*

Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Onko Juha Sipilä vassari?

Poikkesin Juha Sipilän kotisivuille lukemaan ja mitä siellä lukikaan?

"Yritykset ovat osa yhteiskuntaa. Niiden ensisijaisena tehtävänä on työpaikkojen luominen ja taloudellisen hyvinvoinnin tuominen sille alueelle, missä yritys toimii. Elektrobitissä ja monessa muussakin yrityksessä tämä on kirjattu yhdeksi keskeisimmistä arvoista".

Tämähän on täysin vasemmistolainen  näkökanta, eli yritysten pääasiallinen tehtävä olisi työttömän työllistäminen.

Voi härregud! Yrityksen tehtävä on menestyä, jotta voisi palvella ja kantaa vastuuta ottamastaan sektorista.Yrityksen idea on tehdä rahaa sillä idealla joka lähtöhetkellä yrittäjän innovoima idea.

Idea voi olla mikä tahansa, jopa tuo, että yrityksen tehtävänä on työllistää mahdollismman moni. Mutta se on vasemmistolainen näkövinkkeli ja tavallaan siitä tulee syöpä, jos se perustuu yhteiskunnan kuppaamiseen. Ja sitä siitä herkästi myös tulee, jos tuollainen idea kirjataan yrityksen arvoihin.

Jos yrityksen tehtävä on tuottaa työpaikkoja, eikä omistajille voittoa se on kolhoosi jossa hukataan voimavaroja yhteiskunnan ei yrityksen hyvinvoinniksi.  Työllistäminen on arvokas asia ja antaa yhteiskunnalle työpaikkoja, mutta ei se mikään yrityksen arvo ole.

Tuollainen ajattelu johtaa yhteiskunnan työllisyystoimien hyväksikäyttöön nopeasti. Jos yrityksen arvo on työllistäminen on se silloin ensimmäisenä hyödyntämässä valtion týöllistämisrahoja, koska nehän ovat kaikkein helpointa rahaa yrityksille. Varsinkin sellaisille yrityksille, joiden arvoihin on oikein kirjoitettu ensisijaiseksi tehtäväksi työllistäminen.

Minusta tuollainen yritys on jo alkujaan perustettu valuttamaan yheiskunnan rahaa työllistämistarkoituksessa.

Yrityksen ainoa lähtökohta on toteuttaa sitä mitä sen arvoihin on kirjattu, muuten yrityksen arvoilta menee pohja.

Oikeat arvot näkyvät joka päiväisinä tekoina. Niistä ei tarvitse erikseen asiakkaille kertoa vaan ne näkyvät ulospäin tekoina. Jos kerrot olevasi vastuullinen yhteiskunnasta niin kerro mieluummin Juha joku yhteisvastuullinen teko kuin, että se on arvosi. 

Arvot voivat olla mitä vain, jos toimit niiden mukaisesti, mutta jos yrityksen arvo on työllistäminen on se hiukan nurinkurinen ajatuksena. Yleensä yritykset yrittävät menestyä ja siten palvella yhteiskuntaa, eli antavat oman osaamisensa näkyä. Kun osaaminen  näkyy ja tilauskirjoihin tulee merkintöjä yritys työllistää.

Jos yrityksen tehtävän olisi työllistäminen sen osaaminen perustuu työvoimatoimistojen osaamiseen eli yritys yrittää saada työpaikkoja, ja unohtaa helposti, että tilaukset eli myynti ovat se ainoa asia joka työllistää aidosti.

Työllistäminen arvona on lähinnä vasemmistolainen haavekuva, eikä mikään yrityksen arvo.

Yrityksen arvoja ovat enemmän kaikki muut asiat kuin työllistäminen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En usko, että hän oikeasti on edes tuota mieltä. Ei voi olla, koska on itse ollut menestyvä yrittäjä. Tiettyä kaunopuheisuutta vain, jolla kuvitellaan sopivalla tavalla kosiskeltavan suurta yleisöä.

Sinuun eikä minuun ei moinen sosialistiseen yhteiskuntafilosofiaan kuuluva kosiskelu pure. Ehkä joihinkin kuitenkin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ymmärsin itsekin juuri noin, mutta miksi kirjata yrityksen arvoiksi jotain sellaista millä vain hämätään "suurta yleisöä"?

Mikä arvo voi perustua hämäykseen?

Hämäyksen ainoa tarkoituksena onkin hämätä virkamiehet, joiden takana on tuki-, ynnä avustusrahat.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Ei hän ole vassari. Tyypilinnen populisti vain.
Kirjoittaa kotisivulleen mitä olettaa äänestäjien haluavan lukea.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Todella kirjoittaa mitä olettaa haluttavan kuulla. Sitä kutsutaan suomeksi perseen nuolennaksi. Mitä tapahtuu jos yrityksen arvot ovat sitä ihtiään?

Arvot ovat tavoitteita ja toimintaa suuntaavia motiiveja.

Jos motiivina on työllistäminen niin kirjattakoon se yritykselle arvoksi, mutta ei vain populistisessa mielessä voida arvoja kirjata.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Oho. Aika uskomatonta tekstiä Sipilältä. Jos tuossa olisi edes "ensisijaisena yhteiskunnallisena tehtävänä", mutta juuri sitten esimerkki kertoo, että eikun yhtiön.

Hmmm... mitenkähän olisi kaksimastoisten luksuskaarnaveneiden veistämöketju. Jos Risto olisi veistänyt 10 tuntia, mikä kerrottaisiin veneen arvokilvessä, hintaa olisi runsaasti enemmän kuin Arin 10 minuutin aluksessa. Näin asiakas maksaisi kaarnaveneeseen käytetystä työajasta. Se jos mikä olisi tasa-arvokasta.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Olen Kuikan kanssa samaa mieltä. Ja vielä hieman laajennettuna. Hienot lauseet ovat kadottaneet varsinaisen tarkoituksensa.

(Menestyvä) yritystoimintaja on ainoa, joka luo työpaikkoja ja vaurautta. Mutta pyrkimys ilmaista se itsestäänselvyys, että yritykset ovat myös osa yhteiskuntaa, vie helposti kiville. Kysehän on symbioottisesta suhteesta yhteiskunnan toimintojen ja yritystoiminnan välillä. Molempien pitää hyödyttää toisiaan, ei imeä toistaan kuiviin.

Joten ei, ei Sipilä ole vassari.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Juhon kanssa samaa mieltä Sipilän ilmaisun olevan mutkia suoriksi vetävä. Kaiketi hänen tarkoituksensa on kertoa sekä yrityksen että valtion hyötyvän hyvin menestyvistä yrityksistä. Ensinnäkin yritykset voivat lisätä työvoimaa ja sitä kautta valtio saa lisää tuloja ja yritys maksaa myös veroja enemmän kannattavasta toiminnasta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Juho, elokuussa 2013 Elektrobit ilmoitti enintään 150 henkilön lomauttamisesta langattoman liiketoiminnan yksiköstä. Lomautusten syyksi ilmoitettiin tilauskannan merkittävä lasku ja niillä tavoitellaan 1,5 miljoonan euron säästöjä.

Jos yrityksen arvoksi oli kirjattu työllistäminen yritys toimi arvojaan vastaan, vain sen vuoksi, että saisi aikaan säästöjä. Aika ristiriitainen dilemma.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ari vastaan, vaikka Juholle kommenttisi osoititkin.

Kaiketi yritys toimii kannattavalla periaatteella, eikä kuten vasemmistolaisperiaatteen mukaisesti. Vasemmistolaisittain ajatellen ei ensimmäisenä tulisi mieleen lomautus tai irtisamomiset vaan mielellään lisätään väkeä erilaisin poliittisin kuvioin ja toimin siitä huolimatta, että tappiota puskee yritystoiminta. Tosin tuolloin ei kyse ole enää yksityisen rahoituksen ja vastuunkannon yrityksestä vaan valtion enemmistöosakkuudesta nauttivasta yhtiöstä.

Ryo esille nostamasi esimerkki kuvastaa mielestäni juurikin sen, ettei Sipilä kirjoituksessaan ajatellut/edusta vasemmistolaista politiikkaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #31

Onko siis ajatellut mitä? Voisiko tähän vastata vaikkapa Sirpa?

Tiedän, että Juha Sipilä ei ole vasemmistolainen, mutta miksi hän imitoi arvoissaan puutaheinää. Eihän tuolla työllistämisarvolla ole mitään tolkkua yrityksille. Jos ei sitten ajattele hämäävänsä ja näin hyötyvänsä poliittisesti jotain.

Mitä siis tuollaisella yrityksen arvolla on ajettu takaa?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #32

Ari vielä kerran totean omana käsityksenäni kuten jo edellä olen sanonut, Sipilä oikoi mutkia sanomisessaan. Ei siis kertonut täsmällisesti ajatuksensa sisältöä. Mistäpä minä tai kukaan muukaan tietää oliko Sipilällä esim. jäniksen käpälä kainalossa asiasta ilmaistaessaan lyhyen löysästi? Poliitikko kun on kyseessä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #33

Harvempi vain tekee noin, miettiessään arvojaan tai yrityksensä arvoja.

Oikoo siis mutkia saavuttaakseen jotain arvokasta, mutta mitä?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #34
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #35

Seija tuo tulee väistämättä ensimmäisenä mieleeni.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Jospa säästöjen tavoitteena oli kuitenkin työllistää edelleen noin 1800 työntekijää...

Tuo taisi olla se tilanne, jossa Sipilää epäiltiin sisäpiiritiedon saamisesta, koska hän luopui syksyllä 2012 Elektrobit-omistuksistaan. Tosin sisäpiiritieto oli sikäli huonoa, että 2015 hän olisi Continental-kaupan yhteydessä saanut muistaakseni noin 20 miljoonaa enemmän. Joten jotain kai nuo Hulkko ja kaverit osaavat oikeinkin...

Hulkko maksoi veroa myyntitulostaan 15 miljoonaa. Koska hän omisti yrityksestä noin 10%, ilmeisesti valtio nettosi karkeasti 150 miljoonaa (en tiedä ulkomaisten omistajien osuutta). En muista, minkä verran sen MOT-jutun mukaan Elektrobit oli saanut tukia mutta ainakin osa tuli sitten varmaan kuitatuksi. (Sen lisäksi, että työllistävän yrityksen henkilökunta oli maksanut myös veroja koko ajan. Tosin en tiedä, miten paha oululaisen (tai saksalaisen) insinöörin palkkakuoppa on. Voihan olla, että he ovat joutuneet käymään lisäksi sossun luukulla.)

Katsoin sitten Bittiumin vuosikertomukset 2015 ja 2016. 2015 lopussa henkilökuntaa oli vähän yli 500, 2016 vähän yli 600. Joten ilmeisesti Bittium on taas kuitenkin onnistunut työllistämään yli 100 henkeä lisää. Ei ihan huonoa kuitenkaan.

[Tuskin Continentalin johtoportaassa on niin paljoa lestadiolaisia, että he olisivat hoitaneet 600 miljoonan kaupan ihan vain asevelihengessä. Tai sitten lestadiolaiset (Puheenvuoron kielenkäytössä lestamafia) ovat todella valloittaneet maailman mutta osaavat olla liiaksi puhumatta siitä... Enkä edes tiedä, onko Hulkko lestadiolainen. Todellisuudessa ei edes kiinnosta.)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #39

Onko työllistäminen siltikään yrityksen oikea arvopohja?

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Jos tuo on viimeaikaisia kirjoituksia, niin syykin on selvä. Sipilää on syytetty kokoomuslaisen tai oikealta ohi kokomuksen politiikan tekemisestä. Tällaisia puheita voisi yrittää häivyttää vaikka edellä kertomallasi tekstillä.

Jos kyse on aikaisemmista puheenvuoroista, niin sekin istuu kuvioon. Hänellä oli tapana viljellä mukavia, kansaan meneviä juttuja. Suuri suosio perustui paljolti tällaiseen väljään retoriikkaan, jonka sisältöä sillä hetkellä ei juuri kukaan jäänyt miettimään.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Hänellä oli tapana viljellä mukavia, kansaan meneviä juttuja.

Missä tilanteessa sitten vitsit muuttuvat yrityksen arvoiksi?

Arvohan on yleensä kiintopiste jota ei voida täydellisesti saavuttaa, vitsi on taas vitsi.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Sipilä on poliitikko. Hän on jättänyt yritystoiminnan. Sellaisia puheita liikkuu, että yhteiskunta liittyi taloudellisesti hänen yritystoimintaansa tavallista laajemmin, joten ehkä näkemykset sieltä kumpuavat. Jos ne vitsit ja arvot olivat jo silloin sulassa sovussa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuskin yksikään yrittäjä perustaa yhtään yritystä muusta syystä kuin oman ja perheensä elannon turvaamiseksi, joskus myös vaurastumisen saavuttamiseksi.

Tuo onnistuu, jos yritys tuottaa jotain, mitä yhteiskunta tarvitsee ja tekee sen tarpeeksi kustannustehokkaasti.

Siinä sivussa moinen yritys tulee lisäksi työllistäneeksi ihmisiä, koko ajan pyrkien edelleen minimoimaan kustannukset silläkin saralla, jotta voisi turvata yritystoiminnan jatkuvuuden.

Myös siinä sivussa se tulee maksaneeksi veroja yhteiskunnalle.

Verottaja tietysti näkee yrityksen vain lypsylehmänä eikä näe sillä olevan muuta funktiota. Jos lehmästä ei heru maitoa, niin sen voi panna lihoiksi.

AY-liike näkee yrityksen työllistäjänä ja vastuuttomana ahneena sellaisena, koska ei työllistä tarpeeksi eikä maksa suurempia palkkoja.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Olisihan Sipilä voinut mainita, että yrityksen tarkoitus on mahdollisimman suurten palkkojen maksaminen. Niistähän sitä kertyy veroäyrejäkin. Kumma, ettei maininnut.

Marko Parkkola

Populismi sopii hyvin samaan arvopohjaan Soinin kanssa. Voin vain kuvitella taas mitä mieltä toinen hallituspuolue kokoomus on asiasta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kokoomuksellakin on hiukan ongelmana sen taipumus kosiskella massoja korostaen jonkinlaista "sosiaalista valintataloutta" tai "yhteiskuntavastuuta" yritystoiminnassa j.n.e.

Toinen kokoomuksen ongelma on sen liiallinen alttius ottaa onkeensa suurten korporaatioiden lobbareiden vaikuttamispyrkimyksistä. Muutoin arvopohja on kokoomuksella kyllä oikeansuuntainen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jos tuon tekstin lukisi tietämättä kuka sen kirjoittaa, niin sinne vasemmiston suuntaan menisi arvailut, vasemmistohan vieläkin pitää yrityksiä vain jtyöntekijän sortajina.

Ei tuollaista tekstiä voi kukaan tervejärkinen ihminen kuvitella tulevan pääministerin suusta, varsinkin kun kyse on yrittäjätaustaisesta henkilöstä.

Yritykset työllistävät, jos sille on lisäarvoa yritykselle, ja sitä kautta liikevaihto ja tulos paranee, hyväntekeväisyys ei kuulu yritysten toimenkuvaan työllisyydestä puhuttaessa.

Onkohan joku Trumpin tauti iskenyt Sipiläänkin, kun tuntuu, että tekstiä tulee, mutta ajatus katkeilee.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Saattaa olla epätoivoisuutta kannatuskehitystä tarkastellessa, mutta moinen sekavuus vain on omiaan edelleen karkottamaan äänestäjiä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Jos tuon tekstin lukisi tietämättä kuka sen kirjoittaa, niin sinne vasemmiston suuntaan menisi ...

Oikein, eli kirjoitettu arvo on vasemmistolainen, ja siksi otsikon kysymys on aiheellinen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ari, kaiketi olet huomannut politiikkojen puheissa ilmiön, jossa sanotaan vain osa totuudesta? Jätetään kansalaisille pohtimista mitä sanomisella tarkoitettiin. Näin kosiskellaan populistisesti kannattajakuntaa. Tätähän on mm. kokoomus käyttänyt kannanotoissaan paljon soteympyröissä ajaessaan yksityisten terveystalojen etua.

Itse, ainakin omassa mielessäni, kritisoin aikanaan Soinin tapaa puhua politiikassa. Hänen sanomisensa oli varsin lyhyttä. Perusteluja ei laisinkaan. Sama lyhyt puheenparsi näkyy hänen plokikirjoituksissaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Arvot eivät voi olla osa totuudesta, arvo on se totuus johon pyritään.

Niko Sillanpää

"Every individual necessarily labors to render the annual revenue of the society as great as he can ... He intends only his own gain, and he is in this, as in many other cases, led by an invisible hand to promote an end which was no part of his intention ... By pursuing his own interests, he frequently promotes that of the society more effectually than when he really intends to promote it. I have never known much good done by those who affected to trade for the public good."

Adam Smith: “An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations”, 1776

Eli, toivottavasti Sipilän toteamus ja saman tyyppinen arvopuhunta on vain sananhelinää, koska yhteiskunta/yhteisö saa motiiveiltaan itsekkäästä hyödyn joka tapauksessa.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Ari, Juha Sipilä on vasta silloin "vassari" (ja kunnollinen sellainen) kun hän vihdoin pistäisi nämä hiiparit ojennukseen:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005420650.html

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kaikki käy, kunhan keskusta saa ne 18 maakuntaansa. Parista voivat tinkiä kun näyttää siltä että jouduttaisiin heti yhdistämään, mutta jos ei niin työllistyisihän sillä välin kepulaisia virkamiehiä;)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

18 maakuntaa on yhtä tyhjää puhetta, se on vain Juha Sipilän kiristyksellä saatu lupaus hallituskumppanilta. Hallitus olisi pitänyt kaataa tuohon kiristykseen, niin pöteröä toimintaa sellainen oli.

Yksikään asiantuntija ei puolla kiristyksen tuottamaa tavoitetta, eli 18 maakunnan mallia Suomeen. Hallituksen hajoittamisella kiristäen voisi kiristää myös järkevämpiä juttuja, mutta eihän keput siihen yllä, heillä kun on arvot vain virkamiesten sumuttamista varten.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

IS kirjoittaa:

"Kokoomuksesta terveysfirmoihin hypänneet lobbari-johtajat tekivät toki vain työtään, josta heille maksetaan. Hyvin. On poliitikkojen asia, paljonko lobbareiden tuputus vaikuttaa päätösten sisältöön."

Joten kirjoittaja on ymmärtänyt, ettei niitä lobbareita ole syytä kuriin pistää. Tietysti jokainen ajaa omaa etuaan.

Jos katsot ylempää kommenttini, jossa esitin myös kritiikkiä kokoomusta kohtaan, niin ymmärrät mitä tarkoitan myös tässä asiassa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tämä olikin eka kerta kun luen Juha Kuikan kritisoivan kokoomusta:)))

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #22

Olen sitä kyllä tehnyt, mutta tarve ei ole ollut suuri, kun niin moni on omalta osaltaan pitänyt siitä huolen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Nykyaikana se pärjää, joka eniten kehtaa valehdella. Politiikasta ei kannata puhua lainkaan, ainakaan ennen vaaleja, tai sitten kun kannatus gallupeissa laskee.

Mitä jos lopetettaisiin nuo gallupit, niin saisivat nuo päättäjätkin rauhassa tehdä niitä virheitä, ja vasta sitten vaalivuonna alettaisiin niitä julkaisemaan.

Nykyäänhän se menee niin, että puolueista riippumatta kansa on tyytyväinen uuteen hallitukseen noin kuukauden ajan aloituksesta, ja sitten kansa jo alkaa vaatimaan uusia vaaleja, kun ei mennytkään niinkuin elokuvissa.

Kansa on auttamattoman tyhmää, ja poliitikot menettävät hermonsa aina kun kannatus laskee, ja sitten alkaa tulla tällaisia Sipilöitä, jotka haukkuvat lehdistön ja paniikissa muuttuvatkin vasemmistolaisiksi.

Teeppä tuolla sitten meitä kaikkia koskevia päätöksiä, kun koko ajan takaraivossa raksuttaa pelko häviämisestä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Millä keinolla gallupit voitaisiin lopettaa?

Kiellettäisiinkö ihmisiä kysymästä mielipiteitä toisilta ihmisiltä? Kiellettäisiinkö medialta sellaisten mielipiteiden julkaiseminen?

Vaikka jsn:ään sitoutunut media voisi tuollaiseen mennäkin, niin aina jäisi ne MV-lehdet ja muut totuuden torvet jäljelle.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos politiikan arvot ovat samaan tapaan kyhättyjä, kuin tuo Juha Sipilän lainaus niin kusessa ollaan. Ja nehän ovat!

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Vassariksi ja kommariksi usein mollattu amerikkalainen Noam Chomsky on todennut:
"A basic principle of modern state capitalism is that costs and risks are socialized to the extent possible, while profit is privatized."

Tämä on mielestäni malli, jota sekä Keskustan Sipilä-siipi että Kokoomus toteuttavat. Voitot menevät aina yrityksille ja omistajille itselleen, mutta tappioita sitten jatkuvasti sosialisoidaan yhteiskunnalle.

Kaivostoiminta on ollut räikeimpiä esimerkkejä. Viime vuosina Talvivaaran lisäksi myös muissa kaivoksissa yhteiskunnan varoilla on jouduttu siivoamaan jäljet yhtiön ajauduttua vaikeuksiin kuten kanadalaisen kaivosjätin suomalaisen tyttären konkurssissa.

Myös jatkuva itsessään kannattamattoman liiketoiminan tukeminen ovat kaukana vapaasta kilpailusta. Vuonna 2016 yritystukien määrä nousi lähes miljardilla ja hallituskauden puolivälin jälkeen perustettu parlamantaarinen työryhmä sementoi sen, että koko nelivuotiskaudella karsiminen ei tule etenemään.

Yrityksillä on nykyään kauniita kuvauksia ja eettisiä ohjeistuksia, mutta niiden vaikutus itse toimintaan on aika vähäistä. Kovin kaukana vaikkapa Fortum lienee omistaan Juniper-touhujensa kanssa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Suomessa sosiaalidemokratia on vähän samalla tavoin kaikkialle läpitunkevaa kuin vihreyskin, ja Arin lainaama puhunta sopii juuri siihen. Olen samaa mieltä, naiiviudessaan falskia mutta samalla paljastavaa: Tuota mieltä kapitalistin nyt vaan on oltava saadakseen hyväksynnän toimilleen, jopa (hyi!) rikastumiselleen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset