Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Suomettuminen syvenee

Viimepäivinä on hurrattu, kun on saatu Paavo Väyrynen mukaan presidenttikisaan. Kisaa on sanottu laimeaksi, mutta miksi sen pitäisikään olla repivää. Mehän olemme valitsemassa maalle presidenttiä, emmekä pitämässä hauskaa ehdokkaiden kustannuksella.

Paavo huudettiin mukaan pelleksi, sillä muut pellet eivät olleet tarpeeksi hauskoja.

Istuva pelle on liian ylivoimainen, eikä hän naurata ketään, koska kannattajat eivät halua tehdä mitään, että suosio ei lopahtaisi.

Suuri haastaja eli vihreiden Pekka Haavisto on nyt omillaan. Nostetta ei tule Sauli Niinistö-kammosta, eli viime kierroksen kuka muu tahansa paitsi Niinistö on hiipunnut ja samalla katosi Haaviston äänestäjäpohja.

Tuula Haatainen ei ole tuonut kaivattua haastetta, koska hän on sortunut nälvimiseen. Ei pikkuruinen näprääminen ja Niinistön jalustan nakertaminen tuonut Matti Vanhaselle mitään nostetta. Miksi Tuula edes yritti tuota samaa.

Laura Huhtasaari ei ole saanut ääntään kuuluviin ja nyt on hänen historiataustakin jo nostettu häntä vastaan. Laura menetti etsikkoaikansa kovin nopeasti.

Nils Torvalds veti esiin Nato-kortin, mutta taisi hukkua tähän oljenkorteensa heti alkuunsa. Tästä myöhemmin tuossa suomettumisosuudessa.

Merja Kyllönen menetti viimeistään itsenäisyypäivän juhlapuvullaan mahdollisuutensa. Juhlapuku ja arkilasit kirjoitti iltapäivälehdistö. Miten Merja voisi klaarata isännöinnin, koska ei osaa edes olla vieraana?

No nyt sitten kun Paavo Väyrynen on huudettu sisään vauhti muuttuu!

Ei muutu!

Suomen suomettuminen syvenee, valittiinpa kuka tahansa eli Sauli Niinistö. Hänethän joka tapauksessa valitaan, sanoipa Paavo vaikka mitä.

Suomi ei pääse suomettumisen suosta mihinkään. Me olemme ja pysymme Venäjän kainalossa, vaikka kuka tahansa noista ehdokkaista valittaisiin. Paavo olisi kaikkein pahin vaihtoehto, jos suomettumisesta todella haluttaisiin eroon.

Matti Vanhanen on niin suomettunut, että sen harmaammaksi ei enää suomettuminenkaan voi mennä.

Tuulan uudet tuulet eivät suomettumista hetkauta, eikä edes Nils pystynyt natomyönteisyydellään nostamaan muita kysymyksiä ylös, kun sai heti siipeensä natosta.

Natosta ei suomalaiset osaa keskustella. Se on yksi hyvä suomettumisen mittari, sanomme olevamme länsimainen demokratia, mutta olemme hiljaa kaikista Venäjää ärsyttävistä asioista.

Demokratiassa äänestäjillä on puhevaltaa, mutta Suomessa ei äänestäjällä ole vaihtoehtoja siinä suhteessa, vaikka puolueita on joka sormelle.

Vaikka eihän Suomessa ole tuo keskustelu kovin juurevaa, olipa kyseessä, Nato, pakkoruotsi, maahanmuutto, natsit, verotus, sisäpolitiikka tai ulkopolitiikka. Esson baarissa ei uskalleta puhua, vaikka meillä on vapaa maa, niin somekyttääjät ovat aina kuulolla. Vapaa keskustelu on kuollut, sitä ei tarvinnut kenenkään edes tappaa suomettuminen on sen nujertanut.

Sauli Niinistön ensimmäinen presidenttikausi on kohta lopuillaan, mutta suomettuminen on hoitamatta. Sauli ei siis ole hoitanut unilukkarin tehtäväänsä kunnialla. Suomettumisen voimasta kertoo  hänen korkea kannatusprosentinsakin, eihän se muusta kerrokaan. 

Kun ei natomyönteinen Martti Ahtisaari tuonut Suomea Natoon, niin miten ihmeessä sen toisi joku muu? Martin toista kautta ei tullut, koska se eliminoitiin Naton tilalle piti saada ensimmäinen nainen. Olisihan Tarja Halonen voinut vielä yhden kauden odottaa, olisi vielä tänäänkin presidentti jos olisi odottanut.

Hyvä ettei malttanut, sillä silloin ei todennäköisesti Niinistöstä olisi koskaan noussut presidenttiä. Hän olisi nyt kisassa samanlainen noviisi kuin kaikki toisetkin ehdokkaat Paavoa lukuun ottamatta, sillä Paavo on neljättä kertaa mukana ja ei millään muotoa voi kutsua noviisiksi. Mutta tuskin Sauli Niinistö olisi enää edes ehdolla.

Kuka ehdokkaista sitten voisi nousta Venäjää vastustamaan Nato-kysymyksessä, paitsi Nils joka puhuu lämpimikseen. Ei hänellä olisi mahdollisuutta presidenttinä tehdä muutosta, ei Saulikaan ole mitään muutosta tuonut. Hän on vain hoitanut presidentin hommaa paremmin, kuin Tarja Halonen, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Ravintolassa tarjoilija voi tuoda sinulle pihvin päytään paremmin kuin edeltäjänsä, mutta pihvi ei tarjoilusta parane, se pitää myös paistaa paremmin keittiössä.

Pitää siis olla pääministeri joka Suomea ohjastaa paremmin, eikä siinä silloin auta hurrata vaikka Paavo nouseekin mukaan presidenttikisaan. Meille on tulossa seuraavaksi pääministeriksi Petteri Orpo, - ei paljon naurata.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (65 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomen tilanne on jo niin surkea, että on sama kuka valitaan presidentiksi.

Toisaalta kansa on johtajansa ansainnut.

Makkitaikinasta ei tule hyvää pullaa, vaikka sen koristelisi kakelbergin marjoilla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Presidentti-instituution voisi jo laittaa roskakoriin. Eduskunnan voisi samalla puolittaa.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

"Metropoli-ihmiset" - vapaavuoret, sinnemäet ja muut - hokee kuinka kaupungit ja seudut ohittaa valtion. JOS näin on, niin miksi tarvitaan valtiollisia instansseja kuten presidenttiä ja eduskuntaa.

Sekavia ja satunnaisia on viisaiden puheet. Viisaiden?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #13

#13
Kunnat ja kaupungit perivät enemmän tuloveroa kuin esim. Viron koko tulovero max 20%.

Niissä on 500.000 vähätöistä virkaa ja he nauttivat palkkaa.

Sinnemäki ja muut verbaalikot ovat siten oikeassa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#2

Ehdottomasti. Ja säästyvät rahat voisi sijoittaa koulutukseen ja nuorten yhteiskuntaan mukaan ottamiseen.

Eduskunnassa luuhaa monenmoista vipeltäjää, joilta aikaa näyttää riittävän kaiken maailman kissanristiäisissä esiintymisiin. Takseilla siirtyvät paikasta toiseen, vaikka matkaa olisi vain muutama sata metriä.

Lehdistä olen saanut lukea, että Mikko Alatalo (kesk.) ainakin kiertää keikoilla ja Hjallis Harkimon (kok.) olen nähnyt poikansa kanssa pyörittävän tv:ssä keskusteluohjelmaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #25

Eduskunnan sanotaan edustavan kansaa. Siis kansan peili. Emme siedä kaikkia, emme siedä kaikkia valittuja edustajia. Moni lepää siellä laakereillaan ja käyttää hyväksi kaikki edut mitä heille on järjestetty ja niitä on liikaa. Niistäkin voisi karsia ja säästää. Pienempi joukko ei kuulemma edustaisi kyllin hyvin koko kansaa. Enpä tiedä. Niin vain olen kuullut sanottavan. Aina edustajat eivät edes uskalla äänestää, vaan pysyvät poissa äänestyksistä.

Arilla oli melko tyly kuva presidenttiehdokkaista, mutta sehän on perisuomalaista tylytystä. Siihen en ihan voi yhtyä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #27

- sehän on perusuomalaista tylytystä. (muokattu)

En ole perussuomalainen;)))

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila Vastaus kommenttiin #27

Niin, ehkä kansa ei siedä kaikkia edustajia kun ne näyttävät niin omalta peilikuvalta: Nautitaan tuista vastikkeettomasti ja ei tehdä mitään. Tai sitten osa ei pidä edustajistaan koska tuntee alemmuutta heitä kohtaan, edustajalla kun hieno koulutus ym. Esim Elina Lepomäelläkin taitaa olla jopa kaksi yliopistoi tutkintoa. Koita samaistua siinä sitten "kun luvut jäi kesken aikanaan"

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #27

Politiikot taitavat olla jotain ihan eri rotua kuin tavalliset kansalaiset. Harvat todellisia arvoja arvostavat järkevät ihmiset asettuvat ehdolle.
En muuten ollenkaan tykkää kun käytettään "suomettuminen" haukkumasanana. Ei Suomi suomettumalla sen suomalaisemmaksi muutu.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #25

#25
Ei kouluttaminen ja ylikouluttaminen saisi olla itseisarvo, jolla työllistetään opettajat ja heidän sidosryhmänsä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Kisaa on sanottu laimeaksi, mutta miksi sen pitäisikään olla repivää. Mehän olemme valitsemassa maalle presidenttiä, emmekä pitämässä hauskaa ehdokkaiden kustannuksella".

Noinhan se on, mutta medialla on omat intressinsä. Täytyy saada sivut täytettyä ja lähetysaikaminuutit käytettyä. Rutiinijutut kaiken maailman kinastelusta, todellisesta tai kuvitellusta, syntyvät helposti, mutta asiakysymyksistä kirjoittelu vaatii perehtymistä, tietoa ja työtä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Rutiinijutut kaiken maailman kinastelusta,...

Suomalaisita on tullut poliittisesti kritiikittömiä, kunhan vain saa lukea näitä juttuja. Omaa kantaa ei monilla ole, vaan mennään median silakkaparven mukana, kun joku keksii alpakat niin kohu kääntyy sinne, omaa linjaa ei ole.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Tuossa kiteytyy paljon ajastamme:

"Natosta ei suomalaiset osaa keskustella. Se on yksi hyvä suomettumisen mittari, sanomme olevamme länsimainen demokratia, mutta olemme hiljaa kaikista Venäjää ärsyttävistä asioista."

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ari Alsion blogikirjoitus selkokielellä :

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Nonii..taas tuli aimo annos sitä ihteään,ei kuitenkaan runon muodossa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomessa valitaan aina istuva presidentti seuraavalle kaudelle suurella kansansuosiolla jos istuvalla presidentillä on mahdollisuus osallistua vaaliin ja jos hän siihen osallistuu. Ainoa syy, että Martti Ahtisaarta ei valittu toiselle kaudelle on se, että hän ei enää asettunut ehdokkaaksi. Jos hän olisi asettunut, niin Tarjasta ei olisi tullut presidenttiä ja Niinistöstä olisi tullut sellainen jo kuutta vuotta aiemmin.

Presidentti-instituutio on Suomessa niin seremoniallinen, varjeltu ja tsaristista kunnioitusta nauttiva, että Suomen Tasavallan presidentti ei voi tehdä virheitä lainkaan. Hän määrittelee sen, mikä on oikein, kuin Kim Yong Un konsanaan. Siksi hänet valitaan aina toiselle kaudelle. Ei virheetöntä voi jättää valitsematta.

Tulevissa vaaleissa ainoa presidentin tehtävään nivoutuva poikkeus muista ehdokkaista on ollut Nils Torvalds NATO-kantoineen. Se olisi voinut tuoda hänelle suurta nostetta - kuin Elisabeth Rehn aikoinaan, mutta hän mokasi omituisesti, kun tuomitsi Jussi Niinistön suursotaharjoitusjunailun argumenteilla, jotka ovat päinvastaisia kuin se kuva, jonka hän on ehdokkaana halunnut Suomen kansalle esittää. Olisin voinut äänestää häntä NATO-kannan vuoksi, mutta en enää.

Edelleen tuntuu joka tapauksessa siltä, että Suomessa ei porukka vieläkään tiedä mitä presidentti tekee ja millä perusteilla hänet pitäisi äänestää.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kannattaa olla ajan hermoilla. Mielipidemittauksen mukaan Natoa kannattaa n. 20 % vastaajista ja sitä vastustaa yli 60 % vastaajista. Vajaa 20 % prosenttia ei osaa sanoa juuta tai jaata asiassa.

Kuinkas tähän on nyt tultukaan, vaikka Ukraina on vielä tuoreessa muistissa ja uutisoinnissa edelleenkin ?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ari , ettei vaan suomettumiseen kuuluisi myös suomettemisen ihmettely ja määrittely mualiamalla -oddia duoda ! :D

https://en.wikipedia.org/wiki/Finlandization

..ja Ylekin odottaa uutta tulemista
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/20/suomettum...

--
....ja ei hyvältä näytä, että jopa Oulun lehti referoi uutista mualimalta
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/politico-kata...

..psst ollaan tosikoita ja veitikoita yhtä aikaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kataisen uroteot tunnetaan täällä Suomessa, Eurooppa ei ole vielä avannut silmiään Kataisen suhteen tuo alimmaisen linkin sisältö todistaa sitä.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kukaan ei ole rohveetta omalla maallaan, pätee Kataisen tapauksessa. Ei kai ihan syyttä Kataista kehuta muualla Euroopassa.

Olen täällä useasti sanonut, että jos olisin ollut valtutettuna ovimiehenä Säätytalolla vuoden 2011 hallitusneuvottelujen aikaan, kaikkia tennariteinipolitiikkoja en olisi päästänyt sisään.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #18

Kyllä Katainen on profeetta myös omalla maallaan. Viime kesänä soudin lasten kanssa veneen rantaan onkireissun jälkeen ja Katainen tuli katselemaan kalasaalistamme. Katainen kehotti paistamaan isoimmat ahvenet voissa, grillissä kuivuvat liiaksi.

Tästä opimme ainakin sen, että kyllä Katainen on profeettana myös omassa maassaan ja ymmärtää oikein mainiosti myös hyvän päälle. Mukavan oloinen heppu ainakin lomaillessaan.

Liekö odotellut kutsua illastamaan kanssamme? :)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- ”Tavoitteena on, että koko Ukraina jäisi vaikutuspiiriimme.” ”Ettei Ukraina joutuisi Amerikan vaikutuspiiriin. Se tarkoittaa sitä, että täytyy vaihtaa Kiovan hallintojärjestelmä. Mikäli kapinalliset pystyvät siihen – hyvä näin, mutta on myös muita mahdollisuuksia,” Felgenhauer sanoo Moskovassa.

Suomettumisen ydin, eli tosiasiat ovat Venäjän käsissä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kumpi vetää enemmän, muki vai ämpäri? Matilla on ämpäri ja Paavolla muki. :D

https://data.kosila.fi/plus/uutisosastot/20171210/...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Suomen kansa on syväomaksunut suomettumisen ideologian ja valitsee itselleen presidentin, joka varmasti ylläpitää suomettumista. Ainakin 80% todennnäköisyydellä.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

On ne suomalaiset sitten paska kansa. Joko ne ovat suomettuneita tai sitten ne ovat NATO-kiimaisia. Osa on rasistinatseja, ja loput suvakkimädättäjiä. Kysykää vaikka sotatieteiden tohtorilta.

Kyllä jossain pitäisi olla helposti ymmärrettävä listaus Ainoista Oikeista Mielipiteistä, ja niihin liitettynä tiukka ohjeistus siitä, missä, miten ja kuinka usein Ainoista Oikeista Mielipiteistä saa keskustella.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

'Ilie Soviets have a direct wedge into the Finnish
politjcal system in the Finnish Communist Party (PCP)
and its parliamentary arm, the People's Democratic League
(SKIIJ,). While the FCP has been kept from control of
€unctions considered sensitive, its size and importance
(it consistently polls close to 20 percent oE the popular
vote) give it considerable leverage within the system.
'l'liis factor, when combined with the uniquely responsive
natiire of the Finnish political structure to Soviet
wishcs, irialces the I;CP a11 inherently useful tool for the
Soviets.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"While the FCP has been kept from control of functions considered sensitive, its size and importance (it consistently polls close to 20 percent oE the popular vote) give it considerable leverage within the system."

Ja tästä on siis suomettuminen syventynyt? Paljonkos se kommarien ääniosuus nykyään onkaan? Vai tarkoittaako tuo sittenkin, että suomettumisen määritelmä on vain laajennettu koskemaan ketä tahansa joka on jostain asiasta eri mieltä?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #21

Onko se? Ja sen voit päätellä itsekin, että on.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Miksi ette keskustele, kun laitoin tällaisen spekulatiivisen mahdollisuuden ottaa osaa keskusteluun. Ehkä blogisti on oikeassa, ei täällä Suomessa enää kyetä keskustelemaan, kun koetaan, että sananvapautta ei ole ja pelätään. Kun keskustellaan asiallisesti ja tosiasioista, niin ei meitä kukaan pane linnaan. Korkeintaan Sauli tai tuleva uusi pressa kutsuu jonkun joskus "linnaan" visiitille. awink awink

http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247322...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onhan tuolla yli sata kommenttia jo...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ilmeisesti vääriä mielipiteitä.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Eikohän meillä pitisi olla laajasti hyväksytty yli puoluerajojen yltävä presidentti, jolla olisi valta pannan heilurimaiset puoluesidonnaiset poliitikkopääministerikin järjestykseen laillisesti. Suomen kokonaispolitiikka ei saa muuttua joka helvetin vaalien jälkeen ties mihin uuteen suuntaan.
Presidentin valtakausi on 6 vuotta, miksi se ei olisi 2x4 vuotta ja sidoksissa Eduskuntavaaleihin sieltä myös luottamuksen saamiseksi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Presidentiksi valittaisiin eniten ääniä saanut kansanedustaja, niinkö?

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Ei, vaan jopa poliittisen vallan ulkopuolelta oleva laajasti hyväksytty persoona. Mutta Eduskunta sen päätäisi.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #33

Poliittisen vallan ulkopuolelta oleva laajasti hyväksytty persoona, jonka eduskunta päättäisi? Nope!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #62

Ai tyyliin Ahtisaari? Kuka olisikaan nyt Niinistön haastaja Juhon teeman mukaisesti? Ei ainakaan kukaan ehdolla oleva.

Raimo Sailas?

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Suomessa tarvitaan nyt "herätysliike" joka ottaa ja vaihtaa presidentin.

Kukahan sellainen olisi (olisi voinut olla). Niinistön kilpailijat ovat liian "puoluepukarimaisia", eivät pääse lokerostaan ylös. Hyvän pressan pitäisi tulla muulta elämänalueelta kuin tavanomaisesta politiikasta.

1900-luvun alkupuolella johtajistoon löytyi mm. akateemisia tietäjiä. Olisiko tänään sellaisia? Yks'kaks ei oikein keksi, mutta voisi löytyäkin. Mitenkähän arkkipiispa Mäkinen (kun unohtaa mahdollisen sd-taustan).

Aitoa arvojohtajuutta, globaalin eettisyyden tajua ja herättäjää nyt tarvittaisiin. Sauli Niinistöstä ei sellaiseksi ole, ei alkuunkaan. Häneltä puuttuu sosiaalinen taju (puhe "eheydestä" leijuu ilmassa, on näennäispuhetta). Pohjimmiltaan Niinistökin on puoluepukari (kokoomuslainen) vaikka yrittää sen peitellä.

Väyrynen ei taida puoluepukari juuri nyt olla mutta onko hän sosiaalinen ja globaali arvojohtaja???

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Meille Nato-kiimailijoille ei ole tarjolla omaa valttikorttia.

Niinistöön olen pettynyt siinä, että puoluejohtaja Sauli Niinistö sanoi puolueväelle suunnatussa tilaisuudessa vuonna 1994 pitkän tähtäimen tavoitteekseen Suomen Nato-jäsenyyden. Nyt hänkin presidenttinä lymyilee kansanäänestyksen takana. Ikään kuin sellaisesta asiasta voitaisiin avoimella kansanäänestyksellä päättää.

Jollen ihan väärässä ole, taisipa tuo S-J Pietikäinenkin jotain puhella tuossa samaisessa tilaisuudessa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kain kanssa yhtä jalkaa kuljemme tässä kommentin sanomassa. Niinistö on hyvä presidentti, mutta voisi pitää hieman enemmän mielessään sen, että joka päivä tulisi parntaa juokusua, myös Nato-keskustelussa. Nythän se vaietaan sen gallup-suosion taakse, itse keskustelua ei käydä. Niinistö selkeästi vaikenee asiasta, kun ei mahda asialle mitään, ja vaikka olisikin jotain mieltä, niin ei kerro enää kantaansa kiemurtelematta.

Nils Torvalds otti Nato.asian ykkösteemakseen, mutta ei kannata asiaa henkisesti lainkaan, kuten Juha Kuikan kammentti kertoo selkeästi.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Suomettumisen ihkaensimmäinen laukaisija oli Juho Kusti Paasikivi (Kok/KOP) ja siitä hänelle syvä kumarrus! Viisas ja tarpeeksi vittumainen valtiomies.

Kun Arin otsikko oli hieman turhan negatiivisesti "Suomettuminen syvenee", niin minäpoika panen paremmaksi: "Suomettuminen jalostuu". Aivojen ovela käyttö on sallittu, jopa suomalaisillekin..

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ilmarin mielestä meidän tulee olla rähmällään idän suuntaan. Ilmari myös hyväksyy, että suvereniteettiimme on Putinin taskussa.

Peen nuolenta voi syventyä paskaan asti, mutta mielestäni peen nuolentaa ei kannata pidemmälle enää jalostaa.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Ari, ole hyvä. Älä puhu Ilmarin puolesta, jooko? Ilmari ei ole Venäjän suhteen sinisilmäinen eikä ruskeakielinen. Joko edes tuo viestini menisi nyt vihdoin perille? Tässä vakaa todistus (ties monesko kerran):

Lainaus tuoreesta blogistani (http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/2...):

Paljon on ollut puhetta Venäjän pyrkimyksistä vaikuttaa "lännen" mielipiteisiin ja elämänmenoon. Osa tästä huolesta on aiheellista (trollaukset, RT-kanava jne) ja osa melko lailla vainoharhaista, sanoisin. Venäjä on ollut, on ja tulee aina olemaan naapurimme. Siihen voi suhtautua kolmella tavalla:

* kyseinen naapuruus on täysin samantekevää (tyyliin EVVK)
* Venäjästä ei ole mitään positiivista sanottavaa (inho/pelko)..
* itänaapurimme on riittävän kiinnostavaa

Kotimaassa tuo viimeinen suhtautumistapa voidaan vielä selkeästi jakaa kahteen ihmisryhmään: sinisilmäiset/ruskeakieliset (usein entiset stallarit..) sekä toinen joukko, joka omien havaintojeni mukaan on onneksi huomattavasti laajempi; nimittäin Venäjästä aktiivisesti, avomielisesti ja tarpeen mukaan kriittisesti kiinnostuneet suomalaiset.

(lainaus päättyy)

Meillä on siis tuollainen itänaapuri enkä näe mitään pahaa siinä, että noudatamme edelleen Kansallisen Kokoomuksen Paasikiven ovelaa linjaa tässä suhteessa. Olen myös Gustav Häglundin linjalla: "ollaan kavereita, mutta annetaan tuRRRpaan, silloin kun on tarvista... Onko riittävän selkokielistä tekstiä? (vrt. unilukkarimme mönjään).

Toivoisin hieman understanding, pliis. Kuulun siis siihen ryhmään, jonka mielestä Venäjä on riittävän kiinnostava naapuri olematta sinisilmäinen saatikka ruskeakielinen vaan: "kuulun siihen joukkoon, joka omien havaintojeni mukaan on onneksi huomattavasti laajempi; nimittäin Venäjästä aktiivisesti, avomielisesti ja tarpeen mukaan kriittisesti kiinnostuneet suomalaiset".

Tähän asti on syntynyt vahva kuva, että myös Ari Alsio kuuluu samaan joukkoon. Siis, tähän asti...annetaanpa olla, mutta häpeä vaikkapa hiljaisesti.

P.S. Jokaisella meillä sattuu joskus huono hetki ja umpityperä ilmaisu.. Nyt oli näköjään sinun vuorosi:

http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247396-su...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #38

Venäjän arvostamainen on eri asia kuin olla Venäjän peukalon alla. Ei minun tarvitse hävetä ja olen venäläisten ystävä, mutta ei ystävät alista tai uhkaile minua.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Minusta tuntuu siltä, että Suomenpuolelta ollaan irtisanomassa rauhankumppanuus sopimusta Venäjän kanssa, ainakin keskusteluista päätellen.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Rauhankumppanuussopimus meillä on NATO:n kanssa (kuten on Venäjälläkin ehkä vielä). Venäjän kanssa meillä on Ystävyyssopimus Väyrysen Paven ulkoministerivuosilta, kun YYA-sopimuksen jatko estyi Neuvostoliiton hajottua.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Aimo, niin minustakin tuntuu. Ovela järkimme jäi jonnekin...

Onneksi kohta makaamme hautausmailla (oma ikä jo uli 67)....harmittaa kuitenkin lapsiemme puolesta. Aivan turhat kuviot tulevat toistumaan, pelkästä typeryydestä...Ihminen, patriotti-sellainen, on hanurista. Pikku muurahaisia ollaan vaikka näin näppäinten ääressä olisimme kovinkin viisiata ja vahvoja.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #41

Ilmaria ei saa tulkita, mutta Ilmari saa tulkita Venäjän tahtoa mielensä mukaisesti. Se on sananvapautta.

Järkikö on nöyristellä?

Jos Venäjän lukemattomat mahtailut Suomelle, "jos Nato niin jotain tapahtuu", ovat silkkaa uhkailua. Voihan ystävät tietysti keskenään uhitella, mutta jos suvereniteetti on toiselta eliminoitu jatkuvilla uhakuksilla voidaan sitä hyvällä mielin sanoa suomettumisen syvenemiseksi, - ei jalostumiseksi!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja mikähän kumppanuus on nyt katkolla Aimo? Onko meillä sellainen kumppanuussopimus, että Venäjä saa uhkailla jos puhummekaan mitään Natosta?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Aivojen ovela käyttö on sallittu, jopa suomalaisillekin..

Jos ystävyys vaatii oveluutta ei se ole sen arvoista. Minusta ystävyys on rehtiä, eikä ovelaa.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Ari: "Minusta ystävyys on rehtiä, eikä ovelaa".

Ari, vanhana ja kovakuoriaisena politrukkina, sinäkin pystyt parempaan. Normaali kuvio!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

En pysty, silloin ehkä pystyin, mutta nyt en. Olen sitoutumaton ja lahjomaton. Minun ei tarvitse nöyristellä puolueen tai Venäjän puolesta.

Jos halutaan olla suomettuneita maailman tappiin ollaan vaan, mutta silloin pitää rehellisesti tunnustaa, että olemme suomettuneita. Se on rehellistä! Mutta jos oletetaan että olemme ovelia ja siten emme todellisuudessa sitten oltaisikaan suomettuneita se on itselle valehtelemista.

Jos Ilmari ajattelet reilusti niin minä olen oikeassa ja sinä elät jossain haavemaailmassa. En voi sanoa sinun olevan väärässä, mutta et tunnusta olevasi suomettunut, kun kuvittelet olevasi ovela. Mitä oveluutta on kuunnella korvat punaisena naapurin uhittelua vuosikymmenistä vuosikymmeniin.

Tunnusta reilusti että olet ovela mutta suomettunut.

Minä tunnustan että olen vähemmän ovela mutta reilu itseäni kohtaan, kun sanon, että vellihousuhan minä olen, kun kuuntelen naapurin uhittelua, enkä vaadi suvereniteettiä maalleni.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Ari, tunnusta reilusti, että ikivanha US-blogikaverisi aivan oikeasti ja oikeututetutsi loukkaantui tästä SINUN väittämästäsi:

Peen nuolenta voi syventyä paskaan asti, mutta mielestäni peen nuolentaa ei kannata pidemmälle enää jalostaa.

Jokaisella sattuu (joskus) möhläys kohdalleen. Nimimerkki: kohdalle sattunut.

Ari: "Tunnusta reilusti että olet ovela mutta suomettunut.". Tunnustan reilusti ja samalla häpeäni, että kuulun siihen Suomen vajaavaiseen osaan (2,5 %), joka osaa venäjän kieltä ja joka on edes lievästi kiinnostonut itänaapurimme asioista....siis: edes lievästi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sen voin tunnustaa, sillä jokaisella on loukkaantumisen oikeus.

Möhläykseksi en sitä kuitenkaan tunnusta itselleni. Sinä ja sinun oveluus ei minua innoita. Suomi on rähmällään ja sinä väität olevasi ovela. Mitä oveluutesi sinulle tuo? Se tuo tulevaisuuden joka on syvempi kuin menneisyys.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Toistetaanpa vielä kerran Aria, omin sanoin: "Peen nuolenta voi syventyä paskaan asti, mutta mielestäni peen nuolentaa ei kannata pidemmälle enää jalostaa".

Ainakin minun pikkusilmissäni Ari Alsion pisteet laskivat, mutta eivätköhän ne siitä taas nouse, ajan kuluessa?

Öitä.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Huomenta Ari. Sitä mie ihmettelen mikä vimma meillä on Venäjän suhteen vieläkin. Meidän puheissa Venäjää täytyy pelätä, vastustaa, puolustaa, kunnioittaa, täytyy olla polvillaan, täytyy olla nyrkit pystyssä.
Olemme itsenäinen valtio, mutta asuuko Suomessa epäitsenäinen kansa, joka ei uskalla seistä normaalisti pää pystyssä sen enempää pyllistelemättä tai kumartelematta Venäjän suuntaan.

Naapurin kanssa täytyy olla väleissä, jos se on suomettumista niin olkoonpa vain.

Satuin lukemaan Hesaria, jossa haastateltiin useita venäläisiä, heillä kellään ei ollut mitään pahaa sanottavaa meistä.
Vähän nolottaa meidän asenteet ja keskustelut naapureista.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ellellä monta hyvää pointtia taas.

Ensiksikin naapurisopu pitää olla eri kuin naapurin pelko, siitä olemme kai samaa mieltä.

Jos olemme naapurin kanssa kaveria vain siksi, että meille se on edullista olemme hiukan poikenneet hyvien tapojen polulta. Ystävyys ja kumppanuus eivät aina ole samantasoisia, mutta pelkoon se ei saa perustua.

Meissä se syy on jos kiemuretlemme totuuden kanssa. Kun naapuri uhkaa meitä toimenpiteillä jos liitymme Natoon, niin so what. Jos välit ovat kunnossa voimme sanoa, so so nyt olet väärässä, me olemme itsenäisiä sanomaan mitä haluamme, ei siihen naapurin lupaa tarvita. Ei meidä sen jälkeen ole kaipuuta Natoon kun ystävyys on kunnossa naapuriin. Nyt se ei sitä ole, me alistumme ja naapuri öykkäröi ja leikkii kuin kissa hiirellä.

Minä en halua elää noin, vaan nit kun on taas yhdet vaalit jossa voisia asiasta keskustella hieman syvällisemmin, niin mitä teemme? Vaikenemme tai kiellämme koko ongelman.

Totuus on se kun tunnustaa tosiasiat, muuten elämme valheessa.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Kiitos Ari, että noteerasit kommenttini.
Totta, siinäpä syy, että me emme pysty ottamaan Venäjää tasavertaisena naapurina. Joo, kyllä isokin voi olla pienen kanssa tasavertainen se on kunnioittamisesta kiinni.

Vanha sääntö, saadakseen kunnioitusta sinun on ensin itse kunnioitettava itseäsi.

Mielestäni meillä on kaikkialla ymmärretyt perinteet kansana, joka rakastaa rauhaa ja haluaa edistää sitä. Tähän periaatteeseen kuuluu olla provosoimatta tai provosoitua. Me politikoimme rauhan puolesta. Eikö ole hyvä, että tallaisiakin valtioita löytyy?

Minä en laske Suomea vanhoihin itäblogin maihin joilla on hysteerinen pelko Venäjää kohtaan, ehkä ihan syystä.

Onko kysytty kansalta miksi suurin osa ei halua Natoon? Onko kyseessä Venäjän pokkurointi vaiko ihan selkeästi ettemme tunne tarvitsevamme Natoa.

Toisaalta onko Natoon menijöillä oma suomettumisensa länteen päin?
Emmekö pysty uskomaan, että olemme länsimaa ilman Natoa?
Onko tämä taas yksi suomalaisten itsetunto kysymys?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #55

Elle, Natoon liittyminen on sivuasia sen jälkeen kun Venäjä on jyrähtänyt ja Suomi haluaa olla sitten tekemättä mitään. Jopa liittyminen tai liittymättä jättäminen on sen jälkeen sivuseikka. Seikka on se, että kuka teki päätöksen siitä että meistä tuli päättämättömiä joidenkin asioiden suhteen?

Piiloudumme silloin asioissa yleisen mielipiteen taakse, kuka murtaisi tämän mielipiteen takana piileskelemisen. Se juurikin liittyy vahvasti sinun alleviivaamaan itseluottamuksen puutteeseen, tai itsetuntoon jota ei liiemmin ole.

Se miksi mielipide on se mikä on, johtuu enemmän pelosta kuin tiedosta. Pelokas ei osaa sitten vastaanottaa tietoa tai kritiikkiä, hän vain pysyy vanhassa koska se on olevinaan turvallista. Tai sitten kuten Ilmari sanoo olevansa niin ovela, että ei tarvitse mitään muutosta.

Aika ovelaa tekeytyä ymmärtämättömäksi ja sanoa että oveluus riittää.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov Vastaus kommenttiin #57

Huomenta taas Ari. Jos osain laittaisin hymynaama hymiön tuohon kahden kamun sanailuun.

Kyllä minusta Ilmari on siinä oikeassa, että oveluutta apunaan käytti Paasikivi ja ennen kaikkea Kekkonen. Ilman oveluutta emme olisi selvinneet Neuvostoliiton kanssa meillä olisi ollut toinen kohtalo. Eiköhän meillä ole ominaisuutenakin selvitä sisu sekä oveluus.

En usko sitä , etteivätkö venäläiset tätä oveluutta olisi haistaneet. Olisko niin, että venäläiset kunnioittivat kansaa, joka keinolla millä hyvänsä itsepäisesti päätti pysyä itsenäisenä.

Harmi jos meiltä katoaisi ominaisuus luovia, politikoida omaan pussiin.

Sitäki mie ihmettelen miksi meillä aina väheksytään kansan mielipidettä. Luodaan mielikuvaa kansan äänestysten vaaroista, kun kansa ei ymmärrä, kansa ei ole tarpeeksi viisas.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #58

Elle Marketta kirjoitti mukavasti: "Jos osain laittaisin hymynaama hymiön tuohon kahden kamun sanailuun".

Minun osaltani vesilasin myrsky meni jo. Haluaisin vain todeta Arillekin, että olen Venäjän suhteen kaikkea muuta kuin sinisilmäinen ja ruskeakielinen. Oveluudesta meillä on näköjään eri käsitys, mutta näin pitääkin olla oikeassa elämässä. Ari on hyvä jäbä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #59

Enhän sanonut sinua ruskeakieliseksi ja meillä on varmasti samanlainen käsitys venäläisistä tavan kansalaisista, eli hekin arvostelevat ylintä johtoa siinä missä mekin. Ruskeakielisyys on sitä että vaikka tietää toisen bluffaavan uskoo sitä sokeasti, vain siksi että hakuaa joko miellyttää tai pelkää menettävänsä suosikkiaseman.

Oveluus jota nyt minulle yritetään syöttää on tietysti sellaista oveluutta jolla olemme selvinneet joskus, mutta jos sitä taktiikkaa käyttää vielä nyt kun meidän kaikkien tietoisuus (myös venäläisten) on lisääntynyt on se typeryyttä ja tilanteen passivontia.

Ystävyys ei siinä syvene vaan siinä syvenee suomettuminen, kuten otsikossani lukee. Joku väitti että se ei ole syventynyt siitä mitä se on ollut, mutta minä väitän että on. Se on syventynyt sikis koska meidän tietoisuus asioista on kohentunut, mutta emme silti tee muutosta asioihin.

Se oveluus joka meillä on riittää tietysti ja on riittänyt, mutta se ei riitä minulle. Minä tahdon reilumpaa ystävyyttää Venäjän virallisen johdon kanssa. Se tarkoittaa että Krimin ja Ukrainen asiat eivät voi koskaan taphtua meille. Tähän asiaan ei meillä ole sellaista ovelaa takuuta, vaikka Ilmari niin väittääkin.

Tämä tarkoittaa sitä, että' minä en luota Putinin puheisiin, mutta Ilmari ovelana miehenä uskoo luottavansa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #60

Tähän vielä lisäyksenä, että Putin lupasi Ukrainalle rajojen koskemattomuuden, jos Ukraina luopuu ydinaseista. Pitikö lupaus?

Venäjä on myös allekirjoittanut YK:ssa sopimuksia jotka se on röyhkeästi rikkonut ja rikkoo. Ilmari voisi ovelana miehenä selittää nuo mustat pilkut meille valkoisiksi:)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #61

Ilmari inhoaa Putinia yhtä paljon kuin Ari, mutta tuo "Budapestin sopimus" Ukrainasta tehtiin kyllä Jeltsinin aikana. Valehtelihan VVP myös näistä vihreistä miehistä, muistatko? Eivät ole kuulemma venäläisiä sotilaita...MH17:sta nyt puhumattakaan.

Oveluudella tarkoitan Keijo Korhosen, Gustav Häglundin, Timo Vihavaisen ym vastaavien suhtautumista itänaapuriin sekä puolustukseemme. Nyt lähden kyllä asioille ja jätän asian käsittelyn muutenkin tähän. Terveisiä sinne Perämeren rannalle.

Terveisin,
ei-ruskeakielinen

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #64

Ilmari ei ole ruskeakielinen, vaan on ymmärtänyt tuon lauseen aivan väärin. Mutta jokaisella on oikeus tulkita toista väärin.

tom brunila

"Kun ei natomyönteinen Martti Ahtisaari tuonut Suomea Natoon, niin miten ihmeessä sen toisi joku muu?"
Virassa ollessaan Ahtisaari oli NATO-vastainen kuten kaikki kunnon sosialistit. Hän esti Suomen liittymisen NATO:n jäseneksi.
Ahtisaari muuttui NATO-myönteiseksi vasta loikattuaan Kokoomuksen kannattajaksi kun SDP:n asema valta-puolueena oli mennyt! Siis pelkkä opportunistinen veto!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset