*

Ari Alsio - puolueisiin sitoutumaton Aappa A taistelee paremman maailman puolesta Kontiolahdessa.

Ei kapitalismin, vaan meidän kriisi!

Kylmä sota eli vastakkainasettelu on virallisesti ohitse, koska se haudattiin Vietnamin sodan jälkeiseen liennytykseen, josta sikisi Helsingin henki, eli ETYK:n huippukokoukseen 1975. Vastakkain asettelua jatketaan politiikassa, vaikka Neuvostoliitto ja kommunismin aikainen suunnitelmatalous ei enää markkinoita juurikaan häiritse. Kiinakin on ollut YK:n jäsen jo vuodesta 1971.

Kylmän sodan aikainen keksinnön määritelmä kulki kansansuussa jotensakin näin: ”Keksintö on sellainen uusi asia joka keksitään ensin Yhdysvalloissa ja vuoden päästä Neuvostoliitossa, ja Japani tekee sen puolet halvemmalla”.

Maailman talous oli eri etupiirien piirileikkiä, johon eurooppalaiset vastasivat Euroopan Unionilla. 1930-luvun lamasta oli selvitty ja jokainen etupiiri yritti tietysti turvata oman lupauksensa, että sellainen ei saa enää koskaan toistua. Nyt eurooppalaisten pitäisi niellä katkeraa kalkkia ja tunnustaa, että vahva euro on sama myrkky kuin kolmekymmentäluvulla kultakanta, josta luopumalla maailma selvisi pahasta taantumasta ja lamasta.

Kultakannasta luopuminen merkitsi valtavaa devalvaatiota, joka pelasti viennin ja vienti taas talouden. Nyt euron hajoaminen toisi mukanaan ison D:n eli devalvaation.

Nyt tarvitaan innovaatioita uuden talousjärjestelmän luomiseksi, koska taantumat eivät ole markkinoilta hävinneet. Keynesiläisyys ei ole tuottanut tasapainotilaa, kylmän sodan loppuminen ei tuonut tasapainoa, EU ei ole tarpeeksi vahva, vaikka se on monien mielestä liiankin suuri.

Innovaatio eli uudennos tarvitaan välittömästi, sillä taantuma on nyt kestänyt lähes viisi vuotta ja sen ennustetaan kestävän vielä kahdeksan pitkää vuotta ja silloin se on kokoluokaltaan 1930.luvun laman kokoinen.

Kyseisen innovaation keksijä nousee jalustalle, mutta pankkien kaatamista uhoava joukkio vaietaan hiljaiseksi. Innovaatio pakottaa aina uuteen ajatteluun. Usein käy niin, että innovaatio on kaikkien ulottuvilla, mutta joku sen pukee sanoiksi ja teoiksi. Sen jälkeen jokainen taas sanoo, että olisihan hänkin sen keksinyt. Jälkiviisaana sanovat, että ovat kirjoittaneet siitä jo kolme vuotta sitten.

Eurooppalaisten, kiinalaisten, jenkkien, japanilaisten, intialaisten, aasialaisten, afrikkalaisten ja venäläisten näkövinkkelistä keksinnön särmien tulisi olla edulliset kyseistä kansaa kohtaan. Vaikka kylmä sota on ohitse, on tilalle noussut kamppailu maailmantalouden herruudesta.

Ennen puhuttiin keltaisesta vaarasta ja uhiteltiin, että maailman herruus riippuu siitä kumpi suurvalta lyö ensiksi kättä kiinalaisten kanssa. EU:sta ei silloin puhunut kukaan, mutta nyt EU on suurin talousalue, vaan se ei ole ottanut itselleen kuuluvaa valtikkaa. Kiinakaan ei ole liittoutunut ja Neuvostoliitto on hajonnut. Japani ei kyennyt kampailemaan vaikka ahkeraa kansaa ovatkin.

Mikä on tämän päivän keksinnön määritelmä? Keksitäänkö nykyisin asiat Intiassa ja vuotta myöhemmin globaalit yritykset teettävät keksinnön kilpailutuksen jälkeen halvimmassa mahdollisessa maassa.

Nyt on sama vaikka keksintö tehtäisiin missä, se tuotetaan aina halvimmalla ja saatu kate tallennetaan veroparatiiseihin. Hyvinvoinnin voi autuaasti unohtaa, koska se mikä on nyt käymässä kreikkalaisille voi odottaa kenen tahansa ovella huomenna.

Kun markkinat kyllästyvät ja tavara ei mene kuumille kiville tulee lama. Kuka ostaa silloin mitään, kun volyymi on ohitse. Kasvu saadaan aikaan ”tekemällä rahaa”, pankit kierrättävät maailmantaloutta ja hinnat nousevat. Sitä kautta vakuusmassa suurenee ja voidaan työntää lisää valuuttaa markkinoille.

Kupla, jenkkien asuntokupla, islantilaisten investointikupla, irlantilaisten teollisuuskupla, kreikkalaisten hyvinvointikupla ja Italian Berlosconi-kuuri. Siinä kuplia joita paikkaillaan, tasapaino on järkkynyt, sitä ei paikata pankkeja pääomittain  tai velkakirjoja ostamalla ja myymällä.

Rakenteiden tulee muuttua, järjestelmän tulee muuttua, maailman tulee muuttua, mutta tukipaketin nimikin jo sanoo, että se on vain tukea. Miksi tukea sellaista mikä olisi muutettava? Siksi koska kukaan ei ole keksinyt tai innovoinut mitään vanhan tilalle. Ei auta. On kai keksittävä se aivan itse!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Ari, ei tuo paha avaus ole, mutta otsikon väite on väärä.

Kommunismi, joka oli talousjärjestelmä myöskin. Se romahti.

Kesti hieman yli 20 vuotta, kun kapitalismi aloitti hurjan kuplatalouden rakentamisen, jossa mukana on tietysti vieläkin kommunismivihaajien, ja kapitalistien salarakas, Kiina.

Voidaan varmuudella sanoa, että kapitalismi on jo romahtanut, mutta jotkut tahot yrittävät vielä saada kuplataloutta aloilleen uudella kuplalla.

Tälle talousjärjestelmälle, jota läntiseksi kapitalismiksi sanotaan, ei ole enää mitään vastinetta, eli takuuta sille talouskuplalle, joka on jo olemassa.

Ei riitä kullat, ei riitä teollisuustuotannot, ei riitä pankkivakaudet, ei riitä yksityisomaisuus. Kaikki on ylihinnoiteltua, ja kuinka paljon ylihinnoiteltua?

No, 50% ylihinnoittelu, eli kupla raaka-aine, asunto, ruokamarkkinoilla jne. ei ole vielä mitään.

Jos sinä Ari omistat vaikkapa sadan tonnin asunnon, niin sen todellinen arvo verrattuna kapitalismin kuplaan on ehkä 5-10- uhatta euroa nääs.

Se on totta jo tänä päivänä. Nyt kello 19:30 Odotetaan vain, koska Olli Rehnin, ja muiden EK:n tyyppien pitää se pakosta myöntää.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Todella kaikki maassamme on ylihinnoiteltu, meidän on kyettävä tuottamaamaan hyödykkeitä kilpailijoitamme halvemmalla, niin yksinkertaista se on kuin lääkärin laiduttamisohje velipojalleni,"vähä syöt ja paljon paskannat".

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hyvä tiivistys. Kiitos Aimo!

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

"Nyt eurooppalaisten pitäisi niellä katkeraa kalkkia ja tunnustaa, että vahva euro on sama myrkky kuin kolmekymmentäluvulla kultakanta, josta luopumalla maailma selvisi pahasta taantumasta ja lamasta."

"Kultakannasta luopuminen merkitsi valtavaa devalvaatiota, joka pelasti viennin ja vienti taas talouden. Nyt euron hajoaminen toisi mukanaan ison D:n eli devalvaation."

1930-luvun lamasta toipumiseksi alettiin rahaa käyttää runsaasti. Saksassa tilanne parani - mm. asevarustelun avulla. USA:ssa työttömyys oli melkein 20% vielä keväällä 1940. Sitten USA aloitti varustatumisen sotaan ja työttömyys aleni nopeasti.

Siis viimekädessä tuo talouden vauhdittaminen 1930-luvulla perustui rahan kylvämiseen ja 1920-luvun lopun laman poisti lopullisesti vasta kulutusjuhla nimeltä toinen maailmansota. Millä tavalla tämän hätäelvytyksen jälkihoito tehdään?

Paavo Saarijärvi

Sotaan tässä ollaan taas menossa. Kysymys kuuluu pitääkö Suomen mennä mukaan Sotaan : Venäjää, Kiinaa, Intiaa ja Irania vastaan EU-Naton kanssa?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ei sotaa, hyvä mies! Nyt kannatan Euroopan Unionin laajentamista Turkki ja Venäjä sisään ja liittovaltio on valmis.

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

Luuletko, että Sinun mielipidettäsi kysytään?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

En luule ja siksi kirjoitan blogeja, jokainen voi vapaasti olla lukematta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Miten se nyt menikään, Rooseweltin toimet eivät tainneet lamaa poistaa. Suomessa tai missään muuallakaan ei ole puhdasta markkinataloutta, vai mitä mieltä Pusa on?

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

Ei puhdasta. Esimerkiksi Saksa oli hyvin vähän markkinatalousmaa. Hitler vain valjasti koneiston asetuotantoon.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Näin kävi, mutta se ei selitä kuin Saksan selviämisen. Silloin ei ollut yhteisvaluutta euroa.

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

"Näin kävi, mutta se ei selitä kuin Saksan selviämisen. Silloin ei ollut yhteisvaluutta euroa."

USA:ssa ulkomaankauppa on perinteisesti ollut vähemmän tärkeää kokonaisuudelle. USA:n toipuminen lamasta perustui nimenomaan asevarusteluun. USA käynnisti asevarustelun keväällä 1940, siis puolitoista vuotta ennen kuin se itse joutui sotaan. Tuolloin USA:n hallitus käynnisti sotateollisuuden aloittamalla resurssien varaamisesta köhivästä tuotantokoneistosta. Siitä alkoi nousu.

Iso Britannia oli oma lukunsa. Tuolloin sen inperiumi oli laajimmilaan ja se oli eri asemassa kuin moni muu maa.

Esimerkiksi Unkarissa talous alokoi elpyä 1936. Silloin alkoi tulla alihankintatilauksia saksalaiselta aseteollisuudelta. Edellinen lama poistettiin suursodalla ja sen varustelulla.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Keväällä neljäkymmentä, eli kymmenen vuotta laman alkamisen jälkeen.

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

"Keväällä neljäkymmentä, eli kymmenen vuotta laman alkamisen jälkeen."

Todellakin. USA ei saanut taloutta käyntiin laman jälkeen. Toki New Deal hieman paransi tilannetta. Ennen sitä tyottömyysprosentti on n. 25 ja se saatiin painumaan hieman alle 20%. Siellä se pysyi koko 1930-luvun. Vasta varusteluohjelman käynnistäminen lopetti lopulta laman USA:ssa. Ja sitten kun tuotettuja tavaroita alettiin käyttää...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- 1930-luvun lamasta toipumiseksi alettiin rahaa käyttää runsaasti.

Iso-Britannia ja Suomi säästyivät parhaiten koko kolkytluvun lamasta, kun ne irtosivat kultakannasta nopeimmin, mutta Suomessa ainakin oli silloin iso devalvaatio. Ja mistäpä me Impivaarassa olisimme rahaa lisänneet.

Jussi Jukola

Hei

Rahaa lisätään jäjestelmään varsin helposti, siihen ei Impivaaralaiskommentteja tarvita. Riittää vain että keskuspankki diskonttaa valtion papereita ja valtio sitten tuhlaa rahat kuten haluaa. Siten myös nyt isossa maailmassa, eli Jenkeissä ja EKPssa tehdään. Huono juttu on vain se, että jonkun ajan kuluttua lähtee inflaatio liikkeelle ja ainakin joissain paikoissa voi käydä ohraisestikin. Eihän tietenkään täällä koivun ja tähden alla. Hetkinen, valuuttamme taisikin olla se euro....

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Me taidettiin nyt puhua eri lamoista, minä vastasin Pusalle 1930-luvun tapahtumista ja silloin meillä Impivaarassa ei todellakaan lisätty kulutusta. Se oli Saksa joka varustautui, Ranskakin toipui lamastaan vasta toisen maailmansodan kynnyksellä.

Siksi siis Impivaara.

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

Devalvaatio vauhditti metsäteollisuuden tuotteiden vientiä. 1990-luvun alussa devalvaatio käynnisti Suomen viennin. No ei kun devalvoimaan, ai niin se euro...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Valtiovarainministeriön ekonomistit ovat myös yhä vankemmin sitä mieltä, että Suomellakin on edessä pitkä hitaan kasvun kausi. Mistäs sitä nyt rahaa lisättäisiin käyttöön? Mitä keynesiläisyydestä on jäänyt jäljelle?

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

Suomen elintaso on rakennettu viennillä. Sen suhteen taas ongelmana on kilpailukyvyn rapautuminen. Miten se korjataan eurossa?

2008 laman jälkeen Ruotsi antoi kruunun devalvoitua. Se pelasti Ruotsin talouden, eikä valtion tarvinnut ottaa mielettömiä määriä velkaa. Ruotsi maksaa velkojaan ja on kohta velaton. Tilanteen korjaammuttua Ruotsi on antanut valuuttansa vahvistua ja kansalaisten elintaso on palannut aikaisemmalle tasolle.

Mitä on Suomi tehnyt? Jäykän valuutan takia talous sakkasi. Valtio on ottanut valtavasti velkaa. Ja talous piiputtaa, kauppatase on kääntynyt negatiiviseksi.

Euro on ollut suuri menestys? Pitäisikö järjestää keräys ruotsalaisille ressukoille, jotka ovat jääneet paitsi euron ihanuudesta (myös tukipaketeista)?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Muistaakseni euroon haluttiin juuri siksi, että devalvaatiot Suomesta loppuisivat. Nytkö niitä halutaan takaisin?

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

Ettei tuo ole vain niitä kuuluisia poliittisia fiksaatioita. Samanlaista höpisi Suomen Pankki 1980-luvun lopulla. Tiedämme mitä tuosta seurasi.

Sitten ajateltiin, että sitomalla valutta "peruttamattomaan" euroon, Suomessa opitaan hallitsemaan taloutta muulla tavalla. Samalla lailla taidettiin kuvitella välimerelläkin.

Suomikaan ei ole valmis tuohon saksalaiseen marssitahtiin, vaikka se sujuukin meiltä paremmin kuin välimerenmailta. Mutta nyt ollaan kuulemma peruuttamattomasti eruossa, vaihtotase menee pakkaselle ja kilpailukyky heikkenee.

Ehkä kannattaisi miettiä ennakkoluulottomasti asiaa Ruotsin kokemusten valossa? Eikä hirttäytyä joidenkin omaan epäonnistuneeseen valuuttapolitiikkaansa kyllästyneiden teoreetikkojen oppeihin. Ehkä Suomen Pankissa koetaan tärkeäksi säilyttää kasvot muiden euromaiden silmissä. Minua kiinnostaa vain se, miten talous ja vienti pelaa.

Käyttäjän MarkkuGrndahl kuva
Markku Gröndahl

Ari.
Keltainen "vaara" oli äitini sanonta.
Positiivisessa mielessä lähes viiskytvuotta sitten.Oliko se vai onko se sitä?
Myö emme sitä tiedä?
Mahdollisuus kaikkien immeisten kanssa on tulevaisuutta!En ole tavannut stadin kentillä bolliksella,vantaalla,myrtsissä,futisareenalla,enkä espoossa Hongan himastadionilla, ainoakaan ihmistä, joka yhteisymmärryksen kumoaa.Futareita kaikki.Kiuruvedellä.Posiolla,Kokkolassa,Turussa,Porissa.Affenanmaalla
Sitä en tiedä miten meihin ja meille kotiin muuttaneisiin "olioihin" tulisi suhtautua ei-suomalattain.
Tuntuu hurjalta
kesustella ihmisistä,jotka leipäänsä syo,verojansa maksaa ja vielä kuitenkin jaksa,kuunnella ja lukea niistä,jotka vaan muka huilaa ja ehkä jaksaa.
Tää ei nyt milläinlailla liity sotaan.Siihen ei halua kukaan.
Hahaa,ollaan realisteja.Suomi on ihan hyvä maa,kaikests huolimatta.
Demarit,kokkarit,vasemmisto.kristilliset,virheet(vihreet)persut ja kepulit, toivovat vain hyvää meille kaikille.
Päästäänkö siitä ettteeenpäin?
Mä ainakin toivon,sillä kansakunta ilman johtajaa on kuin tuhnu,hyvän tuntuinen ja hajuinen, riippuen kuka sitä kritisoi.Puhumattakaan kuka sitä voi arvostaa.
Maailman on muututtava.Me keksimme uutta.Meillä on resursseja.Uskotaan!
Mahdotonkin on joskus mahdollista.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jalkapallossa on järkeä, positiivinen kannanotto, kiitos Markku.

Käyttäjän MarkkuGrndahl kuva
Markku Gröndahl

Näin on.Futiksesta löytyy kunnon friidut ja aika hyvät kunditkin.Ventataan ja nähdään!

Käyttäjän villekauppinen kuva
Ville Kauppinen

Ei mulla mitään riisiä ole.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Populismi on yhteiskunnallisen ajattelun alkutila. Tietämättömyys ei kaipaa selitystä. Se on luonnollinen olotila, jos kerran tietoa ei ole hankittu.

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

Eurokriisissä monien mielestä Jyrki Katainen edustaa tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyden huippua. Onko hän siis populisti vai muuten vaan uuno?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Henkilö Katainen on varmasti fiksu kaveri, mutta pääministeri Katainen voi olla jotain muuta.

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

No jaa. Hienotunteisuussyistä en viitsi kommentoida ;-)

Käyttäjän villekauppinen kuva
Ville Kauppinen

Riisi suattaa olla niillä, jotka ovat uskoneet virallista totuutta.
Tietämättömyys on sitä, että ulkoistaa ajattelunsa jollekin muulle taholle.

Lamaa ei ole, lamaa ei tule. Ei koske Suomea, ei vaikuta Suomeen. Mistään ei tarvitse leikata, kasvu hoitaa. Asuntomarkkinoiden hinnat jatkavat aina iäisyyteen kaakossa, osta osta kohta on jo myöhäistä. 1,9 miljardia, olen haukkatarhan kukko. Salon tehtaalla on suuri strateginen merkitys.
Kohta Nokia on taas 10 euroa ja Talvivaara maailman paras kaivos.

Markkaa EI devalvoida.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

_ Devalvaatio vauhditti metsäteollisuuden tuotteiden vientiä. 1990-luvun alussa devalvaatio käynnisti Suomen viennin. No ei kun devalvoimaan, ai niin se euro...

Kaipaako Olli Pusa todella devalvaatiota ratkaisuksi?

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

Jos vaihtotasetta ei muulla tavalla saada korjattua, devalvaatio alkaa olla ainoita vaihtoehtoja. Ja vertaapas Ari nyt rehellisesti Suomen (euro) ja Ruotsin (kruunu) tietä. Suomessa laman oloissa jäykkä valuutta tuhosi tuotantoa ja sen palauttaminen ei ole yksinkertaista. Suomi on ottanut rajusti velkaa elvyttääkseen ja nuo velat meillä on riippana kauan. Ruotsi devalvoi (kellutti valuuttaa= ja tuotanto säilyi paremmin ja Ruotsi porskuttaa nyt. Ja Ruotsin valtio on lähes velaton.

Siis Ruotsi selvisi lamasta devalvoimalla. Suomelle tuollainen ei kelpaa. Kumpi oli viisaampi tie?

Käyttäjän MarkkuGrndahl kuva
Markku Gröndahl

Onko Suomi niin persaukinen kun haluat todistaa?
Näitä kruunanjaklaavan mestareita riittää.Kerropa:kruuna vai klaava.Älä perustele perseelleen sekin menee!

Käyttäjän MarkkuGrndahl kuva
Markku Gröndahl

Onko Suomi niin persaukinen kun haluat todistaa?
Näitä kruunanjaklaavan mestareita riittää.Kerropa:kruuna vai klaava.Älä perustele perseelleen sekin menee!

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

MG: Sinulla tämän blogin selvästi typerin kommentti ja vielä tuplana. Nimimerkiltä?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ruotsilla on omat ongelmansa. Ruotsin kanssa ei lopulta meillä ole pulaa, sillä Ruotsi ei koskaan nouse maailman talousihmeeksi, vaikka sillä olisi kuinka mahdollista devalvoida ja sitten revaloidattaa kruunuaan.

Ruotsi ukkoutuu ja se tulee devalvointi mahdollisuudesta huolimatta putoamaan listalla, kun kehittyvät taloudet polkevat sen suohon.

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

"Ruotsilla on omat ongelmansa. Ruotsin kanssa ei lopulta meillä ole pulaa, sillä Ruotsi ei koskaan nouse maailman talousihmeeksi,"

Totta. Mutta valitettavasti Ruotsi nimenomaan kilpailee meidän kanssa monilla toimialoilla.

Mutta et Ari vastannut kysymykseen. Kumman tie oli järkevämpi?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mahdoton vastata kesken juoksun. EU on pitkä juoksu ja Ruotsin juoksu euro rinnalla on vielä varsin lyhyttä.'

En ole kruunun kannattaja.

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

Siis odottelet. Minä olen asiaa aika paljon pohtinut ja päätynyt siihen, että euro on elinkelvoton. En kaipaa kruunua enkä sinänsä markkaakaan. Valuttan nimi on yhdentekevä.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Kruunun kellutus on vain osatekijä. Ruotsissa oltiin kaukoviisaita kun luovuttiin ydinsähköstä ja tuplattiin reaktorien tehot. Nyt sateisena vuotena sähköä joudutaan myymään tosihalvalla (syshinta nyt ~7€/MWH) Suomeen. Suomen aluehinta 19€/MWh.

Alhainen hinta panee venäläiset tshernopannut stoppiin ja taas sweamammanpojat voittavat - sateet kun vähän hellittää niin suomalaiset joutuu taas maksamaan yli 100€/MWh. Tällä tunnilla tuonti Ruotsista 2700MW tehotasolla.
http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkin...

Kyllä Hannu Hanhien kelpaa elvistellä. Laskekaapas piruuttanne vuosikustannus - vuodessa lienee yli 8000 tuntia. Taitaa OL3 viipeet tulla hintoihinsa.
Ja ennemuuta ikea-lautakasa-risusavottapolitiikka.
--------------

Niin ja Saksaan menee 3 - 4 gigaa 40€/MWh

Käyttäjän villekauppinen kuva
Ville Kauppinen

Ruottalaisilla on vain ollut parempi herraonni kuin meillä.

Pohjan Akka

Selittäisitkö tyhmälle, millä tempuilla ja mekanismeilla Ruotsi (siis itse) teki kruunun devalvaation ?

Pohjan Akka

3.8.2012 23:20 Ville Kauppinen:
Ruottalaisilla on vain ollut parempi herraonni kuin meillä.

Totta, Bernadotte päätti lopettaa Ruotsin sotimiset jo 200 vuotta sitten.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

"Hyvältä vaikuttaa Suomen kannalta. Euroalue hajoaa ennen kuin saa kuolemaa edeltävät kipulääkkeet".

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

"Selittäisitkö tyhmälle, millä tempuilla ja mekanismeilla Ruotsi (siis itse) teki kruunun devalvaation ?"

Sehän kelluu itsekseen sopivaan arvoon. Toki keskuspankki voi vaikuttaa valuutan arvoon korkoa ja rahan määrää säätelemällä. Siis jos on oma keskuspankki, kuten Ruotsilla on.

Pohjan Akka

Ei kapitalismi sinänsä vaan sen mahdollistama finansialisaatio:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kirjat/index.shtml/2012...

Finansialisaatio tarkoittaa ”prosessia, jossa rahoitusmarkkinat, rahoituslaitokset ja rahoituseliitit kontrolloivat yhä enemmän yksityisiä taloudellisia prosesseja ja julkisia talouspoliittisia päätöksiä”.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

"Finansialisaatio tarkoittaa ”prosessia, jossa rahoitusmarkkinat, rahoituslaitokset ja rahoituseliitit kontrolloivat yhä enemmän yksityisiä taloudellisia prosesseja ja julkisia talouspoliittisia päätöksiä”.

Käyttäkää ahkerasti Plussa- ynnä muita bonus-kortteja.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Siis odottelet. Minä olen asiaa aika paljon pohtinut ja päätynyt siihen, että euro on elinkelvoton.

Odottelen mielummin rauhassa pää kylmänä, kuin tempoilen devalvaaioiden välissä.

Käyttäjän OlliPusa kuva
Olli Pusa

Tuo on kovin monimielistä. Pää kylmänä lauseella et oletettavasti tarkoita järki jäässä ilmiötä? Nimittäin epäilen, että Suomen johdossa tuo olisi monelle osuvampi kuvaus.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Totta, Bernadotte päätti lopettaa Ruotsin sotimiset jo 200 vuotta sitten.

Tuota lausetta mietin jo itse avaukseen kirjoittaa, Kivat sulle!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Kyllä Hannu Hanhien kelpaa elvistellä. Laskekaapas piruuttanne vuosikustannus - vuodessa lienee yli 8000 tuntia. Taitaa OL3 viipeet tulla hintoihinsa.
Ja ennemuuta ikea-lautakasa-risusavottapolitiikka.

Hannu Hanhikin tarvitsee kyllä toimiakin, pitää kumartaa lantti maasta. Heillä on kyky ajatella ja toimia sitten vasta.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Päinvastoin toimitaan meillä - Ari-poikaseni.

Tp-hesarissa tuodaan esille pääkaupunkiseudun metrohölmöily. Ensin päällystettiin asfaltilla kymmenentuhatta hehtaaria tonttimaata ja nyt huokea pintametro / pikaratikka pitää kaivaa peruskallioon.
40 vuotta "ajattelua" ja loppupelissä se metro on pakko toteuttaa kuitenkin.

Nyt on käynnissä paljon raskaampi "ajattelutyö" - rakennetaan velkarahalla tuulimyllyjä, aurinkovoimaloita ja poltetaan kaikki mikä vähänkin käryää.

Käytännössä ollaan naapurimaiden vanhentuneiden laitosten armoilla. Energian hinnalla voidaan suomalainen kilpailija ohittaa sekä lyhyillä että varsinkin pidemmillä matkoilla.

Viherkokkareen ajattelu rajoittuu seuraavaan viikkogallupiin. Ainoa kestävä prosessi on populistinen vaalikamppailu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Täsmälausuntosi osuu nappiin.