*

Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Mikä mättää kansalaiset?

Olenkohan tulossa seniiliksi, vai mistä johtunee, että ärsyttä kansalaisten suhatutuminen uudistuksiin. Kun ministeri Anne Berner esitti oman visionsa tulevaisuuden liikennekaaresta se tyrmättiin uskomattoman heppoisin perustein.

Minusta esityksessä on suuria mahdollisuuksia. Jopa niin suuria, että taitaa Bernerkin pyllähtää takamuksilleen jos sattuu lukemaan tämän avauksen,

Suomalaiset siis kammoavat seurantalaatikkoa. Mistä mahtaa rehellinen suomalainen olla niin peloissaan? Ei minun kulkemisessani ole mitään salattavaa, siksi en ymmärrä mikä siinä on niin pelottavaa, että joku järjestelmä tallentaa ajoa? Onhan ajopiirtureita ollut ja on edelleenkin. Samoin ajopäiväkirjoja. Sähköinen ajopäiväkirja ei muuta mitään sinun elämässäsi jos et tahdo. Mutta jos tahdot se mullistaa koko lopun elämääsi.

Se musta mötikkä pitää vaan laittaa palvelemaan kansalaista ei ainoastaan valtiota. Eli jos sellainen tulee, niin silloin on myös vakuutukset alistettava ajon mukaiseksi, joten maksat vakuutusta vain käytöstä. Nythän vakuutus otetaan ja sen voi katkaista, mutta jos se vakuutus olisikin voimassa vain silloin kuin mustalaatikko on käytössä?

Mustan laatikon pitää myös olla synkroonissa älypuhelimeen, eli voit tulostaa sieltä itsellesi tietoa vaikkapa työnantajallesi tietona joka korvaisi ajopäiväkirjan. Vaihtoehtona sille, että et halua mustaalaatikkoa, pitää olla se Annen aikaan perustuva vaihtoehto, mutta sekin pitää pilkkoa kansalaista palvelevammin, eli pitää olla sellaisia vaikkapa neljän päivän kuukausiviisumeja. Sellaisen ostettuasi vaikkapa lähikaupastasi saat ajella kuukaudessa neljä päivää ja tarvitsee vain ennen ajon alkua merkata viisumiin lähtöaika ja mittarilukema. Jos poliisi pysäyttää ja et ole ostanut ajoviisumia tai et ole merkinnyt ostamaasi viisumiin pyydettyä tietoa saat maksumääräyksen joka on viisi kertaa viisumin hinta.

Näillä muutoksilla jo laki on paljon kansalaisystävällisempi, eikä nuo asiat ole kovin vaikeat toteuttaa.

Vakuutusmaksusi pienenevät, ajosi tulevat harkituimmiksi ja sitä kautta päästöt vähenevät. Ajopäiväkirjan pito helpottuu ja tarkentuu.  Turha pelätä että joku sinua seuraa, ethän pelkää twiittejä tai tekstiviestejäkään. Jos sinulla on puhelin matkassa olet jo seurannassa. Autosi seuraaminen voi olla sinulle myös etu, jos se vaikka varastetaan.

Anne Bernerin esityksesä, joka ei ole yksin hänen keksintönsä on paljon hyvää, mutta montakaan puolustajaa en ole itseni lisäksi hänelle löytänyt.

Arvostelu tai kritiikki ilman että tuo keskusteluun itse mitään uutta on tyrmistyttävän tylsää ja sitä kautta turhaa, kun se vain polkee paikoillaan.

Minusta Anne Berner on ihana ihminen ja hänen esityksensä ansaitsee huomion. Sitten kun siinä on joku puute tai epäkohta niin otetaan kantaa siihen asiaan, ei yleistetä koko ideaa sen takia, että kaikki muutkin niin tekevät.

Ei ihminen ole menettämässä vapauttaan jos ajot voidaan selvittää. Oletteko huomioineet miten nopeasti se voidaan selvittää jo nyt käytössä olevilla kulunvalvonnan välineillä? Erään vuosia sitten tapahtuneen pommimiehen jäljille päästiin vajaassa tunnissa ja tiedettiin mitä lähiliikenteen linjabiiliä käyttäen hän oli matkannut jne...

Tienpäällä on niin monia kameroita jo nyt eivätkä läheskään kaikki kamerat ole noita pelättyjä peltipoliiseja.

Jos siihen mustaan laatikkoon asetettaisiin myös tunnistin joka tunnistaisi liikennenopeuden ja antaisi siitä merkkivalon nopeusmittarille, niin voisimme välttää paremmin noita pelättyjä peltipoliiseja. Halutessa ne voisi yhdistää suoraan ajonopeudensäätimelle, eli et enää koskaan ajaisi vahingossa ylinopeutta.

Meillä olisi nyt tuhannen Bernerin paikka valjastaa autoilumme uusille urille ja valtio olisi siinä täysillä mukana. Yhdessä voisimme luoda Suomeen paremman ajokulttuurin, pienemmät vakuutusmaksut, halvemmat ajokilometrit paremmilla autoilla. Meidän vain tarvitsee esittää Annelle omia parempia esityksiä sen sijasta, että haukumme häntä sveitsiläiseksi kepuämmäksi.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (130 kommenttia)

Käyttäjän pekkaopollanen kuva
Pekka Olavi Pöllänen

Nyt voidaan lopettaa turha spekulointi, arvailu ja pelottelu. Liikenneuudistus on hyvin valmisteltu ja se oikeasti pohjustaa uudenlaista tulevaisuutta . Tieverkkoa tai muuta infraa ei suinkaan yksityistetä, liikenneverkkoyhtiö tulee valtion ja maakuntien omistukseen. Kaikella tällä halutaan varmistaa, että maamme infraan riittää pitkäjänteinen rahoitus. Tällä hetkellä on aivan liikaa korjausvelkaa. Edelleen sen avulla suositaan hyvin selvästi vähäpäästöisiä ajoneuvoja ja näin tehdään ilmanlaatua paremmaksi. Uskokaa huviksenne, että meillä on kerrankin liikenneministeri, joka saa asioita aikaan.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Nykyisilläkin rahankeruutavoilla olisi mahdollista jakaa rahat oikeudenmukaisesti. Järjestelmää rukkaamalla poliitikot tunnustavat oman kyvyttömyytensä kohdella koko maata tiestön osalta tasapuolisesti. Polittinen voima asuu etelässä.

Nyt etelä pitää puolensa ja maakunnat vikisevät, joten hyvä puoli esityksessä on ruuhkasuomen hyysäämisen väheneminen tieasioissa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Nykyisilläkin voitaisiin, mutta hyvä Tuure, kun ei ole voitu. Sitä paitsi uudistuksessa olisi sellaisia mahdollisuuksia sisällä, joita ei kuuden tai kymmenenkään sentin hinnakorotuksilla voi ostaa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #9

Kepu,kok-03-19
Mihin on autoilijoilta kerätyt rahat mennyt tuona aikana?

Bernerin selvitys: Väyläyhtiö voidaan myydä – vaatii eduskunnan suostumuksen
US
Ja se "eduskunta" on sattumoisin ,hallituspuolueiden eduskuntaryhmät.
Enemmistönä eduskunnassa.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

En pelkää minäkään mustia laatikoita. Kun ajamme mm Ruotsissa kesäisin asuntoautollamme ja ylitämme tiettyjä siltoja mm Sundsvallissa, niin jokin avaruusvempele kuvaa automme ja lähettää laskun kotiosoitteeseen joka on maksettava eräpäivänä. Muutoin tulee korotuksia ja mahdolliset ulosottokulut jne. Olen ollut alun perin Bernerin ja liikenneministeriön esityksestä sitä mieltä, että siinä on paljon hyvää pohjaksi rakentaa hyvä malli. Minä ainakin valitsisin itselleni edullisimman ratkaisun, enkä pelkäisi mustia laatikoita..Autoveron poistaminen kokonaan on hyvä ja kannatettava esitys ja siitä hyötyy jokainen, käytetyn auton ostajakin. Miksi Ruotsissa ja Saksassa on autot olleet aina paljon halvempia kuin meillä. Siinäpä kysymys, jonka ratkaisemiseen ei tarvitse kovin välkky olla...
Arilta hyvä kirjoitus. Kiitos.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Ei minuakaan "kyttääminen" pelota. Sen varran rehellinen ihminen olen, ettei minulla ole reissuistani mitään salattavaa tai piilossa pidettävää.

Tämä nyt esitetty aikamaksu on nyt esitetyssä muodossaan torso. Kävin Trafin laskurilla ja se tarjosi minulle 270 euron lisälaskua vuodessa. Bernerin mukaan hänen esityksensä on tasapainoinen. Valtion kannalta niin saattaa ollakin, mutta käytännössä vanhojen autojen omistajat pannaan tieverolla uusien autojen veronalennusten tai -poistojen maksumiehiksi. Muutaman sentin alennus bensaveroon, jota muuten juuri nostettiin, on vain silmänlumetta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Torsohan se kyllä minunkin mielestäni vielä on ja tuo Trafin laskuri on aivan perseestä, mutta ei lasta voi noiden pesuvesien mukana vielä hukata.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Kyse ei ole mustista laatikoista vaan siitä, että uudistus nostaisi autoilun hintaa tolkuttomasti ja järjestelmä olisi monimutkaisuudessa kallis ylläpitää.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eihän tuo niin monimutkainen ole, eikä kalliskaan. Ennakkoasenne on iso este. Voisitko eritellä mikä siinä on niin kallista?

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Kirjoitin esimerkin jo blokikirjoituksessani mm. ylimääräinen Alv, mitä ei ole nykyisessä auto- ja ajoneuverossa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #10

Mikä ylimääräinen al-vero? Jos ostan auton ilman autoveroa pitääkö minun maksaa 2 x alv?

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki Vastaus kommenttiin #13

Jos perustetaan väyläyhtiö niin se siirtyy perimään maksua, joka vastaa nykyistä auto - ja ajoneuvoveroa. Vuonna 2015 auto- ja ajoneuvoveron tuotto oli 1,8 mrd. euroa (Alv. 0%). Väyläyhtiö kun perii tämän saman väylämaksuna, niin siitä on maksettava Alv., joka on siis 430 miljoona. Tämä tulee autoilijan maksettavaksi lisää.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #51

Tämähän on helppo esittää muutettavaksi niin että summasi täsmäävät. Sehän on vain stilistinen korjaus jos Berner on sanonut, että esitys on kustannusneutraali.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki Vastaus kommenttiin #53

Berner on sanonut paljon muutakin mikä ei pidä paikkaansa. Väylämaksuista veron maksaa asiakas eikä valtio.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #65

Tarkoitako, että et voi hyväksyä esitystä kun esittäjän naama ei miellytä tai henkilö ei nauti sinun luottamusta. Työryhmät esityksen takana eivät siis ole mitään?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Miten nostaa, kun esityksen mukaan polttoaine- ja käyttömaksut halpuisivat kovasti. Ja autot halpuu, niin se 20 vuotta vanhalla koslalla ajelevakin pystyy ostamaan tuoreemman ja pienempikulutuksisen auton?

Käyttäjän heikkileivo kuva
Heikki Leivo

Älä nyt hassuja hupsi. PA-veroja nostettiin tänä vuonna 100M€ ja Bernerin mallissa niitä olisi tarkoitus pudottaa 200M€. Polttoaineveroja kerätään vuosittain n. 2800M€, joten polttoaine halpuuntuisi pumpulla muutaman sentin.

Mitä ne muut käyttömaksut sitten ovat ja miten ne halpenisivat?

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

Tässä vaan on sellainen pieni pointti että kaiken tuon digitaalisaation voi toteuttaa vaikka nyt ja heti ilman teiden yhtiöittämistä. Olenkin monessa kirjoituksessa esittänyt eri vaihtoehtoja toteutusmalleista ja niihin ei todellakaan kuulu tiestön yhtiöittäminen ja palveluoperaattorit koska nuo palvelut voi tuoda markkinoille jo nykyisellään.

Bernerin malli on pahasti virheellinen kaikilta osin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Yhtiöittämiskammo myös on outo, koska eihän se ole kuin yhtiö, jonka omistaisivat valtio ja maakunnat yhdessä. Mikä vääryys tuossa olisi?

Aivan totta, että ilman yhtiötäkin tämä uudistus voidaan toteuttaa. Silloin vain päätöksien hienosäädöt ovat paljon hankalampi panna toimeen. Sillä tuo yhtiöhakuisuus jotuu oikesti siitä, että yhtiön on helpompi tehdä päätöksiä itsenäisesti, eli ei olisi eduskunnan höpöteatterin armoilla niin totaalisesti. Kaikkia asioita ei vietäisi aina vaalikausien mukaan ja niin...

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Yhtiöittämiskammo myös on outo, koska eihän se ole kuin yhtiö, jonka omistaisivat valtio ja maakunnat yhdessä. Mikä vääryys tuossa olisi?"

Caruna? Digita? Sokli? Pitääkö vielä jatkaa listaa?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #14

Omistaako Carunan Valtio ja maakunnat? Eihän se ole yhtiö joka ne on kaupannut, vaan kuka?

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #18

Juuei, sähkönsiirtoliiketoiminnan, jolla Caruna tekee tänä päivänä ..lvetin kannattavaa bisnestä, omisti aiemmin valtionyhtiö.

Olen ihan samaa mieltä, että Bernerin uudistuksessa olisi paljon potentiaalia. Ongelma on suomalainen poliitikko, joka lienee maailman taitavin myymään julkista omaisuutta alihintaan jollekin muulle hyödynnettäväksi.

Se, että kyseistä omaisuutta ollaan samanaikaisesti vielä siirtämässä pois eduskunnan päätösvallasta, ei varsinaisesti tee hyvää riskianalyysille.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #20

OK, silloin pitääkin kritisoida sitä, mutta jospa se onkin juuri niin, että valtio ei osaa olla niin härski, että se olisi niin kannattavaa kun sen tulisi olla.
Carunan kanssa oli jo ennakkoon selvää, että hinnat tulevat nousemaan, myyjä olisi voinut itse nostaa hinnat samalle tasolle, mihin se ei kuitenkaan pystynyt. Myynti on keino päästä myös tuosta vastuusta, eli palvelu maksaa.

Ehkä monesti ei ajatella mikä on se perimmäinen syy myyntiin. Ei se ole se, että saadaan rahaa, vaan se, että järjestelmä ei toimi omissa käsissä halutulla tavalla.

Nuo esimerkkisi näyttävät myös sitä puolta. Jos Sokli olisi edelleen valtion omaisuutta ei valtio pystyisi siitä hyötymään yhtä suuresti. Heti kun joku saa asian tuottamaan, leimataa myyjä, vaikka tulisi antaa arvo ostajayritykselle, joka on saanut homman toimimaan.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #21

"Ei se ole se, että saadaan rahaa, vaan se, että järjestelmä ei toimi omissa käsissä halutulla tavalla."

Öö, siis se että valtio-omistuksesta revitään käyttäjiltä maksimituotto.

"Jos Sokli olisi edelleen valtion omaisuutta ei valtio pystyisi siitä hyötymään yhtä suuresti."

Siis Suomi oy ei keräisi Suomi oy:n viljelijöiltä yhtä korkeaa hintaa?

"Heti kun joku saa asian tuottamaan, leimataa myyjä, vaikka tulisi antaa arvo ostajayritykselle, joka on saanut homman toimimaan."

Kaikki edelliset esimerkit ovat olleet käytännössä sitä, että on annettu enemmän tai vähemmän monopoliasemassa toimiva yritys alihintaan jollekin, joka on kerännyt hyvin nopeasti kauppahinnan suomalaisilta asiakkailta, ja jatkaa sen jälkeen laskuttamista.

Mitä seuraavaksi? Myydään vesilaitokset, ja Alsio taputtaa käsiään, kun veden hinta nousee tuntuvasti. Kato uusi omistaja on vain niin taitava, että osaa kirjoittaa laskuun korkeamman hinnan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #25

Enhän minä sano että se on ollut oikein. Luettelen vain syitä mistä muusta se voi johtua kuin tyhmästä valtiosta.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt Vastaus kommenttiin #21

Verosuunnittelun ansiosta ulkomaalaiset sijoittajat saa voitot siirettyä verottomana suomen rajojen ulkopuolelle ja nämä puuttuvat veroeurot sitten otetaan rajojen sisäpuolella asuvilta ja työskenteleviltä, joten se valtion hyöty jää laihaksi. Luultavasti yksi suurin syy tällä hetkellä Suomen kassan vajeeseen. Ja syy miksi ei tarvita yhtään yksityisyritystä lisää Suomen kansallisomaisuudella kuppaamaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #20

Olen kuullut Bernerin sanovan, että yhtiön päätösvalta on eduskunnalla ja että yhtiötä ei voida myydä sijoittajille. Kaiketi tuo kaikki on tarkoitus suunnittelussa oikein kirjata paperille noudatettavaksi.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #20

"...Caruna tekee tänä päivänä ..lvetin kannattavaa bisnestä, omisti aiemmin valtionyhtiö."

Ja voitot menevät ulkomaille.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #71

Pekka Pihlanto

Tämä kommentti saa minut aina vihaiseksi. Erityisesti liiketaloustieteen professorin lausumana.

Ulkomaisia investointeja ja sijoituksia on kohdennettu Suomeen lähes 150 miljardin edestä. Ulkomaiset yritykset tai niiden tytäryhtiöt työllistävät kymmeniä tuhansia suomalaisia, monipuolistavat kaupan ja teollisuuden rakennetta ja synnyttävät merkittävää taloudellista aktiivisuutta.

On selvää, että Suomeen investoidaan jotta investoinnille saadaan tuottoa. Osa tuotoista ohjautuu tietysti ulkomaille ja osa jää yhtiöverotuksen kautta Suomeen. Samoin suomalaisten yritysten investointien tuotto ulkomailta tuloutuu Suomeen.

On selvää, että ilman ulkomaisia sijoituksia Suomi olisi jo tällä hetkellä selvitystilassa.

Jos mitään ei mene ulkomaalaisille sijoittajille, ei mitään tule Suomeenkaan.

Rajat kiinni ja havumajaan takaisin. Niinkö sen pitää olla. Tälläisen takakylän ainoa mahdollisuus on, että ulkomaalaiset tänne jotain sijoittavat.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #86

On melko onnetonta yrittää koplata edelliset esimerkit ulkomaisiin investointeihin yleisesti.

Ulkomaisia investointeja, tai ulkomaisten, Suomeen investoineiden yritysten toimintaa ei kukaan ole kritisoinut.

Kritiikki kohdistuu kaikissa edellisissä tapauksissa myyjään, ja kaupan ehtoihin. Noin ikään kuin perusperiaatteena yrityksen arvo (ja kauppahinta) on yrityksen tulevien kassavirtojen nykyhetkeen diskontattu summa.

Se, että kaikissa edellisistä tapauksista ostaja on kuitannut kauppahinnan myyntituotoillaan hyvin lyhyessä ajassa kertoo että kauppahinta ei ole ollut oikealla tasolla, vaan on menty myymään liian halvalla, mikä tekee kaupoista myyjän näkökulmasta liiketaloudellisesti typeriä.

Lisäksi, edellisissä on päästetty ostaja käytännössä monopolimarkkinoille. Koska monopoli väistämättä aiheuttaa kokonaisuutena hyvinvointitappion ja lisäksi siirtää kuluttajan ylijäämää tuottajalle, ja tuottaja on tässä tapauksessa ulkomainen, tarkoittaa se silloin sitä, että siirretään ylijäämää suomesta ulkomaille. Mikä tekee siitä myös kansantaloudellisesti typerää.

Ehkä professori vielä täydentää.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #87

Professori täydentää sen verran, että luonteeltaan strategista kansallisomaisutta ei pidä myydä ulkomaille millään hinnalla. Äärimmäistä tyhmyyttä edustaa pilkkahinnalla myyynti.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #97

Pekka Pihlanto

Fortumin omistama siirtoverkko ei olut Suomen kansallisomaisuutta. Fortum omisti sähköverkon. Fortumin omistuksesta hiukan yli puolet on valtiolla. Fortum päätti yhtiökokouksen päätöksellä myydä sähköverkkonsa Suomi Power Networksille, jolla on omistajina kansainvälisiä pääomasijoittajia ja suomalaisia vakuutusyhtiöitä.

Carunan markkinaosuus sähkönsiirrossa osuus on vajaa 20 % Suomen sähköverkoista. Carunan omistajia ovat First State Investments (40%), Borealis Infrastructure (40%), Keva (12,5%) ja Elo (7,5%).

Sähköverkko voidaan pitää kansallisomaisuutena jos koko sähkönsiirtoverkko on valtion omistuksessa. Suomessa on alueverkkoyhtiöitä 12. Paikallisten sähköyhtiöiden jakeluverkkoja on noin 80.

Nyt täässä Bernerin hankkeessa käytetään esimerkkinä Carunan tapausta jota ei voida pitää minään esimerkkinä olla harkitsematta liikeyhtiön haittoja ja hyötyjä.

Sähköverkot ja niiden omistus ovat liiketoimintaa jonka ylläpito ja huolto vaativat pääomia. Jakeluverkot ovat vapaasti myytävissä ja ostettavissa ilman rajoituksia omistajien päätöksillä. Ne eivät ole kansallisomaisuutta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #101

Tämä riippuu kansallisomaisuuden määritelmästä. Kaikkea strategista infrastruktuuria voi pitää kansallisomaisuutena, joka olisi viisasta pitää kotimaiessa omistuksessa. Sähköverkon lisäksi rautatiet ja tiestö kuuuluvat siihen.

Nykyinen uusliberalistinen talousideologia haluaa yksityistää yhä laajemmin tällaista infrastruktuuria. Kyseessä on siis ideologinen asia.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #86

Vihoittele aivan rauhassa vaan. Mikä lienee oma liiketaloudellinen koulutuksesi?

Haluat siis suomalaisen infran ulkomaisten sijoittajien kuppauskohteeksi?

Turun Sanomissa todettiin tänään, että Carunan ja Digitan omistus on tällä hetkellä parkkeerattu veroparatiisi Luxemburgiin rekisteröityyn holdingyhtiöön.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #92

Paratiisiyhtiöt ovat täällä keskellämme ja siihen ei taida löytyä boikotointikeinoa pitäytymällä vanhoissa systeemeissä. Tarvitaan aina muutos jos halutaan jotain muuttaa. Carunaa keppinä käyttämällä ei oikeasti voi hakata vielä syntymätöntä yhtiötä, se on yleistämistä ja pirujen maalaamista tulevaisuuteen.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #102
Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #92

Pekka Pihlanto

Olen minä ainakin kansakoulun käynyt.

Minä hyväksyn ulkomaisten sijoittajien investoivan suomalaiseen tieverkkoon. Se on ilmeisesti ainoa keino jolla tieverkko saadaan siihen kuntoon, että se hyödyttää Suomen kilpailukykyä ja logistiikan tehokkuutta.

Luonnollisesti investoinnista tulee saada tuottoa. Se miten tuottoa verotetaan on eduskunnan päätettävissä.

Tässä Bernerin esittämässä mallissa puhutaan vain n. 17 % liikenneväylien kokonaismäärästä.

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri Vastaus kommenttiin #104

Ollaanhan täällä toisaalta oikeassa ja toisaalta väärässä. Fingrid hallitsee suomessa tärkeää kantaverkkoa, eli jos sen omistaisi jokin muu kuin oma valtio (vaikka venäjän federaatio), niin se on jopa maanpuolustuksellisesta näkökulmasta ongelma. Tieverkon omistamiselle ei tule samoja ongelmia, koska nappia painamalla et saa liikennettä pysähtymään, kun taas sähköverkon kanssa onkin ihan toinen juttu.

Kukaan ei silti voi kiistää sitä tosiasiaa, että suomen valtio on tehnyt paljon äärimmäisen typeriä kauppoja. On taidettu vahingossa myydä puolustusvoimien viestiverkkokin (jos oikein muistan).

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #104

"Minä hyväksyn ulkomaisten sijoittajien investoivan suomalaiseen tieverkkoon. Se on ilmeisesti ainoa keino jolla tieverkko saadaan siihen kuntoon, että se hyödyttää Suomen kilpailukykyä ja logistiikan tehokkuutta"

Ei se suinkaan ainoa keino ole. On poliitikkojen velttoutta, että tieverkko on päästetty rappeutumaan.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #71

Pekka Pihlanto,
nyt löytyi vihdoin oikea henkilö historialtaan joko kumoamaan tai vahvistamaan teoriani.

Perustettava valtionyhtiö muodostetaan selvityksen mukaan niin, että sen tasearvo on 13,5 miljardia euroa. Tästä on kuitenkin velkaa 4,8 miljardia euroa valtiolle.

Tämähän tavallaan tarkoittaa, että tiestö on rakennettu osittain velaksi. Kun kerran puhutaan, että koko omaisuus siirretään. Tosin tämä näyttää enemmän myynniltä, josta jäädään velkaa.

Kirjanpidollisesti tämä tarkoittaa, että lyhennyksiä ja korkoina voidaan tulouttaa valtiolle suuriakin summia ilman, että tarvitsee maksaa siitä penniäkään veroa.

Teknisesti tällä rakenteella voisi tehdä seuraavaa: liikenneyhtiö ottaa ulkoa puoli miljardia velkaa. Tällä puolella miljardilla se sitten investoi tiestön kehitykseen ja ylläpitoon. Keräämillään väylämaksuilla se samalla lyhentääkin valtion velkaa ja maksaa korkoa.

En usko näin härskiä kuviota käytetään, mutta pienemmässä mittakaavassa se olisi helposti mahdollista. Joka tapauksessa tuon "lainan" olemassaolo mahdollistaa merkittävät siirrot takaisin valtiolle tarvittaessa.

Valtion velanotto vähenisi, kun on puoli miljardia lisää käytettäväksi - kaikki näyttää hyvältä. Ongelma on se, että ne velatkin on maksettava eikös juu?

Kaikkein kauneinta äskeisessä hokkuspokkuksessa on se, että yhtiön taseessa tämä ei näy mitenkään. Velkaa on yhtä paljon kuin ennenkin, nyt siitä vain osa on jostain ulkoa markkinoilta eikä valtiolta - velan antajaa ei välttämättä valtionyhtiön tapauksessa tarvitse edes kertoa. Omavaraisuusaste yhtiöllä on sama kuin aiemmin. Valtio taas saisi rahaa käyttöönsä eikä sen tarvitsi ottaa niin pajon lisävelkaa - haalituksen tavoitteet entistä lähempänä. Valtuionyhtiö tietojen julkisuus on vielä aika epäselvä, joten on vaikea sanoa kuinka tämä julkisesti näkyisi.

Tämä nyt on teoriaa enkä halua uskoa moiseen. Ja toivottavasti valtionvarainministeriö ei moiseen edes suostuisi. Jos suostuisi niin alettaisiin olla sumutuksessa Kreikan tiellä.

Täysin samaa keinoa käyttää muistaakseni Caruna. Sillä on ulkomailla olevalta pääkonttorilta massiivinen laina korkealla korolla, tämän avulla tuloutetaan rahaa sinne lyhennyksinä ja korkoina, jolloin kyseessä on lainanmaksu eikä liikevoitto. Näin firma välttyy veroilta täällä. Tulos on sitten lähellä nollaa keinotekoisesti. Tässä rahat sentään pysyy kotimaassa. Outoa kuviossa on se, että myös liikevoitosta maksetut verothan menee valtiolle, mutta varmaankin eri momentille.

TKK:n kasvattina ja enemmän teknologiaihmisenä olen rahoituksen sivuopinnoista huolimatta hieman heikolla jäällä. Peruskuviot tunnen mutten näitä kikkailuja. Joten mitä olet Pekka mieltä?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #112

Niko kirjoittaa "Tosin tämä näyttää enemmän myynniltä, josta jäädään velkaa." No ei ole myyntitilanne vaan apportti (osakkeiden maksua). Kun osakeyhtiö perustetaan, voidaan osakkeet merkitä myös muuta omaisuutta kuin rahaa vastaan. Tällä apporttiomaisuudella on luovutushetkellä oltava vähintään maksua vastaava taloudellinen arvo yhtiölle.

https://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/osakeyhtio/p...

Muutoin olen hyvin pitkälle samaa mieltä IL:n erikoistoimittaja Olli Ainolan kanssa hänen kirjoittamansa analyysin kanssa. Ainola esittää analyysissään jokseenkin kaikki epäkohdat, joita syntyisi yhtiön perustamisesta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701202200056556...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #119

Sirpa,
myönnetään, tuo kohta oli huono. Tuossahan on kyse sekä osakkeista, että sitten lisäksi massiivisesta lainasta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #112

Mielestäni teoriasi on aivan todellinen mahdollisuuus. Näin minun käsittääkseni tehtäisiin, jos tämä kupru menisi läpi.

Bernerin ideana lienee, että perustettavan yhtiön velkoja (esim. ulkomaisilta rahoittajilta) ei otettaisi huomioon valtion velkaantumista laskettaessa, mutta tänään Hesarissa tilastokeskuksen eräs johtajista sanoo, että ei ole lainkaan varmaa, että niitä ei otettaisi huomioon. Itse asiassa luin eilen netissä jostakin, että EU pitäisi tällaisen yhtiön velkaa valtion velkana.

Kuten esim. Hesarin mielipidepalstalla tänään parikin kirjoittajaa toteaa, oikeudenmukaisin ja yksinkertaisin tapa kerätä tiemaksut on bensiinin hinta.
Ei sen kummempaa ajokilometrien kyttäämistä, eikä autojen luokittelemista tarvita.

Aiheeseen liittyen, taidan hankkia kirjan:
Suomen pahimmat bisnesmokat, Markku Kuisma, Pekka Seppänen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #120

Varmaankin valtion velat velallisena olisi luettavissa myös valtion velaksi. Entäpä jos saadaan noille lainoille lainanantajalta hyväksytty siirto uuden yhtiön vastuulle? Luulisin, että silloin ei enää olisikaan valtion velkaan luettavissa.

Ilmeisesti tuossa LVM:n suunnitelmassa on kyse apporttisijoituksesta (tievarallisuusarvo ja velka) eli maksusuorituksena yhtiöön merkittävistä osakkeista.
En ole lukenut suunnitelmaa josko siinä on kerrottu lähemmin yhtiön perustamiskuviosta ja laskelmista.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #121

Ymmärsin niin, että niin kauan kun yhtiö on valtionyhtiö, velat todennäköisesti luetaan osaksi valtionvelkaa. Berner vakuutti, että yhtiötä ei olisi tarkoitus myydä ulkopuolisille, mutta kuka tietää, mitä valtio rahapulassaan tekee myöhemmin.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #128

Valallle en mene, mutta en ole samaa mieltä. Yhtenä perusteena uudistukselle aiemmin oli se, että valtio ei voi enää ottaa investointivelkaa, mutta yhtiö voi.

Veikkaan että tuo näkyy valtion kirjanpidossa jopa tuon 4,8 miljardin saatavana. En usko, että vaikkapa Finavian velat näkyvät valtionvelkana.

Yksi merkillinen asia on myös usko seuraavaan:
Monelle tuntuu menevän läpi selitys siitä, että voidaan vaikka lailla pitää huolta siitä, että yhtiötä tai sen osia ei tulevaisuudessa yksityistetä.

Aivan yhtä helppoa on kumota laki ja mahdollistaa yksityistäminen. Ei ole lakeja, joihin merkittäisiin, ettei sitä voi muuttaa tulevaisuudessa.

Katsokkaa vaikka jenkkeihin, kun Trump ryhtyy perumaan ja muuttamaan lakeja.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #131

On kutakuinkin selvää, että yhtiö voidaan myöhemmin myydä vaikkapa ulkomaille, sanottiinpa nyt mitä tahansa. Niin on tehty ennenkin - miksi ei muka tässä tapauksessa voitaisi?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #14

Fingrid on valtion (pääosin) omistama yhtiö, joka vastaa sähkönsiirron kantaverkosta. Sen historia pohjautuu Ahon hallituksen valmistelemaan lakiin sähkömarkkinoista, mikä eriytti sähkön myynnin ja siirron toisistaan. Valtio tuli pääomistajaksi Kiviniemen hallituksen aikaan, kun EU-lainsäädäntö kielsi sähkön tuottajia omistamasta siirtoyhtiöitä. Yhtiö toimii ymmärtääkseni erittäin hyvin, eikä kukaan puhu sen yksityistämisestä.

http://yle.fi/uutiset/3-5312360
http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publish...

Digita taas on tietenkin päinvastainen esimerkki. Siinähän valtion omistama ja täysin hallinnoima YLE myi Lipposen hallituksen siunaamana yrityksestä 49% ulkomaiselle yhtiölle osto-option kera. Olisiko Lipposen sitten mieluummin kannattanut ottaa 140 miljoonaa lainaa, on toinen juttu.

Nämä molemmat ovat siis valtakunnallisia verkkoja. Aivan kuten voidaan ajatella päätieverkonkin olevan. Fingrid osoitta, että verkkoa ei ole pakko yksityistää.

Enkös osannutkin esittää hyvin? Aho ja Kiviniemi hyvä, Lipponen paha.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #31

Pääasia ei taida olla kuka on konna tai kuka on enkeli, vaan se mekanismi, miksi homma kusee? Valtion ja kuntien päätökset yrityselämässä ovat kuin etanan jarrutuksia kaarteissa. Kun valtion virkamiehet ovat tämän vihdoin havainneet pyrkivät he yhtiöittämään.

Se mitä yhtiöille sitten tapahtuu on toisen opin asia, eli miksi myydään vaikka on jo saatu yhtiö? No vaikkapa sen takia, että EU sanoo joka tuossa Juhon esimerkissä on hyvin tuotu esille.

Carunan alueella asuvana en ymmärrä mistä tuo itku oikein tulee, kyllähän hinta pompsahti, mutta ei se pitkässä juoksussa tunnu miltään, siihen voi tehdä vastaiskuja, eli käyttää vähemmän sähköä. Minusta Carunan verkko on ollut hyvin stabiili, eli olen saanut rahoilleni vastinetta. Odotan innolla milloin tulee puhelinlaskuihin siirtomaksut ja kuka perustaa sellaisen valokuituja hoitavan yhtiön joka sitten laskuttaa.

Onhan postimerkki, eli postin siirtomaksukin noussut ja yksityset yhtiöt kuljettavat paketteja paljon halvemmalla, miksi tämä ei ole nostanut kovaa metakkaa kilpailun puolesta?

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #14

Miksi aina Caruna esimerkkinä? Miksei Fingrid? Miksi verrata iänkaiken yksityisinä olleita alueverkkoja kansakunnan kriittiseen kantaverkkoyhtiöön. Huom! Yhtiöön! Vai väittääkö joku, että Fingrid toimisi paremmin valtion budjettirahoitteisena virastona?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #14

Kas kun se ei ole tuottanut yhtään Oy Suomi-yhtiö Ab joka omisti sen 100%

Omistajathan on Suomen kansa.

Jos maksut ei nouse kuten Berneri sanoi ,niin mitä hyötyä niistä olisi velkaisille kunnille?
Jos taas maksuja lisätään kerääkö maakunnat rahaa SOTE himmeliinsä ja virkamiehien lisäämiseen Maakuntiin ?

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

Jos on pakko yhtiöittää niin ylimääräisiä operaattoreita ei tarvita mihinkään nostamaan autoilun kuluja. Ne voi toteuttaa täysin irrallisena valtion yhtiöstä.

Sitäpaitsi yhtiö on myöhemmin helppo myydä, sitä ei tämän hallituksen lupaukset estä.

Yhtiöstä tilitettäisiin varmasti myös melkoisen johtajaboonukset ns. lilius bonarit ja siellä olisi iso joukko hallinnossa ihmisiä käärimässä rahaa taskuihin.

Tässä on nyt yksi malli miten voisimme toteuttaa asian.

Olen edelleen sitä mieltä, että ajoneuvo- ja autovero kokonaan pois (tai ajoneuvoveron voi jättää, mutta sitä laskettaisiin radikaalisti).

Poistetaan polttoaineista kaikki ylimääräinen vero, jätetään vain se mitä EU vaatii ja korvataan poistetut verot tien käyttömaksulla joka on siis korvamerkitty tiestön hoitoon. Tiestön käyttömaksu sisällytetään siis polttoaineeseen, eli kun tankkaat niin mittarihintaan (polttoaine litraan) on sisällytetty tien käyttömaksu automaattisesti.

Tiestön käyttömaksu ei ole siis ylevero joka kerätään kaikilta. Tiestön käyttömaksu peritään kaikilta jotka tankkaavat.

Koska auto- ja ajoneuvovero poistuisi trafista, voidaan tien käyttömaksu ohjata trafille joka on jo valtion ohjauksessa. Ei siis tarvita edes uutta lafkaa.

Tiestön käyttömaksu ei siis ole veroa vaan korvamerkittyä rahaa tiestön ylläpitoon.

Ainoa ratkaisu millä ulkomaalainen liikenne saadaan tiestön käyttömaksun piiriin on pistää rajoille "tiestönkäyttö tulli". Tulli voidaan maksaa kännykällä tai ennakkoon pankkisiirrolla josta siis jää tieto kännykkään tai tositteelle ja se pitää aina olla mukana. Jos ei ole, niin sakko olis sen mukainen.

Kaikki noi palvelut mitä Berneri kertoi voidaan toteuteuttaa ilman tieverkoston yhtiöittämistä. Mikä estää vakuutusyhtiötä myymästä matolaatikkoa (mustia laatikoita) jolla sais vaikka vakuutusmaksuja alennettu.

Sitten tietenkin on ne menetettävät valtion verotulot. Joko leikataan tai keksitään uusia verotuksen kohteita. Leikkauksia en kannata, koska ne kohdistuvat yleensä aina koulutukseen, päivähoitoon, terveydenhuoltoon jne.

Voitaisiin alkaa verottamaan ulkomaalaista kaivosteollisuutta ja voitaisiin myös katsoa lapsilisä uudelta kannalta vaikka jotenkin progressiivisesti. varakkaat eivät yksinkertaisesti tarvitse niitä.

Raskaan liikenteen osalta ulkomaalaisilta voisi olla kohtuu helppo periä ns tietulli (vastaisi vaikka meidän ajoneuvoveroa). Kännykällä tai tilisiirrolla voi maksaa X oleskeluajan suomessa. Raskaan liikenteen osalta harvemmin autot seisovat paikoillaan vaan tavara toimitetaan ja puretaan X paikkaan ja mahdollisesti sen jälkeen lastataan maasta lähtevä tavara mukaan ja sukka ojossa painellaan rajan yli.

Tämä maksutosite (kännykässä tai tilisiirrosta tuleva paperinen tosite) tulisi olla koko ajan ulkomaalaisten raskaan liikenteen mukana heti tarkistettavissa. Jos tositetta maksusta ei löydy tai olet ylittänyt ajan, niin sakko olisi sen mukainen. Aika iisi toteuttaa ja saataisiin ainakin raskasliikenne mukaan.

Miksikäs tuollainen ei toimisi myös viron, ruotsin, saksan, venäjän yms muiden maiden rekkareissa liikkuville yksityisautoillekkin.

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri
Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Entä kun autoilija hakee korvausta jostain tienpitäjän aiheuttamista vahingoista.Nyt käsittelyn tulee noudattaa hallintolakia.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Ari, näillä vuosinhan se seniiliyden vaarakin on olemassa. :)

Mutta minäkin näen esityksen periaatteessa oikeudenmukaisena mahdollisuutena. Mutta tienkäyttömaksunhan tulisi olla kilometripohjainen eli se "musta laatikko" olisi tarpeen.

Maksuhan koskee vain valtion ylläpitämiä teitä, joten nekin pitäisi pystyä merkitsemään siihen laatikon ohjelmistoon. Silloin se olisi todella kulutuksen mukainen - se maksu.

Tämä yhtiöittäminen hieman huolestuttaa. Kuka valvoo sen hinnoittelun kehitystä?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Samat asiat huolestuttavat siis meitä, mutta on myös luottamusta tulevaisuuteen, vaikka se onkin uutta ja outoa. Emme taida aivan seniileiksi vielä ajauduttu.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Reino kirjoitat tai paremminkin kysyt "Kuka valvoo sen hinnoittelun kehitystä?" Omana mielipiteenäni esitän, että yhtiöjärjestykseen tulee kirjata yhtiökokouksen päätösvaltaan yhtenä tuo hinnoittelusta päättäminen.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Valtiokin saisi lisätuloa väyläyhtiön voitoista.
Näin saadaan raha riittämään vaikka mihin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jos ottaa hatullisen paskaa ja heittää sekaan muutaman sisäfileen kappaleen, niin ei se soppa siitä syötäväksi muutu.

Kyllä pitäisi ministeritason poliitikolla olla jonkunäköinen vastuu ja ajatteluprosessi ennenkuin syöttää tällaista tavaraa, joka on sellainen sekasotku, että miten tuohon on voinut kukaan sitoutua.

Helppoa politiikkaa, esittää esim. että köyhille pitää antaa lisää rahaa, ja yhtiöitetään Kela, niin sillä lailla operaattorit voivat sitten lisätä panostuksia köyhille.

Kun ei ole mitään kompetenssia, muutakuin heittää, että autovero poistetaan, niin kaikki on iloisia. Kyllä meillä on ''ammattitaitoa'' ministerissä kerrakseen.

Odotelkoon nyt sitten autokauppiaat, että koskahan saapu ensimmäinen ostaja, olisko kesällä, vai meneekö syksyyn.

Tällainen toiminta on vastuutonta, eikä ole pieneen mieleenkään osunut, että autokauppa pysähtyy heti kuin seinään, kun veroista vihjaillaan. No mutta ei kai sen niin väliä, kun Suomella menee niin hyvin yrityksillä, eikä työttömyyskään vaivaa.

Tuollaisista vahingollisista lausunnoista pitäis joutua vastuuseen, ehkä muualla maailmassa joutuukin, mutta meillä suomessa joku kirjoittaa vaan blogin, että oli siinä hyvääkin juu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos ostan kaupasta valmiiksi marinoituja broilerinkoipia ja pesen siitä sen punaisen paskan pois, niin saan toimivaa ruokaa tehtyä. Kuorippa Ritola sinäkin paska pois pihvien ympäriltä niin voit nähdä jotain muutakin kuin paskaa.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Petteri, yleensä olen pitänyt kommenttejasi järkevinä ja niitä peukuttanut. Mutta nyt sinä sorrut mielestäni halpaan populismiin arvostellessasi keskeneräistä ja epäselvää asiaa.

Mutta koska tämä on Arin blogi, vastatkoon hän, koska uskon meidän Arin kanssa ajattelevan melko samankaltaisesti.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Reinon kanssa Petteristä(kin) samaa mieltä, mutta en halua nyt provosoitua tuosta. Meille jokaiselle tulee tilastollisesti joskus huonojakin hetkiä. Olkoon tämä kommentti sitten tuo Petterin lapsus.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #39

Lapsus tai ei, mutta mitä järkeä sitten on käyttää energiaa tuollaiseen esitykseen, jota ei tue ketään muu kuin Sipilä?

Tulee ihan mieleen nämä Kataisen tilaamat ''tutkimukset''vaikkane nyt tuli ulkopuolelta, niin samaa kaavaa mennään.

Jokainen kai meistä tykkää, että tiet ovat kunnossa, autot halpoja ja taivas aina kirkas, mutta kun pitää ymmärtää, että politiikassa ei auta se asia yhtään, että tietää jotain.

Suomessa on aina useiden puolueiden hallitus ja uskooko nyt aikuisten oikeasti joku, että tuo menee läpi?

Tottahan se on rohkea ja hieno esitys, mutta se jää paperikorin täytteeksi. Eli lopputulema on sama kuin tällaisissa laput silimillä tehdyillä esityksillä, kulema kohtaa.

Edelleenkään en ymmärrä miksi pitää tuosta poimia jotain kivaa, kun kokonaisuus on kuitenkin tuhoon tuomittu jo nyt. Jos se tuntuu hyvältä, että näkee kivoja juttuja niin siitä vaan, mutta mihinkään muuhun tuo Bernerin selvitys ei johda kuin tällaiseen parranpärinään.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #74

No sehän jää historian tehtäväksi kertoa, meneekö tuo esitys jakeluun vai ei, miksi siitä tulisi meidän keskenämme peistä taittaa?

Kaada sinä poika vain paskaa pihvien päälle jatkossakin, jos sillä tulee hyvä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Laitetaan nyt tännekin..

Lueskelin itse selvitysdokumenttia ja sieltä POMPPASI seuraava asia. Itse selvityksessä lukee: "Liikenneverkkoyhtiön hinnoittelu ohjaa liikennettä kuntien katuverkolle, minkä vuoksi on tärkeää, että kunnat voivat halutessaan ostaa palvelua liikenneverkkoyhtiöltä ja asettaa maksut myös katuverkon käytölle."

ELI LUVASSA VOISI OLLA NYKYISTEN PÄÄLLE KUNNALLISET TIENKÄYTTÖMAKSUT!!!

Tämä nostaisi autoilun kustannuksia entisestään. Vastauksena otsikkoon, niin mm tämä mättää. Itse tiedotuksessa tällaisesta ei ole ollut puhetta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Voisi? Minusta tuossa on liikaa jossia, eli jos lehmällä olisi siivet...

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

Luuletko että jos annetaan selvä mahdollisuus ja signaali ko asiaan, ettei sitä käytettäisi. Kova olet uskossasi toveri.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #32

Luuletko sinä vastaavasti jos kaikessa pistää kovasti hanttiin kaikki muuttuu itsestään paremmaksi?

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri Vastaus kommenttiin #35

Enköhän ole antanut jo useita ratkaisuehdotuksia asiaan. Idiotismia en kannata ja sellaisen tyrmään jos sellaisen haistan. Panen hanttiin tällaisia hankkeita vastaan, mutta tarjoan myös vaihtoehtoja.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Meillä on nykyiselläänkin kunnallinen tieverkosto, jonka ylläpito maksetaan kunnallisveroissa.

Joten pointtisi oli?

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Kari Haapakangas,
niin ja meillä on nykyään valtakunnallinen järjestelmä, jossa tarvittavat verot kerätään autoilijoilta ja sitä tässä muutetaan? Joten kunnallista voidaan muuttaa yhtä hyvin tulevaisuudessa.

Katsotaanpa suunnitelman tekstiä vielä kerran: "Liikenneverkkoyhtiön hinnoittelu ohjaa liikennettä kuntien katuverkolle, minkä vuoksi on tärkeää, että kunnat voivat halutessaan ostaa palvelua liikenneverkkoyhtiöltä ja asettaa maksut myös katuverkon käytölle."
Siis on TÄRKEÄÄ, että tälle on varattu mahdollisuus. Olisiko se tärkeää, ellei sitä kaavailtaisi jossain vaiheessa käytettävän?

Saatat keksiä nyt, että kompensoidaan se sitten kunnallisverossa. Hyvä on kuitenkin huomata, että sen ollessa tasavero ei ole mitään komponenttia, joka alennuksesssa kohdentuisi eritysesti autoilijoihin. Näin ollen mahdollinen kunnallisveroalennus kohdistuisi kaikkiin kunnan asukkaisiin, kun taas kustannukset osuisivat autoilijoihin.

Tällöin kustannukset tulisivat nyt kaavailtujen valtion maksujen lisäksi ja nostaisivat autoilijan kustannuksia entisestään. Tämä oli pointtini, entä sinun?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kokonaisuudessaan ajattelu kulkee näin (s. 140):
"Valtion tieverkkoa koskevien maksujen käyttöönotosta on seurauksena, että liikennettä ohjautuu maksuttomalle katu- tai yksityistieverkolle. Pääkaupunkiseudulla Helsingin seudun liikenne (HSL) on selvittänyt ruuhkamaksujen käyttöönottoa.46 Asiakkaiden kannalta kahden erillisen järjestelmän käyttöönotto ei ole tarkoituksenmukaista, minkä johdosta kevään 2017 aikana pohditaan yhdessä kuntien kanssa mahdollisuutta, että kunnat voisivat ostaa palvelua yhtiöltä ja periä halutessaan maksua katuverkon käytöstä. Tämä edellyttää lainsäädäntömuutoksia. Samaan tapaan on tarkoitus mahdollistaa, että yksityisteillä voidaan ottaa yhtiön maksujärjestelmä käyttöön yhteistyössä yhtiön kanssa."
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handl...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Harry Storm

Jaa että mikä mättää? Jos olet pienituloinen maaseudulla asuva henkilö, jolla on varaa liikkua vain sillä vanhalla koslallasi. Tässä "mainiossa" uudistuksessa kustannukset nousevat laskurin mukaan tosi rankasti. Ei autoveron helpotus koske niitä ihmisiä joilla ei koskaan ole varaa ostaa uutta autoa. Kertokaa minulle, mikä vika on siinä, että auton käytöstä maksetaan polttoaineveron muodossa? Mitä enemmän ajan sen enempi maksan. Ei mustia laatikoita eikä operaattoreita. Tiestön ylläpidon suhteen ongelmana on, etteivät tien käyttäjiltä kerätyt miljardit kohdennu tiestön ylläpitoon. Menttaliteettina näyttää olevan, köyhät lopullisesti kyykkyyn. Kun ei vain menisi kuppi lopullisesti nurin tämän kaiken muun hulluudenbkeskellä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos ei tehdä mitään ei se sinun vanha koslasi siitä kyllä niinkään nuorene. Eli lopulta olet nykytilaan tyytyväinen, miksi sitten otatkaan kantaa asiaan joka on vasta alkumetreillä kun sinulle ei tunnu olevan haittaa tästä entisestäkään mallista. Uusi esitys on kustannusneurtaali jos valitset sen halvemman vaihtoehdon;)

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Ari, ei nykyinen malli ole rikki, se kaipaa vain tuunausta, ei täyttä uudelleen meikkausta.

Koska heikkotuloisimmilla ei ole koskaan varaa uuteen pirssiin, he on Bernerin mallissa ne jotka joutuvat kantamaan taakan että parempituloiset saavat verottomana uuden menopelin. Kun nyt sen veron ostaessa maksavat parempituloiset ja heikkotuloiset saavat ostaa käytetyn sitten verottomana (mutta ne huollot on edessäpäin), onko tässä tarvetta muutokselle päin vastaiseen?

Uuden auton hankintaa ollaan jo tuettu jos vanha on joutanut romuttamolle ja saanut 1500€ kupongin ihka uuden ostoon, tämä ei ole selkeästi tarpeeksi voimakas toimenpide, tuon voisi tuunata esim. 0-5 vuotta vanhaa autoa koskemaan, ja isommalla euromäärällä, ohjata aiheutuneet kulut polttoaineeseen, sähköön, biokaasuun, joita voidaan kaikkia verottaa käytön mukaan -> tasa-arvoisin vaihtoehto.

En tiedä miten kaikesta asiasta käydyn keskustelun myötä olet päättynyt päätelmään kustannusneutrauliudesta? Itse Berner totesi selvityksessä että maksujen kerääjät ottavat voittoa, joten ei voida taata ettei kulut nouse.

Luuletko ettei vakuutusyhtiöt tiukenna korvausehtojaan, jos tuo boksi tulee autoihin, positiivinen ajattelu on tervettä kunnes sulkee tyystin silmät kaikelta negatiiviselta. Itse näen liudan uusia vakuutuksen epääviä ehtoja, heitetään ilmoille vaikka 0,01km/h ylinopeus ennen kolaria, tuo on enemmän kuin mahdollista tulla.

Herätys sieltä unesta

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #58

Hereillä olen, mutta epäilen sinun nukahtaneen Ruususen uneen.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt Vastaus kommenttiin #70
Käyttäjän jariojala kuva
jari ojala

Liian hapokasta tuo Bernerin juoma.

Laitan kohta oman blogin, josta selviää perustelut.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tämä Sipilän hallitus kuvaa itseään mieluusti yhteiskuntaa" uudistavana hallituksena. Kyllä, se pyrkii uudistuksiin, mutta millaisiin. Sipilän hallituksen ja PM:n lisäksi Bernerin uudistuksen takana on ideologia, punaisena lankana yksityistää kaikki valtion toiminnot mitä vain yksityistää voidaan. Tämä yksityisvimma jakaa kansaa kahtia, hyvin toimeentuleviin ja yhä kasvavaan, toimeentulonsa kanssa kamppilevan köyhyysrajan alle jäävä kansanosa. Uuudistuksia ei pidä pelätä, mutta jos "uudistusten" tarkoitua on jakaa mannaa vain hyväosaiselle kansanosalle, mikä tuntuu Sipilän hallituksen johtoajatuksena olevan, sitä on syytä kavahtaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onko valtion ja maakuntien yhdessä 100% omistaman yhtiön perustaminen yksityistämistä?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Se on tie yksityistämiselle, esimerkkejä löytyy.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #64

Joillakin on homokammo, toisilla taas yksitystämiskammo, ei voi auttaa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund Vastaus kommenttiin #69

Ari, olivatko katsastuksen, Kemiran, Digitan, Carunan myynnit hyvinä esimerkkeinä onnistumisista? Mitään yksityistämiskammoa en koe, teinhän koko työurani yksityissektoruilla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #80

Kyllä katsastus on ainakin paljon nopeampaa ja inhimillisempää kuin ennen myyntiä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #81

Katsastuskin myytiin aikoinaan monopolitoimintona ja ulkomainen ostaja teki nopeasti miljardivoitot moninkertaistamalla katsastushinnat.

"Entinen liikenneministeri Kimmo Sasi (kok) kehuu yhä valtion 2003 tekemää kauppaa, jossa se sai katsastusyhtiönsä osakkeista 59 miljoonaa euroa. Vain kolme vuotta myöhemmin samat osakkeet myytiin eteenpäin sadoilla miljoonilla euroilla ja valtion leivistä yksityiseen kelkkaan lähteneet viisi johtajaa tienasivat vuonna 2006 yhteensä yli 44 miljoonaa euroa." (MOT)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

"Vakuutusmaksusi pienenevät, ajosi tulevat harkituimmiksi ja sitä kautta päästöt vähenevät."

Tarkastellaanpa tätä kohtaa. Vakuutusmaksuni on tällä hetkellä noin 115 euroa vuodessa (vaihtelee jossain 110-140 euron kieppeillä).

- Paljonko se on sitten, kun se on "pienentynyt" jos oletamme, että ajan täydellisesti?
- Kuinka paljon vakuutusmaksua pienentävän laitteen hankkiminen maksaa?
- Kuinka paljon maksaa tämän laitteen katsastus ja mikä on kuukausi/vuosi-maksu?

Tämän jälkeen tiedämme, paljonko kustannukset ovat pienentyneet, jos lainkaan.

Edellisellä kerralla kun vakuutusyhtiö tarjosi vakuutusmaksua pienentävää laitetta, kertyi jo pelkistä kuukausimaksuista noin tuplasti sen mitä vakuutusmaksu on. Ehkä he ovat saaneet kustannukset kuriin?

PS minulla muuten on käytössäni laite, joka oikeasti mittaa ajoneuvon nopeutta ja kiihtyvyyksiä (Racelogic PerformanceBox). Se maksoi noin 600 euroa ilman asennusta tai katsastusta. Joku tavallinen gps voi kyllä keskinopeutta mitata suhteellisen tarkasti jos mitään häiriöitä ei ole.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Se että vakuutusmaksusi ovat sinun ja minun osalta kunnossa ei tarkoita, että kaikilla olisi samoin. Siihen vaikuttaa paljolti bonukset ja vakuutuksen muut ehdot.

Mutta ajatus lähti siitä, että nyt vakuutetaan koko vuosi ja sitten jotkut ajavat vain noin 50 kertaa koko vuonna, miksi maksaa mahdollisuudesta ajaa koko vuosi kun voi vakuuttaa vain ne ajot mitä ajaa.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ajoneuvolle voi jo nyt tehdä liikennekäytöstäpoiston, jolloin vakuutusmaksuja ei tarvitse maksaa, ellei halua (vakuutusyhtiö ei automaattisesti lopeta maksujen perimistä, ellet ilmoita heille). Käytännössä ero tai hyöty siis muodostuisi siitä, että valvontalaite ilmoittaisi asiasta automaattisesti.

Toisaalta jos meillä on vakuutusmaksu kunnossa ja muilla ei ole sehän tarkoittaa, että muut maksaisivat maksuja jatkossa vähemmän. Se taas tarkoittaa, että meidän vakuutusmaksumme nousevat, koska muuten tulostavoitteet eivät täyty.
Ne nousisivat tietenkin enemmän kuin pelkkä lukujen erotus, koska myös valvontajärjestelmän kulut pitää tavalla tai toisella periä kuluttajilta. Ykdenkään vakuutusyhtiön tavoitteena kun ei ole antaa meille rahaa - heidän tavoitteenaan on ottaa meiltä rahaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #54

Maksatat mielelläsi vakutuusmaksusi siis muilla? Eikös se olisi reilumpaa, että jokainen maksaa käytön mukaan ja maksaa sen mikä milloinkin kohtuullinen kulu on?

Juuri tuota automaattisuutta pidin plussana, kuka muuten poistaa ja ottaa käyttöön viikottain vakuutuksia, sehän jo tukii vakuutusyhtiön luukutkin.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Aiheellinen blogi Arilta. Suomi elää ja kehittyy toimivan logistiikan tuella. Se on tärkein elementti varsin isossa ja harvaan asutussa maassa. Missä tienestien lähteet kuten myös palvelujen tarvitsijat ovat ripoteltu ympäri "autiutta". Kiitos teknologisen kehityksen, kumipyörät kuluttavat ja saastuttavat yhä vähemmän/km. Tiestön ylläpidosta on jo nyt syntynyt melkoinen korjausvelka. Ensinnäkin, että joku (työryhmä) paneutuu ja esittää konkreettista, jonka on pakko olla radikaalia, ansaitsee hatunnoston. Esitys jalostettavaksi. Ei tyrmättäväksi, etenkin kun vastapallona ei ole mitään esitettävää. Surullista. Tsemppiä Bernerille ja taustajoukoille. Niin ja tietysti meille, jotka haluamme mieluummin kehittää kuin tyrmätä. Digitalisaatio mahdollistaa jo nyt paljon. Huomenna vielä enemmän.Ja se huominen on lähellä. Suomi voi hyvin olla tällaisessa asiassa edelläkävijänä. Sivussa syntyy taatusti vientikonsepti ja mahdollisesti kopallinen tuoteinnovaatioita luomaan uutta työtä. Suomeen.

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

Seppo

Tiestön osalta suurin osa korjausvelkaa on syntynyt/havaittu siltojen heikkoudet jne.. 6.6.2013 jälkeen kun raskaan liikenteen akselipainona nostettiin.
Lähes puolet suomessa liikenteen poltto aineista on raskaan liikenteen polttamaa.
eli missä raskaan liikenteen kommentit yksityistämisestä ja uusista tariffeista , maksuista. jne...

niitä ei ole koska ministeri on jo luvannut heille kaikki kompensaatiot niin ettei kustannustaso nouse.

jälleen kerran: EU liikennestrategia vuodelta 2011 ja Suomen raskaan liikenteen tavoitteet tuet ja infran kehittäminen ovat keskenään ristiriidassa.

Lisää tietoa tästä linjasta löytyy https://www.uusisuomi.fi/comment/722191#comment-72...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Jos siihen mustaan laatikkoon asetettaisiin myös tunnistin joka tunnistaisi liikennenopeuden ja antaisi siitä merkkivalon nopeusmittarille, niin voisimme välttää paremmin noita pelättyjä peltipoliiseja. Halutessa ne voisi yhdistää suoraan ajonopeudensäätimelle, eli et enää koskaan ajaisi vahingossa ylinopeutta."

Tuo nyt ei ainakaan mene läpi. Sehän olisi poliisin ja liikenneministeriön painajainen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niinpä, siksi viittasinkin Bernerin pyllähtävän jos lukee avaukseni. Sakkojen määrä puolittuisi ja taas Sipilän ja Orpon tulisi keksiä meille joku haittavero tilalle.

Kyse on pitkälti siitä että me vaadimme uudistukselta etuja ja valtiolla ei ole niitä vara antaa, mutta me potkimme ja kiusaamme siitä ansiosta viestintuojaa eli Anne Berneriä.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Ei kun liikenneministeriö tykkäisi, jos mustasta laatikosta tehtäisiin ylinopeus sakko automaatti.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ei suinkaan. Siitähän tulisi sakkoja estävä laite, koska kuljettaja tietäisi aina jäävänsä kiinni ylinopeudesta. Lisäksi siihen olisi helppo ohjelmoida varoitus sallitun nopeuden saavuttamisesta, jos se kerran voisi tehdä valvovalle viranomaisellekin ilmoituksen hetkellisestä ylinopeudesta.

Joten noin toimivan mustan laatikon kanssa ylinopeuden ajamista voi kyllä pitää vapaaehtoisena kannatusmaksuna valtiolle.

Sehän vähentäisi valtion sakkotuloja mutta toisaalta tekisi nopeutta valvovat peltipoliisit tarpeettomiksi. Ja vapauttaisi myös normipoliisin nopeusvalvonnasta muuhun liikennevalvontaan.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

En usko, että kansalaisilla mikään mättää. Noilla poliitikoilla sitäkin enemmän. Kansa varmasti hyväksyy uudistukset, kunhan niiden hyödyt ja haitat asiallisesti ja rehellisesti selvitetään ja kansalle avoimesti kerrotaan perustelujen kera, miksi uudistus pitää tehdä.

Nyt on suhmuroitu monella rintamalla. Tehty hutiloiden esityksiä, jotka ovat kaatuneet lakitesteihin tai muuten vain vedetty takaisin torsoina. Luottamus siihen, että hallituksessa saataisiin aikaan myös jotain kestävää, on melko vähäinen.

Kyse ei tietenkään ole pelkästä "mustasta laatikosta" auton uumenissa, vaan kokonaisesta liikennepaketista, jonka pitäisi palvella ihmisiä Hangosta Utsjoelle ja köyhistä rikkaisiin oikeudenmukaisesti.

Tällaista tunnetta ei nyt Bernerin tekeleestä synny. Se vaatii tuhdin korjaussarjan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Korjaussarjan tarvitsee todella, mutta ei romutussarjaa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ensin pitää tunnustaa etten vielä lukenut kaikkia kommentteja, vaikkakin haluan kommentoida kirjoitustasi ja varsinkin tuosta kaikesta uuden kehittämisestä.

Ari kirjoitat "Suomalaiset siis kammoavat seurantalaatikkoa. Mistä mahtaa rehellinen suomalainen olla niin peloissaan?"
Tuosta voikin ja oikeastaan pitääkin olla ihmeissään, sillä hyvin monet kuitenkin käyttävät älykännyköitä, joissa on jos jonkinlaista seurantaohjelmaa. Käyttäjä on voinut jopa asentaa ohjelman jolla voi seurata varastetun kännykkänsä kulkua. Mistä sitten rehellinen kansalainen voi pahoittaa mielensä niin kovin, että mustalaatikkoa suorastaan vihataan? Ei minuakaan tuo pelottaisi. Ei ollenkaan. Tosin ihan samaa vastahankaisuutta esiintyy poliisille ja supo:lle annettavasta lisävalvontaseurannasta. Oiskohan tuo pelko jotenkin ikään liittyvää?

Mitä sitten tulee tuohon ministeri Bernerin ja LVM suunnitelman esittämiseen, niin kyllä siinä on vielä paljonkin justeeraamista. Ensinnäkin tuo uusi yhtiö ei ole tarpeellinen vaan budjetin raameissa liikennnekaaren rahoitusongelmat voidaan hoitaa tehokkaammin ja silloin jopa rahaa on itse tarkoitukseen kätettävissä enemmän, kun jää pois kaikki uuden organisaation kustannukset. Lisäksi ei ole selvitetty tai en ainakaan ole huomannut, jotta olisi yhtiölle esitetty osingonjakoestoa, joka tarkoittaa sitä, että tuo yhtiö ei saa olla voittoa tavoitteleva. Voiton tavoitteluun viittaa maakuntien osaosakkuus, joka mahdollistaisi osingonjaon käyttämisen sotekustannuksiin. Tämä kai ei voi olla tarkoitus uudistamishankkeessa?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Onhan se kummallista, että kaikki radikaalit uudistukset ammutaan heti alas. Annetaan nyt ajan kulua ja katsotaan rauhassa esityksen hyvät ja huonot puolet. Minusta tuntuu, että Berner on hiukan aikaansa edellä.
Itse en tuomitse esitystä, ennekuin olen tarkkaan pohtinut sitä. Voi nimittäin olla, että se onkin loistava esitys, saa nähdä.
Mutta tässä, niinkuin monessa muussakin uudessa ideassa heti noustaan takajaloilleen, eikä rauhassa pohdita ehdotuksia loppuun asti.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tässä asiassa on se huono puoli, että nyt se pohtiminen maksaa menetettyinä veroina noin 3 miljoonaa euroa päivässä + pohtimiskulut. Lisäksi se voi aiheuttaa melko suuria hankaluuksia joillekin kaupan ja rahoituksen alueille (esim lainojen vakuutena käytettyjen autojen vakuusarvo on romahtanut).
Mikä tahansa esitetyistä mielipiteistä joita nyt "ampumisiksi" sanotaan, olisi milloin tahansa saatu ilmaiseksi pelkästään kysymällä. Jos siis kritiikki tuntuu yllättävältä se johtunee suurelta osin siitä, ettei asiasta ole aikaisemmin kerrottu asianosaisille mitään.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mielestäni esitys on kyllä askel kohti totalitaarisempaa valtiota, ja niitä askeleitahan on viimeisten vuosikymmenien kuluessa tullut runsaasti.

Musta laatikko voi myös rikkoutua ja sitten on yksi huollettava tai korjattava pakollinen komponentti autossa lisää. Autot olivat ennen vanhaan kammella käyntiin veivattavia ja vaari korjasi viat makaamalla selällään auton alla jakoavain kädessään. Nuoriso kruisaili kartsalla peleillä, joiden putputtavat moottorit ja rusahtelevat vaihdelaatikot kestivät viikon kerrallaan moista huvitusta ennen seuraavaa montteerausta.

Nyt ajatellaan jotenkin elitistisesti, että kaikilla on uudet lämpimästä tallista otettavat erilaisilla hienouksilla varustetut autot, joilla sitten ajetaan vakavalla mielellä ja kustannustietoisena vain työhön tai virastoasioita hoitamaan. Ja isoveli valvoo.

Tämä ehdotus on etäistä sukua käteisen rahan poistoehdotukselle, mikä kuulostaa minusta vielä kammottavammalta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sehän on vain meistä äänestäjistä kiinni, vai onko? Demokratian nimissä nämä kaikki tehdään. Olisiko meillä myös peiliin katsomisen paikka veetuilun sijasta?

Vaihtoehto Bernerin esitykselle on sitten seuraavaksi Antti Rinteen esitys, se on varmasti paljon vapaamielisempi;)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kannattaako tätä puolustaa, sillä se nyt on kuitenkin jo tuhottu kaikkien puolueiden mielestä.

Ja hyötyä oli sitten niin maan perusteellisesti, aikaa ja rahaa kului ja poliitikot sai haukkua, puheenvuorossakin kaikki saivat sanoa sanottavansa, mutta yksi asia kuitenkin on selvä, Bernerin esitys on historiaa, oli se sitten vaikka maailman paras selvitys.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #75

Jos Petterillä ei ole muuta sanottavaa voit siirtyä kertomaan sitä muualla.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Kysykääpä taksarilta paljon certifioitu asentaja ottaa boksin laitosta ja sinetöinnistä. Voitte yllättyä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Bernerin tiedotusmoka ajaa tänä vuonna melko monta autokauppiasta konkkaan ja aiheuttaa valtavat veromenetykset valtiolle. Tuosta selviää vain jos Berner erotetaan tehtävästään välittömästi ja valtionvarainministeriöstä tulee kirkas viesti, ettei autoilun verotusta valmistella muutettavaksi ensi vuoden alusta. Ihan sama vaikka valmistelisivatkin, koska siitä autoverosta pitäisi jossain vaiheessa päästä eroon.

Yhtiöittäminen ei tuo euroakaan lisärahaa tienpitoon, ellei sitä rahaa oteta suoraan autoilijoilta. Eli artisti maksaa. Aina. Kaikki hallinnolliset lisäviritykset tulevat myös autoilijan maksettavaksi.

Jos tavoite on pienentää päästöjä, niin se onnistuu parhaiten saastuttavan energian hintaa korottamalla. Siksi biokaasu, Neste MY, RE85 ja muut vastaavat polttoaineet pitää saada houkutteleviksi vaihtoehdoiksi. Se onnistuu hinnoittelulla, johon poliitikoilla on kaikki tarvittavat eväät.

Jos joku asia ei ole rikki, niin sitä ei kannata yrittää korjata. Eikä ainakaan laittaa sitä "korjausta" tekemään Bernerin ja Sipilän kaltaista poliitikkoparia, joilla on aina menossa siivu rahaa omaan, perheen tai kavereiden taskuun.

Koko elämäni aikana ei tällä maalla ole ollut hallitusta, jonka moraalisiin arvoihin luottaisin yhtä vähän. Yksiä ohjaa maakunta-ahneus, toisia vain henkilökohtainen ahneus, joitain pelkkä rasistinen kateus. Ja jumalaista ohjausta tuntuu riittävän näiden paheiden siunaamiseksi.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Olen täysin samaa mieltä Börjen kanssa. Osuvasti sanottu.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sitä minäkään en ymmärrä, miksei voi korvamerkitä esim. bensaveron korotusta teiden hoitoon, joku sitä berneriltä kysyi, mutta ei oiken vastausta tullut.

Eikö tuo bensavero juuri ole sellainen väline, mikä rankaisee paljon kuluttavaa ja suosii pienikulutteisia?

Ilmeisesti se nyt vaan ei sitten käy, blogisti sen varmaan tietää minua paremmin.

Itsellä on Hybridi, eikä mitenkään tämä uusi systeemi sitä hyvitä, ennemmin kannattaisi ottaa iso suurikulutteinen auto ja sille aikaan perustuva maksu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos olet asiasi hoitanut niin, että päästöt ovat jo kurissa osaltasi, niin ei kaikilla ole. Jos Berner räätälöisi sinua varten pelkästään, niin varmasti ehdotus olisi sinulle edullisempi. Noita laskelmia kun on tehty keskiarvoilla eikä siinä silloin äärilaita joka on hoitanut päästönsä voi korostua.

Bensavero ei vaikuta jos autokanta sähköistyy nopeasti, joten esityksessä näkyy selkeä pelko tästä.

Kiitos, että "vanha" Petterikin löysi kommentoimaan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Miten nämä asiat sitten on muissa maissa hoidettu, onko siitä muuten mitään tarkempaa tietoa.

Siis niinkuin Börje edellä sanoi, niin artisti maksaa aina, ja kyllä minä sen hyväksyn täysin, ei rahaa ilmaiseksi mistään tule.

hiukan hitaammin pitäisi liikkeelle lähteä, ja poistaa vaikka autovero, ja siirtää sitä verousta polttoaineisiin, jos ja kun sähköautot lisääntyvät, niin sitten voidaan ottaa seuraava askel.

Tuossa esityksessä on niin suuri epäkohta, joka ei huomio juuri ollenkaan autojen kokoa ja päästöjä, kun perusteena on aika.

Berner todennäköisesti julkisen paineen takia vesitti tuota esitystä juuri tuolla aikasidonnaisuudella. Itse pitäisin seurantaa ainoana mahdollisen tapana, silloin olisi mahdollista ottaa enemmän huomioon juuri auton kulutuskin. Tietysti pitää olla oikeat kompensaatiot huviajelulle ja työajelulle, myös maaseudun etäisyydet ovat ongelmallisia.

Seurantaa on turha pelätä, jokainen kulkee kännykän kanssa ja sitä on paljon helpompi seurata.

Kun kokoomus, demarit, vihreät vasemmistoliitto ja persut tuon tymäävät, niin Sipilä taitaa olla ainoa tukija, uusia ajatuksia tulevaisuudessakin tarvitaan, mutta tämä ei taida näin onnistua.

Juuso Hämäläinen Vastaus kommenttiin #85

Vaikea ymmärtää juttuasi. Mitä tekemistä auton koolla on veron kanssa. Tai päästöillä.

Polttoainevero kattaa kaiken. Mitä enemmän poltat ajonestettä sen enemmän saastutat ja siis maksat. Autojen saastearvojen erot ovat mitättömiä ja Suomi on harvaanasuttu. Vähäiset saasteet eivät merkitse mitään. Jos halutaan pienentää saastemääriä, kielletään ajoneuvot, jotka ylittävät asetetut rajat. On hyvin kaksinaamaista sallia suurempi saastuttaminen maksua vastaan.

Käytetty polttonesteen määrä kuvaa myös hyvin ajokilometrien määrää. Ei tämän seurannan tarvitse olla tikuntarkkaa. Muuta kuin nillittäjille. Sähköautojen vero voi perustua ajokilometrien määrään. Se voidaan tarkastaa katsastuspisteissä haluttaessa. Mitään satelliittiseurantaa ei tarvita nyt eikä tulevaisuudessa.

Jotenkin toivoisi terveen järjen käyttöä näpertelyn sijasta.

Käyttäjän KennethAinetdin kuva
Kenneth Ainetdin Vastaus kommenttiin #116

Juuso, miten sitten kun ajetaan sähköautolla ulkomailla? Joutuuko ko. kuluttaja maksamaan myös ulkomaiden teiden kuluttamisesta Suomelle? Miten matkamittarista voi erotella kotimaiset ja ulkomaiset kilometrit?

Peräänkuulutit terveen järjen käyttöä joten anna kuulua!

Käyttäjän KennethAinetdin kuva
Kenneth Ainetdin Vastaus kommenttiin #116

Juuso haloo! miten erottelet katsastuspisteessä kotimaassa ajetut kilometrit ulkomaisista kilometreistä????

Käyttäjän KennethAinetdin kuva
Kenneth Ainetdin Vastaus kommenttiin #116

Juuso haloo! miten erottelet katsastuspisteessä kotimaassa ajetut kilometrit ulkomaisista kilometreistä????

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Syitä on edellä esitetty riittävästi Bernerin esitystä vastaan. Nyt on vain niin, että polttoaineen hinnassa oleva vero on kaikkein yksinkertaisin ja tasapuolisin tapa verottaa auton kulutuksen perusteella sen tiestölle ja ympäristölle aiheuttamaa rasituksesta. Jos parempaa yritetään, niin siitä tulee tolkuttoman kallis ja monimutkainen. Ei pidä korja sitä, mikä ei ole rikki.

Berner toteuttaa Sipilän politiikkaa, että valtion pääoma töihin. Käytannössä se tarkoittaa valtion omaisuuden lahjoittamista monopoliyhtiölle. Taustalla on tarve saada autoilijoilta teiden investointi ja kunnossapitorahat ilman valtion mukanoloa eli lisäämaksuja autoilijoille. Joka muuta uskoo, tulisi pettymään.. Se tarkoittaa valtion lainanoton pienentämistä, koska Sipilä ei halua näyttää, että valtion velkaantumistahti ei suinkaan ole pienentynyt. Nyt myydään siemneperunoita.

Autoilijoilta peritään jo 5 kertaa se, mitä annetaan takaisin. On täysin törkeää väittää, että valtiolla ei ole varaa tiestön ylläpitoon. Hohhoijaa.

Juuso Hämäläinen

Bernerin ja Sipilän toimet ovat täysin kansakunnan etujen vastaisia. Kansallisomaisuuden myyntiin ei tulisi olla mitään mahdollisuutta edes eduskunnan päätöksellä. Pois kaupattua ei takaisin saada.

Tästäkin blogijutusta ilmenee, etteivät hoksottimet toimi yhtään.Sellainen lapsellinen hyväuskoisuus vallitsee.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Ari, en tiedä mikä sinun kantasi on yksityisyyteen, mutta haluatko oikeasti viedä Suomea tähän suuntaan, minkä teknologia mahdollistaa:

Bernerin selvityksessä mainitaan yhtenä mahdollisena palveluntarjoajana kanta-asiakasketjut. Pohditaan tovi, mitä mahdollisuuksia mustan laatikon ja paikkannustietojen saaminen toisi niille, ja mikä sen vaikutus on yksityisyyteen.

Selvityksesssä todetaan: "Uudenlaiset liiketoimintamahdollisuudet suuntautuisivat alkuvaiheessa niille tahoille, joilla olisi esimerkiksi tietojärjestelmiensä osalta jo olemassa olevat resurssit kerätä tienkäyttäjiltä asiakasmaksuja. Näitä tahoja voisivat olla esimerkiksi teleoperaattorit, vakuutusyhtiöt sekä
erilaiset kanta-asiakasketjut."

Pohtiessani yksityisyyttä tulevaisuudessa ja mitä tietoja asiakkaasta kerätään päädytään aika mielenkiintoisin skenaarioihin. Otetaan esimerkiksi nuo yhtenä mahdollisena palveluntarjoajana olevat bonuskorttijärjestelmiä käyttävät yritykset, esimerkiksi otan tähän S-ryhmän. Minulla ei ole mitään tietoa, että ko yritys olisi lähdössä tähän tai suunnittelisi sitä. Se on tässä esimerkkinä eikä tarkoitus ole nostaa S-ryhmää tikun nokkaan, muilla on olemassa tai kehitteillä aivan samanlaisia ohjelmia.

Tämä vaatii henkilön suostumuksen, mutta jo nyt seuraava on mahdollista:

- S-bonuskortin myötä yrityksellä on tieto kaikista ostoksistasi ja niiden tarkka sisältö, paikka ja aika.
- tarjotaan käsittääkseni myös vakuutuksia, jolloin ne ovat yrityksen tiedossa, minimissään vakuutusyhtiöitä on bonusjärjestelmän piirissä
- pankkiasiasi voit myös keskittää S-pankkiin, joten koko maksuliikenne ja kortin käyttö on tiedossa
- myös terveydenhuollon yrityksiä kuten vaikkapa hammashuollon Oral on bonusjärjestelmän piirissä, joten käynnit niissä ovat tiedossa, lisääntyykö tämä kehitys sotessa - en tiedä.
- muitakin yrityksiä on järjestelmän piirissä, niistä sitten saadaan jotain tietoa asiakkaasta

Tähän nyt sitten voisi yhdistyä palveluntarjoajana toimimisen ja mustan laatikon myötä tieto liikkumisestasi ja paikoista, jossa käyt.

Jos noista vaikkapa Big datan ja data miningin keinoin alettaisiin yhdistelemään tietoa, niin aika kattavan profiilin tekemisistäsi pystyisi luomaan. Tiedon käyttämistä säätelee moni laki, joten suostumus pitäisi olla, mutta teknisesti tämä yhdistely on hyvinkin mahdollista tehdä ellei sitä erikseen rajoiteta.

Moniko kuitenkaan ymmärtää minkä suostumuksen on antanut ja ymmärtää sen osuuden tässä kokonaisuudessa? Tuskin monikaan. Itse kunkin pitäisi tätä miettiä ja olla päätöksissään tietoinen vaikutuksista.

Tietoa siis kerätään paljon, enkä kovin mielelläni loisi uhkakuvia - joskus ne kuitenkin herättävät ajattelemaan. Teknologioiden kehittyessä on vaikka mihin: milloin ilmaantuu lakiehdotus, jonka mukaan poliisi voi hyödyntää tarvittaessa näitä kaikkia tietoja? Kenties joku päivä. Tuleeko päivä, jolloin ABC:llä ruokaa ostaessasi järjestelmä ehdottaa sinulle kevyttä vaihtoehtoa pihvin ja ranskalaisten sijaan. Jos et vaihda, niin tällä on vaikutus palvelupakettisi sairausvakuutuksen hintaan. Jonkun mielestä tämä voi olla hyväkin, itseäni se ahdistaisi aika lailla.

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mikä S-kortti? Minulla ei sellaista ole.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

No, sittenhän kaikki on kunnossa.

Taisit itse kommentoid vakuutuksista seuraavaa: "Se että vakuutusmaksusi ovat sinun ja minun osalta kunnossa ei tarkoita, että kaikilla olisi samoin. Siihen vaikuttaa paljolti bonukset ja vakuutuksen muut ehdot."

Nyt sitten riittää että sinulla ei ole korttia?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #93

En tarkoittanut, sitä, vaan jokainen joka kortin on ottanut tietää sen haitat ja hyödyt.

Itselläni ei sitä vain ole, koska en tarvitse sitä, käyn Halpahallissa ostoksilla;)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kyllähän tämäkin autoveroasia pitäis olla selvityksessä mukana.

Nyt on autokauppiaat pulassa, ja miten tämä kompensaatio on ajateltu hoitaa jne. paljon kysymyksiä jäi avoimeksi, eikä tällä asialla pitäisi nyt leikkiä, tässä on monen pienen autokauppiaan firma kohta konkurssissa, jollei vastauksia pian ala kuulumaan.

http://www.talouselama.fi/uutiset/tama-olisi-berne...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Autoverosta on oltu luopumassa ennenkin, joten ei tämä mikään uusi asia ole. Muistaakseni Berner esityksensä lopuksi myös kertoi, että tähän ongelmaan on jo pyydetty apuja.

Käyttäjän lassinpalsta kuva
Lauri Turpeinen

Ari onnistui betonoimaan rantamaiseman saunan nurkkaan, liikenneväylien osakkeiden betonointi ei onnistu ikinä.
Osakkeita ostetaan, myydään, vaihdetaan ,var.... eiku lahjoitetaan eli se on syytä muistaa.
Polttoainevero korreloi ilman saastuttamisen, tienkäytön ja ajomäärään kanssa, tuskimpa sen parempaa veroa siihen on.
Toivotaan että tulee hyvä lopputulos mutta nyt haisee vähän.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Totta, että tuoksua on paljon ilmassa. Ensinnäkin tuo kytkentä maakuntiin, joita ei vielä edes ole hallinnollisesti olemassa, nimellisesti maakunnat toki jo on.

Maakuntauudistus, sote ja nyt tämä väyläyhtiö taitavat olla aivan liikaa SOS-hallitukselle, mutta se on jo aivan eri juttu.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Suurin osa autoilijoiden maksamista veroista kuluu muun kuin liikenteen hyväksi.

Jos autoilijoilta perittävät kaikki maksut ja verot korvamerkittäisiin, voisimmiko seurata, mihin niitä rahoja (7-8 mrd€) jaetaan, jos niitä ei tiestön ylläpitämiseksi riitä?

Olisi kohtuullista kerätä vain sen verran kuin ko. tarkoituksenn tarvitaan. Yksityisautojen polttoaineenkulutus kertoo siitä, miten paljon itse kukin kuluttaa, ajaa ja saastuttaa. Luulisi, että bensapumpulla sen veron jakautuma vaikuttaisi olevan helpointa hoitaa?

Vuonna 2040-50 ovat edessä ihan uudet haasteet ja energiat.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos Bernerillä olisi valtaa tehdä 7 miljardin verokevennys, niin suomalaiset ostaisivat kirkuen sen lootan autoonsa.

Käyttäjän JPiri kuva
Juhani Piri

Vaikka lootaa ei tuliskaan niin yhtiöittäminen aiheuttaa miljardien puhalluksen ja valtion kassaan aikamoisen vajeen. Asiat voitais tehdä paremmin ja yksinkertaisemminkin, eikä kolmansia osapuolia tarvittaisi rahastamaan lisää autoilijoita. Kuulostaa vuosituhannen puhallukselta.

Juuso Hämäläinen

Mikä sairaus meitä suomalaisia vaivaa? Haluamme koko ajan lisää sääntöjä, byrokratiaa ja valvontaa. Ilmiö on sadomasokistinen. Henkisen sairauden merkki.

Suomessa ei ole mitään muita liikenneongelmia kuin autoilun kalleus, surkea tiestön kunto ja järjetön liikenteen kyttäys.

Yhtäkään syytä en löydä Bernerin mallien tarpeelle. Polttoainevero on täysin riittävä ja oikea tapa kerätä verot. Sähköautojen verotus voidaan hoitaa ilman järjestelmän muutoksia. Autoilun satelliittiseurantaan emme suostu.

Yhtiöittämiset ovat täydellistä roskaa, ne eivät vaikuta verotuloihin mitään. Ovat vain riski saattaa kansallisomaisuutta vääriin käsiin.

Käyttäjän Old55 kuva
Harry Rönnberg

POIS TIELTÄ, RITSAT JA MÄNNYNKÄVYT
Jos ei liikenneministerin ehdotus, tämä uusi uljas esitys vaikuttaisi enemmän uuden ison rahavirran luomiselta kuin hyvältä avaukselta liikenteen uuteen järkevään ohjailuun pyrkivältä tiestömaksusysteemiltä, en olisi mitenkään huolissani.
Esitys vaikuttaa enemmän digitaaliselta integroidun taloushallintosysteemin sovellutukselta kuin selkeältä esitykseltä kuinka ajoneuvojen verotusta muutettaisiin niin että autokanta uusiutusi nopeammin kun ei itse ajoneuvoon olisi liitetty iso tiestörahoitusvero-osuus korottamaan hintaa ajoneuvon oston yhteydessä.
Tästä esityksestä puuttui ainoastaan että Lindorff saisi oikeudet toimia "liikkuvana poliisina", muuten oli kaikin puolin selkeä esitys jossa oli otettu huomioon jopa "markkinavoimat" kutsumalla autokauppa, teleoperaattorit ja muita rahastajia/palveluntarjoijia mukaan kekkereille.
Esityksessä on niin hirveä määrä reikiä että se vaikuttaa aivan Sveitzin juustolta jossa runsaasti porsaanreikiä joista tuoksuu vahva rahastamisen haju.

Käyttäjän PasiKarlsson kuva
Pasi Karlsson

Uudistus luo paljon mahdollisuuksia, kuten Alsiokin joitain mainitsi.

Bernerin esitys oli vaan tosi heikko ja "faktat" osin valheellisia !

Olin kuvitellut Bernerin tosissaan olevan sitoutumaton, tuossa tilaisuudessa Berner esitti asiat ketkun tavoin, välillä luulin KEPU Paavon olevan stagella !

Esityksestä voi tulkita, että halutaan saada koko autokanta maksamaan vähintään 500€, ajetaan sillä 10 000 km tai 0 km ! Myös kasvukeskuksien autoilijat maksavat syrjäseutujen teitä, vaikka eivät siellä teitä rasita. laskennallinen autovero nykykustannuksissa, joka kuolettuu laskelman tapauksessa 20 vuodessa, mutta uudessa systeemissä heti ja eikä sitä edes hyvitettäisi ! hyvitystä pitäisi saada jokainen alle 20 vuotiaan auton omistaja !
Systeemi, jossa 0 km ajava maksaa 0€ ja siitä ylöspäin .....

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Bernerin esitys takaisi vissiin joillekin yrityksille mustien laatikoiden myynnistä mukavan lisäyksen "pisneksiinsä"? Eli lisäkustannuksen autoilijoille. Ja tuloja valtiolle verojen myötä. Miten olisi niiden päivitysten kanssa? Voiko itse? Vai pitäisikö jonkun firman maksua vastaan? Tekniikkahan kehittyy varmaan silläkin saralla?

Käyttäjän k4rv1n3n kuva
Tapani Karvinen

Bernerin esitys on tarpeeton, tiestön hoitoa voitaisiin priorisoida valtion budjetissa jo nyt. Paras, halvin ja selkein tapa verottaa autoilijoita kulutuksen mukaan on verottaa polttoainetta.

Esitys on haitallinen maan taloudelle. Esimerkiksi autoa tarvitsevan pienyrittäjän kustannukset tuplaantuisivat polttoaineen veroalesta huolimatta, mikä johtaisi useiden palveluiden hintojenkasvuun ja söisi ostovoimaa muualta. Vastaavasti se 17% tiestöstä mikä aiotaan yksityistää _tässä vaiheessa_ oletettavasti sisältää pitkät keskeiset tieosuudet, joita pitkin kuljetetaan elintarvikkeita ja päivittäistavaroita jatkuvasti. Vaikka kuljetusfirmat saisivatkin osan takaisin veronpalautuksina, paineet hintojen nostamiselle on selvät - mikä jälleen syö kuluttajien ostovoimaa.

Autoveron poisto vuorostaan suosii kalleimman auton ostajaa, sekä luonnollisesti autokauppoja. On aivan selvää että Berner/Keskusta ei tässä ole ajamassa kansakunnan etua.

Eikä se yksityisyydenkään vaatiminen mikään pikkujuttu ole. Vaikka suurin osa väestöstä ei olekkaan sellaisessa asemassa, tai heidän mielenkiinnon kohteensa ja verkostonsa ole sellaisia että heihin kohdistettaisiin erityishuomiota vaarallisten tahojen suunnalta, silti heitäkin on. Puhelinta saa kyllä aina huijattua, ja jos tarvitsee "mustaa laatikkoa" huijata niin senkään opettelu ei ole suuri vaiva. Suurin huolenaihe on tietenkin se, että hakkeroinnilla boxin tietoja voidaan katsella, muuttaa tai jos laite on kytketty modernin auton digitaaliseen järjestelmään, myös sen hallintalaitteisiin voidaan vaikuttaa.

Sekään, että Helsingissä on ruuhkaongelma kaksi kertaa vuorokaudessa arkipäivänä ei ole hyvä syy Bernerin esitykselle, sillä koko muu maa ja etenkin pitkien välimatkojen alueet kärsivät siitä kohtuuttomasti.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Tämän jälkeen alkaa olla epätodennäköistä, että esitys etenisi:
Petteri Orpo (kok) Helsingin sanomille tänään: "Orpo sanoi, että autoverotusta kevennetään jonkin verran asteittain niin kuin hallitusohjelmassa on luvattu. Muuten autoverotukseen ei ole odotettavissa muutoksia tällä vaalikaudella.

Orpo toivoi, että hänen esittämänsä viesti rauhoittaisi niitä kuluttajia, jotka harkitsevat parhaillaan uuden auton ostoa ja ovat ryhtyneet epäröimään verotuksesta tulleiden ristiriitaisten tietojen vuoksi."

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005055386.html

Alkaa olla Orpo vastaan Berner&Sipilä. Joko Sipilä uhkaa kävellä taas presidentin luo tai sitten tuki Bernerille katoaa. Veikkaan hänen valitsevan "miehekkäästi" jälkimmäisen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset