Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Erään puolueen toiminta ei vielä näy

Erään puolueen ryhmyri sanoo, että puolueen teot ei vielä näy gallupeissa. Miten sitten käy kun se alkaa näkyä?

Joku toinen sanoo, että kokoomus on myrkkyä hallituskumppanina niin demareille kuin persuillekin. Eli niin tai näin on aina toisen syy, tai ainakin asioita nähdään väärinpäin.

Kokoomus on sellainen häirikkö, että se tulisikin ampua aamun koitteessa avaruuteen, silloin pääsisivät demarit ja persut valtaan, siitäkös se kenkä puristaakin?

Kansan mielipiteellä ei siis ole juurikaan merkitystä kun haavellaan oman puoleen ylivallasta.

Politiikan kun pitäisi olla yhteistyötä eikä eri puolueiden nilkkoihin potkimista.

Tämä eräs puolue on nytkin vielä voitolla kannatuksessa siihen mitä he ovat saaneet aikaan, kuten kaikki muutkin puolueet. Gallup- ja vaalikannatuksia tulee ilman näkyvää syytä tai siitä huolimatta. 

Hurlumheitä menee kannatuslukemat, ja siihen on tuudittauduttu liiaksi. Kuinka moni olikaan jo hautaamassa kepuja tai hiukan myöhemmin demareita, mutta siellä ne ovat ylimpänä nyt ja saavat yhtä vähän aikaiseksi kuin kokoomus vuodesta toiseen huipulla surffatessaan.

Ei ole merkitystä mikä on kannatusluku, vaan teoilla on merkitystä.

Mutta kun ne eivät näy, kun niitä tekoja ei ole, niin pitää tyytyä seuraamaan sekalaista gallup-vuoristorataa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Gallup-kyselyt tulisi nyt pikaisesti lailla kieltää.

Ne vievät työrauhan hallitukselta, joka painii erittäin vaikeiden yhteiskunnallisten ja henkilökohtaisten ongelmien kanssa.

Edes jotain aikaan saadakseen hallitus voisikin antaa mahdollisimman nopeasti esityksen gallup-kyselyjen kieltämisestä eduskunnalle.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Usein enemmän henkilökohtaisten vaikeuksien, eli vert. Mäntylä ja Hakkarainen, vaikkapa Sipilä ja Stubb.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Teuvo Hakkarainen ei sentään vielä ole hallituksen ministeri. Sekin on tietysti mahdollista kiusallisen Mäntylä-episodin myötä.

Kansansuosion takaisin saamiseksi voi ministeri Hakkarainen (ps.) olla yhtä tärkeä puolueelleen kuin huteran soutuveneen tappi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #5

Ei ministeri, mutta puolueensa jäsen toisin kuin sen samaisen puolueen varapuheenjohtaja.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #9

Kokoomus voisi rehellisyyden nimissä poistaa nimestään sanan KANSALLINEN, koska ei sitä käytäkkään.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Sirkus on, vain soittokunnat puuttuu.

Bandwagon-efektin nimi tulee Yhdysvalloissa aikoinaan kiertäneistä sirkuksista, jotka mainostivat itseään kulkueilla. Ensimmäinen vaunu oli bandwagon soittokuntineen houkuttelemassa ihmisiä liittymään kulkueeseen. Sirkussoittokuntia käytettiin 1800-luvulla vaalikampanjoinnissa, mistä ilmiö sai nimensä.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109998-tiede-uusi-...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ja minä kansalainen olen sen posetiivarin apina.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mutta missä se apinoiden päälauma lie, viittaisin Ernesti Hentusen lausuntoon.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Totuuden_Torvi

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Joskus voi tavallisen kansalaisen kannalta joku puolue olla parhaimmillaan silloin kun sitä ei huomaa. Poliittiset saunapalot ovat kuitenkin vain julkisuuden tarjoamaa viihdettä joista ei yleensä koidu veronmaksajille suuria kustannuksia, mitä nyt joskus joku viisi tonnia ja silleen. Kreikkaan meni enemmän ;)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kreikkaan? Ei kai sinne ole mennyt muuta kuin normaali elämisen hinta. Jos Kreikkaa ei olisi tarvinnut tukea olisimme yhtä köyhiä tai rikkaita, joku muu olisi vain nussinut meitä silmään.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Millään gallupilla tai puolueella ei ole enää merkitystä. Homma on lähtenyt kaikilta lapasesta.

Zombie-Suomen pyllyä pyyhitään ja pyjamaa vaihdetaan siihen saakka, että joku keksii, mitä vainajalle pitäisi tehdä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kokoomuksella on ainoana puolueena vakaa kannatuspohja rikkaimassa väestönosassa, politiikka on juuri sitä kansanosaa tukevaa, ja siitä usein johtuu muiden puolueiden vaikeudet kokoomuksen kanssa hallitustyössä, jotain pitää jokaiselle puolueelle kuitenkin hallituksessa antaa periksi, ja se ottaa esim. demareiden ja nyt persujen äänestäjiä päähän.

Olen aina ihmetellyt, jos joku pienituloinen ja heikomassa asemassa oleva kertoo äänestävänsä kokoomusta, se on minulle täysi mysteeri, ehkä se kauniiseen pakettiin kääritty puhe ja esiintyminen sitten vetoaa.

Omaa asiaa pitää tietysti ajaa, ja kokoomus on siinä onnistunut pitkässä juoksussa, ei siinä mitään pahaa ole, mutta hallitustyössä tulee sitten muille puolueille ongelmia, niin kuin tässä hallintarekisteriasiassakin näkyy, täysin kokoomukselle tehty uudistus, mutta onneksi taitaa järki ja vastustus voittaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Iso kiitos hyvin perustelit, mutta samalla tyylillä voisi syyttää perussuomalaisia maahanmuuttopolitiikan tiimoilla, eli kokoomus ja keskusta käsrsii persujen linjasta hallituksessa ja kannatus katoaa, eikö?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Voi syyttää, ja on syytäkin, mutta millään muulla puolueella ei ole niin vakaata kannatuspohjaa kuin kokoomuksella, kaikki muut kärsivät kompromisseista tuplasti sen minkä kokoomus.

Niin ja siihen persujen gallupkannatukseen, se alkaa nyt olemaan siellä missä sen kuuluisikin olla, kaikki muu tuli vähän halvalla, demareiden ja keskustan linjattomuudesta johtuen.

Ihmettelen tätä isoa kohua persujen kannatuksesta, se on nyt lähes oikea +/- 3%. Ei minusta 10% puolue ei ole mikään tuhoon tuomittu, onhan niitä muitakin, jotka ovat saaneet ääntään kuuluviin, esim. vasemmistoliitto ja vihreät. Pitää aina olla realisti ja ymmärtää, että tuollakin kannatuksella on vaikutusvaltaa, jos joku oikeasti uskoi persujen olevan 20% puolue, silloin on persujen puheet uponneet kuin kuuma veitsi voihin. :)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #16

Ok, paranee paranee. Ilmatilaa hallitsevat kuitenkin suuret, jos joku on suuri ja kannatus vahva se voi johtua monista eri syistä, eikä vähiten siitä, että muut puolueet taistelevat eri sarjassa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Hallituksessa ei Persujen linja ole piiruakaan poikenut toisten haalituspuolueiden eikä oppositionkaan linjasta, vai onko ?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #20

Eipä, sen sijaan kokoomus ja keskusta ovat yrittäneet pehmittää Soinin tuskaa kaikin mahdollisin keinoin.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Totta. Muut ovat niin helvetin surkeita, että Kokoomus joutuu häveliäästi huolehtimaan myös vasemmistolaisesta ja vihreästä politiikasta, omalla tavallaan...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Omalla tavallaan? Niin kokoomuslainen tapa on aika laiska.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Olen aina ihmetellyt, jos joku pienituloinen ja heikomassa asemassa oleva kertoo äänestävänsä kokoomusta"

Ei tuossa ole mitään ihmeellistä. Kokoomuksen politiikka pitää kuitenkin jollain tapaa köyhätkin hengissä ja optimistinen äänestäjä toivoo, että jospa jälkikasvulla olisi mahdollisuudet menestyä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Niin kokoomuslainen linjaus luo illuusioita joita se sitten vallassa olessaan vaikeuttaa toteutumasta, jotta ei vaalihammas tylsyisi.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Puhutko Ari avaruudesta. Mikä kun olen jo vuosikausia yrittänyt seurata, onko
Voyager 1 jo aurinkokuntamme ulkopuolella.:D
http://sjphki.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/17...

P.s. Minä en sentään lähde täältä US-blogeista aurinkokunnan ulkopuolelle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset