Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Edustaja Tossavaisen tekstit ovat säälittäviä

Lukaisinpa taas kansanedustaja Tossavaisen Stubb-oksennuksen, oli muka kuunnellut pääministerin haastattelutuntia. Edustaja Tossavainen tuntee sääliä pääministeriä kohtaa, mitä ei herkästi uskoisi, kun  on lukenut hänen sadat sadattelut Stubbin tyhmyydestä ja saamattomuudesta.

Kissa ei saisi nostaa häntäänsä tai se tulkitaan heti säälittäväksi teoksi. Jos kissa nostaa häntäänsä sen perse paljastuu ja sehän siinä hävettävää pitäisi olla eikä hännän nosto. Hallitus on todella epäonnistunut, mutta miksi oppositio olisi jotenkin onnistuneempi? Jos korissa on yksikin mätä omena on kohta koko vasu homeessa, ja näin on käynyt nykyiselle politiikalle. Edustaja Tossavaisen suuret valtiomiesteot jäävät nälvimisen ja herjaamisen asteelle.

Jos Kataisen hallitus oli niin huono kuin mainitaan, niin oppositio oli vielä huonompi, kun ei saanut uusia vaaleja aikaiseksi lukuisista välikysymyksistä huolimatta.

Ei luulisi persujen napaa kovasti kalvavan Stubbin tulevaisuus, mutta niin vain näyttää kovasti olevan. Edustaja Tossavainen kirjoittaa, että kokoomus on Stubbin johdolla ajanut itsensä nurkkaan ja kaverit on vähissä. No sen ei luulisi muita puolueita huolestuttavan, vaan päinvastoin sehän tietää heille mahdollisesti lisää kannatusta. Eikö tulisikin enemmän kiitellä Stubbia ja Kataista heidän järjestämästä muiden puolueiden suuresta vaalituesta?

Mutta eihän se noin ole, edustaja Tossavainen tietää sen, että vielä pitää moittia ja arvostella viimeiseen saakka, vaikka ei itse enää ole ehdolla, mutta valitus jatkuu. Tässä vaiheessa luulisi miehen kehuvan omia saavutuksiaan, kun on jäämässä pois, mutta mitään perintöä ei taida kerrottavaksi saakka olla. Miten sitä sanotaankaan tyhjistä tynnyreistä. Kokoomus ei suinkaan yksin ole umpikujassa, sitä samaa kujaa ovat kulkeneet kaikki puolueet Ipua ja Muutosta myöden.

Politiikka on rikki, lienee rehellisesti juurikin Stubbin suulla sanottuna. se on suurempi tunnustus, mihin kukaan toinen poliitikko ei ole näinä viimeisinä vuosina yltänyt, ei edes edustaja Tossavainen, vaikka kuinka yrittää olla kansanmies.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Mutta Tossavainenhan on Ajatuspaja Perustan hallituksen puheenjohtaja. Ajatuspaja edustaa tulevaisuutta ja sen keulakuva suurimpia tulevaisuuden ajattelijoita. Pitäisikö tutkia itseään. Jospa siellä joissakin noissa Tossavaisen suurissa kirjoituksissa on sisällä jokin erityinen viisaus. Tiedä vaikka olisivat väitöskirja-ainesta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio
Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Suomen Perusta näyttää olevan säätiö. Montakohan säätiötä Perussuomalaiset olisivatkaan perustaneet elleivät vastustaisi niitä?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Päivi Lipponen ( sd.) on puolestaan eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja.

Suomi nousuun :)

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Olen muutamassa yhteydessä aiemminkin todennut, että sinun todistuksesi perusteella, Ari, uskon Stubbin olevan parempi mies kuin mikä hänen julkinen kuvansa tällä hetkellä on. Joten luulen, että hän pystyisi esimerkiksi pelaamaan Sipilän kanssa kohtuullisesti yhteen. Siitä en ole vakuuttunut, olisivatko kaikki muut kokoomuslaiset.

Eli Stubbin ongelma on ollut ennen kaikkea se huono perintö, minkä hän sai taakakseen. Vaikea sanoa, mitkä kaikki olivat perusteet, että hän ei vienyt tilannetta ennenaikaisiin vaaleihin syksyllä. Jälkeenpäin ajatellen se olisi ollut Kokoomuksen kannalta kannattavaa.

Tossavainen taas ei kykene suurien linjojen ajatteluun lainkaan. Hänellä on oma mielipide täsmälleen yhteen asiaan, pakkoruotsiin. Muuten kaikki on joko yhden yksittäisen asian esille tuomista tyyliin matkailuautojen verokohtelu. Mutta 90% kirjoituksista on muiden moittimista.

Ja bannauslinja lienee, että bannataan kaikki, joiden kanssa ei pärjää muulla kuin trollikortilla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Stubb on joutunut epämukavuusalueelle, josta hän ei tunnu nyt pääsevän pois. Omat ei tunnu nyt tajuavan tilanteen raadollisuutta ja pelaavat vanhoilla opeilla. Stubb haluaa uudistua ja sopisi näin Sipilän kumppaniksi. Pahasti näyttää siltä, että kumppanuus ei realisoidu, vaan demarit luikertelevat taas hallitukseen. Tämä siksi, että persut haluavat demarit tuekseen, keskusta ajetaan silloin nurkkaan omassa hallituksessaan. Siksi Tossavainen hyökkää jatkuvasti Stubbin persoonaan, koska Stubb on persujen suurin uhka.

Jos kokoomus ja keskusta löytävät toisensa ovat persut nurkassa!

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Sama vaiva taitaa olla monella keskustalaisellakin. He eivät tajua, että Kokoomus ei ole pelkkä uhka vaan myös mahdollisuus. Tosin se puolueaktiiveille tehty kysely mieluisimmasta hallituskumppanista taisi olla aika heikosti tehty ja tulos näin ollen hieman kyseenalainen.

Siitä, että punamulta toimi 1970-luvulla, ei kannata tehdä suoraa johtopäätöstä, että se toimisi 2010-luvulla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #7

Keskustan ja kokoomuksen liitto pakottaisi Suomeen uuden poliittisen ajan, mutta vanhoja kärhämiä ei kukaan uskalla hylätä!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #9

"Keskustan ja kokoomuksen liitto pakottaisi Suomeen uuden poliittisen ajan"

Mitä ihmeen positiivista kehitystä keskustan ja kokoomuksen hallitus sai aikaan 2007-2011?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tossavaisen eduskunnassa pitämät puheenvuorot ne vasta säälittäviä on, Stubbistakin luokkaa muistatteko kuka sanoi. Kaikkeen sitä eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjojen kirjurienkin aikaa tuhlataan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Seijan kantaan on helppo yhtyä!

Käyttäjän TorstiThtinen kuva
Torsti Tähtinen

Lyötyä ON HELPPO lyödä....

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Koira laumassa ei kannata jäädä alimmaiseksi.

Reijo Tossavainen

Kysymys Alsiolle. Mikä tässä blogissani ei pidä paikkaansa?:

Kuuntelen tätä kirjoittaessani pääministerin haastattelutuntia. Päällimmäiseksi havainnoksi tulee jopa jonkinlainen säälin tunne, sillä niin toivotonta hänen selittelynsä on. Stubb korostaa hallituksen aikaansaannoksia ja omia kykyjään toimia johtana. Juuri niitä asioita, joissa hallitus ja hän ovat täysin epäonnistuneet.

Mielestäni kirjailija Jari Tervo tiivisti Kataisen-Urpilaisen ja Stubbin-Rinteen hallitusten "aikaansaannokset" hyvin. Tervo nimittäin sanoi näiden hallitusten olleen maamme historian toiseksi huonoimmat. Se huonoin oli Terijoen hallitus. Aivan aiheellisesti Tervo näki Terijoen hallituksessa myös sen hyvän puolen, sillä toisin kuin viime hallitukset Terijoen hallitus yhdisti Suomen kansan.

Joka tapauksessa Stubbin johdolla kokoomus on ajanut itsensä nurkkaan. Nyt ollaan tilanteessa, että keverit ovat vähissä. Tulevien vaalien jälkeisissä hallituskuvioissa kokoomus on kuunteluoppilaana.

Sen jälkeen kokoomuksessa alkaa hyvin todennäköisesti pyykinpesu, syyllisten hakeminen. Veikkaan, että ensi kesänä kokoomukselle valitaan uusi puheenjohtaja, jonka johdolla puolue lähtee nostamaan itseään umpikujasta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Herra kolminkertaisti tekstinsä!

Reijo Tossavainen

Kysymys Alsiolle. Mikä tässä blogissani ei pidä paikkaansa?:

Kuuntelen tätä kirjoittaessani pääministerin haastattelutuntia. Päällimmäiseksi havainnoksi tulee jopa jonkinlainen säälin tunne, sillä niin toivotonta hänen selittelynsä on. Stubb korostaa hallituksen aikaansaannoksia ja omia kykyjään toimia johtana. Juuri niitä asioita, joissa hallitus ja hän ovat täysin epäonnistuneet.

Mielestäni kirjailija Jari Tervo tiivisti Kataisen-Urpilaisen ja Stubbin-Rinteen hallitusten "aikaansaannokset" hyvin. Tervo nimittäin sanoi näiden hallitusten olleen maamme historian toiseksi huonoimmat. Se huonoin oli Terijoen hallitus. Aivan aiheellisesti Tervo näki Terijoen hallituksessa myös sen hyvän puolen, sillä toisin kuin viime hallitukset Terijoen hallitus yhdisti Suomen kansan.

Joka tapauksessa Stubbin johdolla kokoomus on ajanut itsensä nurkkaan. Nyt ollaan tilanteessa, että keverit ovat vähissä. Tulevien vaalien jälkeisissä hallituskuvioissa kokoomus on kuunteluoppilaana.

Sen jälkeen kokoomuksessa alkaa hyvin todennäköisesti pyykinpesu, syyllisten hakeminen. Veikkaan, että ensi kesänä kokoomukselle valitaan uusi puheenjohtaja, jonka johdolla puolue lähtee nostamaan itseään umpikujasta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eihän siinä tarvitse valhetta olla, jos on säälittävä!

Reijo Tossavainen

Alsion selitys on säälittävä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #16

Sitä sääliä tuntuu Tossavainen jakavan kaikkeen keskusteluun.

Markku Järvinen Vastaus kommenttiin #18

Me olemme kaikki säälittäviä. Säälin meitä. Meistä on tullut säälittäviä valittajia, pahanpuhujia ja pikkusieluisia säälittäviä nilviäisiä.

Missä ovat suuret aatteet ja hengentuotteet? Ehkä ne kokivat internetin myötä inflaation ja kuihtuivat massan painon alle.

Tossavainenhan on väistyvä meidän säälittävien edustaja. Nyt on uusien säälittävien astuttava edustamaan meitä säälittäviä.

Säälittävää.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #16

Ja kansanedustaja Tossavainen on säälittävä, ei tarvinnut kuin linkata blogiinsa oma vastauksensa toimittajalle niin sain taas bannin :)

Täh?! Kansanedustaja tölväisi toimittajalle: Syöksy sementtiin!

http://www.seiska.fi/contents/Tah-Kansanedustaja-t...

PS. Tossavainen, varsinkin mitä kansanedustajan jakelemaan pitkän pitkään bannilistaan tulee: niistä nenäs, nosta housus ja ole niin kuin muutkin miehet :D

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #20

Kansanedustaja Reijo Tossavaisella ( ps. ) on täysi oikeus valita sopivimmat kommentoijat omiin blogikirjoituksiinsa.

Minutkin hän on bannannut jo vuosia sitten ja olen siitä hänelle syvästi kiitollinen, vaikka hän on pelkästään aivan tavallinen kansanedustaja oppositiopuolueesta. Säälintunteeni hänen kirjoituksiaan kohtaan on kadonnut jo aikaa sitten. Tunne on muuttunut huvittuneisuudeksi.

P.S. Blogisti Ari Alsiokin harrastaa bannaamista, mutta hän ei ole pitkävihainen ja blogit ovat kohottavaa luettavaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #25

Niin no, Tossavaisen ilmatilan hallinta on jo kauan sitten mennyt vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tossavaisen tilalla en paljon veikkaisi, sillä tähän astiset veikkaukset mm. hallituksen kaatumisesta, milloi keväällä, milloim syksyllä ovat epäonnistuneet täydellisesti. Nyt kun Tossavainen veikkaa kok. uutta puheenjohtajaa ensi kesälle, niin voimme olla varmoja siitä, että Stubb jatkaa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Toisaalta, kun veikkaa ahkerasti, lopulta tulee kolme ja lisänumero...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Voisin kysyä Reijolta, miksi Stubb saa sinulta niin paljon huomiota, jos hän on säälittävä?

Reijo Tossavainen

Hän on pääministeri ja suuren puolueen puheenjohtaja.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

No sekös Tossua nyt kyrsii että PS näyttäisi jäävän takiaispuolueeksi.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kaikilla meillä tyylinsä, mutta Tossavaisen blogeja satunnaisesti seuranneena tiedän nyt ettei yksikään toinen puolue kelpaa PS:n hallituskumppaniksi.

Kannatajakunnalle noissa blogeissa puhuu tietenkin terävin kynänkärki. Kaltaiseni pelkkiksen mielestä noissa on kyllä sähisty ja syljetty ympäriinsä että pakko se on uskoa muiden puolueiden täydellinen huonous, vastuuttomuus, petollisuus ja mitä vielä. Näitä puolueita äänestäneitä kansalaisia unohtamatta.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Stubb sai kataisella 7-2 käden, mutta nämä kaksi sankaria ajattelevat enemmän omaa uraansa kuin suomea. Eurooppaan ollaan rähmällään ja kaikki suomalainen uhrataan, kunhan päässään isojen maiden kanssa samaan pöytään. Ja isot lypsää minkä kerkiää, ilman omantunnontuskia.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Miten kun Tossavainen käsittääkseni lopettelemassa, löytääkö Seija enää elämälleen mitään tarkoitusta, jos ei enää pääse täällä haukkumaan?

PS aika hakusessa saa olla, jos ei tajua Stubbin säälittävyyttä ja intoa uudelleen ministeriksi. Uudistushalukkuuta ole ollenkaan, jos ei lasketa sitä että enempi halutaan köyhiltä pois.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Samoin kuin ministeriksi niin US:n Puheenvuoron blogistiksi pääsee ilman kansanedustajuutta, joten ehkä jatkossa saamme lukea ministeri Reijo Tossavaisen ( ps. ) blogikirjoituksia.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

"Jos Kataisen hallitus oli niin huono kuin mainitaan, niin oppositio oli vielä huonompi, kun ei saanut uusia vaaleja aikaiseksi lukuisista välikysymyksistä huolimatta."

Ari. Älä viitsi esittää tyhmempää kuin olet. Tiedäthän sinä hallituksen hajottamista koskevan proseduurin.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset