Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Sääliksi käy Soinia ja Halla-ahoa

Ei aivan selvillä vesillä olla nyt demokratian kannalta. Halla-aho hajotti puolueen , joka viikko sitten vannoi, että puolue ei hajoa vaikka kuumia kiviä sataisi niskaan.

Nyt puhutaan kaappauksesta puoluekokouksessa ja kuitenkin kaikilta osallistujilta tarkistettiin jäsenyys alueella. Vain jäsenent äänestivät. Missä nahkassa ne kaapparit pääsivät sisään? Halla-aho valittiin mielestäni demokraattisesti ko. puolueen sääntöjen mukaisesti.

Simon Elo puhui kaappauksesta, ja on puhuttu myös natsitervehdyksistä, joista on valokuvia. Kaikki tämä tapahtui perussuomalaisten jäsenten tilaisuudessa, jossa varmistettiin, että tilaisuudessa oli vain ja ainoastaan jäsenet paikalla.

Kaksi salaperäistä kaappaajaa sai siis kaapattua perussuomalaisten äänillä Halla-ahon puheenjohtajaksi ja sitten vielä kolme varapuheenjohtajaa eikä kukaan huomannut mitään, kuin vasta tänään.

Oliko kyseessä kaksi hyptonisoijaa ja oliko tilaisuus joukkopsykoosin vallassa ja tänään tuli sitten vasta herääminen todellisuuteen?

Tänään Simon Elo ja kumppanit huomasivat, että mehän voimme pitää ministerisalkkumme jos vain vaihadmme perussuomalsiet pinssimme, uuteen vaihtoehtoon.

Tämä uusi vaihtoehto vaati esityksessään, että mikään ei sitten muutu.

Melkoinen sanahirviö tuo uusi vaihtoehto, jossa mikään ei todellakaan muutu.

Uusi eduskuntaryhmä haluaakin heti vaihtaa sen pois,. Miksi ihmeessä ei kukaan keksinyt parempaa nimeä ryhmälle.

Tässä esityksiä:

Me loikkarit!

Hallitushinkuiset!

Demokratian halveksijat.

Kaapatut vastakaappaajat.

Halla-ahon hyljeksijät.

Pinssinsä hukanneet.

Mutta loppujen lopuksi kaikki on taas valtakunnassa hyvin. Mikään ei muuttunut. Historia toistaa itseään ja SMP:n perilliset jakautuivat kahtia.

Ensin persujen kannatus puoliintui vuodessa ja nyt sitten persujen eduskuntaryhmä puoliintui kolmessa päivässä.

Halla-ahoa käy sääliksi siksi, että hänen täydellisesti onnistunut puheenjohtajuus johti tähän farssiin.

Timo Soinia käy sääliksi, että hän joutui loikkaamaan perustamastaan puolueesta, kun ei saanut joukkojaan muuten hallitukseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kuitenkin Halla-aholla lienee hallussaan tulevaisuus. Nimittäin PS-nuoret kannattavat häntä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Vain eduskuntaryhmä on tänään puolittunut, jos Jyväskylässäkin oli kolmatta tuhatta paikalla, ei 22 paljon tunnu missään. Lisäksi perussuomalaiset saavat näiden 22 loikkarin puoluetuen itselleen.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Nuo 22 loikkaria tuskin olisivat selviytyneet jatkoon seuraavissa eduskuntavaaleissa. Soini on hallituksessa ajanut niin piittaamatonta linjaa ydinkannattajiaan kohtaan, että tulossa on äänestäjien negatiivinen palaute. Toisaalta Halla-aholla lienee vielä kannattajia ympäri maata.

Lopputulema on, että Soini heitti elämäntyönsä halvasta hinnasta EU-federaation molokin kitaan! Soini lienee ollut jo jonkin aikaa lamaantuneessa tilassa?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #4

Miksi he pelastivat hallituksen? Tuskin soten tai maakuntamallin takia???

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #6

Ehkä Soini tykkää olla ulkoministerin paikastaan niin paljon. Sampo Terho taas voi leikkiä puheenjohtajaa johtaessaan soinilaista ministeriryhmää. Syitä on vähintään yhtä monta kuin on soinilaista ministeriä?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #9

Ehkä kohta saamme lukea taas Jarpan suosittua blogia, joka kertoo, miten he pelastivat työllisyyden ja vihervasemmiston pääsyn hallitukseen. Myös RKP:n torjunta on kunnia numero yksi.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #11

Sanos muuta! Jarppa ei taida uskaltaa kirjoitella tänne vähään aikaan?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kuinka iso osa äänestävistä nuorista on pelastava Halla- Ahon ?

Molemmat uudet luomukset tulevat olemaan esillä seuraavissa vaaleissa, mutta sitä seuraavisa ehkä vain toinen. Tämänkin sallii se, että oma vaalijärjestelmämme pienpuolueita kohtaan on eurooppalaisittain ehkä liiankin hyvin ymmärtävänä.

Tuskin näemme enää suurta tulvaa muualta arabimaista EU:n alueelle, jos EU nyt edes periaatteessa haluaisi säilyä koossa 2020 luvulle, joten tämä tulee varmasti syömään maahanmuuttovastaisten poulilismia jo seuraaviin vaaleihin tultua ympäri Eurooppaa.

Seuraalva EU:n ongelma on sisäinen maahanmuutto ja vasemmistolainen yhtenäinen sosiaaliturva, josta Britannia otti jo eron hyvissä ajoin yllätyksenä jopa muille toheloille, jos omilleenkin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ainakin ystävämme Seppo Leskinen ei aio loikata Soinin perässä, vaan jää ryhdikkäästi Halla-ahon hoiviin. Tästä päättelen, että Halla-ahon joukot säilyy ja Simon Elon tie tyssää jatkossa.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

Paremmat pelimerkit on tulevia vaaleja ajatellen Halla-Aholla. Yleinen tilanne ja sen hyödyntäminen on se avain kysymys miten he asiansa hoitavat, ei Halla-Aho ole tyhmä mies, erittäin älykäs ja osaa toisenlaisen pelin, joka politiikassa on taas aivan uutta ajattelua.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

Minä en ollut hypnoosissa, tiesin tämän jo keväällä, en kuitenkaan ihan näin suurena tapahtumana.
Ilmassa oli merkkejä

Tällaista pohdintaa kun kysymykset olivat vielä ilmassa.

5.3.17
"Ainut keino lienee se, että Halla-Aho on antanut lupauksen olla lähtemättä puheenjohtaja kisaan. Halla-Aholaisille se olisi voitto, jos Sampo Terho siihen tehtävään valittaisiin, yksinkertaista vaalimatematiikkaa. Se voisi saada myös nostetta aikaan myös Perussuomalaisissa. Kyllä Soini oman puolueensa tilan ja yhteiskunnan tilan osaa arvioida.

On tässä tietenkin se toinenkin vaara, nimittäin se että hajottaako tämä päätös ennen kuntavaaleja vai rakentaako se jotain uutta. Soini on ravimies ja on laittanut troikan vetämään. Pelin jossa ensimmäinen lähtö ajetaan kuntavaaleissa ja toinen Puoluekokouksessa. Jonkin verran troikka ja muita ravivetoja pelanneena en laittaisi eurojani likoon tähän peliin, on sen verran vaikea ja tasaväkinen peli kaikilta osin.

Huomenna kaikki voi olla toisin, jos Halla-Aho ilmoittaa osallistuvansa kisaan, uskallan iskeä voittajavedon hänen puolestaan.

Tämä on muuten ihan yhtä mukavaa veikkailua kuin vaalitulokset ennakkoon".

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jo pitkän aikaa oli peli nähtävissä, mutta että se johtaa Soinin loikkaamiseen omasta puolueesta, niin sitä ei osannut kuvitella kuin Timo Soini itse, kun järjesteli salaa saumoja ministerisalkkunsa säilyttämiseksi.

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

Soini on politiikan konkari ja loppumetreillä hänellä on varaa tehdä melkein mitä päätöksiä haluaa. Ei ollut enää mitään menetettävää, kun kaikki oli mennyt.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #10

Niin män kaikki. Todellinen suomalainen supermän, eli vituiksmän.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Onko Soini jo kehunut sitä HeSan toimittajaa, joka tämän ennusti oikein? Soinihan joutui juudaksena totuuden kieltämäänkin. Puhuipa hirttäytymisestäkin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eikös tässä jokunen vuosi sitten Soini uhonnut, että hän ei "persettään myy"?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ei myöskään näytä luopuvan ministerin salkusta.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

On tämä ollut mielenkiintoinen päivä seurattavaksi. Harvoin tulee roikuttua netissä tällaista osaa päivästä kuin tänään on tullut tehtyä.
Ja mielenkiintoa tulee riittämään, lähinnä siitä että miten Perussuomalaiset tulee puolueena etenemään näiden loikkausten jälkeen.

Loikkaajat vertaavat itseään Macronin kansanliikkeeseen joka on suomalaisten uusi toivo ja vaihtoehto. Ei hyvää päivää sentään, on siinä komiikkaa kerrakseen.

Ryhmän arkkitehtina väsynyt, pettynyt ja pettänyt kehäraakki, joka halusi rikkoa hiekkalinnansa kun muut eivät olleet samaa mieltä. Puheenjohtaja-Simo on yhtä innostava kuin puolalainen syyselokuva ja joka kuullostaa lähinnä netin puppugeneraattorilta. Trioministerinä sitten valmiiksi hävinnyt ruuna, jonka mielipiteet vaihtuu kuin hedelmät mummorullassa. Näistä eväistä kun syntyy uuden toivon kansanliike niin siitä kertovaa tv-dokumenttia myydään maailmalle vielä 50 vuodenkin kuluttua,ja niille naurekellaan aivan samaan tahtiin kuin vanhoille Kummeli-jaksoille.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Siinäpä nuo tärkeimmät asiat tulikin sanottua.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kummankohan klaanin puheenjohtaja lähtee ensimmäisenä kiertämään kenttää, joka lienee melko sekavassa tilassa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eihän Simon Elolla ole mitään kenttää on vain ministeriaukion pojat ja tytöt.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Tämä Persujen kuvio on pientä, mitä mätäpaisetta SDP:n sisällä kasvatetaan.

Rinne on liian kömpelö edes tajuamaan pelin henkeä, ennen kuin joku Pitkänsillan toiselta puoleleta oleva sen hänelle kertoo arki-iltaisin puolilta öin jonakin satumaisena päivänä.

Lipponen oli kömpelö ja ehkä vähän hidaskin, mutta uskoi Sailasta ja teki taloudesta mallikelpoista ja työmarkkinaasioissa palkankorotuksissa harkirsevamppaa SAK: n tuella, mutta päämaja ei kertonut hänelle, että " mälli " läjäytetään vasta Lipposen II hallituksen jälkeen, kuten kävikin Suomelle jopa nykypäivään ulottuvin seurauksin.

SDP ja muu vasemmisto näyttää kaipaavan vallankumouksen kautta kommunismiin - tai ainakin verottamlla kansa ohukaisen asteelle onnettomiksi.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Takinkäännön SM-kisojen raskaassa sarjassa sai Timo Soini tänään ylivoimaisesti ensimmäisen sijan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kukaan ei onneksi enää muista miten päin takki oli silloin 20 vuotta sitten;)))

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ei se takki liioin enää päälle mahtuisikaan.

P.S. Sääli on sairautta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #28

Sääli on sairautta, mutta sääliminen ei ole sairastamista.

Ilkka Huotari

Ei Halla-aho ole hajottanut puoluetta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Soini on poliitikkojen ykkönen, muut tallaajat tuolla ovat mielikuvituksettomia rääpäleitä Soiniin verrattuna. Kolmas jytky, niinkuin jossain luki. Mielenkiintoa ja kekseliäsyyttä riittää.

Mitäpä olisi politiikka ilman Soinia, samaa harmaata jargonia, eikä yhtään vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hyvä Timo!

Veikkaisin, että Halla-Ahon poppoo saa seuraavissa vaaleissa 10% tienoilla oleva kannatuksen, sen verran löytyy aina muukalaiskammoisia ja eu:n kieltäjiä joka maasta.

Nämä lähtijät varmaan perustavat oman puolueen, ja voivat jopa saada 4-5 henkilöä läpi, tuskinpa heillä edes on sen suurempia kuvitelmia. Halla-Ahon poppoo voi saada enemmän edustajia, mutta siellä oppositiossa ne kuitenkin tiiviisti pysyvät, kun taas tämän uuden porukan mahdolliset läpimenijät ovat varmasti hallituskelpoisia kaikille.

Sitä sitten voi miettiä kumpi vaihtoehto on parempi.

Minusta tuo irtautuminen oli hieno homma. Sillä saadaan mielenkiintoa pitkäksi aikaa, ja onhan sekin hyvä, että pahimmat muukalaisvihamieliset ovat nyt autuaasti ulkona päätöksenteosta.

Eli loppujen lopuksi kaikki meni hyvin, molemmilla on parempi olla, persut pääsi saastaisista pettureista eroon, ja toisten ei taas tarvitse pelätä jokapäiväisiä möläytyksiä ja oikeudenkäyntejä.

Maassa on kaikki hyvin. Aamen.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

on erikoista että tv:ssä valitetaan "uuden aamunkoin" ryhmän toimesta että "nuoret tulivat kokoukseen ja vain äänestivät"

Aika moni puolue olisi tyytyväinen että :

* nuoria on aktiivisesti puolueessa
* ne jopa viitsivät käyttää viikonloppuaikaansa kokousissa
* haluavat vaikuttaa ja äänestävät

mutta.....tämä aamunkoin sakki valittelee että nuoret tekivät väärin kun tulivat ja vain äänestivät

v..ttu mitä URPOJA

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Nuorten äänillä valittu sai jäädä, kun "vanhat" lähtivät puolueesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset