Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

1/751 osaehdokkaat taistelevat

Yksi seitsemänsataaviisikymmentäyksiosaset taistelevat vallasta. Valta joka on enemmän kuin suomalaisella ministerillä, koska muutenhan Stubb, Kyllönen ja Virkkunen hakisivat heikompaa oksaa itselleen.

Muutamat ovat alkaneet mittailla jo voimiaan täällä blogissa. Stubb sitä ja Stubb tätä. Samoin Väyrynen sitä ja Väyrynen tätä.

Paskaa heittämälle ei toiminut edes Jumalan teatteri, joten lopettakaa ihmeessä tuo toisten tekemisiin tuijottelu ja niistä puliveivaaminen, jos ei omasta edestä löydy yhtään mainetekoa, niin jättäkää ehdokkuus  sikseen.

Kissa joutuu nostamaan omaa häntäänsä paskoessaa ja näin näyttää meppiehdokaiden mittelöissäkin käyvän. Omat napit kiilloitetaan toisten asioita mollaten. Onko mitään estettä äänestää puolueen ehdokasta pelkäämättä, että ääni meneekin saman puolueen ehdokkaan hyväksi? Ei ole, sillä ehdokkaan vaalipiirinä on koko maa ja siellä veri punnitaan omien tekojen mukaan.

Nimenomaan tekojen tulee ratkaista, eikä mustamaalaamisen määrä.

Jos ehdokas tulee valituksi haukkumalla vastaehdokkaita, niin jäljelle jää sitten haukkua niitä 750 vcastavalittua meppiä, mutta "Ei yhteiskunta sillä tavalla toimi", että toisia mollataan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Ehkäpä ehdokkaiden kannattaisi vaihtaa alaa, sillä mustamaalaus oikeassa kontekstissa on ihan paikallaan.
https://www.youtube.com/watch?v=pO5RrZBJmLI

Terv. KK

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Persujen vaalivideoko tuo oli? Vaiko vallan kokkareiden tuotantoa tuo oli?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Muilta kuin Nukkuvien Puolueelta tuo varmaan helposti luonnistuu.

Terv. KK

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ikävä kyllä joudun olemaan samaa mieltä. Tietyllä tapaa on surullista, että tällaisessa ympäristössä ja ilmapiirissä ei tuntemattomilla ehdokkailla, joilla on omaperäistä ja ratkaisuihin pyrkivää ajattelua, taida olla juurikaan mahdollisuuksia.

Läpi tulevat menemään puolueiden tunnetut nimet. Valitettavasti. Ja todellakin inhoan tuota ajattelua, että taistelua käydään hakemalla muiden heikkouksia. Äänestäjän kannattaisi vetää siitä se johtopäätös, että kyseisellä henkilöllä ei ole omia vahvuuksia. Jos niitä olisi, kai hän esittelisi niitä.

Politiikan ei pitäisi olla sotaa, ei edes jääkiekko-ottelu. Hallitusneuvottelutkin pitäisi käydä sillä periaatteella, että hallitustunnustelija tekee pohjapaperin. Muut puolueet voivat sitten esittää parannuksia siihen. Pelistä putoaa pois välittömästi, jos moittii muiden esityksiä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kompaan Juhon ajatusta - "Politiikan ei pitäisi olla sotaa, ei edes jääkiekko-ottelu. Hallitusneuvottelutkin pitäisi käydä sillä periaatteella, että hallitustunnustelija tekee pohjapaperin. Muut puolueet voivat sitten esittää parannuksia siihen. Pelistä putoaa pois välittömästi, jos moittii muiden esityksiä".

Pentti Järvi

Stubb, Kyllönen ja Virkkunen. :) :)

Ihan nauru tulee kun noita nimiä mainitaankin.

Reijo Tossavainen

Virkkunen lähtee poliittiseen maanpakoon. Kyllönen lähtee leveämmän leivän perään. Stubb haluaa päästä helpommalla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Virkkunen joutuu jäämään ministeriksi, koska paikkoja mepiksi ei riitä hänelle. Stubb taitaa olla ehdokkaista yksi varmin meppi, eikä hän helpommalla halua päästä, vaan haluaa enemmän haastetta työhönsä. Lähes varma komissaari.

Kyllöselle; jos Luoja suo, koittaa leveämpi elämä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Vasemmistoliiton parhaat vaihtoehdot olisivat Heikki Patomäki ja Hanna Sarkkinen (Oulusta muuten).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset