisinta hänellä on varmasti Porissa.  Onneksi on saanut puhetyylin nyt kohdalleen, eikä enää kimitä niin korkealta ja paineella.

Varmasti useammasta olisi presidentiksi, mutta joukossa on muutama joiden uskottavuus on liian hentoa presidentiksi saakka, mutta ovat ehkä ehdolla muista syistä, kuin tullakseen valituksi presidentiksi.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (54 kommenttia)

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Onneksi on saanut puhetyylin nyt kohdalleen, eikä enää kimitä niin korkealta ja paineella."

Se on aina ikävää, kun jotkut ei suvaitse toisen tapaa puhua :)
Sitten kohta syytellään, että hän on tahallisesti madaltanut ääntään, jotta kuullostaa vakuuttavammalta! Mikään ei ole hyvä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Toni, se Lauran puhetapa ei ole ollut koskaan minua häiritsevää, paitsi parissa ensimmäisessä vaalitentissä, jossa hänellä oli selkeästi paineita. En siis arvostellut puhetapaa vaan kerroin miten on saanut puheensa taas omalle tasolleen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ari, nyt kun otit puhetavan esille, niin minua suorastaan ärsyttää Vanhasen hidas töksähtelevä puhetapa. Toki minun ärsyyntyminen on pientä lientä kokonaiskuvassa. :D

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ärsyttää se Matti varmasti muitakin, mutta koska en halua arvostella puhetapaa, vaan kerroin, että on saanut puhetapansa balanssiin. Muotoilin sen tökerösti koska siihen pääsi tulkinnanvaraisuus väliin.

Matin puhetta on vaikea seurata jos on itsellä vilkas ajatuksen juoksu, ennättää ajatus harhailla monissa asioissa sanojen välillä. Se ei kai ole kuitenkaan Matin vika;)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Vanhasella tuo verkkainen puhetyyli johtuu änkytysviasta, joka muuttuu pahemmaksi, jos tyyli nopeutuu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #11

Olen puhunut kahdenkesken Matin kanssa eikä puhuminen mitenkään ollut haitta, ehkä tilanne vaikuttaa puheen hidastumiseen, en tiedä. Minusta Matti on hyvä substanssissa.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #13

Huhtasaaren kälätyskone taas lähtee käyntiin, kun pääsee kehumaan Trumpia ja fixitiä. Oikein pahaa tekee, kun hän ei parin minuutin session aikana vedä ollenkaan henkeä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #14

Minusta se on vain positiivista että Laura on innostunut Trumpista, sillä se on ainutlaatuista Suomesssa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Vähän järkytyin kun HS:n vaalikoneessa Matti Vanhanen tuli minulle ykköseksi ja oma suosikkini, Nils Torvalds, oli vasta toinen. Kyllönen, Huhtasaari ja Väyrynen olivat toki oikeilla paikollaan pahnanpohimmaisina.

Minuakin ärsyttää mainittu kimitys mutta luulenpa, että sillä on paljon enemmän tekemistä yleisen asenteeni kanssa kuin varsinaisella kimityksellä. Huhtasaaren fanittajat tukin antavat se nhäiritä, tai pitävät puhetapaa jopa positiivisena.

Miksi Torvaldsin Nato-kanta on feikki?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

On itsekin todennut sen olevan vain vaalitäky, eli ei ole täysillä mukana siinä itse. Sydän ei ole mukana vaikka suu puhuu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jannelle vielä.

Kesällä Porissa SuomiAreenan presidenttitentissä Torvalds muiden ehdokkaiden lailla piti epätodennäköisenä, että Nato-jäsenyys olisi ajankohtainen seuraavalla presidenttikaudella eli vuosina 2018–2024.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Miksi Torvaldsin Nato-kanta on feikki?"

Samalla tavalla feikkejä ovat myös Huhtasaaren ja Väyrysen EU- kannat.

Kun on EU- vastaisia äänestäjiä, ilmestyy jostain myös EU- vastaisia ehdokkaita.

Mistä tämä EU- vastaisuus äänestäjissä sitten kumpuaa?

No, se on vain tämä Suomi-isänmaa- uskonto jota on kansalle saarnattu yli sata vuotta. Se on tarttunut hyvin ja sitä on vaikeata muuttaa. Liian monen ihmisen maailmankuva on muotoutunut Suomi- keskeiseksi ja maailmankuvan järkkyminen aiheuttaa vastarintaa ja puolustusreaktion.

Mutta ei sitä EU:n kohtaloa onneksi Suomen presidentinvaaleissa ratkaista, vaikka jotkin ehdokkaat sillä teemalla presidentinvaaleissa ratsastavat.

Niin kauan kuin EU on, siinä kannattaa roikkua mukana. Jos EU lakkaa Suomalaisista äänestäjistä riippumattomista syistä olemasta, sitten pitäisi miettiä uusia kuvioita.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tylsää meininkiä, ei tästä tuu mitään kisaa, vaikka olisi hyvä jos tulisikin toinen kierros, vaikka senkin lopputulos on jo selvä.

Tuolla eduskunnassa on juuri meneillään nuo viinalakiesitykset, se on paljon jännempää :)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minulle ei ole enää vaikutusta alkoholipölinästä, sen minkä käytän teen itse. Olen myös huomannut mitä enemmän alkoholia on thetynä varastossa sitä vähemmä sitä tulee itse juotua. Siksi nyt tehty päätös on hyvä, että alkoholipolitiikka vapautuu edes tuon 0,8 prosenttia.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tulee jotenkin turvallinen olo, kun vilkaisee viinakaappiin ja toteaa, että siellä sitä on. Voi ottaa heti, kun tulee tunne, että nyt makunystyrät kaipaavat tilkkaa viskiä/konjakkia/rommia - lasillista viiniä/olutta/siideriä. Jos huitaisee koko pullon/mäyräkoiran, makunystyrät eivät edes tiedä mitään saaneensa.

Eihän kovin moni kisko kolmea chateaubriandia tai kymmentä lenkkimakkaraakaan kerralla, vaikka pitäisikin niistä...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Viinalaki veivaus vei huomion pois:

Suomen toiseksi suurimman sähköverkkoyhtiön omistus siirtyy miljardikaupassa työeläkevakuuttaja Ilmariselta,
-Goldmann Sachsiin kuuluvalta GS Infrastructure Partnersilta ja brittiläiseltä pääomasijoittajalta 3i:ltä kansainväliselle konsortiolle, johon kuuluvat Allianz Groupin puolesta Allianz Capital Partners, Macquarie Infrastructure and Real Assets sekä Valtion Eläkerahasto VER.
14.12-17
AL

JK.Goldmann Sachsiin
(joka upotti Kreikan ja jonka takia tukipaketit on lähtenyt I-II-III täältäkin.)

Yhtiöiden voitonjako on säädeltyä, minkä vuoksi ne ovat sijoittajille helposti ennustettavia tulonlähteitä, vaikka talous olisi vaikeuksissa.
AL
Sähkölaskun korotus ei ole säädeltyä ja jokainen käyttää varmasti sähköä joka päivä. Mukava pajatso. Varma tuotto.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hölöpölölait aina vievät huomion, eli sukunimilaki, neutraali avioliittolaki ja nyt tämä alkoholilaki ovat mielestäni näitä hölöpölölakeja joilla viedään huomio ja siellä katveessa ne törkylait sitten päätetään, eikä kukaan välitä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #46

Noinhan se on ollut aina. Kun nyt tehtiin budjettia-18 onkohan siihen tulossa lisää "kikyjä" ja veroluonteisten maksujen korotuksia? Samalla kun työttömiltä on viemässä 30e/kk ja tuen kestoa taas kiristetään ?
Täytyykin käydä vilkaisemassa VM sivuilta mitä "hyvää" on tulossa 100v hyvinvointivaltio Suomessa kansalaisille.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #47

Näin se valitettavasti on. Näytösluontoisesti kiistellään "tyhjästä" ja samalla päätetään miljoonien rasitteista kansalaisille. Nämä sanovat sitten vaalipuheissaan olevansa kansan asialla.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #48

Hih,noinhan se menee.
Käsi piplialla vannotaan ministerivala.
Silmät kirkkaana valehdellaan kansalle: Tämä hallitus EI nosta veroja .
Mitä nyt vähän veroluonteisia maksuja.
Terveyspalv.maks 27%,Energia-,kiinteistöveroja,kuntaveroja,veneveroa,"pappamopo-veron ne perui.
Siihenhän se ansiotulovero (n.500milj.) -ale hupenikin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #50

Verojen alentaminen on humpuukia niin kauan, kuin valtion verobudjetti vain kasvaa.

Onhan se sama mistä se vero on otettu, ennen sanottiin ottaja antaja kanapaskan kantaja.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #51

Ja Kepu,kok lupaa köyhille ja työttömille jotain "hyvää" se tarkoittaa että niiltä leikataan se hyvä toimeentulotuesta -94 lailla.
Niin Kelan etuudet,perustulo 560e,takuueläke ja Tiilikaisen 300e/kk työttömille.

Ns.köyhyysloukku/"kannustinloukku"/ nöyräksi ilmaistyön vastaanottamiseksi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Eihän kovin moni kisko kolmea chateaubriandia tai kymmentä lenkkimakkaraakaan kerralla, vaikka pitäisikin niistä..."

Suomalainen juo olutta enemmän kuin pitäisi. Syy on vanha perinne ja uhma. Uhma esivaltaa, auktoriteetteja, uskovaisia, raittiusmiehiä ja kaikkia muita vastaan.

Eduskunta ja suuri valiokunta teki väärän päätöksen. Keskiolutta olisi pitänyt laimentaa, eikä vahvaa olutta pitäisi myydä marketeissa, eikä alkon liikkeitä pitäisi sallia markettien yhteydessä.

Suomalaisilla on heikko viinapää, vaikka he itse muuta kuvittelisivat. Suomalaisia pitäisi varjella viinan kiroilta ja suomalaista yhteiskuntaa alkoholihaittojen kansantaloudelle aiheuttamasta riskistä.

Mutta toki kansanedustajillamme on oikeus tehdä vääriä päätöksiä, asiantuntijoista piittaamatta, ja niinhän ne tekee.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Suomalaisista kuulemma 10% on alkoholin suurkuluttajia, eli alkoholisteja. Eduskunnan päätöksellä alkoholistien määrä kasvaa tulevaisuudessa.

Tuleeko uusia alkoholisteja tarpeeksi?

Riippumatta siitä miten paljon alkoholistien määrä tällä päätöksellä kasvaa, eduskunta halunnee niitä edelleen lisää ja tulee uusia lakeja, joilla alkoholistien määrää edelleen lisätään.

Ne jotka haluaa lisää alkoholisteja puolustelevat asiaa sillä että suomalaiset eivät kaipaa holhoamista.

Tottakai suomalaisia pitää holhota. Eduskunnan tulisi suojella ihmisiä, nyt se on unohtamassa vastuunsa kansalaisista ja jättämässä heidät oman onnensa nojaan ja hylkäämässä heidät suomalaisen sosialiturvan ja terveydenhuollon varaan ja kustannukseksi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Uhma esivaltaa, auktoriteetteja, uskovaisia, raittiusmiehiä ja kaikkia muita vastaan.

Ja se uhma sikiää juuri tuosta ylenpalttisesta holhouksesta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Ja se uhma sikiää juuri tuosta ylenpalttisesta holhouksesta."

Enpä tiedä mistä se sikiää.

Yksi vaihtoehto on se että suomailsista yritetään kasvattaa nöyriä ja ahkeria työntekijöitä ja lapsista yritetään kasvattaa pois ylpeys ja uhma. Sen takia suomalaisia lapsia ei helposti kehuta, vaan liikaa itsetuntoa yritetään pikemminkin latistaa, koska se koetaan haitalliseksi, mitä se tavallaan onkin.

Suomessa ei osata kasvattaa lapsia oikein, hyviä perinteitä ei ole ja kasvatusoppaat ovat teoriaa, eikä ihmisikä riitä siihen että käytännön kasvatusoppia ennättäisi kertyä ihmisiän aikana. Isovanhemmatkaan eivät osaa kasvattaa ja vanhemmat ovat kasvatusasioissa ihan pihalla.

Seurauksena on että suomalaislapsilla ei ole itsetunto kohdallaan, sitä on joko liikaa tai liian vähän ja sitä epätasapainoa sitten lääkitään viinalla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #29

Kun suomalisia holhotaan kuin lapsia ei itsetunto kehity ja siksi se johtaa ryypäämiseen helpommin, kuin siellä missä vastuu juopumisesta on itsellä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #30

Valtiovallalla ei ole mahdollisuuksia suomalaisten itsetunnon kasvattamiseen, ei ainakaan sillä tavalla että antavat niiden ryypätä tärvätä terveytensä piloille. Sellainen vie vain loputkin itsetunnosta, senkin vähän mitä sitä on.

Kasvatus pitäisi tehdä kotona ja koulu voisi olla siinä tukena. Tänä päivänä vanhemmat jättää kasvattamisen koulujen ja yhteiskunnan varaan, kun itsellä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä.

Kodeissa mm. ryypätään, taoellaan, kiroillaan ja käytetään v- kieltä. Millainen maailmankäsitys sellaisessa ympäristössä kasvaneille lapsille kehittyy.

Olen tavannut tarha- ikäisiä lapsia joiden kielenkäyttö on kuin tukkilaiskämpiltä. He eivät osaa puhua yleiskieltä, v- kieli on heidän äidinkieltään.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #30

Juuri noin.
Huvinttavinta on kuitenkin kun :
RAILAKKAASTI JUHLINUT AVUSTAJA VIETIIN EDUSKUNNASTA AMBULANSSILLA !
Perjantai 15.12.2017
IL

PS taannoin yksi tuli kännissä "työpaikalle " pikkujoulujen jälkeen.
KOK yksi piti kännissä puheen eduskunnassa. Tuli demareiden eduskunnassa tarjoamasta pikkujoulujuhlasta .

Kansanedustajat tietävät läheltä seuranneena miten alkoholi vaikuttaa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ari, sulla on kommenttiosiossa paljon positiivista sanottavaa, mutta itse artikkeli on jotenkin arvosteleva. Melko tasapuolisesti toki impivaaralaisehdokkaita kohtaan, ei oikein edes huomaa, olisiko joku suosikki sinulla.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Veikkaan, että Arin suosikki on Sauli, joka vuorostaan on minun inhokkini (prinsessatautinsa, ylimielisyytensä ja kryptisen puheensa takia).

Vaikka toivonkin hänelle pitkää isyyslomaa (6 v), niin on aivan varma, että Saulista tulee jatkopressamme, mutta toivottavasti vasta toisen kierroksen kautta. Silloin "koko kansan presidentti" pysysi edes hieman nöyrempänä. Mielipiteeni menee siltä osin yksi yhteen Heikki Pursiaisen kanssa:

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244123-pres...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kyllä se ylimielinen prinsessa taitaa olla Väyrynen, joka nytkin ilmoitti olevansa Niinistön ainoa todellinen vastustaja.

"Kaikilla on omat vahvuutensa. Sattuu vain olemaan niin, että minussa nämä kaikki vahvuudet yhdistyvät."

"Minä olen Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa."

Sieltä yläkerrasta ei vaan ole hoideltu Väyrystä edes pääministeriksi.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #21

Molemmissa samaa valuvikaa (siis: molemmissa)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #22

Niinistö tuskin olisi lähtenyt ehdolle kolmatta kertaa, Väyrynen on häviämässä jo neljättä. Ja ties vaikka uhoaisi vielä ainakin viidettäkin, 2024 vaalitenteissä Paavon sylissä voi olla kirjansa Eemeli Väyrysen vuosisata ilmoituksin että hänkin jatkaa 100-vuotiaaksi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #22

Valuvikaa on jokaisessa ihmisessä, siksi meitä kutsutaankin inhimilliseksi. Paavo ei ole saanut valuvikansa kanssa mitään politiikassa aikaan, ei mitään. Jos ei lueta hänen EU:n tuella rakentamaansa Keminmaan Opistoa. Jalasmökistä lähtien on hän imuroinut kaikki itsensä suuntaan, vaikka ainakin minä ymmärrän yhteisunnallisen toiminnan yhteiskunnan kansalaisten hyväksi tapahtuvana "pyyteettömänä" työnä.

Saulin olen tavannut suunilleen yhtä monta kertaa kuin Väyrysenkin. Mies oli nuorempana kuin elohiiri aina liikkeessä. Pidän tästä presidentti Niinistöstä erittäin paljon. Sehän osoittaa että ihminen voi oppia ja muuttua. Sauli ei ole enää se mitä oli kaksikymmentä vuotta sitten, mutta Paavo taitaa olla sama Paavo kuin aina.

Se siitä valuviasta, toinen ei korjaa valuvikaansa ja toinen taistelee korjatakseen vikansa. Silti molempia vahdataan vain menneisyytensä takia. Eilen Sauli oli ylimielinen ja Matti Vanhanen "voitti" eli pesi koko porukan. Väyrynen turvautui ihmetekoihin, eli kirjajippoiluun ja Saulin piikittelyyn.

Nämä ovat kuitenkin presidentin vaalit eikä vittuilukisat.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #25

Vanhanen pärjäilikin eilen hyvin, ei suotta ole ollut pääministeri ja ellen väärin muista ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajakin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #26

Se asiaosaamisen varmuus näkyi selkeästi, presidentin työ on muutakin kuin kokemuksen jakamista, siksi on kaikki vaut oltava kunnossa. Matin nousu presidentiksi yllättäisi, mutta kyllä hänestä siihen olisi. Väyrysestä en ikävä kyllä voi sanoa samaa. Paavohan hermostuessaan alkaa vittuilla suoraan päin naamaa, mitä tapahtuisikaan Putinin kanssa keskustellessa, sitä en uskalla edes arvata.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #27

Hauska huomata, että Vanhanen on huomannut, että asiaosaaminen on hänen paras vahvuutensa. Silloin ei tarvitse hakemalla hakea haaston paikkoja vaan voi vain tuoda esiin omaa näkemystään.

Väittäisin, että Niinistö sai paljon elämänkokemusta kiipeillessään poikansa kanssa siellä Khao Lakin sähkötolpassa. Siinä pääsi näkemään, miten hiuksenhieno linja voi joskus olla elämän ja kuoleman välillä. Silloin voi vain toivoa, että on tehnyt riittävän hyvän valinnan. Parhaasta ei niin väliä.

Olen lomaillut samassa paikassa hyvällä säällä vajaata vuotta aiemmin ja voin taata, että aallon tullessa ei hyviä vaihtoehtoja ole ollut tarjolla yhtään.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #26

Vanhanenhan se oli joka Lissabonin sopimuksella vei presidentiltä vallan. Väyry oli ministerinä myös viejänä.
Kumpikin sopi Kreikan vipit,ERVV/EVM -09 hallituksessa ollessa .

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eikös ne paneelit ole juuri siksi, että asetutaan kritiikin alle. Siksi kritiikki, miksi pitäisi olla sanomatta mitään tai ymmärtää tahallisesti väärin?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ari, tuolla yhdessä kommentissa sanoit jotenkin siihen sävyyn ettei tuo alkoholipäätös sinua hetkauta. Ei muuten minuakaan.

Sen sijaan näyttää kyllä hetkauttaneen Jungneria pahan päiväisesti. Toki perusteena hän kertoo muitakin syitä tähän "Jungner kertoo Facebookissa ymmärtäneensä alkoholilain käsittelyn myötä, kuinka erilleen hän on vuosien mittaan kasvanut SDP:stä."

"– Kauppojen aukiolo, työperäinen maahanmuutto, paperittomien oikeudet, tieliikennekaari, kasvuyrittäjyys... Tämä ei ole enää se puolue, josta aikoinaan innostuin. Hienot yhteiset menneet vuodet eivät ole yksin syy jatkaa yhdessä silloin, kun mikään muu ei enää toimi, Junger jatkaa."

https://yle.fi/uutiset/3-9979901

Koville ottaa monille varmaankin tuo päätös.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niin Jungnerin päätös on kai enemmän demareiden nykyisestä toimintakulttuurista enemmän kuin itse tuosta päätöksestä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Aivan noin, mutta oli viimeinen pisara tämän päivän päätös demareiden ryhmäkuriin sitoutuminen jokseenkin täydellisesti.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #34

Pieni teko Jungnerille iso tappio demareille.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #37

"Pieni teko Jungnerille iso tappio demareille."

Käsittääkseni demarit eivät ole kärsineet mitään.
Sitäpaitsi Rinne näyttää pikkuhiljaa saavan juonesta kiinni,
siinä että miten oppositiosta käsin tehdään populistista politiikkaa.

Se on demareille ihan yks lysti miten minä heidän oppositiopopulisminsa koen, se on pääasia että se tehoaa sellaisiin ihmisiin jotka harvoin, tuskin koskaan, ajattelevat politiikkaa. Sellaiset ihmiset nimittäin ratkaisevat vaalien tuloksen, sillä ei ole merkitystä mitä minä ajattelen, tai mitä sanon.

Suurimmalle osalle ihmisiä se mitä minä ajattelen tai sanon on käsittämätöntä. Jos haluaa ääniä ja poliittista valtaa, pitää puhua niin että ne jotka ratkaisevat vaalin tuloksen ymmärtävät ja hyväksyvät sen mitä sanot. Demarit yrittää nyt johdonmukaisesti tehdä juuri sitä politiikkaa, sanoa juuri niitä sanoja.

Mutta niin yrittävät kaikki muutkin. Se ratkaisee vaalin tuloksen kuka osaa olla kansanomaisin ja puhua parhaiten kansan omalla kielellä.

Jungerista ei siihen olisi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #38

Olet väärässä, Jungner oli voittaja tässä asiassa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #34

Jungerin ja J.Vartiaisen ryhmäkuri "demareina" taitaa olla samaa KOK Vartiaisella.
Mikaeli taitaa hypätä kok kelkkaan?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Ei Junger ole koskaan sopinut demareihin, liian herraskainen tyyli.

Tyyli pitäisi olla jotain sellaista Mauno Koivistomaista, tai Paavo Lipposmaista. Se olisi sopiva demarityyli.

Sellainen vähän harvahko, mutta painokas ja jämäkkä ulosanti.

Tuula Haatainen edustaa mainiosti demarityyliä.

Nykyinen puheenjohtajakin, Se Rinne, kyllä muuten kävisi, mutta se änkytys on vähän liikaa. Myös joku Jaakonsaari on olemukseltaan hyvää demariainesta. Vähän sellainen hitaanlainen puhe, vähän kansanomainen tyyli, mutta asiantuntevaa ja asiaan pureutuvaa tekstiä.

Demarin ei kuulu snobbailua eikä knoppailla, sellainen kuuluu porvarien ilmaisustrategiaan.

Nykyisistä oikeistolaisista puoluejohtajista ja merkkihenkilöistä mm. Orpo, Sipilä ja Vapaavuori ovat suulliselta ilmaisultaan ja ulkoiselta olemukseltaankin hyvää demariainesta, junger ei sitä ole eikä myöskään Stubb eikä Katainen olleet sitä, kaukana siitä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #35

Jungnerin puolueosastohan oli ennen Tölö Unga Socialister, mutta perusti sitten muutaman muun demarin kanssa jonkun kultapossukerhon ja ilmoittivat että eivät ole sosialisteja ollenkaan, joten eihän Jungnerin ero SDP:stä ollut yllätys.

https://demokraatti.fi/kaihdamme-ei-linjaa-tolo-un...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #36

Ex-yritysjohtaja harvoin sopii vasemmistopuolueeseen.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #36

Jäseninä juuri niitä jotka ei ole osallistunut hyvinvointivaltion rakentamiseen palkkatyöllä. Päässyt valmiiksi katetun pöydän ääreen.

-TUSsilla on yli 130 jäsentä ja jäsenten keski-ikä on alle 40.

SDP:llä on nyt noin 42 000 jäsentä-15

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Presidentinvaalien TV-tentit ovat tällä kerralla niin tylsiä että toimittajat kaipaavat mitä tahansa saadakseen tyhjästä nyhjäistäväksi jutun juurta ettei tarvitsisi halkoa lillukanvarpuja, Väyrystä piristykseksi ja tätäkin:

Merja Kyllönen on tunnettu sutkautuksistaan. Tv-tenteissä ne katosivat jonnekin. Se on sääli, sillä verbaaliakrobatiaa ne juuri kaipaavat, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan uutistuottaja Hanna Vesala.

Onneksi Torvalds huomaa vaihdella sukkia.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005492727.html

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Juuri tuota peliä se on, asiat saavat olla rempallaan, kunhan sutkautukset ja sukat ovat kohdillaan.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Jos nykyinen ja sitä edeltävä presidentti vaihdettaisiin Nasse-setään, ei muutos olisi kummoinenkaan. Kekkosen jälkeen presidentteydessä ei olla nähty valtiomiesmäisyyttä, vaan enemmänkin perhepolitiikkaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset