*

Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Sipilän liitto sinisten kanssa syö kannatusta

Juha Sipilän liitto sinisten kanssa on syy keskustan alamäkeen. Siinä meni pääministerin luottamus ja samalla luottamus puolueeseen. Vihreät menestyvät tilanteessa jos ei oikeastaan muita vaihtoehtoja ole, kuin siirtyä vihreäksi.

Sinisiä emme halua olla punaiseksi emme tule, joten olkaamme sitten vihreitä. Näin ajattelevat liikkuvat äänestäjät.

Perussuomalaisuus on myös nostanut kannatustaan, koska viha sinisten leiriin ruokkii aktiivisuutta, mutta muuten toiminta on ollut aneemista Jussi Halla-ahon johdolla. Ei tullut vedenpaisumusta, ei tullut ulkoministerille lähtöpasseja. Tuli kepun alamäki ja vihreiden nousu.

Politiikka on ihmeellistä. Timo Soini nostaa perussuomalaiset jytkyyn ja jopa tuplajytkyyn, mutta sitten hänet nollataan omiensa toimesta. Juha Sipilä nostaa kepun kannatuksen lähes 30%, mutta kadottaa suosionsa niin sanotusti lillukan varsiin.

Oliko pakko alkaa kiukttella jääviydestä Talvivaara kysymyksessä? Ei olisi ollut suuri arvovaltatappio, jos Juha Sipilä olisi myöntänyt, että hänen olisi kannattanut jäävätä itsensä, vaikka mikään pakko ei se ei ollutkaan.

Ylen kanssa puljaaminen oli myös lapsellista pääministeriltä, mutta suurin Sipilän mokista on liitto sinisten kanssa. Ei kansa niin tyhmää ole, etteikö se huomannut mistä touhussa oli kyse. Presidentti Sauli Niinistökin vedettiin peliin syntipukiksi, vaikka jälkeenpäin huomattiin, että pääministeri pelasi siinä omaa peliään Simon Elon ja sinisten kanssa.

Sinisten kannatus on vajaa 2 % ja heillä on viiden ministerin ja puhemiehen mandaatit. On täysin ymmärrettävää, että hemmot hiljalleen vaihtavat puolueen väriä. Punaiset eivät ole suosiossa, sinisiksi emme halua, olkaamme siis vihreitä. 

Puheenjohtajista Sipilä ja Rinne ovat nyt pinteessä Halla-aho ja Orpo ovat jonkinlaisessa katveessa. Mitään eivät tee joten eivät tee virhettäkään. Pelikenttä on jäänyt vapaaksi Touko Aallon temmeltää ja kun mies ei ole saman tyylin kimittäjä kuin Ville Niinistö on menestys taattu.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (78 kommenttia)

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Mielestäni Jussi H-A on ollut hyvin johdonmukainen.

https://m.youtube.com/watch?v=eCvGkxqKwRk

Luulisi toimittajaa hävettävän?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

En Outi kiellä, etteikö Jussi Halla-aho olisi johdonmukainen, mutta missä johto?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Mikä johto? Halla-Aho kiertää KOKO ajan kentällä ympäri Suomea. Antaa kiitosta kenttäväelle. Juttelee jokaisen hänelle juttelevan ihmisen kanssa.

Johtaa edestä ja erittäin hyvin. Kyselee kentän mielipidettä, kannustaa. Sanoisin kenttäaktiivina, että nyt meillä on oikea johtaja. Olen aidosti positiivisesti yllättynyt siitä, miten johdonmukaisesti ja järkevästi homma nyt toimii. Tätä ei ollut entisen pj:n aikana.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #3

Miksi minulla on sitten jatkuvasti sellainen mielikuva, että hän sanoi johtavansa Brysselistä. Outi ja muut perussuomalaiset tuntevat asian paremmin, enkä väitä vastaan, mutta minulle ei ole Jussin johtajan taidot median kautta avautuneet.

Ehkä media "vaikenee" tahallaan Jussi Halla-ahon johtajuudesta?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #4

Juurikin näin. Vaietaan. Halutaan luoda mielikuvia. Ei kerrota. Tai kerrotaan, mitä halutaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #5

Näin on, jos niin sanot. Tämä kylläkin on omiaan nostamaan juuri perussuomalaisten kannatusta, koska se että media hylkii saa monet asettumaan vastakkaiseen asentoon.

Suomessa on nyt trendi kiukutella mediaa vastaan ja se on hyvä trendi se, jos se saa toimittajat kirjoittamaan perusteellisempaa analyysiä ilman sarvia ja hampaita.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #6

Persujen pieni nousu on ihan odotettavissa oleva viimeaikaisten tapahtumien perusteella, mutta toisaalta sillä kannatuksella ei ole yleispoliittista merkitystä lainkaan.

Se lämmittää ainoastaan ehkä persuja, mutta kun hallitusovet eivät avaudu oli se kannatus sitten 5, 10 tai 15 prosenttia. Omaa rintaa voi röyhistellä, mutta päätöksiä ei pääse tekemään.

Vihreillä on sellainen asema, että ei sitä tunnu mikään enää horjuttavan, eipä se ole mahdotonta, että tuosta vielä ohittavat kokoomuksen, sitten saadaankin vihreä pääministeri, se olisi hauskaa.

Sipilä ja Rinne ovat jo pystyynkuolleita, mutta eipä täällä ajatella puolueen etua, vaan siinä vallassa roikutaan niin kauan, kun ei joku oikeasti sysää syrjään.

Omituista, että koko Suomi näkee, että Rinne on mennyttä kalua, mutta demarit itse eivät sitä uskalla ääneen sanoa. No ehkäpä se uusi nelivuotiskausi oppositiossa sitten opettaa.

Orpolla on Aallon lisäksi melko hyvä asema, muut koheltavat, ja hallituksen tiukennukset rasittavat vain Sipilää, Orpo sen kuin katselee hymyillen vierestä.

Vasemmistoliitto on vasemmistoliitto, siinä se kannatus pysyy, oli sitten johdossa Li tai kuka muu tahansa, heillä on iso ongelma vihreistä, kun oma sana ei tavoita enää oikein ketään, vihreät ovat vallanneet jopa vasemmistokentän.

Siniset vielä hakee rooliaan ja siihen nähden kannatus on odotettavissa, ehkä se tuosta vielä prosentin pari voi nousta, kun saavat puolueen perustettua. Sinänsä on hyvin mahdollista, että saavat seuraavissa vaaleisaa 2-4 ehdokasta läpi, saataisiin uusi puolue taas eduskuntaan, ministerien painoarvoilla nääs voi ääniä melko hyvin tietyillä alueilla tulla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #10

Virhemarginaali on tuossa gallupissa 2,3 prosenttiyksikköä suuntaansa. Elis sinisten kannatus voi olla jopa negatiivista;)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #11

Heh! Virhemarginaali 2,3% koskee kylläkin vain suurimpia puolueita ;).

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #31

1,4% kannatuksen saa kun 16 ihmistä kyselyssä kannattaa 1163:sta.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #4

Halla-Aho on kiertänyt todella aktiivisesti. Joku viikko sitten oli käymässä Raujärven Simpeleen kylämessuillakin, missä Soinia ei tainnut koskaan näkyä. Porukkaa oli paljon miestä jututtamassa, vaikka kylä oli pieni. Samassa paikassa oli kaksi kertaa isompi demareiden teltta ja Rinnekin käväisi, mutta sakkia helposti viisi kertaa vähemmän.

Mutta en muista että tätä olisi uutisoitu edes alueen lehdissä. Poislukien tietty mainos että Halla-Aho vierailee siellä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #4

Miksi minulla on sitten jatkuvasti sellainen mielikuva, että hän sanoi johtavansa Brysselistä.

Siihen osaat vain sinä itse vastata.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren Vastaus kommenttiin #3

Edestäjohtamisen käsittämätön myytti.Politiikka on kärsivällisyyttä vaativaa työtä.Paras pitkäkestoinen menastys syntyy ainoastaan johtamalla takaa.Tuleen ei kannata syöksyä ensimmäisten joukossa.Hyvä vertailupari on esim May ja Merkel.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Loikkarit maamme hallituksessa - ei mahdu maallikon ajatusmaailmaan.
Halla-ahon olemassaolo yleensäkin median hampaissa, niin ettei oikeat asiat tule esiin? Kansalainen haluaisi puolueetonta mediaa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Miten Ex-Timo Soinin persut aikoo nyt Halla-aholaisena perua tekemänsä sopimukset?

Kas kun sopimusten perumiseen tarvitaan enemmistön kannatus. Jo pelkästään kepu,kok äänet riittää siihen.Vai aikooko PS saada 51% kannatuksen -19?
Halla-ahokaan kuten ei Soinikaan kävele vettenpäällä vieläkään.

Timo Heikkila

"..hänet nollataan omiensa toimesta..." Aika omaperäinen ja myös outo tulkinta loikkarista.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Timo Soini nostaa perussuomalaiset jytkyyn ja jopa tuplajytkyyn, mutta sitten hänet nollataan omiensa toimesta. Juha Sipilä nostaa kepun kannatuksen lähes 30%, mutta kadottaa suosionsa niin sanotusti lillukan varsiin."

No ei nyt ihan noinkaan. Timo Soini ja Juha Sipilä eivät nostaneet puolueidensa kannatusta yhtään mihinkään, vaan kannatusnousu perustui siihen, että he ja heidän puolueensa eivät olleet osa historiallisen kelvotonta "sikspäkkiä". Soini sentään räksytti aktiivisesti vuosia, mutta erityisesti Sipilän menestys perustui siihen, ettei hän sanonut yhtään mitään - sikspäkin uunoillessa ihan itse.

Molempien porukoiden kannatus ja Soinin nollaaminen taas johtuu siitä, että kolmen Ässän hallitus vatuloi jopa enemmän kuin edeltäjänsä, ja siinä sivussa tekee ihan muunlaista politiikkaa, kuin äänestäjille ennen vaaleja annettiin ymmärtää.

Niin, ja Vihreät on tällä hetkellä se puolue, jonka kannatus nousee ihan vain siksi että eivät ole hallituksessa vatuloimassa. Tämä taas kertoo enemmänkin siitä kuinka kuutamolla demarit ovat, kuin siitä että äänestäjistä olisi yhtäkkiä tullut vihreitä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Suunnilleen samaa mieltä kanssasi.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Mutta mihin Kokoomuksen ja Vihreiden gallup-menestyminen pohjimmiltaan perustuu? Onko niin että kun ei tee virheitä, gallup-menetyminen on taattua muiden toilausten vuoksi? Hiljaa hyvä tulee? Myös valtamedian säestykselläkin vielä. Vai mikä selittää kokoomuksen ja vihreiden "ansiottoman menestyksen" gallupeissa?

Missä ns.pihvi persuilla, Keskustalla ja SDP:llä? Onko rivit ja toimet liian sekaisin ja tuuliajolla? Kuka tosissaan uskoisi Suomea Vihreiden huomaan? Ei ainakaan teollisuuspiirit ja liike-elämä eikä merenkulkukaan. Idealismi kun ei elätä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Persujen pihvi on, se että nyt jo hallitus rajaa sananvapautta tai yrittää niin tehdä, kutsuttuaan koolle palaverin jossa tuomitaan puhuminen terrorismista.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Väritön, hajuton ja mauton, mutta politiikan karikoissa näkymättömästi luoviva Orpo taitaa olla Kokoomuksen tuki ja turva sekä menestyksen tae ja sampo epäisänmaallisten ja puppupuheisten ja siksi EU:n palkitsemien käteisten ja stuppeloiden romuttamispolitiikan jälkeen? Kansallisuuden kaatajat ja nationalismin vastustajat palkitaankin näköjään EU:ssa ruhtinaallisiin rooleihin. Miksihän?

Epädemokraattinen, sääntöjään jatkuvasti muuttava, valuvikainen ja pahoin kriisiytynyt ja federalistinen talousmafia johtaa EU:ta Saksan sanelupolitiikan mukaisesti. Ja nöyrä mallioppilas Suomi pönkittää tietenkin kaikkea mahdollista tahdottomasti. Onko Suomi siten vain ajopuu EU:n virtuaalivirrassa?

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Vihreiden kannatus perustuu siihen, että eivät ole hallituksessa ja arvostelevat mitä tahansa hallitus tekeekään.

Kokoomuksen gallup "menestys" perustuu siihen, että Kokoomuksella on uskollinen, noin 20% kannattajajoukko joka äänestää Kokoomusta vaikka Orpo kävisi henkilökohtaisesti pissimässä jokaisen murokulhoon.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Such is life! Ja politiikan tekokin!

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Yksi iso vihreiden kannatuksessa on se,että heidän kannattajansa ovat laajasti mukana politiikan ulkopuolisissa verkostoissa.Persuilla ei niitä edes ole ja muillakin ne ovat pahasti hiipumassa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #61
Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Hyssyttelemällä ja salailemalla eivät asiat parane - päinvastoin pahenevat! Rehellisyys, avoimuus, oikeudenmukaisuus ja läpinäkyvyys ovat demokraattisen toiminnan ja menetymisen edellytys. EU/EMU malliesimerkkeinä kielteisestä ja toimimattomasta pomottaja-tapauksesta.

Luurangot paljastuvat aikanaan vehkeilijöidenkin kaapista.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos Jussi Halla-aho pystyy pitämääm johdonmukaisuutensa mitä tällä haavaa harjoittaa, on menestys jatkossakin kasvamaan päin.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Saa nähdä kuka/ketkä pelaavat korttinsa hyvin kuka/ketkä huonosti, ja kenelle protestiäänet kumuloituvat tulevissa vaaleissa? Ja kuka saa nukkuvat heräämään "jytkyjen jytkyyn" ja aiheuttamaan "sätkyjen sätkyä" Suomen kansan puolesta huonosti pelanneille päättäjille/toheloille?

Huonot pois politiikan pelikentältä! Suomen etu kärsii muuten. Ja se jos mikä kyrsii kansaa ja äänestäjää. Vain parhaat ykkösketjuun päättäjiksi!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ylen gallupin mukaan: Siniset sortuu (Simon) Elon tiellä, persut sen kun porskuttaa.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Kun pettää äänestäjänsä, puoluetoverinsa ja lopulta itsensä, mitä jää jäljelle - Elo.

Hei, toihan oli vitsi tähän aamuun. Eikä maksa mitään ;)!

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Loppujen lopuksi ei sillä niin kauheasti ole merkitystä näillä kannatusmittauksilla, kuin se, että ketkä ovat suurimmat, kaikki muut ovat apupoikia ja oppositiorottia :)

Se nyt näyttää ihan selvältä, että seuraava halitus kootaan kokoomuksen ja vihreiden varaan, samalla lailla kuin Helsingissä.

Sinne ei kaveriksi kelpaa porkuttavat persut, eikä Elon tiellä olevat siniset. Kumpi sitten ''uhrautuu'' valtakunnan edun vuoksi kolmanneksi pyöräksi, demarit vai keskusta.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Sinistä Tulevaisuutta puolueena ei kyllä enää parin vuoden päästä ole olemassakaan..... ai niin, eihän sitä taida olla tälläkään hetkellä olemassa. 5 000 lappua on jo aika rankka paikka ja pressanvaalien 20 000 olisi jo aivan mahdoton paikka heille.

Se millä ihmeellä Elo ja monet muut saatiin mukaan Soinin ja muiden ministerien loikkaukseen olisi kyllä kiva tietää tarkemmin.... varmaan joku sen muistelmissaan viimeistään paljastaa luvussa nimeltä "Tuhosin poliittisen urani alle päivässä".

***************************************************************

Keskusta ja demarit kilpailevat jatkossa siitä kumpi alittaa gallupeissa ensin 15% kannatuksen (siitähän kummallakin on kokemusta). Sen jälkeen kisaavat siitä kumpi alittaa ensin 10% kannatuksen. Voi siinä olla uhrimieli vähän koetuksella, kun kokemuksesta tietävät (tai ainakin pitäisi tietää) Kokoomuksen kanssa hallitukseen lähtemisen aina tuhoavan kannatusta entisestään.

Uhrautua valtakunnan edun vuoksi... ja kyseessä puolueet ja poliitikot :D On sinusta vitsimieheksikin näköjään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Vaalit lähestyvät koko ajan uhkaavasti. Se päivä lähestyy, jolloin siniset aloittavat loikkien sarjan muihin puolueisiin. Nimittäin se oma edustajanpaikka on niin rakas, etteivät sinisetkään siitä halua vapaaehtoisesti luopua.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #50

Siitähän tässä loikkaamisessa oli koko ajan kysymys. Timo Soinin ulkoministerin paikasta.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Persujen jakautuessa olisi pitänyt mennä uusiin hallitusneuvotteluihin joiden tuloksena KD ja RKP olisivat tulleet persujen tilalle.

Sipilän keplottelu kostautuu nyt gallup-tuloksissa.

Taidamme nähdä Sipilän siirtyvän syrjään kesällä 2018 ja samanlaisen loppu sekoomuksen kuin Stubbin hallituksella ja muhkean vaalibudjetin vuodelle 2019.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tuossa voi olla vinha perä. Toisaalta ilmeisesti hallitusyhteistyö PS:n soinilaisen siiven kanssa toimi kohtuullisesti. Siinä Sipilä joutui tekemään valinnan, jatkaako toimivaa yhteistyötä pienemmällä eduskunnan marginaalilla vai katsoako, miten paljon KD ja RKP pyrkivät ulosmittaamaan pakkotilanteessa.

Ilmeisesti valinnan tulos ainakin lyhyellä tähtäimellä oli huono. Toisaalta vaikka Sari Essayah onkin järkinaisia, muuten KD aikamoinen jarrupuolue vaikka näyttää niitä viime vuosituhannelle jääneitä olevan keskustassakin.

Joka tapauksessa, jos keskusta heittää Sipilän näiden syiden takia 2018 syrjään, se on keskustan loppu merkittävänä puolueena. Jäljelle jää sama osa kuin ilmeisesti SDP:lläkin, jääminen historian lehdille. Toisaalta jokaisen puolueen(kin) on aika syntyä ja kuolla.

Vihreillä on nyt pelin paikka lunastaa asemansa keskustan sijaan maltillisena yleispuolueena. Puheenjohtajisto on nyt erinomainen ja Touko Aalto on näköjään Sipilänsä lukenut. Hän petaa nyt jo yhteistyötä tulevien hallituskumppanien kanssa. Mutta hallituksessa veri vasta punnitaan. Tosin Sipilän hallitus on jo pitkälti tehnyt paskaduunin.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Kai se yhteistyö toimii kuin rasvattu salama, kun sinisiltä ei kysytä mitään ja tulevat tekemään juuri niinkuin Sipilä ja Orpo sanoo!

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #39

Vähän sama kuin nyt näyttää että kok kokoaa seuraavan hallituksen. PS on sama paikka kuin -15. Otat tai jätät mitä (Sipilä) kok vaatii.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

ilman välitöntä hallitusneuvottelujen uhkaa persut eivät erittäin todennäköisesti olisi jakaantuneet,
etukäteen oli olemassa tieto, että jos halla-aho valitaan, muut hallituspuolueet eivät suostu jatkamaan yhteistyötä ja puolueen pilkkomisesta hallitusyhteistyön jatkamisen edellytyksenä,
se mitä meille julkisesti näytettiin oli silkkaa teatteria, moni sinisiin loikanneista joutuikin etukäteen valehtelemaan julkisesti piilotellakseen salaliittoa koskevia huhuja ja jotka aika pian todentuivatkin.

Soini teki siinä vaiheessa pahan virheen, kun alkoi panetella tästä loukkaantuneita omia äänestäjiään, sen sijaan että olisi yrittänyt avoimesti perustella päätöstä ja näin ollen mielestäni nollasi itse itseään.

Soinille voisikin jo etukäteen toivottaa tervemenoa brysselin virkalihapatojen ääreen, sinnehän nämä pokerissa alasti joutuneet ministerit nykyään päätyvät.
Eli veikkaan Soinin hylkäävän myös siniset puolentoista vuoden sisällä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kannattaako pelkää populismikaan pitemmän päälle? Oikea, isänmaallinen asialinja ratkaisee. Entä rehellisyys?

Periikö nykypolitiikassa enää rehellisyyskään Suomen maata, kun sekin on myyty/suhmuroitu/vehkeilty EU/EMUn manipuloitavaksi ja käskyvallan ja ikeen alle? Ja tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Kun p-t on liituraitaistenkin byxoreissa. P-juttu mutta tulipahan joidenkin toimesta tehtyä! Tarkoituksella, vakaasta harkinnasta ja täydessä järjessäkin - valveutuneesta asemasta ja saadusta analyysitietomääristä ja protesteistakin välittämättä - annettiin huijata itsensä ylivelkaantumiskiipeliin EU-seireenien ja finanssiaurervarojen toimesta.

Tyhmyydestä kun sakotetaan! Katso ketä seuraavan kerran äänestät!

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kun selkänsä vähäksi aikaa kääntää, niin Ari on jo karusellissa!

Sinisistä voi ajan myötä kehittyä syvänsinisiä.

Minusta tämä hallitus on vatulointihallitus, eikä tätä voine käsittää ilman päävatuloijaa?

Viha sinisiä kohtaan? Ei minulla ainakaan. Soinikin on osoittautunut sanojensa mittaiseksi mieheksi. Ei myy p*rsettään. Jakaa ihan ilmaiseksi, mutta sehän on eri juttu, myymisestä puhuttiin. Sikseen toisekseen ei Soinin ulkoministerin tehtävän hoito ole niin huonosti mennyt, että Venäjä olisi hyökännyt Suomeen. Minimivaatimus ainakin täytetty. Oikeastaan pidän tri Halla-ahon yhtenä virheenä sitä, että yritti kammeta Soinia pois siltä pallilta.

Mitä Touko Aaltoon tulee, niin hän taitaa osata innostaa äänestäjiä tai johtaa joukkojaan innostuttamaan äänestäjiä. Saihan Vihreät Jyväskylässä historiallisen kunnallisvaalivoitonkin. Näin kristillismielisenä ei voine muuta sanoa kuin että ehkä Jumala rankaisee Suomen kansaa Vihreillä meidän ojennukseksemme.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Minä taas pidän evoluutioteoriaa tällä hetkellä parhaiten kehitystä kuvaavana mallina. Lasken myös vihreiden kannatuksen kasvun evoluution ilmentymäksi. Puolue on vielä uusi ja tuore ja lisäksi se sisältää myös kehityspotentiaalia.

Joten minusta evoluutio kokeilee nyt Suomessa vihreää vaihtoehtoa ihan tosissaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Vihreiden suosio perustuu sofistikoituneeseen populismiin, yliopistoissa on tietotaitoa joka nyt valuu Helsingin vihreiden kannatuksen innoittamana maaseudulle.

Ja mikä on valuessa kun muut puoleet antavat sen tapahtua.

Osatotuuksilla valtakunnan huipulle, mutta kun kokonaisuus selviää tulee vihreät alas ja joku muu nousee ylös. Täjhän kiikuntaan monet puoleet uskovat, paitsi RKP ja KD jotka ovat pysytellee samoissa asemissa jo iäisyyden.

Ihmettelen mihin Saru Essayah hukkasi etsikkoaikansa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #34

Mahdoton tehtävä. Ei Suomessa ole tilaa suuremmalle kristilliselle puolueelle. Ei yksi nainen kesää tee, oli hän miten järkevä tahansa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #34

"Ihmettelen mihin Saru Essayah hukkasi etsikkoaikansa."

******************************************************

Sari voisi olla vaikka Jeesuksen seuraava tuleminen eikä siltikään kristilliset pystyisi Suomessa nostamaan kannatustaan merkittävästi.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Juho, evoluutioteoria tai -oppi on heikosti ennustekykyinen, jos ollenkaan. Jälkikäteen tulee aina "täydellinen" selitys, mutta tulevaisuus on jos, jos ja jos, mutta muuten sukupuutto.
Muuten tunnustusta osuvasta vastakommentistasi (-;

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #41

Jokainen erhdys ja onnistuminen on osa evoluutiota, erehdys opettaa ja onnistuminen innostaa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #41

Minun on myönnettävä, että tunnen 'evoluutioteorian' huonosti. Joten ajatukseni perustuvat pikemminkin omaan mielikuvaani evoluutiosta. (Pidän myös Heikki Hyötyniemen enformaatioteoriasta.)

En siis vaadi evoluutioteorialta samanlaista ennustuskykyä kuin vaikkapa fysiikan teorioilta. Evoluutioteorian oleelliset piirteet ovat minusta kytkeytyminen (linkki sekä 'vanhempiin' että 'lapsiin') ja vuorovaikutus. Mitään ei ole ilman edeltäjää mutta edeltäjän ei tarvitse olla samanlainen kuin seuraaja. Linkissä edeltäjästä (edeltäjistä) seuraajaan on varianssia ja vuorovaikutus ympäristön (resurssien ja kilpailijoiden) kanssa ratkaisevat, mikä osa variaatiosta toteutuu voimakkaammin.

Joten ei evoluutiolla ole ennustuskykyä muuta kuin siltä osin, mitä tunnemme vuorovaikutusmekanismeja ja pystymme ennustamaan ympäristön muuttumista. Ihmisen osa evoluution ketjussa voi olla kehittyminen, taantuminen tai jopa sukupuutto. Sen evoluutioteoria (tai oikeastaan tieto varianssista ja vuorovaikutusmekanismeista) kertoo, että diversiteetti varsinkin nopeasti muuttuvissa olosuhteissa (katastrofeissa) on paras tae selviytymiselle.

Siinä mielessä älykäs suunnittelija osoittaisi aika sadistista luonnetta, jos hän vain lähettäisi vihreät meille rangaistukseksi. Sen sijaan evoluutioon vihreät sopivat oikein hyvin. Olosuhteet ovat heidän sijainnilleen variaatiossa juuri nyt sopivat ja heidän henkiinjäämisensä riippuu siitä, miten hyvin he asettuvat vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa. Nykyisen ja tulevan. Evoluutiota parhaimmilaan. Ei ole missään sanottu, että kaikki evoluution kokeilut ovat onnistuneita.

JK. Niin, kyllähän niin perussuomalaisuus kuin halla-aholaisuuskin kuuluvat evoluutioon. Älykkääseen suunnitteluun niitä on vaikea asemoida :-)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Joskus pentuna ja nöösinä kun pelasimme korttia rahasta, niin sellainen jolta rahat loppuivat sanottiin sinisiksi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tarkemminsanoen siniseksi sipiksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

#26 Jääskeläinen. Mikä vitsi hankkiutua eroon Soinista mutta kuitenkin jatkaa politiikan rivouttamista p...e-puheilla? Onko se joku onni ja etuoikeus että saa suomalaiset häpeämään ja halveksimaan poliittista keskustelua?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Anteeksi Sini. Lainasin Soinia, mutta yritän korjata tapojani pikku hiljaa ja varovaisesti.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #56

Kiitos. Nipotan vielä että et ainoastaan lainannut vaan pidit elossa väsyneellä kehittämisellä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Keskustan alamäki on kaiken summa, johtuen täällä jo mainitun lisäksi ministerivalinnoistakin. Berner ohitti keskustalaiset ja maatalousministeriksi Tiilikainen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mikä Kimmossa on vikana, eikös Kimmo ollut räyhäkkä ryhmänjohtaja?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Liian vihreä maatalousministeriksi keskustalaisille.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

On tietenkin inhimillistä mutta samalla idioottimaista, jos kannatukseen vaikuttaa pettymykset ministerivalinnoissa. Pyritään valitsemaan joukkueeseen parhaiten sopivat ministerit ja sen jälkeen heille annetaan tuki, ellei ole erityistä perustetta ottaa sitä tukea pois.

Niin Berner kuin Tiilikainenkin ovat paikkansa ansainneet ja hoitavat näköjään postinsa riittävän hyvin. Kaikkia ei vain aina voi miellyttää.

Koripallojoukkue näyttää nyt erinomaista esimerkkiä. Eivät kaikki onnistu yhtä aikaa mutta riittävän moni aina vuorollaan. Pyyhettä ei heitetä kehään ennen loppuvihellystä eikä kaveria moitita epäonnistumisista tai vääristä ratkaisuista.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #35

Tiilikainenhan vaihdettiin maatalousministerinä Leppään, jäi vain energia- ja ympäristö;)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #35

Eli isänmaan etu pitää asettaa puolueen edun edelle. Eli kasvava talous, aleneva työttömyys ja työpaikkojen lisääntyminen ja keskustan aleneva kannatus on minusta sittenkin parempi vaihtoehto kuin talouden taantuminen, paheneva työttömyys ja keskustan kasvava kannatus. (Timo Laaninen jossain joskus)

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #45

Arvelen myös Sipilän ajattelevan juuri noin. Ja ajattelen itse myös samoin. Ei keskusta(puolue) on mikään itseisarvo.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #47

Noinhan se tuleekin ajatella, mutta nykyiset poliitkot harvoin noin uskaltavat elää.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Persujen puoluekokous/jäsenäänestys tuhosi hallituksen toimintakyvyn.

Se on sitä pelinpolitiikkaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllä Sipilän ja sinisten sooloilu tuhosi sen. Vajaan 2% kannatuksella 5 ministeriä ja eduskunnan puhmies, maailmanennätys sekin lajissaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ari on oikeassa. Keskustan kannatuksen väheneminen johtuu Sipilän tekemistä useista virheistä.

Suurin yksittäinen virhe oli Sipilän päätös nykyisestä demokratiaa halveksivasta hallituskokoonpanosta. Kesäkuussa tehty päätös alkaa nyt koko voimallaan näkyä Keskustan kannatuksessa. Lisäksi Sipilän "loukkaantumiset" toimittajien toimintaan erilaisissa hänen esteellisyyttään koskevissa kohuissa ovat vielä äänestäjien muistissa. Politiikan ulkopuolelta tullut pääministeri ei halunnut ymmärtää sitä, että toimittajat tekivät vain työtään. Taistossa median kanssa politiikko voi vain hävitä.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Mistä päättelet,että keskustan kannatus voisi olla jotain muuta ilman Sipilää?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sipilä sai Keskustan kannatuksen hetkellisesti nousuun. Nyt uutuuden viehätys on kadonnut ja puolueen kannatus on samalla tasolla kuin aikana ennen Sipilää. Nyt vain on osoittautunut, että Sipiläkin tekee virheitä. En muuten sanonut, että puolueen kannatus voisi ilman Sipilää olla nykyistä suurempi. Nyt Keskustan kannatus kuitenkin Sipilän johdolla galluppien näyttämällä tasolla.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ari, ei mielestäni keskusta ja Sipilä ole yksin syypää sinisten ministerien jäämisessä hallitukseen. Ettei vain olisi kokoomus ja Orpo olleet tuossa kohdin päällepäsmäreitä? Näin voisi uskoa olleen, kun huomioi kokoomuksen Vapaavuoren ulosannit. Onhan Vapaavuorella suuri vaikutus puolueensa sisällä? Tuohon tulokseen olen tullut jäsentensä ulostuloja seuratessani.

Toki osasyyllisyys lankeaa tässä kannatusmittauksessa ko. episodista juurikin pääministerin harteille, sillä tapa toimia sinisten kohdalla on ehkäpä puolueessakin asetettu suurennuslasin alle. Vai onko niin, että Sipilä onkin kokoomuksen ja Orpon tossun alla?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Yhtä syntisiä ovat kaikki jotka hyväsyivät tuon liiton.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Milloinka muuten olette nähneet hallituksen, johon ollaan tyytyväisiä?

Minusta kaikkein vastenmielisintä ja oikeaa yltiöpopulismia on aina, ja taas aina laittaa kaikki maailman huonoudet kulloinkin vallassa olevan hallituksen syyksi, jotenkin lapsellista.

Jos nyt katsoo isoa kuvaa, ilman niitä puoluepoliittisia laseja, niin eihän talous tällä hetkellä ole ainakaan huonommassa jamassa, kuin hallituksen aloittaessa? Vai onko jonkun mielestä näin.

Juu tottakai löytyy aina paskoja ja vielä paskempia päätöksiä, koskaanhan hallitus ei tee niitä oikeita ja viisaita päätöksiä, aina se suurin viisaus asuu somessa ja oppositiossa. :)

Maahanmuuttajia on tullut, ja siitäkin on kauhea poru, Suomalaiselle mielenlaadulle se ei vaan sovi, että kadulla onkin hieman erivärisiä köyhiä, nehän voi vaikka puukottaa ja raiskata naiset, näyttävätkin vielä niin pelottavilta.

On niitä pakolaisia Euroopan maissa jumalattomasti, eli ongelma on monella muullakin maalla, mutta Puolan ja Unkarin viiteryhmään aika harva kyllä oikeasti haluaa, talous siellä on perseellään, mutta ainakin on vapaa värillisistä ihmisistä.

Mun mielestä arvosana annetaan vasta kun on työ tehty, tottakai kuuluu arvostella ja haukkuminen nyt vaan on niin kivaa, mutta vaaleissa vasta se arvosana tulee.

Sitten se poru sinisistä, että onpa niin väärin kun hallituksessa jatkavat, elämä ei aina ole oikeudenmukaista, mutta tämäkin tapaus on ihan laillinen, ja siitäkin ollaan vastuussa vaaleissa äänestäjille, turhaa mutinaa.

Mä rakastan jokaista hallitusta aina kerrallaan, sillä kansa on ne valtaan halunnut, keskenään ne voi tehdä lakien puitteissa niitä omia ratkaisuja, ja niistä he sitten taas neljän vuoden välein vastaavat kansalle.

Antakaa poikien ja tyttöjen tehdä hommiaan, kyllä se uusi ja uljas aika taas koittaa seuraavien vaalien jälkeen, sitten on taas uudet puolueet tekemssä niitä paskoja päätöksiä, ja taas pitää keksiä uudet haukut. :)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllähän sitä alussa tuli hallitustrioa puolustettua , muttaa annettu mahdollisuus vain on nyt hukattu.

Käyttäjän pekkakoivumaki kuva
Pekka Koivumäki

Veit Petteri varmaan sanat monenkin suusta. Tuohon ei voine muuta enää lisätä kuin että "liika on aina liikaa - oksitosiiniakin". Varoittavana huomautuksena, että kemiallinen korvike tuottanee sivuvaikutuksina mm. kateutta ja vasteen heikentymistä omaa tuotantoa kohtaan.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Oliko noilla "Sinisillä" jopa 350 nimeä kannattajakorteissa! He eivät ole mikään puolue.

Mitä mieltä olet tuosta toimittajan kirjoituksesta?

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709072200377...

Minun oikeustajuun ei mitenkään istu miten nuo UV tai Siniset voivat edustaa kansaa noilla kannattajaluvulla, ja miten he voivat ylipäätänsä olla hallituskumppaneita muille hallituspuolueille?

No Suomessa on kaikki mahdollista, kuten Bernerin Keskustapulueen jäsenyys ilman puolueen jäsenkorttia, Sveitsin kansalaisena ja vieläpä heti ministerinä!

Täällä Suomessa on nykyään vain hyvien kavereiden Hallituksia. maamme demokratia on vessapaperille kirjoitettu.

PS: miksi Halla-ahoa ei päästetty viimeiseen Sipilän kokoukseen vaan PS:sää edusti Huhtasaari? Mielestäni moni asia syö nyt Hallituksen uskottavuutta. Eivät pelkästään Siniset.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eihän siniset syökään mitään kannatusta, koska sitä ei heillä yksinkertaisesti ole syötäväksi saakka.

Keskustan kannatusta sen sijaan syö liittoutuminen sinisten kanssa. Sirpan väittämä siitä, että Jan Vapaavuori olisi jotenkin ollut pelaamassa siinä asias ei pidä kutiaan. Jan sanoi vain, että hallitusyhteistyö Jussi Halla-ahon vetämän persujoukon kanssa on mahdotonta hänen mielestään.

Jos se vaikutti joihinkin, niin se on aivan eria asia kuin että Jan olisi ollut kabineteissä puuhaamassa sinisten liittoa Sipilän kanssa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Soinin liitto kepun kanssa syö kannatusta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja on syonytkin sen aika vähiin.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Jos tähän sopii ottaa hieman kansainvälistä näkökulmaa ettei keskustelu aivan ummehdu.

Meillä on Ruotsi jossa Ruotsidemokraatit on suurin pulue noin 24 prosentin kannatuksella. S (sosiaalidemokraatit) ovat suunnilleen samoissa luvuissa ja M (maltillinen oikeuspuolue) on noin 15 prosentissa.

Meillä on liittopäivävaaleihin matkaava Saksa jossa CDU/CSU on 40-50 prosentissa ja SPD noin 20 prosentissa. AfD:llä on noin 10 prosentin kannatus.

Meillä on Ranska, jossa Macronin La Republique en Marche voitti parlamenttivaaleissa 49 prosenttia äänistä. Oikeistopuolue Republikaaneilla on 24 prosentin kannatus.

Tätä vertailua vastaan suomalaisten Vihreiden nykyistä korkeaa kannatusta ei voida liittää eurooppalaiseen viitekehykseen. Sen ainoa yhtymäkohta historiaan on kotimaisten taistolaisten ja muiden hillulien ja kommarien (SKP/SKDL) uhoaminen ja omaan pesään kuseminen 70-luvulla.

Kommarien huorasivat Neuvistoliittoon päin. Nyt Vihreät Eufratiin ja Tigrisiin. Kommarien vastustajina olivat perinteiset kansalliset arvot ja perinteet ja kaupungistuva maatalousyhteiskunta. Aivan samoin kuin nykyään Vihreillä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset