Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta "Oulusa".

Suomalainen ruoka, kepun itsepetosta!

Keskustalaiset puhuvat kauniisti suomalaisesta puhtaasta ravinnosta. Kotimainen vilja ja kotimaisuus on heille elinehto numero yksi. Heidän ansiostaan Suomi ruokitaan, näin annetaan meidän muiden ymmärtää.

Minäkin käyn kaupassa ja teen ruokaa. Olen pannut merkille, että kotimaisuus on hyvin vähäistä. Juttelin joskus kymmenisen vuotta sitten Porokylän leipomon toimarin kanssa ja kyselin rukiin silloista heikkoa sakolukua. Suomessa oli tosi märkä syksy silloin. Hän vastasi, että parempi vaan, että on huonoa, tuontirukiista kaikki tehdään.

Tein äsken epäisänmaallista pizzaa. Italian herkku ja Silvio Berlusconi kaikkien suomalaisten sylkykuppi ansaitsee joskus tulla huomioiduksi. Kuuman kesäpäivän pizza ja miten suomalaisuuden laita onkaan meillä?

Durumvehnä tuodaan ulkomailta tai Euroopasta, eli EU:n kotimarkkinoilta, se oli sentään jauhettu Suomessa. Oliiviöljy Italiasta ja merisuola jostain muualta, mutta pakattu Suomessa. Hiiva oli supisuomalaista Rajamäen tehtaalta.

Tomaattipyree Italiasta, vaikkakin Keskon masinoimana maahamme uitettu. Sipulit Espanjasta ja samoin tomaatit, oreganot ja pippurit ties mistä. Merisiika Kanadasta? Luulin sen olevan meiltä, mutta paskat! Parsakaali Espanjasta. Tekijä ja vesi Suomesta.

Paistettu ydinsähköllä ja syöty auringon valossa. Suomalaisten suilla, mutta varsin vähän tästä kaikesta Suomeen jäi. Ruokajuomakin oli Ranskasta.

Tällä reseptillä voin puhtain mielin sanoa, että äänestin kokoomuslaista vaikuttajaa parlamenttiin ja en halua nirsostella muka suomalaisena, koska syön ulkolaista ruokaa ja nautin siitä. Suomalaisuus on pieni tekijä Euroopassa ja maailmassa yleensäkin. Miksi siis pullistella olemattomia, vaikka hiivaa osaammekin tehdä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Ruokakori on Suomessa kallis (nimimerkki)

Mutta miksi Suomessa ostettu ruokakori on 1,5-2 kertaa keskieuroopalaista kalliimpi? Kuka kerää potin? Maanviljelijä, teollisuus vai kauppa? Millä hintaero saadaan pienennettyä? Auttaako tässä EU vai Vanhanen?

Pekka Siikala (nimimerkki)

Ari Alsio,

Kepulaisena myönnän heti, että noinhan asia pitkälti on. Siitä kyllä seuraa västämättä kysymys: mitä suomalaisuus yleensäkään enää on. Onko olemassa suomalaista kulttuuria?

Ja jos on, olisko sen suojeleminen muilta kulttuureilta yhtä toivotonta ja järjetöntä kuin yrittää estää ihmisiä ostamasta marketista monenlaisia herkkuja ja raaka-aineita.

Jauhovelliä, nauriita ja suolakalaa?

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Parsa tuli Hollannista, uudet perunat Italiasta, siika Suomesta ja pihvit Brasiliasta. Voisulakin on suomalaista, että sellainen se on sunnuntai-illallinen.
Taitaa olla aika tavallinen, ainakin täällä Uudellamaalla.

En ole käynyt yhdessäkään maassa, jossa paikallinen ruoka ei olisi maailman parasta ja turvllisinta. Yleensä se on ollut myös halvempaa niin kaupasta ostettuna kuin ravintolassa syötynä.

Niin siitä ydinvoimasta, torillamme oli tarjolla myös kasvihuoneessa kasvatettuja kotimaisia uusiperunoita. Ilman ydinvoimaa tämmöinen ei olisi mahdollista ja ilman tukiaisia ei varmaan tulisi kenellekkään edes mieleen.

Pekka Siikala (nimimerkki)

Ruokakori on Suomessa kallis, kommenttisi 1;

Miksi teräksestä valmisettu tuote, joka painaa noin 150 kg, maksaa Keski-Euroopasta tuotuna noin 1,5 kertaa sen mitä Suomessa valmistettuna?

Rahti on se joka tuossa tapauksessa hinnan nostaa. Voisiko tuo päteä elintarpeisiinkiin? Rahtaus kaikkine välivarastoineen ei ole ilmaista hupia. Jokaisessa vaiheessa joku kerää hiukan voittoa elääkseen. Varastoija, rahtaaja, lauttayhtiö, liikennöitsijä, seuraava varastoija, seuraava liikennöitsijä jne.

Jari-Petri Heino (nimimerkki)

Jos kaikilla keskustalaisilla on sama biologian tieto, kuin herra Siikalalla, joka väittää omassa blogissaan eläimiä ja ihmisiä yhdistävän asian olevan viha, niin kannattaako enää ihmetellä.
Ihminen on sekasyöjä ja siinä vaiheessa kun nälkä tosiaan yllättää, se syö vaikka toisiaan.
Eikä tässä paljon ole varaa ostella vaikka suomalaisia tomaatteja keskellä talvea. Sama juttu kurkun kanssa, vaikka ihmettelenkin mikä siinä vesipötkylässä yleensä maksaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Pekalle pisteet. Pekka tunnustaa, että asiat ovat vinksallaan. Hyvä Pekka ja Lars-Erik. Hyvä Suomi. Laitetaan asiat asioiksi ja tehdään yhdessä parempi Suomi.

Viisas mies (nimimerkki)

Maatalous Suomessa on tabu aihe, vaikka se on onkin enempi taakka yhteiskunnalla ja luonnolle.

Vesistöjen ja Itämeren pahin saastuttaja on maatalous, sitä ei voi kiistää kukaan. Maataloudelle on annettu miljardiluokan ympäristötukea, mutta sitä ei ole käytetty siiheen mihin se oli tarkoitettu, maajussit ovat pöllineet rahat omiin taskuihinsa.

Maatalous on lähes aino toimiala joka on sosialisoitu, maajussit elävät muiden siivillä ja käsi käy muiden taskuilla.

"Rasistinen" myytti puhtaasta ruuasta on jo murrettu aikaa sitten, suomalainen ruoka on yhtä peetä ja saastunutta kuin muiden maiden. Muiden maiden ruoka on kyllä säilyttänyt makunsa, suomalainen ruoka on vaan mautonta mössöä.

M.Heikka (nimimerkki)

Kotimainen maataloustuotanto on hieman samakin asia kuin maanpuolustus tai energiaomavaraisuus. Ja kyllä se on myös osa suomalaisuutta. Kovin kylmä ajatus olsi se, ettei maaseudulla enää yhtään lippalakkimiestä pellonreunaa mittailisi.

En haluaisi elää sellaisessa Suomessa.

Kaikkea ei rahalla saa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ruoka on hyvää, kun on nälkä. Suomalaisen eineksen laita on tosi hullusti, sitä ei saa enää mistään. Kurkkua saa kalliimmalla, samoin tomaattia. Mihin tukiaiset menee ja ketä hyödyttää, jos kotimainen on kalliinpaa?

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

# 5 J-PH
Kävin tarkistamassa ettet ja etten puhu palturia. Niinpä näkyy
olevan Siikalalalla paha lapsus muuten niin asiallisissa edesotta-
muksissaan.

Viha tosiaan on vain inimisen niskoille sälyttynyt, samoin kuin
rakkaus, pahuus ja hyvyys. Ei täällä Telluksella tulisi hevoisen
persettä elämästä jos vielä elikoillakin olisi samat tunteet kuin
inimisillä.

Vähintään silloin olisi uskottava Kokomustan vakuutteluihin
että, inimiset ovat oikeasti kuolemattomia avaruusolentoja,
thetaneita.

Obladaa obladii

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Onnittele itseäsi Tuula, olet saanut hyvää ruokaa. Härmälästä ei tosin ole mihinkään. Lannoitelobbari ei puhtaasta ruoasta ymmärrä tuon taivaallista;)

M.Heikka (nimimerkki)

Mahtavat eväät Tuulalla!

Härmälä vaikuttaa fiksulta "tyypiltä", totta.

Minäkin olen päättänyt opetella tänä kesänä valmistamaan kotisimaa, siis simaa...sellaista kuin äiti teki ennen niittyjuomaksi. Kaljan teon jätän toiselle suvelle.

En ymmärrä ollenkaan tuota, ettei muka olisi enää suomalaista kulttuuria. Ainakin kylissähän on vanha yhteistoimintakin alkanut uudelleen elpyä.

M.Heikka (nimimerkki)

"Vähintään silloin olisi uskottava Kokomustan vakuutteluihin
että, inimiset ovat oikeasti kuolemattomia avaruusolentoja,
thetaneita. "

Ai, ollaako me sittenkin oikeasti ihmissusia ; )

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mihin taivaaseen koirat nousevat? Mikä taivas se on, jossa kissoja ei ole lainkaan? Millointaivaasta on joku tullut kertomaan, miten pyykii?

Himot ne on hiirelläkin ja uskon koiran hellästi huolehtivan pennuistaan ja luottavan aidosti isäntäänsä. Kyllä elikoilla on tunteet. Miksi pennut muuten itkisivät emon perään?

Samat tunteet tuski lie, sillä minä ainakin pidätän oikeuden omiin tunteisiini. Koira pitäkööt omansa.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Ei koirilla taivasta ole. Sehän on 7 immen paratiisi.
Ei sinne pelkästään nurkkiin kuseskelemalla pääse.
Jo vain sinne oikia mies pitää olla ja kuntoaki jotta
jaksaa pöllyttää villat.

- - - - - -

Killa vain hyvääki ruokaa on, se vaan teettää paljon
enemmän töitä hankintavaiheessa. Joutuu aidosti
lukemaan ja tarkastelemaan tuotteet ennen ostos-
koriin kippaamista. Mutta siihen oppii, ei se kestä
ikuisuutta.

Urpaanilla otuksella siihen ei ehken ole kykyä, eikä
etenkään aikaa. Sitä se vaatii.

Kokeileppa tätä tietä:
http://www.harmaasusi.com/hukkakokkaa.html

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

LOL vai miten se oli. Tule apuun Eeva, naurattaa niin maan perkeleesti.

Juha Väänänen (nimimerkki)

Ari jeesustelee.
Tunnustat, että kaikessa säästetään:

http://www.studio55.fi/artikkeli/887290/
http://www.studio55.fi/artikkeli/887290/

Niin yksi asia missä ei säästetä ja olla köyhiä on turvapaikanhakijat. Sinne riittää satoja miljoonia per vuosi. Nyt tänä vuonna taitaa muuttua miljardiksi.

Jos olet valtuutettu niin nosta itseäsi niskasta ja puutu todelliseeen rahareikään.

Heille voidaan tarjota saksan malliin bvain 50€ /kk ja ylläpito.

Mitä hädänalainen muuta tarvitsee?

Suomessa näemmä korotetun sosiaaliturvan, asunnon, kotoutuksen, ajokortin, traumaattisten kokemuksien loputtoman psykologi armeijan, perheenyhdistämisen.

Joten lopeta tuo paskan jauhaminen ja mieti mistä voi säästää satoja miljoonia.

Äläkä ruikuta kepua ym. paskaa.

Juhani Putkinen

Huoltovarmuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että Suomessa tuotetaan lähes 100% omavaraisuudella tärkeimpiä elintarvikkeita. Jatkosodan aikana oli paljon nälkäisiä suomalaisia kun Venäjä ei toimittanut Välirauhan aikana sovittua viljamäärää, Englanti ei sallinut tuoda tarpeeksi Amerikasta, eikä Saksakaan kyennyt toimittamaan tarpeeksi. Asiaa vaikeutti tietysti myös se, että Venäjä miehitti Talvisodan seurauksena parhaita viljelymaitamme Karjalassa. Oppikaamme historiasta.

Itse voin kehua syöneeni tällä viikolla monta kertaa itse onkimistani kaloista tekemiäni kalapihvejä, itse poimimistani korvasienistä valmistetun kastikkeen ja suomalaisten perunoiden kera.

Kohtapuoleen pääsee taas tekemään myös nokkosvelliä - ihan suomalaista ravintoa kun vaan viitsii poimia luonnosta ne nokkoset ja ostaa suomalaisia jauhoja, sekä suomalaista maitoa.

Viime viikolla tein poimimistani korvasienistä korvasienikeiton, joka melkein vei kielen mennessään - toki tarvittiin suuri annos suomalaista voita ja melkoinen loraus suomalaista kermaa. No, toki kotimaista sipuliakin.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Teillä on ruokalautasella liian monta ruokalajiketta ja sellaisia, jotka eivät pohjoisessa kasva.

Minusta 3 päivää kalaa, yksi päivä leipää ja 2 päivää puuroa riittää aivan hyvin ja kaikki on tuotettu suomessa ja osa pyydetty ite.

Joensuulainen syö kanadan siikkaa. Kanadan särki vain puuttui :)

Arille vakava varoitus Lapista.

Sami Haapavaara (nimimerkki)

Jos on päivällä leipää ja yöllä lihaa, niin eiköhän sitä pärjää.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Just joo Hemmo otin hyllystä ja uskoin sen olevan kotimaista, mutta kotona huomasin sen tulevan Kanadasta. Oli kuivaa ja tein siitä siksi pizzaa. Virheistä oppii, mutta tarkoitus ei ollut ostaa kanadalaista. En edes aavistanut sitä sieltä asti roudattavan.

Juha Väänäsen jutulle hymyilen, koska voit yhtä hyvin itse laittaa tämän maailman oikealle kiertoradalleen, ei siinä minua ja valtuustoa tarvita.

M.Heikka (nimimerkki)

Tuli nälkä nyt noista Putkisen eväistä. Mutta kun ei illalla sais syödä. Eikä mulla taida olla edes jääkaapissa paljon mitään: haen parin päivän välein kassikaupalla täydennytä ja pojat syö kaikki. Huomenna toinen muuttaa Ouluun. Se on mahotonta ruuan kulutusta. Kuinkahan paljon muuten 7 veljestä söi, noin periaatteessa.

Kotimaisista herneistä tulee hyvä hernerokka kasvisliemeen. Elovenasta tulee puuro.

Pirhanan korvasienet ja voit...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Olet Heikka oikeassa kasvuikäisistä. Ruokaa uppoaa valtavat määrät. Kotimaista ruokaa yritän suosia, mutta kanadalainen tarttui kuin varkain silti, ja siitä myös aihe koko blogiin. Eli pettymys itseen, mutta kepu sai kuulla kunniansa.

M.Heikka (nimimerkki)

Älä välitä Ari, mie voin näin meän kesken tunnustaa, että käyn Lidlissä. Ostin toissapäivänä jopa sellaisia espanjalaisia mansikoita, jotka oli kuin tomantteja. Eivät olleet edes kalliita. Isoja ja kommeita, mutta ei ne ollleet kovin makeita. Poika sanoi, että ne on geenimanipuloituja mansikoita. Voi olla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllähän on pakkokin katsoa hintaa, mutta siikaa en olisi ostanut jos olisi kaupassa huomannut. Ja aina hintakaan ei ole laadun tae, kyllä ulkolainen parsakaali on nyt halpaa ja hyvää.

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Just korvasieni ja lenkkimakkara unohtui.

Niitä mutustellessa on mennyt paripäivää.

Haukikin ui varmaan lahdessa, mutta uikoon :)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Lenkkimakkara on suomalainen vihannes.

Juha Väänänen (nimimerkki)

Ari voitkin hymyillä rauhassa. Valtuutettuna, kun on paskat housuissa vaikka muuta yrittää niin ei siitä tule kuin kusipäisiä lapsia ja täyteen syötettyjä pakolaisia.

Hymyile vaan, mutta älä itke, kun rahat teiltäkin loppuu ja verot nousee. Silti 100%:n varmasti kaikesta muusta säästetään paitsi pakolaisista.

Ari siunaa tämän tuhlauksen ja antautuu gameihin mukaan.

überkåkken (nimimerkki)

Miksi tuhlata hyvää durumvehnää pizzaan kun siihen käy tavallinenkin vehnäjauho. Itskut käyttävät doppio 0 -karkeutta pizzan tekemiseen. Durumvehnä käy lähinnä pastan valmistamiseen, mutta paras pasta tulee sekin tavallisesta vehnästä ja kananmunista.

Siikalakin puhuu elintarpeista vaikka aivan selvästi tarkoittaa elintarvikkeita. Mutta Siikala onkin kepulainen, eikä siltä odota abstraktin kielenkäytön ymmärtämistä. Annankin Sikalalle tehtäväksi selvittää mitä tarve tarkoittaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset