Ari Alsio - Uusi Joensuu Aappa A taistelee paremman maailman puolesta Joensuussa.

Mykätkö ulos valtuustoista?

Mikä on yksittäisen valtuutetun mahdollisuus nostaa asioita keskusteluun? Se on valtuustoaloite, vai onko sekään? Valtuustoaloitteen voi tehdä periaatteessa ihan mistä vain. Vastaus tulee aikanaan ja sitten keskustellaan.

Jouko Kärnä (Psit) teki Joensuussa viisi tai kuusi valtuustoaloitetta maanantaina. Yhdessä niistä esitettiin kaupunginhallituksen puheenjohtajan vaihtamista virkamiestyönä valmisteltavaksi. Tässäkö on perussitoutumattoman valtuutetun henkinen panos Joensuun kaupungin kehittämisessä?

Helsingissä on lehtitietojen mukaan halukkuutta työntää vähäpuheiset valtuutetut syrjään. Minä kysyisin mitä me teemme satakielipoliitikoilla, joilla tuntuu olevan sanottavaa joka asiaan.

On turhauttavaa huomata, että valtuutettujen joukossa on henkilöitä, joilla on psyykkinen puheripuli aina valtuustoiltoina. Varmaankin heillä alkaa hikeä pukkaamaan jo edellisenä iltana, kun pitää varmistaa näkyvyys salissa. Näillä puhujilla usein käy niin, että puhe vain jatkuu ja jatkuu, vaikka ajatus olisi katkennut jo ensimmäisessä virkkeessä.

Joensuulaisista puhekoneista valtuustossa saisi täysimittaisen kuunnelman joka tiistaiksi, jos Yle nauhoittaisi heidän puhetulvansa. Yhdenkin ”aktiivisen” vaikuttajan poissaolo näkyy valtuustokokouksen pituudessa. Yksi tai kaksi tuntia lyhyempi kokous, jos joku heistä satakielistä on poissa.

Asiat valmistellaan ja kuulemistilaisuuksia pidetään. Sitten asiat pureksitaan lautakunnissa ja hallitus käy asiat läpi. Valtuuston tehtäväksi jää poliittisen vastuun kantaminen, puhuminen on paikallaan, mutta livertely ja lavertelu on pitkästyttävää.

Miksi pitäisi hiljaisuudesta hylätä mykkävaltuutetun suoritus, jos valtuutettu hoitaa vastuunsa äänettömästi? Keskustelu keskustelun vuoksi ei ole mielestäni mielekästä, asioissa pitää olla sanoma mukana ja "mykän" vaikuttajan vaikuttavuus on jo mahdollisesti saavutettu ryhmässä, jossa on myös sovittu kuka ryhmän puheenvuorot valtuustosalissa käyttää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Ari Alsio kirjoittaa viisauksia.

Erilaiset sitoutumattomien sekalaiset ryhmät ja yksittäiset sitoutumattomat ovat suomalaisessa kunnallisessa demokratiassa verrattavissa pahanlaatuiseen ihottumaan.

Riitaa ja turhaa suunsoittoa,turhia valituksia valitusten perään eikä mitään vastuuta, vaikka kuinka kalliksi se tulisi kuntalaisille, puhumattakaan yhteisten hankkeiden viivästymisestä.

Näitä riidanhaluisia sitoutumattomia on joka puolella Suomea.
Hauska esimerkki on Pohjois-Karjalasta.

Eräs mies, joka toimi viimeisen kahdenvuoden aikana kahdessa eri puolueessa, joissa molemmissa, hän pyrki jonkinlaisiin johtotehtäviin huonolla menestyksellä.
Tästä suivaantuneena hän ilmoitti perustaneensa Itä-Suomen Sitoutumattomat nimisen järjestön, jolla on tavoitteenaan asettaa ehdokkaita seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Kävikin niin, että eräs sitoutumaton rouva kunnanvaltuutettu ilmoitti, että tälläinen järjestö on jo toiminut monta vuotta Pohjois-Karjalassa.

Tämä liperiläinen sitoutumaton, ilmoitti rouva sitoutumattomalle, kantanaan
"ettette, ole oikeita sitoutumattomia, koska teidät on valittu valtuustoihin",
sensijaan , hän on aito sitoutumaton, koska häntä ei ole koskaan valittu mihinkään.

Tämä on farssia, jos mikään.

Erään kerran olin poliittisessa puhetilaisuudessa, ja kun kommentin vuoroa pyysin, niin tulikin erään esittämä kannanotto aivan samoin mielisesti kuin sanoin.

Mitä tehdä?
-kehua ja kompata?
-Keksiä uutta
Vai sanoa, että seuraava puheenvuoro.

Täällä paikallisesti ainakin huomaa, että juuri valtansa huipulla olevat sukset ainakin jaksaa kirjoittaa puutaheinää, ja esiintyä paavillisina, kunhan kukaan ei huomaa kuinka paljon kusettavat äänestäjiään ja tekevät äänestäjiään vastaan olevia päätöksiä.

Mutta ei kukaan huomaa, kunhan on joka päivä uusi päätön kirjallinen mielipiden kirjoitus. Mutta asiaa ei ole siinäkään.

Blogeissa on kiva pieresekellä. Ei näitä kukaan lue, saati printtaa. Siksi kukaan ei tänne heistä uskaltaudu. Parempi on kirjoittaa päättömyyksiä printtiin. Koska niin typeriin juttuihin on parempi olla antamatta vastausta.

Käyttäjän arialsio kuva

Se on jo eri taiteenlaji sanoa, että edellinen käytti jo puheenvuoroni.

Kyllähän keskustella saa ja pitääkin, mutta kyllä varmasti jokainen satakielet on oppinut jo tuntemaan. Kukaan ei heille vain ilkeä sanoa, että lyhyemmin kiitos.

#1

Käyt sitten solvaamassa Pietua toisten blogeissa, koska taisi Pietu blogata sinut omalta blogiltaan!
Käy nyt välillä haukkumassa Pekkaa vaikka suomi24-palstoilla. Olet säälittävä soiniWätys! Ei se Pietu taida kehua soinia vaikka kuinka täällä häntä haukkuisit!

Käyttäjän vepsalainen kuva

Hei Ari!

Mielestäni tämä nykyinen tilanne lähinnä kielii poliittisen journalismin tasostamme. Toki näistä asioista voi uutisoida, mikäli haluaa tehdä sen mustamaalatakseen valtuutetun. En vain jaksa enää uskoa siihen, vaan luulen, että taustalla on lähinnä toimittajien kyvyttömyys syvällisempään poliittiseen analyysiin ja ymmärtämättömyyteen poliittisen järjestelmän toiminnasta.

Jos moisella poliittisella uutisoinnilla olisi motiivit kenen laariin se sataisi? Ei varmaankaan kenenkään muun kuin populistien ja en usko että PS:n kannattajia toimittajakunnasta hirveästi löytyy...

Hyvä ja niin kohdilleen osuva kirjoitus! Itsekin tällaisena ensimmäisen kauden valtuutettuna olen huomannut joidenkin valtuutettujen tarpeen tuoda itseään esiin. Toki puhua saa ja kommentoida. Mutta samojen asioiden toistamiseen en näe mitään tarvetta.Vältän kuitenkin "yhtymästä edelliseen puhujaan" ;>)

Toisaalta, olisi mukavaa vaihtelua kuulla joskus niiden "hiljaisten" vaikuttajienkin ääntä ja mielipiteitä. Mutta näinkin isoon porukkaan(75) mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Toimikoon jokainen omalla tyylillään.
t.Jari Lindström(ps.),
kaupunginvaltuutettu
Kouvola

Niin Ari, sanoin, että seuraava kiitos. Asiaahan me vaan. Ei se kuka sanoo, vaan se että joku sanoo, että asiaa.

Tiedän että olen väärässä. Tuulikko Ukkola kirjoittaa viime vuoden anonyymiä aivopierua tänään.

Ei se että mitä sanotaan, vaan kuka sanoo. Tai jättää sanomatta. Kekkoslovakia here we come. Again.

Käyttäjän arialsio kuva

Jari kiitos kommenttisi miellytti minua ja varmasti monia, jotka tuskailevat pitkien jaaritusten jatkuessa.

75 valtuutettua ja jos jokainen puhuisi kolme minuuttia esitelläkseen oman erinomaisuutensa niin kierrokseen kuluisi yli kolme tuntia ja mitään asiaa ei vielä olisi tullut sanotuksi.

Käyttäjän arialsio kuva

Samin tiedänkin fiksuksi mieheksi, joten olin jo lukenut rivien välit ja tiesin kommenttisi. Näin se menee ja aivopierujakin tarvitaan, mutta ei niin paljoa, että ilma ummehtuu...

# 4 Ola Virta

Nyt en ymmärrä.
Eihän sen pitäisi olla väärin, jos ilmaisen mielipiteeni erilaisista ja kaikenkarvaisista sitoutumattomista politiikoista.
Muuten sinulla on uusi hauska nimimerkki, pietu.
Luulin, että olet rock-miehiä.

Käyttäjän arialsio kuva

- Luulin, että olet rock-miehiä.

Täällä ei pidä luulla mitään, eikä varsinkaan sotkea avaajaa Ola Virtaan, ja oliko Ola rokkari? Taittoi tangoa parhaiten;)))

Pietulla ja minulla on sama maakunta, jonka eteen Pietu tekee sitoutumatonta työtään. Minä taas olen sitoutunut kokoomuslainen, joka joskus kokeilee toki siteiden kestävyyttä;)

Sovitaan me varmasti kaikki tänne blogimaailmaan jos unohdetaan tuo turha kalvaminen ja keskitytään asioiden märehtimiseen.

#11

Olet Ari jälleen asian ytimessä. ;)

#4 Ola Virta
Olakin on hieno mies! 8)

Sanonpa siunatuksi lopuksi.

Ns. sitoutumattomat ovat 95 prosenttisesti politiikan helppoheikkejä.
Niin, Arin esille ottama Jouko Kärnä, Pekka Sivonen ja hänen turkulainen ystävänsä Olavi Mäenpää,( jonka toimintaa olen joutunut läheltä seuraamaan)
Melkeinpä laitan perussuomalaiset samaan politiikan häiriköiden joukkoon.

Suomessa ei tarvita kuin neljä puoluetta, kaksi porvaripuoluetta ja kaksi vasemmistopuoluetta.

Toivottavasti äänikynnys nostetaan tarpeeksi korkeaksi, että tämä toteutuu.

Käyttäjän arialsio kuva

- Toivottavasti äänikynnys nostetaan tarpeeksi korkeaksi, että tämä toteutuu.

Sirpalepuolueet eivät todellakaan lisää demokratiaa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja